Vuoden päästä mua ei enää ole
No niin, ajattelinpa kirjoittaa tänne suunnitelmani. Minut on jätetty noin 2 kuukautta sitten ja nyt tuntuu erityisen pahalta. Juu saan apua ja en jaksa kirjotella hoitopuolestani tänne, se on asia erikseen ja joo kerron niillekkin suunnitelmani, mutta en ihan vielä voi, kun en halua joutua nyt just tällä hetkellä joutua osastohoitoon kolmatta kertaa. Mulla on uuden kämpän sisustus meneillään ja omat reenit (urheiluharrastus) jatkuu tämän kuun lopussa joten en nyt kyllä haluaisi sinne osastolle mätänemään jota voin tehdä kotonakin. Mulla on sellanen oksettava olo, joka vaihtelee hirveen paljon ja ruokahalua ei juurikaan ole, mutta nämähän ovat ihan tuttuja oireita jokaiselle masennuksesta kärsiville.. joten mitä niistäkään kirjottelemaan, kun voin puhua niistä hoitajilleni.
Siksi mä ajattelin vuoden päästä täältä poistua, koska mun suosikki joukkueeni myös lähtee eri sarjaan pelaamaan ja kyseisen joukkueen kanssa olen kasvanu nuoresta junnusta asti niin se riipaisee syvältä eli toisin sanoen hylkää faninsa… Se oli asia jota nyt viimeiseksi odotin tapahtuvaksi, mutta kaikki on näköjään mahdollista nykypäivänä. Mihinkään asiaan ei voi luottaa, että se jatkuisi toistaiseksi.
No niin eli minulle ei siis jää mitään asiaa minkä vuoksi eläisin? Mulla ei ole yhtään ystävää. Sukulaiset ei välitä eikä myöskään vanhemmat eli mä olen yksin, ymmärrättekö miltä tuntuu olla yksin?
Mä oon tätä suunnitellu vuosikaupalla, ei ole hetken mielijohde, voimistunut vain halu lähteä pois täältä, mihinkään en voi luottaa, että jokin asia pysyisi mun elämässä…
Olen ollut hivenen samanlainen ihminen ennen kuin aloin parantua siitä mikä vaivasi eniten. Eli takertuminen ihmisiin, asioihin. Nuorena jo olin sellainen, rakastuin johonkin niin että saatoin jopa kymmenen vuotta olla tunnekoukussa siihen tunteeseen, vaikkein toista ollut nähnyt kuin muutaman kuukauden. Muistan kuin mielessäni fantasioin kaikenlaista ja elin siinä tunteessa että olin kärsinyt suuren menetyksen, itsemurhaa mietin ja kuolemaa toivoin. Jotenkin olin mielistynyt siihen tunnetilaan mikä siitä tuli, sain siitä jotain mielihyvää.
Nyt ajattelen että pelkäsin elämää, pelkäsin kaikkea mitä ympärillä oli jota olis pitänyt alkaa tekemään ja olemaan, kaikkea uutta, se kauhistutti niin paljon että vetäydyin tuohon omaan maailmaan. Olisin tarvinnut tukea ja jonkun ihmisen joka olisi auttanut ja opettanut ettei tarvi pelätä.
Mutta jokin suojeli ja varjeli etten oikeasti tehnyt itselleni mitään, sitä toivon sinullekin että varjeltuisit ja sinulla olisi suojelusenkeli vierellä. Se ainakin minua on usein lohduttanut.
Rohkeasti vain uusia asioita kohden.
Tarkoitat kai suosikkijuokkueellasi Jokereita?
Eivät ne niin kauas lähde etteivät vieläkin voisi olla suosikkisi ja nykyisin saa lento-tai junalippuja hyvällä tuurilla halvalla ja voisit mennä heitä katsomaan Venäjän seuraan ja näkisit samalla muita hienoja pelejä.
Munkin suosikkijoukkue oli Espoossa asuessa Jokerit ja meinasin kuolla kun muutimme pohjoiseen. Mutta aika hyvin olen pystynyt käymään niiden peleissä vaikka nykyisin olenkin enempi Kärppien puolella.
Äkkiä sitä täältäkin tulee lentokoneella katsomaan Jokereiden peliä ja aion kyllä jonkun hyvän pelin käydä katsomassa myös Venäjällä. Epäilen, että fanit järjestää myös matkoja.
Rupeen nyt jo säästämään.
Tsemppiä vaan ja onhan meillä vielä yksi hieno jääkiekkokausi edessä.