Kyllä maailmaan pieruja mahtuu

Kyllä maailmaan pieruja mahtuu

Käyttäjä maanvaiva aloittanut aikaan 03.08.2013 klo 05:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 03.08.2013 klo 05:34

Noinhan sitä aina sanotaan, kun ihminen kertoo ettei voi jotain syödä, koska sairastaa laktoosi-intorelanssia.
Sehän suorastaan v—-aa. Koska minulle tulee kyseisestä sairaudesta muutakin vaivoja kuin pelkkä haiseva ja äänekäs pieru. Esim. tulee todella kova päänsärky ja lukuisat poskiontelotulehduksetkin ovat johtuneet tavallisesta maidosta.

Ja eikä maailmaan mahdu pieruja kuitenkaan. Jos siinä kahvipöydässä käytän tavallista maitotuotetta ja pierasen, koska siihen tavallaan annettiin lupa, niin kyllä ääni muuttuu lauseen lausujalta ja minua pidetään sikana.

Miksi laktoosi- intorelanssi on niin aliarvostettu sairaus?
Miksi siihen ei saa Kelan korvauksi, kuten saa keliaakiaan vaikka kaikki laktoosittomat tuotteet maksavat huomattavan paljon enemmän kuin tavalliset maitotuotteet?

Käyttäjä Wolferina kirjoittanut 06.08.2013 klo 14:27

Maanvaiva - Kiitos, että otit asian esille!

Olet aivan oikeassa, laktoosi-intoleranssi aiheuttaa paljon muitakin kurjia oireita yksilöllisesti toki.

Itse vasta aloittelen opettelemaan tämän kurjan ja kivuliaan vaivan kanssa.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 06.08.2013 klo 17:55

Minä olen jo muutaman vuoden kärsinyt.
Kaupasta kyllä saa lähes kaikkea laktoosittomana mutta ne maksaa kaksinverroin enemmän kuin normaali maitotuotteet.
Jos käyn lounaalla ns. halpapaikoissa, ei ole koskaan mitään laktootositonta. Aina pitää kysyä ja sanotaan, että se on hylaa tai vähälaktoositonta. Kyllä sitä kuulemma monet voi syödä. Minä en voi ja siksi useimmiten otan salaatin ilman kastiketta.

Oikein kukaan ei usko, että saan flunssan ja poskiontelotulehduksia maidosta.
Lisäksi, jos joisin tavallista maitoa, niin aamulla on hirviä päänsärky ja se tietää sairauslomaa sen päivän.

Käyttäjä Misty kirjoittanut 06.08.2013 klo 20:01

Pieruja tosiaan tänne mahtuu. Sellaisia matalia, joita päästää isot miehet ja sanoo "Oho!" perään. Ja sellaisia kimeitä, joita lähtee naisista ja joista ne punastuu ja häpeää niin helvetisti.

Mutta juttuhan on niin, ettei aikuisten ihmisten kuuluisikaan pystyä juomaan maitoa. Maito on tarkoitettu pienokaisten ja imeväisten ruoaksi, eikä isojen ihmisten maha sitä kestä. Evoluutio on kuitenkin käyttäytynyt oikullisesti ja sallinut joidenkin ihmisryhmien kehittää kyvyn käyttää myös laktoosia hyväkseen. Se on siis poikkeus enemmän kuin sääntö. Onneksi käytettävissämme on nykyään soija- ja kauramaitoa sekä laktoositonta maitoa.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 07.08.2013 klo 12:49

Ei kai aikuisen ihmisen kuuluisi juoda soija- tai kauramaitojakaan?
Kyllä minä olen laskenut ravintoaineita ja olisi hyvin vaikea saada kaikkea tarvitsemaansa, jos ei käyttäisi maitotuotteita.

Minun pieruni on hiljainen eikä siihen juuri kukaan kiinnettäisi huomiota, jos ei olisi sitä jälkihajua.

Käyttäjä Misty kirjoittanut 09.08.2013 klo 19:10

maanvaiva kirjoitti 7.8.2013 12:49

Ei kai aikuisen ihmisen kuuluisi juoda soija- tai kauramaitojakaan?

Miksei muka? Monet vegaanit tekee niin eettisistä ja ekologisista syistä! Itsekin olen kokeillut, kauramaito toimii parhaiten kahvin kanssa.

Vähän oon kuitenkin kateellinen hiljaisesta pierustasi. Itse olen kehittänyt vain ns. "mopopierun" (huom. rekisteröity tavaramerkki), joka johtuu liiasta lakritsin syömisestä. Se kuulostaa siltä kuin mopo ajaisi hitaasti ohi.

Käyttäjä Nymphalis Antiopa kirjoittanut 10.08.2013 klo 12:04

Pieru tuottaa metaania joka taas vaikuttaa ilmakehään ja otsoonikerrokseen.

Käyttäjä maanvaiva kirjoittanut 11.08.2013 klo 14:48

Suurin osa soijaviljelystä on geenimanipuloitua ja siksi minä en sitä kovin paljon käytä.
Kauramaito on hirveintä mitä olen maistanut.