Naisystäväni ihastui kapakkatuttavuuteen ja rakastui - so long baby?
Niin siinä kävi, noin kuukausi sitten hän lähte karaokeen laulamaan, hyvä kun meni, kannustin, kun oli ylittämässä omia rajojaan ja rohkaistui laulamaan. Se kuulosti hyvältä.
Puolentoistavuoden suhteessamme oli ollut vaikeuksia jo aikaisemmin, hän oli kaksi kertaa katkaissut kihlauksemme ja palannut kuitenkin takaisin suhteeseen, niin oli tapahtunut muutama viikko ennen tätä tapausta.
No sieltä löytyi mies joka oli hauska ja ilmeisen sopiva. Me ollaan oltu kolme viikkoa kolmiodraamassa ja nyt sille tuli loppu onneksi. Minä törmäsin tässä prosessissa itseeni vaikka oletin ja vähän toivoinkin eettä kumppanini olisi törmännyt omiin oman elämänsä kysymyksiin, joita matkan varrella tuli vastaan … mm seksin jälkeen hän putosi ”monttuunsa”, henkiseen ja hengelliseen pahaan oloon, jolle löysin Kettusen Paavon kirjasta selityksen: häpeä. Asiaa ei päästy käsittelemään, vaikka toivoin jo huhtikuussa ekan kihlaeron tiimoilta, että mennään puhumaan, asiat selviää. En osannut itse lähteä hakemaan apua, ennenkuin vasta näinä viime viikkoina.
Itse menin rikki, onneksi ja luojan kiitos, törmäsin omaan läheisriippuvuuteen, joka oli meidän suhteemme ongelmakohta numero ”toinen”. Toinen ongelmakohta on vastapuolessa, ja hän käsittelee nyt sitä miten käsittelee, jos käsittelee, … kannoin tästä huolta pitkään, liian pitkään ja nyt olen sitten yksin. Taaplaamassa samaa polkua kuin ennenkin mutta hitusen rikkaampana hitusen särkyneempänä hitusen on vielä toivoa jostain mutta ensin on tämä oma kakkakasa lapioitava ja muhennettava madoille tilaa täällä uudistaa asioita ja ehkä omaa käsitystä itsestä ja purkaa tämä läheisriippuvuuden vankila.
Että jotain hyvääkin. Vastapuolella ajatus että menetin elämäni naisen itseäni nuoremmalle ja kypsemmän oloiselle miekkoselle, josta en ole juuri pahaa sanottavaa neljän viikon aikana kuullut. Onneksi keskusteluyhteytemme on ollut jonkinlainen ja olemme vuorotellen saaneet tapailla tätä ihastustamme. Vaan nyt se on loppu. Eksäni ei usko pystyvänsä kummankaan kanssa parisuhteeseen sanoo hän mulle, mutta tiedän minne hunaja ämpiäiset houkuttaa ja väistän nyt pois.
Totean ja huomaan yrittäneeni rakastaa liikaa, yrittäneeni täyttää toisen monet tarpeet turhaan, sellaisetkin mitä hän ei toivonut ja toisia en sitten kuullut omalta tarpeeltani täyttää toisen toiveet.
Kuulen miellläni kommenttejanne, oppia ikä ja kaikki vaikka reippaus on välillä iha tipotiessään. Puhuminen ja jakaminen näyttää silti kuitenkin paljon auttavan ja helpottavan. Samoin värien ja hahmojen ”oksentaminen” vesiväreillä paperille. Suosittelen.
😴😭😟
propeli5 kirjoitti 1.12.2013 9:48
Hei pöllöhuuhkaja.Voimia sinulle.Irti päästäminen toisesta ihmisestä on joskus vaikeaa.
Minä yritin saman ihmisen kanssa monta kertaa ja aina se olin minä joka lähdin pois.Ei minulla ollut ketään toista.Tuli vaan paha ja ahdistava olo ja silti on kokoajan ikävä toista.🌻🙂🌻
Se että,ollaan ja ei olla yhdessä niin raastaa ja satuttaa.Eikä pääse kunnolla eheytymään ja irti toisesta.Minä välitän tosi paljon tästä ihmisestä,mutta en voi jatkaa näin.Hänellä on aina paikka sydämessäni☺️❤️.Kaikkea hyvää sinulle ja pidä itsestäsi hyvää huolta🙂.
Kiitos Propeli5 näkökulmasta. Irti päästäminen oli todella vaikeaa, mutta hyvä kun eksä tuli vastaan ja päin ja halusi itsekin puhua. Kun tajusin ja varmistin ettei hänellä ole toiveita, oli pakko ja helpompi päästää irti. Nyt ainakin tuntuu hyvältä.
Minäkin välitän tästä ihmisestä niin paljon, että olisin ottanut hänet takaisin. Enää en. Ja jos tulee haluamaan takaisin on se täysin uusi tilanne ja arvioidaan sitten. Tätä menoa ei tule. On kuulemma niin hyvä se uusi mies. Ja hyvä jos on löytänyt elämänsä rakkauden.🙂👍
Me sentään puhuttiin. Paljon puhuttiin ja minulla olisi ollut halua mennä jo yli puoli vuotta sitten ensimmäisen kihlaeron tiimoilta yhdessä puhumaan, mutta häpeä sitoo hänet, sitoi ainakin silloin, toivottavasti pääsee häpeänsä kanssa tappelemaan ja voitolle ja osaa kääntää sen häpeän oikeaan osoitteeseen itsestään ja kumppanistaan, sinne minne se kuuluu, vihan ja muun anteeksiannon avulla. Sitä todellakin toivon hänelle. Ihanin ihminen johon olen elämässäni törmännyt, mutta kantanut mukanaan niin suurta vastuuta eksänsä oltua täysin poissaoleva ja monta lasta ja minun kanssa halusi viimein jotain itselleen, ja se osoittautuikin vaikeaksi yhtälöksi - hänellä monta lasta minulla ei yhtään ja molemmilla toiveissa yhteinen - sille annettiin mahdollisuus mutta nalli ei palanut. 😞
Nyt alan elää omaa elämääni, ja tuntuu jo paljon paremmalta.😉
Kiitos sulle näkökulmasta:🙂👍
näköäjään käyn täällä itseni kanssa yksinpuhelua ja keskustelua, mutta ihan hyvä peilauspinta itseen tämäkin, että kirjoittaaa julkisesti jotain omasta prosessistaan. Tapasin eksäni ja halusin kuulla mitä hänelle kuuluu, tietääkseni jätänkö porttia auki "meille" vai suljenko sen itse vai sulkeutuuko se hänen puoleltaan. Ja keskustelun lomassa kuulin, että syitä eroomme oli hänessä ja hänen perheensä/lasten prosessissa ja että hän oli tehnyt matkaa irti minusta jo pitkään - minä vaan olin tahtotilassa ja en kuullut sitä viestiä, vaikka halusinkin hänen kanssaan setvimään asiaa pariterapiaan keväällä ekan kihlaeromme yhteydessä. Meidän matka vaan jatkui seurustelevan parin näköisenä aivan samanlaisena toiminnoiltaan kuin siihen asti eikä asioihin pureuduttu. Mä oletin väärin että seurustellaan, kun intimiteettiä myöten asiat meni kuten ennen, ainakin melkein. Ja hän haki kolmannen heiluriliikkeen päästäkseen mua lähelle, ehdotti kihloihin menoa uudelleen elokuussa, mentiin ja sitten heilautti itsensä syyskuussa siitä irti ja törmäsi tähän kolmanteen, uuteen jonka kanssa seurustelee ja jonka kanssa lähtiessäni ilmoitti ennakkovaroituksena suunnittelevansa kihloihin menoa. Että semmosta. Nyt portti näyttää sulkeutuvan hänen puoleltaan ja se helpottaa omalta osaltaan tilannetta, ja tuntuu ikävältä, koska elättelin jotain toiveita meidän vuoropuhelun jatkolle. Tämmöstä tämä elämä vaan on. onneksi jos selkeytyy johonkin suuntaan niin sitten jatketaan elämää.
Joka tapauksessa mun putoaminen, särkyminen ja törmääminen itseeni ja omaan toiveeseen saada täytettä parisuhteesta omalle vajavaisuudelle ja tulla täydemmäksi on tervettä ja tervetullutta - tästä kasvan vastuun ottamiseen omasta elämästäni täytenä ihmisenä enkä vajavaisena. Kipeää on kuunnella ja jäädä kuulemaan vatsansa viestiä pahoinvoinnista, oksentaa värejä ja aajtuksia paperille on hyvä helpotus ja yksinäisyys on kanssakulkijani.
Mielelläni mä elämäni jakaisin jonkun kanssa, jolle kelpaisin tällaisena ja joka kelpaisi mulle omine puutteineen. En tiedä kasvaako ihminen koskaan täysin täydeksi terveeksi ja tasapainoiseksi... aloittaakseen uuden ihmissuhteen terveeltä pohjalta? Terapeutit tätä toitottaa, että käsittele kaikki ensin ja tule itselliseksi. Juu, kyllä allekirjoitan, mutta missä vaiheessa on tarpeeksi itsellinen aloittaakseen tasapainoisen suhteen???
Kiitos kuulen mielelläni väitteitäsi...😳
'niin, nyt kun kattelen keskusteluamme vielä hetken päästä, niin tulee väkisinkin sellanen olo, että olen ollut hänelle kuin pomppulauta irti eksästä ja heidän yhteisestä asunnosta irti uuteen elämään toiselle paikkakunnalle, missä hän sitten löysi etsimänsä ja juoksi hänen syliinsä pois karkuun minua. Hyväksikäytetty olo. Miksi meninkään eroperheeseen ja ihastuin ja rakastuin ja halusin yhteistä liittoa ihmisen kanssa, joka oli niin väsynyt oman taakkansa kantamisesta, ettei yksin jaksanut vaan tarvitsi rekihevosen vetämään hänet elämään... Tällaiset paskafiilikset on tässä minulla, liian kiltillä, ahkeroivalla liikaa toista auttavalla ja kuitenkin jotain vakavaa itselleen halunneella. Totuus tekee vapaaksi, tämä totuus toivottavasti auttaa minua kasvamaan itselliseksi, riittämään itselleni ja toiselle ilman että uhraan itseäni kenenkään vetojuhdaksi varmistumatta mihin menen. Rakkaus on sokea. Liian sokea. Ja uskoo hyvään. Kunpa rakkaus antaisi voimaa rakastaa itseään!😭
Hei 🌻🙂🌻
Raskasta on Sinulla varmasti. Tulee mieleen, että meillä on vallalla trendi, että täytyy olla itsellinen ja ajatella vain itseään. Siitä lähtee ajatukseni, että pettäminen on usein sitä, että pettäjä ajattelee vain itseään. Samoin suhteensa katkaiseva ihminen.
Meilläkin aviokriisissä mies asettaa takarajan sille, milloin pettämisestä ei saa enää puhua. Hän myös nyt uhkailee lähtevänsä, jos minä erehdyn kommentoimaan jotain asiaan liittyen.
Tämä tuntuu ahdistavalta. Onneksi huomenna psykiatrin aika: siellä saan avata sisintäni.
En voi sanoa olevani onnellinen tällä hetkellä
Onhan minulla onnen aiheita: lapset, lapsenlapsi ja lemmikit.
Mutta masennus vie ilon elämästä.
Olemme rikottuja...jospa jonain päivänä ehjempiä nämä kaikki sisällä vellovat tunteet läpikäyneenä.
mariella kirjoitti 4.12.2013 20:48
Hei 🌻🙂🌻
Raskasta on Sinulla varmasti. Tulee mieleen, että meillä on vallalla trendi, että täytyy olla itsellinen ja ajatella vain itseään. Siitä lähtee ajatukseni, että pettäminen on usein sitä, että pettäjä ajattelee vain itseään. Samoin suhteensa katkaiseva ihminen.
Meilläkin aviokriisissä mies asettaa takarajan sille, milloin pettämisestä ei saa enää puhua. Hän myös nyt uhkailee lähtevänsä, jos minä erehdyn kommentoimaan jotain asiaan liittyen.
Tämä tuntuu ahdistavalta. Onneksi huomenna psykiatrin aika: siellä saan avata sisintäni.
En voi sanoa olevani onnellinen tällä hetkellä
Onhan minulla onnen aiheita: lapset, lapsenlapsi ja lemmikit.
Mutta masennus vie ilon elämästä.
Olemme rikottuja...jospa jonain päivänä ehjempiä nämä kaikki sisällä vellovat tunteet läpikäyneenä.
Kiitos MAriella mutta ITSELLISYYS ei mielestäni tarkoita sitä, että voi mennä ja tulla miten haluaa toisista piittaamatta. Se tarkoittaa sitä että riittää itselleen. vain siten voi riittää toiselle ja vain siten toinen voi riittää minulle/itselle. Siis itsensä rakastamisen ja hyväksymisen opetteleminen, itselle kilttinä oleminen, itsensä kuunteleminen on itsellisyyttä. Voi se ehkä joskus olla myös yhtä pettämisen kanssa, jos suhteessa on ollut liian kiltti, mutta ei automaattisesti. Vaikea kysymys.
Mutta olen sitä mieltä, että sinulla on oikeus ja vastuu ottaa omat tuntemuksesi todesta ja kertoa ne hänelle ja kuunnella sitä, mitä itse jaksat. Minun ongelmani täällä päässä on että en osaa päästää irti vaikka toisella on jo uusi elämä. Ihan pirullista törmätä tähän vieläkin ja sureminen kyllä auttaa mutta pirullista on todeta, ettei ole edennyt lähtökohtaa paljoa pidemmälle luopumisessa. Toivon oivalluksia sekä sinulle että itselleni että niin lukuisille muille. Itsensä kuuleminen on parasta oivallusta.☺️❤️ voimia ja uskallusta!
Ystäväni kohtituleva kuunteleminen ja kysyminen antoi minulle yhden palikan lisää ja alan vähitellen tajuta tarrautuneeni mahdottomaan yhtälöön. Ja samalla helpottaa. Täytin hänen kyselynsä perusteella listan siitä, mikä mielestäni tekee suhteesta toimivan. Väänsin sen aluksi listaksi, mikä olisi tehnyt suhteeni eksän kanssa toimivaksi. Ja tähän jälkimmäiseen sain vain vastauksena asioita, jotka olivat mahdottomia meidän suhteessamme. Ensimmäiseen listaan sen sijaan sain toistakymmentä hyvää asiaa, jotka yleisellä tasolla löydän hyviksi tavotteiksi tai arvoiksi. Niistä osa toteutui eksäni ja minun suhteessa - osa minun puolelta osa hänen puoleltaan (laiton + ja -), ja tämä hahmotteleminen ja tiettyjen nyt viimein ääneen tunnustettujen asioiden näkeminen ongelmallisina toisen osapuolen puolella ja tiettyjen asioiden näkeminen ongelmallisena itseni antoivat saivat minulle selkeyttä ja ymmärrystä tajuta, että suhteemme oli vaikea yhtälö. Sangen vaikea yhtälö. Helpotti tajuta se, se vähensi omaa syyllisyyttä (turhaa) ja antoi tajun ja omanarvontunnetta - sentään yritin loppuun asti ja senkin jälkeen, mutta kun avioliiton valjakko tarttee kaks hevosta kulukeekseen etteenpäen ja mielellään jonniinkuntoisia eikä ihan niin, että toinen on rampa tai muuten sekasin tai villikko. Siinä se vässyy se hyvempikuntonenniin ja toesinpäen, jos hyvempikuntonen juoksoo liian lujjoo omissa voemissaan, niin se huonompikuntonen kompastuu ja taettaa jalakasa. Että jonniinlaenen yhteispeli pittää olla. 😀 parempoo huomista teille kaikille ja itelleni toevoen. Pöllöhuuhkajaenen 🙂🎂🙂👍🌻🙂🌻
Hei pöllöhuuhkaja.Tein kerran listan suhteeseen liittyvistä asioista.Hyviä oli kyllä enemmän,mutta silti en saanut suhdetta toimimaan.Itse olen sitä mieltä,että uuteen suhteeseen ei olisi hyvä mennä ennen,kuin on käsitellyt vanhan pois alta.Koska samat ongelmat seuraavat mukana.🌻🙂🌻.Itse huomasin tämän silloin,kun erosin pitkästä liitosta.
Uskon myös siihen,että molempiin sattuu eron tullessa.Nyt saattaa olla vaikeaa,mutta jonakin päivänä saat huomata,että helpottaa.🙂
Hei 🌻🙂🌻
Suhteessa ei todella riitä se, että vain toinen yrittää. Minä olen yrittänyt liikaakin...sitten tuli palkinto uskottomuuden muodossa. Jos en aikaisempina vuosina mennyt toisen tahdon mukaan, siitä seurasi väkivaltaa. Tämä toki loppui, kun sairastuin fyysisesti.
Nyt etsin omaa tahtoani psykiatrin avulla. Se on hukassa menneiden vuosien nöyryytysten myötä.
Ensimmäisen vast.otto ajan vaan itkin. Onneksi sainedes tunteeni liikkeelle.
Luulen, että tästä tulee pitkä ja kivinen tie löytää oma itse kaikkien tapahtumien alta.
Mieheni lienee saanut tuon väkivaltaisen mallin kotoaan.
Hyvä, että sinulla ystävä, joka ossoo auttaa ☺️❤️
On minullakin ystäviä mutta mieheni tietyn aseman takia, en voi näistä avautua.
Parempaa huomista toivotellen 🌻🙂🌻
mariella kirjoitti 6.12.2013 14:51
...Nyt etsin omaa tahtoani psykiatrin avulla. Se on hukassa menneiden vuosien nöyryytysten myötä.
....
Parempaa huomista toivotellen 🌻🙂🌻
Niinpä niin, tässä meinaa iteltäkii unohtua oma elämä, kun miettii toista, vaikka se jo seurustelee kolmannen kanssa, ihan perseestä kun ei osaa ajatella itseään, omaa elämään ja etsiä omaa tahtoaan ja kuunnella tarpeitaan. Siinä on lopuksi elämäksi opettelemista. Ottaa vastuu omasta elämästä ja kuunnella sisintään ja tulla siten näkyväksi toiselle ilman sitä omaa "palvelemisen" ja huolehtimisen ja kilttinä toisen edestä liian tekemisen naamiota...
🤨
propeli5 kirjoitti 6.12.2013 10:37
Hei pöllöhuuhkaja.Tein kerran listan suhteeseen liittyvistä asioista.Hyviä oli kyllä enemmän,mutta silti en saanut suhdetta toimimaan. Nyt saattaa olla vaikeaa,mutta jonakin päivänä saat huomata,että helpottaa.🙂
Kiitos Propeli5, juuri näin, vaikka oli hyviä asioita, niin suhde ei välttämättä toimi. Onneksi SUHTEESTA voi erota, sen voi lopettaa, ja luoda uuden sen saman ihmisen kanssa, jos molemmilla on tahtoa siihen. Toi oli mulle uusi oivallus, kiitos Fisherin.
Ja kiitos on jo helpompaa. Eksä myönsi ettei kaikki suinkaan johtunut minusta vaan että hänessä oli paljon vikaa ja taakkaa omalla puolellaan. Ja toi SUHTEEN analysointi kertoi karua kieltään siitä, mikä jylläsi: läheisyydenkaipuu, iho ja kummankin unelmat. Ne on sitten vuarallisia!!!! 😀 🤔
Tällä hetkellä jäljellä on tunnistettua syyllisyyttä joistakin asioista, hiljaista itsetutkiskelua, anteeksi pyytämistä ja antamista, ja lohdullista edes sähköpostikeskustelua eksän kanssa. Häpeä tunkee pintaan minun puolellani ja sen käsittelyn aika on käsillä myös. Oma häpeäni nousee vatsakramppina ikäänkuin suokuokka jylläisi alavatsassani. Se on kaveri ja ystävä toi kipu ja kertoo jotain sellaista minusta, minkä olen kauan aikaa - elämäni - piilottanut. Omasta rikkinäisyydestäni ja rakkaudettomuudestani. Opettelen pikku askelin rakastamaan itseäni ja hyväksymään itseni tällaisena romuna kuin olen. Pieniä vihreitä ituja on onneksi jo näkyvillä ja asioiden tiedostaminen kirjoittaen, puhuen, piirtäen yms auttaa eteenpäin.
pahkena viesti hukkui jonnekin eli lähti käsistä ja tilalle tuli joulumainos!!!
no, en jaksa muuta sanoa tähän kuin että itkin sitä ettei mulla ole lapsia, jälkikäteen se turskahti ulos, kun pääsin kotiin parkkipaikalle parista tilanteesta, missä oli paljon lapsia. Kuka mies itkee sitä, ettei sillä ole lapsia? Minä ainakin itkin, mutta enpä ole paljoa muista miehistä kuullut...
Joulunaika tuntuu tuoneen takapakkia minun prosessiini aikalailla. Olen vieläkin emotionaalisesti kiinni eksässäni, vaikka hän seurustelee täyttä vauhtia. Kai... Vein joululahjat hänen ovensa ulkopuolelle, koska hän ei halunnut tavata silmästä silmään ja olen ajatellut, että sieltä tulee jotain respomssia, mutta ei ole tullut mitään.
Olen ihmeissäni miksi olen näin koukussa tunteideni tässä tilanteessa. Ihan perseestä koukuttaa itseään ja toivoa, vaikka elämä näyttää ihan toisenlaiselta käytännössä. On kipeää todeta tämä itsestään ja yhtä kipeää nähdä hänet väkijoukossa, ja sitten huomata ettei se huhhuh ollutkaan hän. Aivan käsittämätöntä itsekoukutusta. Haluaisin tästä eroon. Onko jollakulla teistä kertoa tapaa, millä itse pääsit yli jätettynä, millä sait päästyä kiinni oman elämän makuun. Minun työni on lomalla vielä viikon ja siihen asti tuntuu kuin vain lilluisin tämän asian kanssa kimpassa, ihan perseestä.😠
Hei pöllöhuuhkaja,
Ikävä kuulla, että sinulla on huono olo. Itsekin pelkäsin joulunaikaa, mutta kaikki meni aika hyvin. Olin pääosin rauhallinen, välillä toki itketti ja välillä olin surullinen.
En osaa ilmeisesti mitään asiallista neuvoa, kun oman kriisi on kanssa vasta alussa. Itse laitoin kaikki välit eksmieheni kanssa poikki ja se on ollut minun kannalta hyvä ratkaisu. Olen huomattavasti rauhallisempi. Irrotautuin vihalla. Rakkaudella en pystynyt ja roikkumista toivossa en halunnut( kokeilin- minulle erittäin tuhoisa).
Kuuntelen paljon musiikkia, katselen lempielokuvia, luen kirjallisuutta(kriisin liittyviä).
Arjen pienistä voitoista tulen hyvälle tuulelle.Esim. tänään taistelin keskuspölynimurin kanssa (oli tukossa), lopulta minä voitin😉.
Melody Beattie kirjasta "Irti läheisriippuvuudesta" sain hyvän vinkin, mitä aion käyttää, varsinkin nyt, kun uusi vuosi lähestyy. Aseta omat tavoiteesi:
*Muuta kaikki ongelmat tavoitteiksi.
*Jätä "pitäisi"pois sanastostasi.
*Älä rajoita itseäsi.
*Kirjoita tavoitteesi muistiin.
*Anna kirjoittetut tavoiteesi luojan haltuun.
*Aseta tavoitteita säännöllisesti ja tarpeiten mukaan.
*Yliviiva saavuttamasi tavoitteet.
*Ole kärsivällinen.😉
Voimia ja yksi virtuaalinen hali( eroava ihminen tarvitsee kuulemma 5 halia päivässä)
🙂
Kiitos Marion sanoistasi.
Oli pimeää, tosi pimeää, kun jäin jotenkin vain muistoihin ja toiveisiini ja unelmiini kiinni, ja siihen, ettei eksäni millään tavoin kuitannut joululahjoja, jotka ennen joulua perjantaina puolitoistaviikkoa sitten vein. Lapsille ja hänelle.
Odotin edes jotain kuittausta, kiitosta.
sitten totesin, että hullua tässä roikkua ja päätin antaa itselleni luvan katsella toiseen suuntaan, itse asiassa patistin itseni katsomaan omaa elämääni, hyviä asioita ja toiveita ja unelmia ja löysin musiikin, jota olen tässä koko ajan pitänyt mukana ja voimaantunut siitä, vaikka se onkin saanut aikaan valvomista.
Olen tehnyt prosessistani monta laulua, en vaan vielä tiedä milloin jos koskaan pystyn niitä laulamaan, mutta sama se.
Jokin pimeän keskeltä helpotti, ja Fisherin erokirja "jälleenrakennukseen" on auttanut vaikka se on pirun tiivistä pakettia yksin työstää.
Mihin muuten kaikki läheisriippuuvuus-ihmisenraadot lopulta laitetaan?
En ole åpäässyt vielä sinne asti, että olisin saanut purettua itsestäni sen palasiksi ja hajotettua maan tomuun, mutta pikkuhjiljaa alan opetella rakastamaan ja hyväksymään itseäni sellaisena kuin olen yrittämättä ansaita rakkautta ja oman kullan hyväksyntää tekemällä - se tulee niin perkuleen selkäytimestä ettei sitä edes näe. Yksi ystäväni hienosti valaisi käyttäytymistapaani häntä kohtaan ja teki sen terävästi mutta ystävällisesti tässä aikaa sitten ja se avasi silmäni, mutta ehkäpä se avautuu, kunhan saa näitä kesken olevia prosesseja eteenpäin.
Kiianmaan suomenkieliset omat kirjat on paljon helppolukuisempia. Kaikissa erokirjoissa painotetaan oman vastuun ottamista omasta elämästä ja omista unelmistaan. Se että työntää ne parisuhteeseen on näemmä aika tuhoisaa...
Kiitos keskustelusta, jatkukoon!🌻🙂🌻