Hei,

on tosi hieno, että löysit hyviä asioita mihin keskittyä. Tiedän miten vaikea se on, kun pakkoajatukset ekskumppanista ja hänen uudesta elämästä pyörii vaan päässä. Ja sä et vaan pysty päästämään niistä irti.

Tarrautuin myöskin kriisin shokkivaiheessa Fisherin erokirjaan, sain sieltä tietoa, mitä on odotettavissa ja miten pitkään se kaikki luultavasi kestää. Sain myös aavistuksen siitä, että minun suhde olikin riippuvussuhde (alkoholisti/ juomisen mahdollistaja). Sita kautta törmäsin omaan läheisiriippuuvuuteen, minun lääkäri vinkkas kanssa siihen suuntaan ja kaikki muu onkin historia.

Tällä hetkellä tutkinkin oman läheisriippuvuutta, koska uskon ,että se on minun paranemisen avain. Ja Fisherin erokirja on todella tiivistä pakettia. Itse lillun kieltämisen ( en pysty vielä hyväksymään tapahtumia) surun, vihan, yksinäisyyden, pelon ja irrotautumisen kuutioissa. Milloin pääsen kirjan puolesta välistä eteenpäin, jää nähtäväksi.

Hyvä juttu ,että sinulla on hyviä kaverita auttamassa. Kaverit ovatkin nyt kullanarvoisia. Hyväksyminen sellaisena kun olemme ja itsensä raksataminen on minun mielestä läheisriippuvuudestä kärsiville( myös muille) tärkein.
En odottaa nopea parantumista ehkä ja ilmeisesti se onki jatkuva prosessi elämäni loppuun saakka. Olen valmis siihen.

P.S.Tänään on suomen kielellä kirjoittaminen uskomattoman vaikea, toivottavasti ymmärrsit minun ajatuksia ja lausehirviöitä( olin eilen muuten täysin selvinpäin)

Hyvää uutta vuotta!🌻🙂🌻

Kiitos Marion sanoistasi, tuo tarrautuminen on varsinkin ihan kauhea itsensä koukuttaminen johonkin sellaiseen tunnekoukkuun, jota on tarvinnut tai jota on ruokkinut lapsena tai joskus ties milloin. Muistan "jojotuttaneeni itse itseäni" joskus kolmekymppisenä ja alle sen iän tavoittamattomiin naisiin, ja ne jotka olisivat olleet mahdollisia ja tarjolla, eivät kiinnostaneet.

Nyt olen tämän itseni-koukuttamisen kanssa silmätysten, taas, toisella tapaa ja jotenkin vapaammin ja helpommin ja samalla tietäen että "joko se tai minä" poistuu tältä areenalta, ja se on se joka poistuu. Mä aion saada siitä asiasta niskalenkin, vaikken vielä tiedä miten.

Mua helpottaa tämän surun ja luovuttamisen työstäminen näköjään tässä vaiheessa musiikin kautta, olen soittanut, laulanut itkun läpi, äänittänyt, tehnyt lauluja ja niin teen nytkin työhuoneellani , kaksi viikkoa on mennyt aamuyölle reilusti, jopa viiteen, ja tuntuu että tän vois kyllä fyysisten rajoitusten takia jo kohta lopettaa, mutta ehkä vielä tänä yönä, kaivoin congarummmut just esiin ja yhden biisin pohjat, katsotaan mitä tunteita sinne saa viskattua ja käsiteltyä tiskiltä pois. Rumpujen hakkaaminen on terveellistä ja ihanan fyysistä.

Mitäköjhän sä sanoit, kun muistaa vaan osan, niin Fisher on todella tiivistä kamaa. Ja kun yksin käy sitä läpi niin jää vähän yksin eikä ole oikein ketään jonka kanssa jakaa kokemuksiaan ja oppia toisilta. Ei ole ketään samassa vaiheessa menijää.

Noilta väestöliiton sivuilta sain hyviä näkökulmia niistä perhesivuston videoista, säkö niitä ehdotit jossain vai kuka mutta ne oli hyvät sivut.

Eteenpäin on mentävä, ja elämää elettävä jos ei halua jättää sitä kesken tai jos ei halua jäädä itsensä ja varjonsa raadeltavaksi pidemmäksi aikaa. Mä en halua. Mä haluan sen varjon ulos elämästäni, vaikken vielä tiedä miten.

Päivä kerrallaan se selviää, ja riittää kun aluksi alkaa ajatella vain itseään, mikä on mulle hyväksi, mistä tykkään, mitä haluaisin tehdä, kääntäää siis katseensa pois eksästään konkreettisesti oman elämän asioihin ja alkaa kantaa vastuuta omasta elämästään. Lapsettomana ei voi edes lapsiinsa nojata ja siihen arkiapuun, mitä lasten huoltaminen antaa. Se on eksälleni siunaukseksi, niin tiedän ja se on hyvä juttu.... enkä puhu hänestä enää sen enempää.

Minä olen nyt tanssissa, nyrkkeilytanssissa kehässä varjoni kanssa. Ja hän tulee saamaan hatkat tai ainakin löytämään oman nurkkansa minne hänet pakotan ja houkuttelen puhumaan asiansa ulos., mitä mua vaivaa, jollei kerro...

Tsemppiä sulle Marion ja teille kaikille muille, jotka kamppailette romahtamisen jälkeen jälleenrakennuksenne ja selviytymisenne kanssa. Rukoilen itselleni viisautta, ymmärrystä ja rakkautta. Ensin itselleni ja itseäni kohtaan. Toivottavasti vielä joskus jollekulle muullekin annettavaksi. 🤕🤔😋

Pöllöhuuhkaja, sinun ajatukset kuulostavat niin paljon paremmalta verrattuna niihin joulunaikaisiin. Taistelu jatkuu. Muista kuitenkin myös kunnolla nukkua.(kuulostanko muuten kasvattajatätiltä?)🤨🙂

Olen ajatellut omista suhteistani. Minusta ovat melkein aina olleet kiinnostunut alkoholiongelmaiset miehet, jopa ventovieraat. Viimeinen tapaus oli rautatieasemalla, jossa oli satoja ihmisiä, mutta sitä huolimatta istahti juuri minun viereeni kännisä mies ja rupes juttelemaan. Lukeeko mun otsassa "alkoholisti-magneetti" tai onko minulla outo haju? Ja samankaltaisia tapauksia riittää.

Olen vissiin löytänyt vastaksen siihen, miksi rupesin seurustelemaan eksmieheni kanssa. Pohjimmiltaan olemme hänen kanssa hyvin samanlaisia. Hänelläkin on alkoholitausta ja luulen, että hän on läheisriippuvainen, kenestä tuli alkoholisti. Mä näen hänessä pientä pikkupoikaa, kuka tuntee paljon syyllisyyttä, häpeä ja vihaa. Hän ei rakasta itseäsi ja siksi ei kykene rakastamaan toisia. Nyt näen, että meidän suhde oli jo alusta alkaen tuhoon tuomittu. Shokki tästä, että hän lähti, sai silmäni aukeamaan. Huolellisesti rakennettu "suojamuuri" sortui ja mä näen itsensä juuri sellaisena kuin olen. Hän ei ole vielä valmis sellaiseen muutokseen.

Olet lukenut Kiianmaan erokirjoja, millaista suosittelet?

Marion2 kirjoitti 2.1.2014 14:23

Pöllöhuuhkaja, sinun ajatukset kuulostavat niin paljon paremmalta verrattuna niihin joulunaikaisiin. Taistelu jatkuu. Muista kuitenkin myös kunnolla nukkua.(kuulostanko muuten kasvattajatätiltä?)🤨🙂

Olen ajatellut omista suhteistani. Minusta ovat melkein aina olleet kiinnostunut alkoholiongelmaiset miehet, jopa ventovieraat.…Lukeeko mun otsassa "alkoholisti-magneetti" tai onko minulla outo haju? Ja samankaltaisia tapauksia riittää.…

…Olen vissiin löytänyt vastaksen siihen, miksi rupesin seurustelemaan eksmieheni kanssa. Pohjimmiltaan olemme hänen kanssa hyvin samanlaisia.…

…Nyt näen, että meidän suhde oli jo alusta alkaen tuhoon tuomittu. Shokki tästä, että hän lähti, sai silmäni aukeamaan. Huolellisesti rakennettu "suojamuuri" sortui ja mä näen itsensä juuri sellaisena kuin olen. Hän ei ole vielä valmis sellaiseen muutokseen.

Olet lukenut Kiianmaan erokirjoja, millaista suosittelet?

Moi Marion2 ja kiitos viestistäsi.
Kiitos, nukun kyllä 6-8 tuntia yössään tai aamupäivässä, uhraan tietoisesti untani yöltä, koska musiikintekeminen tuntuu nyt hoitavan minua paremmin kuin itsekseen kotona nyhrääminen. Otan mirtazapiinin ja melatoniinin ja menen sänkyyn ja mykistän puhelimet yms.

Toi on hyvä kysymys, eläimet pikkulapset ja alkoholistit sekä muuten tolaltaan olevat vaistoavat kenen luo voi turvallisesti mennä ja "hoidattaa" itseään hetken tai tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, tai hyväksikäyttää jotakuta. en tiedä tarkemmin mekanismista, miten se toimii, mutta mä olen ilmiselvästi hakenut jollain tasolla ihmistä, josta voisin pitää huolta ja huolehtia ja tulla sillä tavalla tarpeelliseksi, kun en ole uskaltanut tällaisena kun olen, olemisen kautta. Semmottialailla särkyneiden kerhossa ollaan.

Itsensä näkemiseen sen suuntaisesti, millainen todella on, tarvitaan jo vähän rohkeutta, ehkäpä eksäsi saa sitä tai joutuu katsomaan itseään rehellisemmin, nyt kun olet selkeästi osannut lähteä kasvamaan omaan elämääsi, alkanut selkeästi kantamaan vastuun omasta elämästäni. Siinä me mentiin eksäni kanssa harhaan molemmat, minä tiedostamattani etsin äidin syliä hänestä ja hän vastuunkantajaa monilapsisen perheen yksinhuoltoon... mihin olin suinpäin valmis ja halukaskin, mutta se ei vaan niin mennyt kuin toivottiin ja unelmoitiin. Puhuminen ja asioiden selvittely ei onnistunut vaikka sitä puhuttiin ja puhuttiin ja pälä pälä, mutta jos ei tiedosta, niin ei tajua eikä näe eikä kuule. Enkä syytä. Totean vain. Tarvitaan jokin asia, että silmät aukeaa ja laput putoaa silmiltä. Meillä tarvittiin. Hei nyt pitää mennä, tsemppiä

🌻🙂🌻

Kiianmaalla on paljon kirjoja: Pettäjien 43 puhenvuoroa oli valaiseva ja aloin nähdä asioita paremmin ja selvemmin.

sitten toi parisuhteen huoltokirja miehille oli aika jees

samoin Hyvä ero.
suosittelen.

pöllöhuuhkaja kirjoitti 2.1.2014 16:21

... en tiedä tarkemmin mekanismista, miten se toimii, mutta mä olen ilmiselvästi hakenut jollain tasolla ihmistä, josta voisin pitää huolta ja huolehtia ja tulla sillä tavalla tarpeelliseksi, kun en ole uskaltanut tällaisena kun olen, olemisen kautta.

... Puhuminen ja asioiden selvittely ei onnistunut vaikka sitä puhuttiin ja puhuttiin ja pälä pälä, mutta jos ei tiedosta, niin ei tajua eikä näe eikä kuule. Enkä syytä. Totean vain. Tarvitaan jokin asia, että silmät aukeaa ja laput putoaa silmiltä. Meillä tarvittiin.

Kiitos pöllöhuuhkaja!

Sen huolehtimisen takana oli ainakin minulla hylätyksi tulemisen pelko, minkä juuret ovat minun lapsuudessa. Jos minä huolehdin sinusta, sinä et uskalla jättää minua.
Luin jostakin( oliko se taas Fisher?), että meidänkaltaiset ihmiset ovat suhteissa juuri sellaisten ihmisten kanssa, ketkä tulevat meitä loppupeleissä satuttamaan. Saamme suhteesta sen, mitä pelkäämme eniten. Minulle kävi juuri niin.
Miten sun edelliset suhteet - aina huolehtijana?

Tiedostaminen - juuri niin. Kun meidän viimeisessä keskustelussa yritin eksälle kertoa, millaisia havaintoja olen tehnyt omasta ja meidän elämästä, hän katsoi mua, kun olisin nainen toiselta planeetalta. Mitään ei mennyt jakeluun.
Toisaalta taas, kyllä mäkin olin aikasemmin kuullut alkoholiperheistä ja ajatellut, että voi-voi, miten kauheata, mutta onneksi se ei koske minua, eikä minun perhettä😟

Voimia!🌻🙂🌻

Marion2 kirjoitti 3.1.2014 21:25

Kiitos pöllöhuuhkaja!

Sen huolehtimisen takana oli ainakin minulla hylätyksi tulemisen pelko, minkä juuret ovat minun lapsuudessa. Jos minä huolehdin sinusta, sinä et uskalla jättää minua.
Luin jostakin( oliko se taas Fisher?), että meidänkaltaiset ihmiset ovat suhteissa juuri sellaisten ihmisten kanssa, ketkä tulevat meitä loppupeleissä satuttamaan. Saamme suhteesta sen, mitä pelkäämme eniten. Minulle kävi juuri niin.
Miten sun edelliset suhteet - aina huolehtijana?

Tiedostaminen - juuri niin. Kun meidän viimeisessä keskustelussa yritin eksälle kertoa, millaisia havaintoja olen tehnyt omasta ja meidän elämästä, hän katsoi mua, kun olisin nainen toiselta planeetalta. Mitään ei mennyt jakeluun.
Toisaalta taas, kyllä mäkin olin aikasemmin kuullut alkoholiperheistä ja ajatellut, että voi-voi, miten kauheata, mutta onneksi se ei koske minua, eikä minun perhettä😟

Voimia!🌻🙂🌻

Moi Marion2 ja kiitos

1. Hylätyksi tulemisen pelko minulla: Tarve tulla tarpeelliseksi, tarve olla tekemällä tarpeellinen ja hyväksytty kaikkein läheisimmässä ihmissuhteessaan.

Siihen TARPEELLISEKSI TULEMISEN TUNTEESEEN on myös helppoa, liian helppoa HUKATA OMA VAJAVAISUUS JA TARPEET. Mä hukkasin siihen viime suhteessani oman "äidin sylini ikävän", sen tunnistin sitten kun itse hajosin hänen lähdettyä toisen mukaan. Jos...JOSSITTELUA! ...jos olisin sen osannut tunnistaa ja sanoa ääneen, niin tilanne olisi voinut muuttua, TAI SITTEN EI.

2. Kykenemättömyys hyväksyä itseään sellaisena kuin on -> kykenemättömyys hyväksyä toista

Mä en ilmeisesti myöskään osannut (en osaa vieläkään) rakastaa itseäni ja hyväksyä itseäni puutteineni kaikkineen. Yleensä me ymmärretään toisen ääneen sanotut tiedostetut tarpeet, mutta tiedostamattomana tämä asia lisäksi sai käyttäytymiseni kautta hänessä aikaan sen, että hänelle tuli riittämättömyyden tunne - tunne ettei kelpaa, vaikka mä häntä nimenomaan halusin vaimoksi asti vaikka oli monta lasta ja vaikka mitä vaikeuksia se olisi tuonutkaan. Hän ei lähtenyt perisuhdeterapiaan vaikka ehdotin.

Kyllä mua potuttaa niiden virheiden takia, mitä itse siinä suhteessa tein ja niiden vajavaisuuksien takia. Se ei auttanut vaikka mulla oli tahto yrittää. Hänen puoleltaan oli paljon käsittelemättömiä asioita, jotka nykyinen hänen kumppaninsa saa käsiinsä ja kontolleen, harmittaa vaan kun en itse saa olla siinä asemassa, mutta eksäni on valintansa tehnyt ja minun tehtävä on alkaa katsoa poispäin hänestä kohti omaa elämää, vastuuta ottaen omasta elämästäni ja kulkien niitä asioita kohti jotka mua kantaa ja antaa hyvää oloa.

Sen takia asioiden kaiveleminen alkaa tuntua nyt huonolta, jos ne ovat eksäni asioita. Omaa kakkakasaani tongin hissunkissun edelleen ja se työn tuntuu antavan oivalluksia ja voimia.

3. Edelliset suhteeni huolehtijana/huolehdittavana?
Ne eivät olleet lainkaan näin selkeitä. En ole törmännyt alkoholisteihin, yksi eksäni oli alkoholistiäidin lapsi ja sieltä tuli aivan hirveät häpeäntunteet hänelle, siitä, että meidän suhteemme asioita ei olisi saanut käsitellä missään muualla edes hyvien ystävien kanssa, kuin vain meidän suhteessa, joka oli aivan kipeä. Häpeä tuo Perkele hävitköön muan piältä!

4. Ylihuolehtiminen kertoo siitä, että ei uskalla "olla vaan" suhteessa sellainen kuin on. Ihminen ja rajallinen ja epätäydellinen ja laiskakin.... jostain se tulee minuun, enkä ole vielä selvittänyt miten pääsen siitä eroon. Ehkä olen valinnut tiedostamattani kumppanikseni sellaisen, joka voisi olla minun auttamiseni tarpeessa ja hyväksyä minut ja rakastaa minua sen takia, että olen olemassa häntä varten auttamaan ja tukemaan. Se on vähän paska asetelma tasavertaiselle suhteelle. Ja vituttaa että siihen ansaan itseni tekemään, astuin. Sanoen sitä rakkaudeksi!😝

Nyt olen päässyt jo sinne asti, että tajuan itsekunnioitukseni olleen ties missä eks-suhteeni aikana. Yritin kelvata koska halusin eksääni itselleni kumppaniksi tosissani.

en nähnyt hänen häilyväisyyttään, en tajunnut hänen olevan hukassa omien tunteidensa ja oman seksuaalisuutensa häpeän kanssa, kunnes hän löysi toisen ja otti hänet.

Auttaa tosi paljon tajuta, ensinnäkin, että en kelvannut hänelle tällaisena hyvänä miehenä mikä olen. Toisaalta auttaa tajuta ja nähdä se, että hän ei todellakaan ollut tasapainossa ja kolmanneksi, minä en kunnioittanut itseäni niin paljoa, että olisin itse lähtenyt ja sanonut vaikka, että mä rakastan sinua, mutta selvitä oma pääsi haluatko rakastaa minua.

ITsensä kunnioittaminen ja rakastaminen oli jossain aivan hukassa minulta.... kuinkahan monelta muulta petetyltä ja jätetyltä, joka jää tälviisiin kiikkiin roikkumaan kuten mä. Fischerin (eroseminaarikijran) mukaan jättäjä on tehnyt matkaansa jo kauemmin ja jätetulle kriisi tulee paljon suurempana yllätyksenä ja hänen kriisinsä vasta alkaa, kun toisella saattaa olla jo loppusuoralla... että semmosta.

Tsemppiä teille kaikille, jotka painitte näiden kivuliaiden asioiden kanssa!🙂🌻

Aloitin tämän "tarinani" täällä marraskuun alussa, helvettiä oli ollut menossa jo kuukausi sitä ennen.

Ja nyt seison tässä, katsomassa kohti omaa elämääni kohtuullisella mielellä. Tänään oli viiden kerran kriisiavun viimeinen istunto, ja siinä katseltiin vähän etiäppäin, että mitäs tästä nyt sitten, heidän kiintiönsä kriisiavuksi on täynnä. No, jotain apua ja peilauspintaa on tiedossa toisalla. Olemme parin tuttavan kanssa perustaneet omaehtoisen ryhmän kiltteiydestä kipeille opetellaksemme olemaan kilttejä myös itsellemme ja se porukka kokoontuu kahdeksan kertaa tässä nyt ensi viikosta alkaen. Se on hyvä juttu, tunnen sen jo nyt. Täysin vertaistukiryhmä.

Sain hyvää ammattiapua, vaikka vähän harvakseltaan, kiitos siitä. Sain tukea ystäviltäni, muutamalta erityisesti, mutta monilta sillä tavoin, että suostuivat näkemään mun tuskani, vaikkei ollut vastauksia, tulin kuulluksi ja sain itkeä jos itketti. Eräs heistä oli aina tavoitettavissa puhelimitse, ja vain kuunteli. Sain myös apua kirkon tilaisuuksista ja jumapalnpalveluksesta, erityisesti ehtoollisellä käynti auttoi näkemään, että voi voi meitä rikkinäisten kerhon jäseniä on kaikissa yhteiskuntaluokissa ja ikäryhmissä ja minä saan olla yhtenä tässä raihnaisessa joukossa. Kiitos kaikesta siitä.

Kummalliselta varmaan tuntuu sinusta kuulla, että kiitän rikkimenemisestäni. Kiitän siitä, että putosin, romahdin ja säryin. Kiitän siitä, että sain kohdata itseäni lähemmin, syvemmin ja vakavammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Ja kuljen tästä alkaen kohti minua,joka enemmän yrittää olla itselleen kiltti ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja opetella rakastamaan itseään.

Eksäni valitsi toisen miehen, omien sanojensa mukaan pakeni. En täysin tiedä vieläkään tarkalleen mitä, eikä ole enää niin väliäkään. Hän valitsi toisen, minä en kelvannut omana itsenäni, tällaisena kuin olen. Ja alan olla tämän ajatuksen kanssa jo tolpillani. ei sitten, se ei kelvannut hänelle, minä kelpaan itselleni ja kelpaan vielä jollekulle, joka osaa arvostaa minua minunlaisenani puutteineni ja hyvine puolineni. Ja elämäntilanteeni kanssa myös.

Katson yhä enemmän poispäin eksästäni, kohti itseäni, omia hyviä juttujani, ystäviäni, kaikkea sitä, mistä saan voimaa ja hyvää oloa ja jonka koen hyväksi.

Opettelen myös pikkuhiljaa katsomaan kohti itselleni hyviä juttuja, ihan itselleni omia hyviä juttuja, piittaamatta onko ne hyviä muille. Minulla on oikeus itseeni ja omiin hyviin juttuihini.

Entisessä suhteessani minä olin se ylivastuullinen. Minä olin se, joka olosuhteistakin , mutta omasta lähtökohdastani ja taustasta johtuen halusin kelvata, halusin tehdä ja palvella, halusin tulla rakastetuksi, ehkä liikaa tekemisen ja taipumisen kautta. Halusin sitä suhdetta ja sitä ihmistä kaikkine niine piirteineen ja asioineen, KAIKKINE, joita hänellä oli mukanaan.

Hän ei halunnut minua tai ei uskonut että mä halusin elämää hänen kanssaan tuli mitä tahansa vastaan tai ilmi. Ja loppujenlopuksi ehkä hän halusikin jotai muuta. Harmillista vaan, että asiat tulivat ilmi vaikeimman kautta, ristiriitojen, karkuun juoksemisen ja kolmannen pyörän ilmaantumisen kautta. Näköjään joskus tarvitaan vänkäriä tai vääntövartta apuun. Tai vaan jostain joku yllättäen ilmaantuu tilanteeseen, joka on otollinen ja tulehtunut muutenkin.

Nyt kolmas osapuoli saa pitää sen, minkä toivotti tervetulleeksi, ja minä lähden eteenpäin, olen jo lähtenyt katsomaan millaista hyvää maailmalla olisi minullekin tarjota.

So long, hyvästi ja farewell, näkemiin ehkä iäksi, Sinä, johon rakastuin liikaa, jolta odotin liikaa ja johon hukkasin itseni.

Nyt olen löytänyt itseäni ja jatkan matkaa yksin, siitä on nyt kolmisen kuukautta ja meidän edellisestä kihlaerosta jo yli yhdeksän kuukautta, että sellainen synnytys sitten tapahtui tässä suhteessa. Syntyi yksi aikuinen mies, joka alkaa rakastamaan itseään ja sitä pikkupoikaa itsessään, joka on aikaa sitten pelästynyt ja siirtänyt omat toiveensa unelmansa tunteensa syrjän aina toisten suurempien ja olevinaan tärkeämpien tunteiden ja tarpeiden edestä. Päivystänyt joskus kuin palomies toisten asioita, ja sanonut liian nopeasti :"kyllä se sopii", ennenkuin on ehtinyt edes miettiä, että hei miltäs tää muuten minusta tuntuukaan.

Miltäs tämä minusta tuntuu? Kolhiintuneelta, mutta kolhuissa jotain itsestään näkyväksi tulleelta mieheltä tuntuu, jolla on paljon hyvää repussaan ja silmät hieman enemmän auki elämälle, kuin tähän asti. Olen rikkonaisten kerhon puhuva jäsen. Ekaa vuotta. Terve vaan sullekin, rikkonainen ja tervetuloa kerhoon. Meitä rakastetaan. En osaa selittää. Koe se.

😋

Joo, just joo, kun on sellanen olo että alkaa olla tolpillaan, ja sitten erehtyy menemään tanssiravintolaan vähän tanssimaan, niin kyllä siinä tunteet ja pettymykset kuohahtaa pintaan, vaikka osaa tanssia ja vaikka saakin tanssia. Kyllä toi läheisyysriippuvuus-vaje-mikä-lieneekään on melko lailla ihon alla ja sydämen syrjässä tiukasti kiinni. ☹️
Nyt vaan työpäivän jälkeen suitsait nukkumaan, napit naamaan ja huomenna on uus päivä!🙂👍 itelle tsemmppiä. elolle jäädään...vaikka välillä repiikin.😞

Ja onpa hyvää jatkoa hyvää päivää!

Tänään eksä ottaa minuun yhteyttä käsittämättömällä tekstiviestillä, josta en oikein ota selvää mitä se haluaa. Kyselen sitten nätisti että voitko avata asiaa, että ymmärrän mitä tarkotat, ja muutaman edestakas viestimisen jälkeen soitan ja kysyn että selitätkö nyt korvatusten, niin ehkä voisin ymmärtää. No paljastuu, että han kaipaa itselleen minusta ystävää ja haluaa kuulla miten voin. Paljastuu myös asioita joita on tapahtunut siellä päässä ja että hän on omissa vaikeissa prosesseissaan itsensä ja lastensa kanssa. Pahoitteli, että olin joutunut kärsimään hänen käsittelemättömien tunteidensa takia (ero lastensa isästä ja pitkäaikaisesta kumppanistaan, josta erosi jo kohta 6 vuotta sitten) , siis vieläkin käsittelemättömiä asioita.

Mitä odotin? Eilisiltana/yöllä kaipasin häntä kovasti ja putosin johonkin sisäiseen suruuni. Sisälläni kiehui tai vapisi koko puhelun ajan ja ennen sitä - mitä hän vielä minusta tahtoo? Ehkä jotain peruuttamista tai jotain takaisin tai ehkäpä sielläpäässä ei olekaan mennyt uuden kanssa niin hyvin... että olisiko jotain toivoa yhteenpaluusta? Sitäkö haluan?

Miksi vastasin viesteihin? Koska halusin tietää mitä hän haluaa.

No niin, sitten kerron missä menen ja miten voin: että olen vieläkin satutettu ja surullinen meidän erosta, että itken ja suren asioita ja koetan luopua ja että eteneminen takkuaa, lenkuttaen ja linkuttaen tässä mennään päivästä toiseen. Siellä päässä tulee aika hiljaista... Kerroin myös, että en halua ajatella pahaa hänestä enkä asioista, ne vaan tapahtuivat. Samaa hänkin vakuutteli minulle.

No, nyt on jo pari tuntia tapahtuneesta. Toisaalta helpotti kertoa korvatusten miltä ero tuntuu. Yritin kysyä jotain henkilökohtaisempaa, mutta hän ei voinut vastata. Että tämmöstä. Syyllisyydentuntoansako hän halusi lievittää kuulemalla, että olisin voinut jo paremmin?

En tiedä vieläkään mitä ajatella. Ja edelleen tuntuu hyvältä katsella kohti omaa uutta elämää ja sitä, että ehkäpä vielä jossain löytyy ihminen johon tykästyn ja joka hyväksyy ja haluaa minut tämmöisenä kun olen. Ja minä hänet semmoisena kun hän on. Eksäni ei halunnut minua tämmöisenä kun olen, vaan valitsi toisen. siinä on perustotuus josta ponnistan.

Onko kokemuksia teillä muilla, mitä tulee mieleenne? Saa kommentoida ihan vapaasti, ei tässä ole mitään menetettävää tai pelättävää enää.

😐

ja vielä viesti toisen perään: Nyt tuli mitta täyteen, ainakin tuntuu siltä, että yritän lopettaa asian repostelemista, tai märehtimistä ja jatkaa omaa elämääni johonkin hyvään suuntaan. Että so long baby, pidä huoli ittestäsi ja löydä onnesi, mä menen toisaalle ja kiitän teitä täällä kanssani keskustelleita toistaiseksi kaikesta tähänastisesta. Tsemppiä ja viisautta ja vapautta toivotan teille omiin prosesseihinne☺️

Hei taas, Pöllöhuuhkaja!

Tällä hetkellä me ollaan tosiaan kun nuoralla kävelijöitä. Näytä siltä, että sinun vihdoinkin löydetty tasapaino, hävisi hetkeksi, kun eksä päätti lähestyä sinua. Mutta minun mielestä olet oma henkisen kasvun siinä vaiheessa, että tiedät tasan tarkkaan, mikä on juuri SINULLE hyvää. Mietit millaisenä SINÄ näet suhteita eksan kanssa ja millaiset rajat asetat.

Minun eksmies tarjosi ystävyssuhdetta minulle heti kriisin shokkivaiheessa. Tulee vieläkin kylmät väreet, kun ajattelen sitä. Sä satutat ihmistä pahimmalla mahdollisella tavalla, sitten hymyilet ja ehdottat ystävyyttä😑❓ Laitoin tiukat rajat ja hänestä ei ole kuulunut kuukauden ajan mitään☺️

Ja nyt teet juuri sitä mita tähän saakka: keskityt OMAAN elämään ja asiohin, mistä SINULLE tulee hyvää mieli.

Minusta tuntuu, että kirjoittaminen tänne on sinulle terapeutillista, miksi kieltäytyä hyvästä?

Voimia!

Hei 🌻🙂🌻
Pöllöhuuhkaja: ethän lähde täältä: niin paljon viisaita ajatuksiasi olet pettämiseen ja eroon liittyen ollut jakamassa??
Ex- kumppanisi tekee hallaa sinulle tässä tilanteessa. Olit jo kypsynyt paljon ja osittain ehkä jo hyväksynyt eronne. Yhteydenpito sotkee nyt pakkaa ja pahasti.
Yritä löytää joku positiivinen asia elämästäsi, joka pitää sinut pinnalla. Anna lupa tunteillesi, sillä vain sitä kautta voit toipua.
Tätä samaa hoen itselleni silloin, kun menee huonosti.
En tiedä, onko lääkityksenikään oikea: nukun ylipitkiä unia, välillä heräillen.
Mieliala ei ole juurikaan kohentunut. Tietenkin vie aikansa, ennenkuin teho tulee näkyviin.
Keskusteluja täällä ei liiton tilasta juurikaan käydä. Loppuvat miehen ärtymyksen. Hänelle tullut enenevästi fyysisiä oireita. Johtunee tilanteesta???
Jos nyt päätät kuitenkin lopettaa kirjoittelun; kaikkea hyvää Sinulle 🌻🙂🌻

Kiitos Marion, osin osuit kohdilleen. 😉

Työstin Fischerin suru-osiota ja kirjoitin jäähyväiskirjeen "rakkaussuhteelleni", se helpotti konkreettisesti ja kummasti. Sen jälkeen tajusin, että seuraavaksi kirjoitan ainakin kaksi muuta "jäähyväiskirjettä", ensimmäisen eksäni ongelmille ja toisen todennäköisesti hänen (ja eks miehensä) parille lapselle, joiden kanssa tuli tutustuttua ja kiinnyttyä.

tämän erosuruni tyyöstäminen on vain ollut jotain ihan muuta kujin minkään aikaisemman. Aiemmin olen voinut lähteä eteenpäin hautaamalla tai hukuttamalla mereen tai järveen jonkin meille yhteisen esineen, aamiaiskupit tai jotain muuta konkreettista, mutta tämä erosuru teettä sekä töitä että kyyneliä että puhetta, oksennuspiirrustuksia ja biisejä. Jospa niistä jokin toisi apua muillekin saman asian kyykyttämille.

Harmi kun täällä ei voi julkaista kuvia,... mutta se on ymmärrettävää, koska joku saattaisi julkaista vaikka eksänsä tai oman kuvansa. Mä ajattelin vain jos voisi julkaista jonkin oman oksennuspiirrustuksensa, josta ei voi tunnistaa mitään muuta kuin ne värit ja sen tuskan minkä on piirtänyt... vinkiksi ylläpidolle.

nyt töiden jälkeen napit naamaan ja unille. itseään rakastamaan.🤨

ja SO LONG VIIMEINKIN EKSÄNI!😎

😴