Naisystäväni ihastui kapakkatuttavuuteen ja rakastui - so long baby?
Niin siinä kävi, noin kuukausi sitten hän lähte karaokeen laulamaan, hyvä kun meni, kannustin, kun oli ylittämässä omia rajojaan ja rohkaistui laulamaan. Se kuulosti hyvältä.
Puolentoistavuoden suhteessamme oli ollut vaikeuksia jo aikaisemmin, hän oli kaksi kertaa katkaissut kihlauksemme ja palannut kuitenkin takaisin suhteeseen, niin oli tapahtunut muutama viikko ennen tätä tapausta.
No sieltä löytyi mies joka oli hauska ja ilmeisen sopiva. Me ollaan oltu kolme viikkoa kolmiodraamassa ja nyt sille tuli loppu onneksi. Minä törmäsin tässä prosessissa itseeni vaikka oletin ja vähän toivoinkin eettä kumppanini olisi törmännyt omiin oman elämänsä kysymyksiin, joita matkan varrella tuli vastaan … mm seksin jälkeen hän putosi ”monttuunsa”, henkiseen ja hengelliseen pahaan oloon, jolle löysin Kettusen Paavon kirjasta selityksen: häpeä. Asiaa ei päästy käsittelemään, vaikka toivoin jo huhtikuussa ekan kihlaeron tiimoilta, että mennään puhumaan, asiat selviää. En osannut itse lähteä hakemaan apua, ennenkuin vasta näinä viime viikkoina.
Itse menin rikki, onneksi ja luojan kiitos, törmäsin omaan läheisriippuvuuteen, joka oli meidän suhteemme ongelmakohta numero ”toinen”. Toinen ongelmakohta on vastapuolessa, ja hän käsittelee nyt sitä miten käsittelee, jos käsittelee, … kannoin tästä huolta pitkään, liian pitkään ja nyt olen sitten yksin. Taaplaamassa samaa polkua kuin ennenkin mutta hitusen rikkaampana hitusen särkyneempänä hitusen on vielä toivoa jostain mutta ensin on tämä oma kakkakasa lapioitava ja muhennettava madoille tilaa täällä uudistaa asioita ja ehkä omaa käsitystä itsestä ja purkaa tämä läheisriippuvuuden vankila.
Että jotain hyvääkin. Vastapuolella ajatus että menetin elämäni naisen itseäni nuoremmalle ja kypsemmän oloiselle miekkoselle, josta en ole juuri pahaa sanottavaa neljän viikon aikana kuullut. Onneksi keskusteluyhteytemme on ollut jonkinlainen ja olemme vuorotellen saaneet tapailla tätä ihastustamme. Vaan nyt se on loppu. Eksäni ei usko pystyvänsä kummankaan kanssa parisuhteeseen sanoo hän mulle, mutta tiedän minne hunaja ämpiäiset houkuttaa ja väistän nyt pois.
Totean ja huomaan yrittäneeni rakastaa liikaa, yrittäneeni täyttää toisen monet tarpeet turhaan, sellaisetkin mitä hän ei toivonut ja toisia en sitten kuullut omalta tarpeeltani täyttää toisen toiveet.
Kuulen miellläni kommenttejanne, oppia ikä ja kaikki vaikka reippaus on välillä iha tipotiessään. Puhuminen ja jakaminen näyttää silti kuitenkin paljon auttavan ja helpottavan. Samoin värien ja hahmojen ”oksentaminen” vesiväreillä paperille. Suosittelen.
😴😭😟
Elämä on jatkunut edelleen hyvään ja itselliseen suuntaan kohti asioita, jotka kantavat minua, ja joita haluan luonnostani kantaa. Elämän siunaus on tulllut pikkuhiljaa siinä, että on oppinut hyväksymään itsensä enemmän ja enemmän sellaisena kuin on ja alkanut vähitellen rakastaa omaa viallista, epätäydellistä ja vajavaista minää.
Olemme vain ihmisiä kaikissa elämänvaiheissamme. Vuosi mullistavien ja myrksyisien tapahtumien jälkeen on mennyt ja tänään jollakulle ystävälleni asiasta kertoneena muistan jopa naurahtaneeni koko tälle prosessille. Kaippa olen sitten vähitellen jo päässyt tasolle, jossa omalle itselle ja kipeimmille asioille voidaan jo naurahtaa?
Mulla on sellainen kutina ollut viikon, että tulen törmäämään eksääni jossain vaiheessa, ja hänellä on maha pystyssä tälle toiselle miehelle, vaikka minulle vannoikin, ettei ennen papin aamenta mitään tapahdu. Kattia kanssa. Elämänvoima on niin suuri, että se vain panee asioita tapahtumaan ja sitä suuremmalla voimalla, mitä enemmän sitä yrittää estää tai padota... hahhah.
Mutta oma elämäni etenee kohti jotain sellaista, mitä olen pitkään toivonut ja se on hieno siunaus jopa, sanoisin 😀 🙂👍
Juu tosiaan alkaa olla yksinpuhelussani sellainen vaihe, että totean vuoden kuluneen pahimman myrskyn alkamisesta ja menosta, näihin aikoihin vuosi sitten olin rähmälläni ja rikki, tuhannen pillun palasina, sielu hellä kuin mimosan hipiä ja unet ties missä, stressi vatsassa ja aivot savuavina sydämen riekaleista.
Laineet ovat loiskineet paljon paljon miedompina mutta aika ja jotkin tapahtumat ovat nostaneet aikaisemman roiskinnan tiskille ja iholle ja silti hymähtäen sille kaikelle totean että: elämää. Eksääni en ole törmännyt, vaikka niin kuvittelin, enkä tiedä oikein haluaisinkokaan. Mitäpä tuosta. Omaa elämää on riittänyt, joku kiva kainaloon käväisemään ja pörinää yhteisesti sekä jakamista jonkinlaisessa molemminpuolisesti kasvattavassa suhteessa. Kohta voi olla aika lähteä eteenpäin, sen näyttää aika.
Tahdon toivottaa teille, jotka kipuilette pahimpien kriisienne keskellä voimaa puuskuttaa ääneen ja ulos tuntojanne, viisautta hakea apua mistä tahansa hollilla olevasta tahosta ja rohkeutta pitää omia puolianne tilanteissa, joissa tuntuu että teidät vedetään lokaan, tai naamanne päällä tanssitaan chatchat chaata.
Elämä on kuitenkin enemmän kuin yksi ihminen, joka ei ymmärrä sen hyvän päälle mitä sinulla on tarjolla. Tulee vielä toisia, jotka ymmärtävät hyvinkin, ja ensin sinun on opittava ymmärtämään syvästi, mitä hyvää itsessäsi on ja alettava tykkäämään siitä, rakastumaan itseesi. Se on hyvä tie ja kaukana kaukana narsismista 😀😍🌻🙂🌻
Siitä on nyt yli kaksi vuotta, kun hän lähti.
Jälkeenpäin näen, että niin täytyikin tapahtua. Hän oli ollut jo menollaan aikaisemmin, muttei vaan osannut tai jaksanut ponnistaa tarpeeksi irti suhteestamme. Ja minä tarrauduin häneen ja suhteeseemme ja aloin tonkia hänen kakkakasaansa, ilman mitään oikeuksia siihen. Jokaisella on kakkakasansa hoideltavana ihan itse, paitsi sitten jos pyytää toiselta apua ja haluaa jakaa oman kakkakasansa esille, näkyväksi toiselle.
Elämä on tuonut ihania ihmisiä vastaan ja nytkin on vastapuolena sellainen, mutta haasteena on että kommunikaatiomme ei toimi ja emme ymmärrä toistemme toiveita. Mikäköhän siellä hänellä ja mikäköhän itselläni nousee pintaan tiedostamattomasta, en tiedä, mutta sellaisessa solmussa ollaan, ettei oikein tiedetä mitä tehdä ja ei hirveästi huvitakaan, kun keskustelu ei onnistu.
Mitään pahaa ja peruuttamatonta tuskin on tehty. Asiat vaan lentävät solmuun ja sitten niistä ei osata puhua rakentavasti toista ymmärtäen ja itse näkyväksi tullen. Kylmyys ja välinpitämättömyys ja toisaalla harrastaminen ja omiin menoihin meneminen vaan valtaavat alaa.
Tämä on nyt sitten jo toisen viestiketjun asia, enkä siihen nyt enempää uppoakaan tässä, mutta alkuperäiseen viestiketjun ideaan palaten kerron siis, että ELÄMÄ KANTAA ETTEENPÄIN KUN ANTAA SEN KANTAA, ja kun opastaa itsensä vaan katsomaan toisaalle, oman elämän ratkaisemattomiin ongelmiin ja muutenkin oman elämän hyviin asioihin ja ystäviin.
Elämä kantaa kun antaa sen oman elämän virran viedä etteenpäin. Itsellisemmin ehkä kuin ennen. Minulla on vastuu oman elämäni ratkaisemattomista ongelmista, ainakin sanoa ne ääneen ja siitä se vastaus sitten pikkuhjiljaa alkaakin löytyä 😀
🙂👍 tsemppiä kaikille teille oman jaksamisen ja tunteiden sekamelskan kanssa painiville. Toivoa on.🌻🙂🌻
Hei 🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: kivaa kuulla sinusta täällä pitkästä aikaa.
Mietin noita kirjoittamiasi ongelmia: huomasin itse tässä pari päivää sitten, miten eri tavalla toinen voi kokea parisuhteen tilan. Tein miehelleni testin 20 asiaa, jotka kertovat parisuhteenne tilan.
Testissä oli ideana se, että mitä enemmän tulee kyllä-vastauksia, sitä parempi suhteen tila on. Ja miehellä niitä kyllä-vastauksia tuli paljon, vain pari ei-vastausta.
Jos minä olisin ollut vastaajana niitä ei-vastauksia olisi tullut paljon 😐
Mietinkin sitä, että voiko todellakin toinen kokea saman suhteen niin eri tavalla?
Muistanet suhteemme kriisin: mies oli uskoton ja siitä on nyt kolme vuotta aikaa.
Minulle tuli sitä testiä tehdessäja hänen vastauksiaan kuunnellessa jopa sellainen olo, että hän kertoisi jostain muusta, kuin meidän parisuhteestamme 🙄
Esim. luottamus-kysymykseen hän vastasi siten, että luotamme toisiimme vaikken minä kyllä vielä täysin häneen luota ja hän myös tietää sen...
Ei oo helppoa nää ihmissuhteet; minulla on vielä terapia tukenani. Olen kokenut saavani paljon apua siitä. Monet tunnelukot ovat auenneet ja yksistään itkeminenkin helpottaa, kun on joku läsnä ottaen surun tunteen vastaan.
Minä siis jäin tähän avioliittoon ainakin toistaiseksi. Tilannehan voi muuttua ja varsinkin, jos pettämistä edelleen tulee tietooni, niin lähden välittömästi.
Sen olen huomannut, että luottamus on helppo menettää mutta vaikea saada takaisin.
Hyvää syystalven jatkoa sinulle 🙂🌻
Kiitos Mariella
🙂🌻
Jokaisella meillä valitsemamme tie ja polku, mitä päätämme päivittäin astua, kunnes muutamme jalkojemme reittiä ja valitsemme toisin.
Kiitos toivotuksista ja rohkeutta tehdä oman elämäsi valintoja sulle toivotan!
🌻🙂🌻
Kiitokset vielä pitkästä aikaa kaikille teille, joiden kanssa sain keskustella kipeistä ja mielenkiintoisista asioista. Elämä jatkui ja tuli vastaan ja päin ihmisiä, joiden kanssa olin suhteessa ja sitten viimeisen kanssa vakavasti puolitoista vuotta yritettiin, kunnes sekin meni nurin. Mietin pitkään ja tuskailin, mitä olisi pitänyt minun tehdä toisin, kunnes luettuani kirjaa "PariSuhteessa" löysin sieltä itseni ja hänet - samoin löysin tämän viestiketjun naisystäväni, joka ihastui kapakkatuttavuuteen ja hänen nykyisen miehensä. Ja vapauduin, kun kaikki ei todellakaan johtunut minusta, vapauduin ikävästä ja ikävöimisestä ja sain oman elämäni takaisin.
Suosittelen tätä kirjaa, jossa esitellään 11 erilaista parisuhteen traumatyyppiä, sieltä löytää jokainen meistä itsensä, jos on jotenkin vaikeaa suhteessa ja jos pystyy katsomaan asioita vähän laajemmin kuin vain omasta näkökulmastaan: Löytyy kirjastosta:
http://ekirjasto.kirjastot.fi/fi/ekirjat/pari-suhteessa-tunne-itsesi-uskalla-rakastaa
Lohdullista on ollut tajuta, että kaikki me tullaan suhteeseen omien tiedostamattomien toiveiden ja rikkonaisuutemme kanssa ja projisoimme sen toiseen, jollemme tiedosta, puhu ulos ja tule näkyviksi omina itsenämme kaikkine karvoineen, vikoineen ,vajavaisuuksineen yms. Jokainen meistä on epätäydellinen, minkäs sille voi, peitteleminen ei auta, paljastaminen on vaikeaa ja joskus kipeää, mutta niin vain pystyy olemaan rehellisesti suhteessa, että paljastaa jotain särkynyttä itsestään, silloin toinen voi tajuta ja suhteuttaa oman olemisensa suhteessa ja siten lienee mahdollista mennä eteenpäin kahtena erillisenä ihmisenä, jotka vapaaehtoisesti haluavat olla toistensa kanssa suhteessa...
Se siitä romantiikasta, ehei, sittenhän sitä vasta aletaan tietoisesti tekemäänkin 😀 iloa ja valoa teille kaikille 😀🙂🌻
Hei vaan Pöllöhuuhkaja pitkästä aikaa ☺️❤️
Juurikin noita asioita, joista kirjoitat, olen pohdiskellut. Meillä on mennyt suhteellisen tasaisesti nyt, kun miehen uskottomuudesta on aikaa nelisen vuotta.
Mutta; miehessäni olen tiedostanut kontrollointitarpeen, joka kohdistuu mm. siihen, miten vietän aikaani Facebookissa. Silloin, kun hän on kiireinen se sopii hänelle hyvin mutta heti, jos hänellä ei ole mitään tekemistä, saan armottoman haukkumisryöpyn yllättäen niskaani.
Hän on aivan raivokas tuolloin 😟
Tämän olen tulkinnut niin, että minun tulee olla hänen käytettävissään silloin, kun hänellä on aikaa ja halu siihen.
Eihän tämä aikuisten elämässä näin voi mennä, vai mitä mieltä sinä ja muut ovat?
Terveyteni on nyt onneksi ollut suht hyvä lukuunottamatta kesällä tapahtunutta äkillistä huononemista, joka vaati leikkaushoidon. Onneksi leikkaus onnistui, enkä neliraajahalvaantunut, mikä oli pahin odotettavissa oleva tila. Nyt olen kiitollinen elämälle ja sairaudesta huolimatta pyrin nauttimaan arjen pienistä ilonaiheista 🌻🙂🌻
mariella kirjoitti 8.1.2017 13:35
Hei vaan Pöllöhuuhkaja pitkästä aikaa ☺️❤️
Juurikin noita asioita, joista kirjoitat, olen pohdiskellut. Meillä on mennyt suhteellisen tasaisesti nyt, kun miehen uskottomuudesta on aikaa nelisen vuotta.
Mutta; miehessäni olen tiedostanut kontrollointitarpeen, joka kohdistuu mm. siihen, miten vietän aikaani Facebookissa. Silloin, kun hän on kiireinen se sopii hänelle hyvin mutta heti, jos hänellä ei ole mitään tekemistä, saan armottoman haukkumisryöpyn yllättäen niskaani.
Hän on aivan raivokas tuolloin 😟
Tämän olen tulkinnut niin, että minun tulee olla hänen käytettävissään silloin, kun hänellä on aikaa ja halu siihen.
Eihän tämä aikuisten elämässä näin voi mennä, vai mitä mieltä sinä ja muut ovat?
Kiva kuulla susta jotain Mariella.
Eksyin tänne pitkästä aikaa vilkuilemaan.
Juu ei se ihmisten yhteiselo ihan noin pitäisi mennä. Mutta niin se vain menee, että me ollaan vajavaisia ja rikkonaisia kaikki ja toimitaan sillä logiikalla ja toimintatavalla mitä itsekullakin on. Kunnes alamme tiedostaa asioita ja muuttaa niitä.
Toi ryöpsäys kuulostaa jotenkin sellaiselta ikävältä, että et ole sen arvoinen. Siis että ei kiva.
Jotenkin tulee mieleen vaan, että hänellä on omat ongelmansa, jotka hän projisoi tai velvoittaa sinua olemaan mukana niitä "hoitamassa" - tiedostamattomia ongelmia, tunteita jne.
Jokainen on vastuussa oman elämänsä ratkaisemattomista kysymyksistä, sanoi Fisher. Siinä on avain moneen lukkoon...l
Mieheni lapsuudenkoti oli hyvin suorituskeskeinen. Tekemisiä, titteleitä ja vaurautta ihannoitiin. Ja enhän minä siihen muottiin sovi alkoholistiperheessä kasvaneena.
Olen joutunut kohtaamaan elämässäni väkivaltaa, pelkoa ja turvattomuutta. Tiedostan omat kipupisteeni varsin hyvin. Lapsuudesta jäi tarve miellyttää ja kantaa huolta kaikesta. Olen onneksi päässyt tuosta liiasta huolehtimisesta hieman eroon sairauteni myötä. Se on opettanut minulle sen, ettei kaikki asiat todellakaan ole täällä meidän käsissämme. Ikäviä asioita tapahtuu mutta myös positiivisia juttuja.
Turhaan odotan, että mieheni malttaisi edes hetkeksi pysähtyä, sillä jatkuva puuhastelu on hänen tapansa välttää ajatustyötä. Perinne siis jatkukoon.
Minä puolestani tykkään hiljentyä ja olla ihan yksinkin ☺️
Elämässä täytynee hyväksyä se, että siinä on aina asioita, jotka eivät ole kohdallaan.
Uhriksi en aio jäädä, vaikka jonkinasteisena syyllistämistä mieheni harjoittaakin.
Olipa muuten mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa Pöllöhuuhkaja 🌻🙂🌻
mariella kirjoitti 30.7.2017 15:44
Mieheni lapsuudenkoti oli hyvin suorituskeskeinen. Tekemisiä, titteleitä ja vaurautta ihannoitiin. Ja enhän minä siihen muottiin sovi alkoholistiperheessä kasvaneena.
Olen joutunut kohtaamaan elämässäni väkivaltaa, pelkoa ja turvattomuutta. Tiedostan omat kipupisteeni varsin hyvin. Lapsuudesta jäi tarve miellyttää ja kantaa huolta kaikesta. Olen onneksi päässyt tuosta liiasta huolehtimisesta hieman eroon sairauteni myötä. Se on opettanut minulle sen, ettei kaikki asiat todellakaan ole täällä meidän käsissämme. Ikäviä asioita tapahtuu mutta myös positiivisia juttuja.
Turhaan odotan, että mieheni malttaisi edes hetkeksi pysähtyä, sillä jatkuva puuhastelu on hänen tapansa välttää ajatustyötä. Perinne siis jatkukoon.
Minä puolestani tykkään hiljentyä ja olla ihan yksinkin ☺️
Elämässä täytynee hyväksyä se, että siinä on aina asioita, jotka eivät ole kohdallaan.
Uhriksi en aio jäädä, vaikka jonkinasteisena syyllistämistä mieheni harjoittaakin.
Olipa muuten mukava kuulla sinusta pitkästä aikaa Pöllöhuuhkaja 🌻🙂🌻
Kiitos Mariella, eipä ole tullut täälläkäytyä valovuoteen 😀 Elämä jatkuu omalla painollaan, aika paljon yksinolemisen riittävyyteen olen oppinut ja opetellut riittämään itselleni. Se on ollut hyvä koulu 🙂 Iloa vaan sinne sulle omista vahvuuksista ja siitä että ei suostu jäämään uhriksi vaan elää vahvasti omaa elämäänsä! Sen mä opin omista kriiseistäni, että oman elämän ratkaisemattomat ongelmani ovat minun ikiomia ja kun ne itse ratkaisen, niin vapaudun ja voimaannun. Toinen osapuoli ratkaiskoon oman elämänsä ratkaisemattomat ongelmat syytämättä niitä minun niskaani. ja toisinpäin. 🙂👍
Hauska nähdä Pöllöhuuhkajaa pitkästä aikaa! Jaksoit muistuttaa meille tuosta kuinka jokainen on omalla tavallaan rikkinäinen ja niitä omia rikkonaisuuksia ei pidä kaataa toisen niskaan, eikä toisaalta lähteä mukaan kumppanin omiin sisäisiin myllerryksiin. Kirkas totuus jota on usein niin vaikea noudattaa! Siinä myllerryksen hetkessä on vaikea nähdä mikä kumpuaa oman mielemme mustista syövereistä ja mitä sille pitäisi tehdä. Ainakin antamasi läksyn vaikeus takaa sen, että siinä riittää peilattavaa loppuelämäksi.
Tässä aina silloin tällöin tulee mieleen, että miten elämä eroaisi nykyisestä, jos ei olisi joutunut petetyksi, olisiko elämä helpompaa. Elämän helppoutta on kovin vaikea mitata mutta joitain konkreettisia vaikutuksia tunnistan. Positiivisella puolella on tämän palstan kirjoitukset ja tänne kirjoittaminen. Se on osaltaan tuonut uutta ja laajempaa tietoisuutta, avannut uusia ikkunoita joista näen elämää laajemmin. Jotkut tutut ovat jopa todenneet, että olen muuttunut avoimemmaksi ja tunneherkemmäksi. Pöllöhuuhkaja on ollut opettaja sieltä ankarammasta päästä! Voimia ja hyviä jatkoja sinne!