Naisystäväni ihastui kapakkatuttavuuteen ja rakastui – so long baby?

Naisystäväni ihastui kapakkatuttavuuteen ja rakastui - so long baby?

Käyttäjä pöllöhuuhkaja aloittanut aikaan 07.11.2013 klo 00:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 07.11.2013 klo 00:46

Niin siinä kävi, noin kuukausi sitten hän lähte karaokeen laulamaan, hyvä kun meni, kannustin, kun oli ylittämässä omia rajojaan ja rohkaistui laulamaan. Se kuulosti hyvältä.
Puolentoistavuoden suhteessamme oli ollut vaikeuksia jo aikaisemmin, hän oli kaksi kertaa katkaissut kihlauksemme ja palannut kuitenkin takaisin suhteeseen, niin oli tapahtunut muutama viikko ennen tätä tapausta.

No sieltä löytyi mies joka oli hauska ja ilmeisen sopiva. Me ollaan oltu kolme viikkoa kolmiodraamassa ja nyt sille tuli loppu onneksi. Minä törmäsin tässä prosessissa itseeni vaikka oletin ja vähän toivoinkin eettä kumppanini olisi törmännyt omiin oman elämänsä kysymyksiin, joita matkan varrella tuli vastaan … mm seksin jälkeen hän putosi ”monttuunsa”, henkiseen ja hengelliseen pahaan oloon, jolle löysin Kettusen Paavon kirjasta selityksen: häpeä. Asiaa ei päästy käsittelemään, vaikka toivoin jo huhtikuussa ekan kihlaeron tiimoilta, että mennään puhumaan, asiat selviää. En osannut itse lähteä hakemaan apua, ennenkuin vasta näinä viime viikkoina.

Itse menin rikki, onneksi ja luojan kiitos, törmäsin omaan läheisriippuvuuteen, joka oli meidän suhteemme ongelmakohta numero ”toinen”. Toinen ongelmakohta on vastapuolessa, ja hän käsittelee nyt sitä miten käsittelee, jos käsittelee, … kannoin tästä huolta pitkään, liian pitkään ja nyt olen sitten yksin. Taaplaamassa samaa polkua kuin ennenkin mutta hitusen rikkaampana hitusen särkyneempänä hitusen on vielä toivoa jostain mutta ensin on tämä oma kakkakasa lapioitava ja muhennettava madoille tilaa täällä uudistaa asioita ja ehkä omaa käsitystä itsestä ja purkaa tämä läheisriippuvuuden vankila.

Että jotain hyvääkin. Vastapuolella ajatus että menetin elämäni naisen itseäni nuoremmalle ja kypsemmän oloiselle miekkoselle, josta en ole juuri pahaa sanottavaa neljän viikon aikana kuullut. Onneksi keskusteluyhteytemme on ollut jonkinlainen ja olemme vuorotellen saaneet tapailla tätä ihastustamme. Vaan nyt se on loppu. Eksäni ei usko pystyvänsä kummankaan kanssa parisuhteeseen sanoo hän mulle, mutta tiedän minne hunaja ämpiäiset houkuttaa ja väistän nyt pois.

Totean ja huomaan yrittäneeni rakastaa liikaa, yrittäneeni täyttää toisen monet tarpeet turhaan, sellaisetkin mitä hän ei toivonut ja toisia en sitten kuullut omalta tarpeeltani täyttää toisen toiveet.

Kuulen miellläni kommenttejanne, oppia ikä ja kaikki vaikka reippaus on välillä iha tipotiessään. Puhuminen ja jakaminen näyttää silti kuitenkin paljon auttavan ja helpottavan. Samoin värien ja hahmojen ”oksentaminen” vesiväreillä paperille. Suosittelen.
😴😭😟

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 07.11.2013 klo 22:48

Unohdin mainita että sain mahtavaa puhelintukea eräältä valtakunnallisen järjestön puhelinpalvelusta ja myös kriisikeskukselta ja ajan sinne - se oli tänään ja auttoi jo heti tässä vaiheessa. Voin vain sanoa että puhuminen puhuminen auttaa, olen saanut puhua luottamuksella ymmärtäville ystävilleni, jotka toki kaikki ovat asiasta jokainen vähän eri mieltä kun peilaavat tottakai oman elämänsä kautta asioita, mutta minä olen saanut puhua ulos tuskaani ja ihmetystäni ja suruani. Myös kirkossa käynti on mua auttanut. Ja prosessi vaan jatkuu, 'äärimmäisen helpottavaa oli tänää luopua symbolisesti merkittävässä paikassa kauan säilömistäni kihlasormuksista, ja jättää ne hyvään tarkoitukseen myytäviksi - jotenkin jokin paine helepotti, vaikka suretti niin oli päivemmällä sitten kevyempi, paljon kevyempi olo. Mihin sitä ittensä sitookaan tiedostamattaan unelmiensa perään??? Mitä muut ootte kokeneet?🤔

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 12.11.2013 klo 19:22

niinhän siinä kävi että eilen ilmoitti aloittaneensa seurustelun eikä voi minua enään nähdä. Myönsi kyllä paenneensa jotain, tiedän että miun persoonaani, meidän suhteen kipeitä asioita ja lisäksi tiedän että omaa rikkonaisuuttaan ja ongelmiaan. Harmillista on luopua unelmastaan, ihmisestä jota rakasti ja toivoi ja unelmoi yhteisestä tulevaisuudesta ja on todella vaikeaa luopua. Voisiko joku kertoa miten voisi luopua helpommin, ihan alkaa suututtamaan tää tilanne, toinen vei rakkaani. Vaikkei tullut viemään, siinä vaan kävi niin. Olen yrittänyt lukea ja ymmärtää itseäni ja prosessoida mutta ei tämä meinaa aueta mitenkään. Enkä myöskään haluaisi alkaa häiriköidä. Enkä ala.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 15.11.2013 klo 18:02

ihan perseestä tää tilanne, menin päivystykseen tiistaina ihan fyysisten oireiden takia ja sain avun ja mua kuunneltiin päivystyksessä, kiitos siitä. Törmään omaan vammaani ja toisen vammaan ja oma vammani kuulostaa pahalta läöheisriippuvuudelta. Jos etsit vastauksia, suosittelen "Kiltteydestä Kipeät"-kirjaa. löysin siitä paljon itseäni. ja tuota toista, joka nyt seurustelee sen kolmannen pyörän kanssa ja minä jään yksin ja ulos oman kipuni kanssa. Onneksi hän suostui ja halusi puhua asioita auki, meillä oli luottamuksellinen hyvä keskustelu, mutta silti on olo että olen pihalla kuin lumiukko, yksin, räntäsateessa häviän sulan pois. Täytyy hankkia omaa elämää ja sassiin, ei tähän voi jäädä sulamaan olemattomiin. Pahaan oloon sain rauhoittavaa ja sillä nukkuu kyllä yönsä sekä pitkävaikutteisella melatoniinilla.

Käyttäjä petettyjätetty kirjoittanut 15.11.2013 klo 22:18

Hei pöllohuuhkaja!

Ajatuksesi kuulostavat yllättävän viisailta kun tapauksesi on näin tuore. Hienosti ole jo löytänyt apua ja tukea. Itselläni miehen pettämispaljastuksesta on jo pari vuotta ja aina vaan se on ajatuksissa. Tosin me emme lasten takia toisistamme kokonaan eroon pääsekkään, vaikka erottu ollaankin.

On muuten ihan totta että unelmista ja haaveista, yhteisestä tulevaisuudesta on vaikeinta luopua. Itsekin huomasin, että konkreettinen tavaroiden jako ja puolikkaasta omaisuudesta luopuminen ei harmittanut ollenkaan niin paljon, kuin siitä mitä ei vielä ollutkaan, eli tulevaisuudesta.

Mutta päivä kerrallaan eteenpäin rakentamaan itsellesi uutta parempaa tulevaisuutta. Uskallusta kohdata päivä sellaisena kuin se tulee. Tänään saattaa masentaa, huomenna jo naurattaa. Ja todellakin älä jää paikalleen sulamaan, vaan mene, koe, näe!

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 17.11.2013 klo 12:23

Kiitos petettyjätetty - osittai nsamassa veneessä - niin, tänne tulee kirjoitettua kuitenkin asioista vain osa. Viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet yhtä helevettiä. nyt olen alkanut osata irrottautua kun eksä kertoi viikko sitten seurustelevansa tämän toisen kanssa, mutta liian kiltteyden takia olen suostunut ihan älyttömyyksiin, mm beibisittaamaan hänen lastaan vielä kaksi viikkoa sitten, että hän pääsi tämän uuden kanssa teatteriin. ihan järkyttävää. Miksi suosuin sellaiseen? ... aivan pimeä kuvio. Mutta poispäin tästä on vain mentävä oman itsensä takia ja tiedostettava vaan ja itkettävä itkut tästä ja ehkä edellisestä epäonnistumisesta. Se, miten paljon unelmia ja toiveita tähän suhteeseen kohdistui, itkettää varmaan eniten, että se on nyt raunioina... vaikka toinen selittää että eihän sitä koskaan tiedä miten kauan ja miten tämä heidän juttunsa kestää ja etenee. Se on saletti juttu, että hän on valinnut toisen, nuoremman ja helpomman ja ehkä sopivammankin, kuin minä ja jättänyt minut. Se tekee kipeää kun toivoi tästä niin paljon enemmän.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 17.11.2013 klo 19:52

Hei🌻🙂🌻
Haluan lausua pari lohdutuksen sanaa; itse olen petetty mutta en jätetty, joten ihan samassa tilanteessa me ei olla.
Mutta noista tunteista: on sitä alussa aivan rikki, kun asia tulee tietoon. Elämältä putoaa pohja pois. Paljon suunnitelmia yhteisestä elämästä ja niistä joutuu luopumaan ☹️
Sekään, että jää suhteeseen, ei vie pois tunteita: kaikki paska on käytävä läpi pohjamutia myöten. Se, miten itselle on valehdeltu...pari kuukautta epäilin ja kaikki oli minun vainoharhaisuuttani. Suhde kesti kaikkinensa kolmisen kuukautta. Nyt en epäile sen loppuneen mutta silti vielä kuvat vieraasta naisesta mieheni kanssa 😭
Mietin, että entä sitten, jos olisin päättänyt lähteä: olisinko jo toipunut kokonaan? Tunteethan olisi myös silloin olleet pakko käydä läpi 😳
Toivon teille voimia, niitä tarvitaan. Jonakin päivänä huomaatte selvinneenne. Samoin ajattelen itsestäni; jonakin päivänä asia, jolla minua loukattiin unohtuu 🌻🙂🌻

Käyttäjä Juss1 kirjoittanut 17.11.2013 klo 20:27

Hei Pöllöhuuhkaja!

Toivon sinulle voimia kestää tilanteesi. Yhdyn tuohon toiseen vastaajaan siinä että todellä hyvin olet jäsentänyt tilanteesi ja löytänyt apua näin nopeasti. Itselläni on tuosta "tyttöystävä ihastui kapakassa toiseen" tilanteesta jo reilusti yli vuosi ja silti löydän kirjoituksistasi asioita ja ideoita, joita en itse ole vielä ymmärtänyt edes ajatella.

Kirjoituksistasi huomaan useita yhteneväisyyksiä omaan tilanteeseeni, mukaanlukien jopa tuo beibisittaus. Selvänä erona on tosiaankin se että oma prosessini on kestänyt ajallisesti moninkertaisen ajan sinun tilanteeseesi verrattuna ja silti en ole vielä edes irtautumassa tilanteesta. Syy siihenkin löytyi myös sinun kirjoituksesta: "eihän sitä koskaan tiedä miten kauan ja miten tämä heidän juttunsa kestää ja etenee"

Mitään varsinaisia neuvoja en pysty sinulle valitettavasti antamaan. Meitä tuskaa tuntevia kohtalotovereita löytyy, jos se tieto edes jollain tavalla lohduttaa. Vaikuttaa
kuitenkin että olet oikealla tiellä menossa eteenpäin.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 18.11.2013 klo 20:08

kiitokset Juss1 ja mariella omien tunteiden läpikäyminen tässä tilanteessa mulle on yhtä helevettiä kun ei näistä pääse irti ja eroon ja yli, tai pääsee hetkittäin kun voi jakaa ne ystävälle tai palvelevaan puhelimeen tai joinakin harvoina hetkinä jopa eksälleni, silloin kun hän suostuu puhumaan, onneksi luojan kiitos suostuu, mutta se rasittaa ja väsyttää häntä aivan valtavasti, se meidän prosessimme, jota on kestänyt pidempään, mutta tämä kolmannen pyörän mukaan tuleminen ja hänen "pakeneminen", sana jota hän itse käytti, toi mukanaan. Hän pakeni itseään, minua ja meidnä suhteen ongelmia ja hänellä on täysi oikeus siihen. Kenellä tahansa on oikeus paeta jos siltä tuntuu, mutta ... ja... siksi... tässä tilanteessa koen jääväni en ihan kuin nalli kalliolle vaan kuin paljastettu nalli kylmälle kalliolle yksin kaatosateeseen keskelle valtamerta yksinäiselle luodolle. On aivan alaston ja itsekriittinen olo kun tuntee omalta osaltaan aiheuttaneensa tämän ja aivan yhtä lailla omalta osaltaan toinen tietää oman rikkonaisuutensa olevan osa tätä.

Nyt on tilanne sillä lailla ratkaistu että he seurustelevat ja hän ikäänkuin antoi minulle vielä viikko sitten toivoa, että eihän tästä koskaan tiedä miten kauan tämä hänen rikkonaisuudellaan kestää mutta tiedän jo että meillä ei ole ihan helposti takaisin paluuta. Toinen on osoittautunut niin paljon helpommaksi ja sopeutuvammaksi ja sulavammaksi tyypiksi kuin mä, että tässä on ison itsetutkiskelun paikka ja tunnen jääväni tässä yksin, vaikka on tiedossa kriisikeskuspalaveri vaikka on ystäviä joiden kanssa puhua vaikka luen vaikka prosessoin ja juuri siksi olen kiehumispisteessä sisäisesti stressini takia kun yritän niin kovasti päästä tästä yli ja ohi ja heittää tämän pois ja silti samalla haluaisin oppia tästä niin paljon osatakseni seuraavan kerran - kiltin ihmisen paskaläjä, yrittää kelvata vielä itselleen ja raapia kaikki mahdollinen oppi tästä vielä yhteen tai seuraavaan yritykseen joskus vielä jonkun kanssa. Kuka ottaisi pääni tai sydämeni vain pois?
😭

Kiehumista voi tietysti provosoida tai tyynnytellä. ja sitä pitääkin. lähteä tekemään asioita joista tykkää, syödä ja nukkua ja levätäkin, jota en osaa yksin. Olen ikäänkuin helvetillisessä kiepurassa spiraalissa joka vain "sisentyy" kohti minua ja minun vikojani vaikka tiedän ja hän sanoi että hänessäkin on rikkonaisuus ja viat jotka minun rikkonaisuuden kohdatessaan tekivät tämän meille. Totisesti yritettiin ja paineita oli paljon ja ... nyt vain pitäisi osata antaa periksi ja lähteä, mennä ja unohtaa. Ja luottaa siihen että jossain on joku jonka kanssa minäkin voin tulla toimeen ja joka voi tulla toimieen minun kanssani ja siitä voi tulla jotain. Ikää on jo, ja lapsia silti vielä haluaisin, ja perheen. Aika toivottomalta tuntuu. Olen aina ollut toimelias ja touhukas ja aikaansaapakin ja ... mutta nyt on lamaannus ovella, väsähtäminen ja toivottomuus meinaa hiipiä puseroon koko ajan. Rukoileminen ja asian jakaminen kirkon tilanteissa, ehtoollinen ja osallisuus on auttanut jonkin verran. Silti elämä vaan runnoo... jotain sellaista tulee sisältä ulos mitä en osannut odottaa enkä toivoa, jotain kauan padottua ja se on hirmumyrskyn omaista tunnetilaa joka pitää vaan purkaa pois ja kantaa. Onneksi ei tartte ihan yksin. Kiitos kun saan teille kertoa myös. Värien oksentaminen paperille on joskus mua auttanut, ehkä menen tekemään sitä nyt, siinä saa itsestään ulos tiedostamatonta ja pääsee näkemään mikä mua myllää. Aamulla sitä kattoo jo kaheksan tunnin ja kahden metrin päästä... itteänsä. "Elämä on lähtemistä, elämä on kamppeittensa keräämistä, minä..." Susikoirat lauloivat näin joskus 90-luvulla kasetillaan...
☹️

Enkä edes anteeksi valitettavasti muista enää mitä te kirjoititte.... täytyy käydä vilkaisemassa. Ja Jussi1 sulle, että tämä on kestänyt nyt kohta kaksi kuukautta. Noopeaa ehkä, koska olen käynyt prosessiin kiinni kaikin voimin ja mahdollisuuksin , sain paljon hyvää keskusteluapua suomen delfiineistä ja kriisikeskuksesta ja ystävistäni joita vaivaan päivittäin, vuorotellen kutakin, ettei kenellekään liiaksi taakaksi kävisi. Eräs viisas vanha nainen sanoin minulle eilen kun itkin hänen vierellään, silitti selkää ja sanoi että älä jää nyt yksin tämän kanssa. Kiitos ystävät ja myös te, jotka olette jakamassa tätä ja omaa tuskaanne

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 21.11.2013 klo 22:54

Ja kilinkakka tämä mitään helpota, iltaisin iskee pahiten. Raadollista oli törmätä tähän kirjoitukseen ja tunnistaa, onneksi molemmilta puolilta jotain, mutta aika paljon tuolta oikealta riippuvaisuuden puolelta...

RAkkautta vai riippuvuutta:

https://www.turvakoti.net/site/?lan=1&page_id=78

Koen tarvetta saada eksäni takaisin vaikka hän jo seurustelee. Vaihdoimme kuulumisia chatissä ja yritin tiedustella hänen tunteistaan minua kohtaan, mutta hän ei halua avata laatikkoaan itselleenkään, ei ainakaan minulle. Ei ole pahaa tunnetta minua kohtaan, mutta tyhjää on. Ja se on riittämän. saa riittää siis vastaukseksi. 😑❓

Jokin tässä tuntuu minusta mättävän silti, en osaa lähteä omaan elämään, vaikka siihen suuntaan hapuilen vaan tarraudun ja tähän tarrautumiseen pitää päästä käsiksi tai toivoa ystäviltä apua että repikää mut hemmetti ihmisten ilmoille kunhan tästä tokenen ja flunssasta parannun. 😠

Onneksi tulee viehättäviä ihmisiä vastaan kerran viikossa. Joku suo hymyn joku vain on. Ja opettelemista olemiseen, "olemaan riittävä" minulla on loppuiäksi.😋

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 22.11.2013 klo 15:01

No niin, nyt se on sitten puhuttu läpi ja auki hyvällä tavalla - eksäni soitti ja puhuttiin kaksi tuntia. Hän on oikeasti törmännyt ihmiseen joka istuu hänelle ja hän sille ihmiselle ja voin vain ja voin mieluusti todeta, että onpa ihana asia, vaikka minuun sattuu se että jään itse yksin.

Syvästi puhuttuamme suhteemme kipeitä kohtia tajuan, mitä vaiille hän oli koko suhteemme ajan ollut ja että minä oman piilossa olleen rikkinäisyyteni kanssa en voinut häntä auttaa vaikka kuinka yritin ja halusin, koska minun rikkinäisyyteni oli näennäisvahvuutta, piilotin oman vaillinaisuuteni ja tiedostamatta sain hänet tuntemaan vajavuutta, riittämättömyyttä, vaillinaisuutta, syyllisyyttä. Pyysin tätä häneltä anteeksi, että syyllistin häntä omasta vajavaisuudestani ja vammastani käsin. Hän pyysi minulta anteeksi että syyllisti minua omasta vajavaisuudesta ja rikkonaisuudestaan käsin - intimiteettialueen rikkonaisuuden tähden. 😭 Annoimme toisillemme anteeksi ja tulimme ymmärretyiksi.

Tämä ei poista sitä kipua mitä itse tunnen ja käyn läpi omasta rikkonaisuudestani, äidin sylin saamattomasta hyvin kipeästä ikävästä ja ihmisen, kumppanin kaipuusta!

Aivan tuhannen helpottavaa pystyä puhumaan edes puhelimessa auki. Ja kaikki lähti liikkeelle vain siitä sähköposti/fb-keskustelusta, jossa kumpikin vain heitti jotain haurasta, epäselvää epätäydellistä toiselle. Hän soitti ja halusikin keskustella ja se tuntui vaikealta ja vapauttavalta. Nyt olen hieman enemmän itsekin vapaa jatkamaan omaa matkaani, kun näen tai kuulen hänen saaneen omalle rakkaudentoiveelleen täyttymyksen, rauhan ja levon ja ilon - sellaisen mitä meidän välille ei meidän rikkonaisuudesta johtuen voinut tulla.

Tulipahan muuta: hän tiedosti tarpeensa ja rajansa ja minä menin rikki, kuten minun pitikin mennä rikki kohdatakseni itseni rikkonaisena ja jatkaakseni elämääni tietoisesti epätäydellisempänä, kuten jokainen meistä on vajavainen. Ja ehkä kohdatakseni jonkun vertaisena, epätäydellisenä, rikkonaisena, toista tarvitsevana inhimillisenä ihmisenä.
🙂👍

Voipi olla etten ole tänne ihan heti kirjoittelemassa, tai sitten olen, mutta tänne halusin tämän teille toisille kipuileville kertoa: Uskaltaa katsoa omaa inhimillisyyttään ja toisen inhimillisyyttä ja uskaltaa puhua niistä sen kanssa, jonka kanssa on suhteessa, edes jotenkin inhimillisellä tavalla aloittaen "minusta tuntuu...tältä, voitko kertoa mitä se sinussa herättää..."
☺️

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 25.11.2013 klo 13:26

Tämä on melkein yhtä yksinpuhelua mutta kerron että olen törmännyt fyysisiin oireisiin, kuin suokuokalla kourittaisiin vatsanpohjasta, kuin kaivettaisiin jotain pahaa oloa ulos, kohtalon koura kuokkii ja lujaa välillä niin ettei tunnu saavan mistään apua, edes rukouksesta, puhumisesta huutamisesta mistään.

Sitten palaan jälleen värien oksentamiseen paperille. Herään aamulla klo 5 neljän tunnin yöunen jälkeen vaikka otin nukahtamislääkkeen, vatsaa myllää ja on pakko vaan vääntäytyä piirtämään, oksentamaan, suttaamaan... ja se auttaa, paha olo siirtyy kuvaksi, se piirtyy näkyväksi, sanoja ei ole, on vain suttuisia hahmoja ja symboleja jotka aukeavat vain minulle ja eksälleni, joka ihanasti suostuu ottamaan ne vastaan ja kommentoimaan koska se tuntuu auttavan häntäkin hahmottamaan asiaa ja meidän suhteen pieleen menneitä asioita.

Minä tietysti vielä hullu salaa toivon että voitaisiin palata yhteen. Mielipuolista, kun kuulen miten kotonaan hän tuntuu olevan uuden miehensä kanssa ja miten helppoja ja hauskaa ja helpoittavaa rauhaa heillä on... no ovat ehkä toisilleen sopivampia persoonia.

Mutta ehkä hänelle se on sitä, että hän saa perustelut omalle "pettämiselleen" ja kolmannen syliin pakoon juoksemiselle, että näistä asioista johtui se miksi meidän suhde ei toiminut ja hänellä oli oikeus paeta.

Ihmisellä on tosin subjektiivinen oikeus paeta milloin tahansa, mistä tilanteesta tahansa, ja miten tahansa. Se minun pitää muistaa. Hänellä oli oikeus, koska hänestä tuntui ahdistavalta.

Minun piilossa oleva rikkinäisyys, epätäydellisyys ja heikkous on tullut julki. Se helpottaa. hieman.

Ja ihmisen ikävä on edelleen jäljellä - kipeänä ja raastavana. Päivä kerrallaan, jospa jostain minullekin vaimo löytyisi jonka kanssa voisi jakaa epätäydellisyytensä, molempien ja olla vähän täydempi kaksistaan... ? 😴

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 30.11.2013 klo 15:25

Yhtä vuoristorataa: välillä syövereihin ja sitten jos pääsee näkemään eksäänsä ja tulee hyväksytyksi, ei ihan millä keinolla tahansa, niin on helpottunut. Eilen tapasimme ja puhuimme pari tuntia ja tulimme ymmärretyiksi suurimmalta osin, itkettiin halattiin ja hänellä ei ollut kiire pois. Sanoi jatkavansa seurustelua toisen kanssa mutta eteisessä päästi lauseen, että eihän sitä koskaan tiedä, kun ei mitään ole naulattu kiinni.

Tämä kuvio repii minut kahtia tai ainakin vatsani möykky on sitä mieltä, että voi helevetti
😭

Ja minä piru tartun tuohon samoin kuin hänen sähköpostiviestissään siihen , että eihän tässä vielä olla naimisissa, että eihän sitä tiedä.

On pirullista tarttua tuollaiseen, heittää kaulassaan oleva naru hänen "pikkurilliinsä" ja viedä itsensä jojotettavaksi, jojotuttaa itseään! Olen tehnyt sitä ennenkin, enkä tiedä mikä minulla on, miksi toimin näin, jotain siellä taustalla itsessäni (ja hänessä on). 😠

Onneksi yksi ystäväni suostuu välivouhkaksi, ☺️ eksänikin haluaa hänet tavata ja hän vanhempi ja viisaampi nainen sanoo, että elähän hätäile, tää voi olla vaan ohimenevää, on näitä nähty. Ja minä riudun. ihan perseestä. Aivan suoraan jostain pimeästä toimintakaaviosta joka on sisälläni vatsassa möykkynä ja pahana olona ja pääsen siihen vain pikkiriikkisin kiinni. Fisherin eroseminaarikirja: Jälleenrakentaminen - antaa jotakin apuja työstämiseen, mutta ei sitä voi ahmimalla ahmia työstämistäkään.

Voi miten kaipaan tekemistä ystävieni kanssa, onneksi he ovat puhelimen päässä ja muutenkin tavoitettavissa, mutta silti meinaan vaan mennä syövereihin tarjolla olevaa spiraalia pitkin. Hain lääkäriltä unenparantamiseen mirtazapinia ja se vei minut horrokseen kahdeksitoista tunniksi, taitaa olla parasta puolittaa annos omin nokin aluksi...😐

Käyttäjä mariella kirjoittanut 30.11.2013 klo 16:59

Hei🌻🙂🌻
Tuosta mainitsemastasi mirtasta: jos annoksen puolittaa, vaikutus tehostuu. Niin hassulta, kuin se kuulostaakin.
Elät toiveessa yhteenpalaamisesta ja toinen antaa vinkkiäkin siihen suuntaan???
Se lienee sinulle selviytymiskeino tässä tilanteessa.
Koskaanhan ei todellakaan tiedä...
Minä tein päätöksen yrittää jatkaa tässä suhteessani miehen pettämisen jälkeen mutta...voi se päätös muuttuakin.
Elän päivän kerrallaan ja katselen rauhassa. Tunteet miestäni kohtaan eivät ole heränneet, positiivisessa mielessä. Tämä ei liene hyvä merkki?
Voimia sinulle 🌻🙂🌻

Käyttäjä propeli5 kirjoittanut 01.12.2013 klo 09:48

Hei pöllöhuuhkaja.Voimia sinulle.Irti päästäminen toisesta ihmisestä on joskus vaikeaa.
Minä yritin saman ihmisen kanssa monta kertaa ja aina se olin minä joka lähdin pois.Ei minulla ollut ketään toista.Tuli vaan paha ja ahdistava olo ja silti on kokoajan ikävä toista.
🌻🙂🌻 Meillä oli omat vaikeutemme ja minua ahdisti se puhumattomuus,siis,jos toista vaivasi jokin eikä voinut puhua siitä.On vaikea ymmärtää toista ihmista,jos ei tiedä mikä on.Se että,ollaan ja ei olla yhdessä niin raastaa ja satuttaa.Eikä pääse kunnolla eheytymään ja irti toisesta.Minä välitän tosi paljon tästä ihmisestä,mutta en voi jatkaa näin.Hänellä on aina paikka sydämessäni☺️❤️.Kaikkea hyvää sinulle ja pidä itsestäsi hyvää huolta🙂.

Käyttäjä pöllöhuuhkaja kirjoittanut 01.12.2013 klo 21:13

mariella kirjoitti 30.11.2013 16:59

Hei🌻🙂🌻
Tuosta mainitsemastasi mirtasta: jos annoksen puolittaa, vaikutus tehostuu. Niin hassulta, kuin se kuulostaakin.
Elät toiveessa yhteenpalaamisesta ja toinen antaa vinkkiäkin siihen suuntaan???
Se lienee sinulle selviytymiskeino tässä tilanteessa.
Koskaanhan ei todellakaan tiedä...
Minä tein päätöksen yrittää jatkaa tässä suhteessani miehen pettämisen jälkeen mutta...voi se päätös muuttuakin.
Elän päivän kerrallaan ja katselen rauhassa. Tunteet miestäni kohtaan eivät ole heränneet, positiivisessa mielessä. Tämä ei liene hyvä merkki?
Voimia sinulle 🌻🙂🌻

Moi mariella ja kiitos mirtavinkistä, mulla ei tehostunut. taitaa olla yksilöllistä mutta muuten helpottaa niin paljon että aion mennä puolikkaalla eli 15mg siis.

Tarkistin tämän toisen antaman vinkin, joka osoittautui luonnehdinnaksi vain hänen omasta varovaisuudestaan tässä uudessa suhteessa, joten jouduin karvaasti toteamaan ettei hän haikaile takaisin ,ja pääsen päästämään irti. Kyllä se pirullisen kamppailun itsensä ja luulojensa kanssa vaatikin. Mutta helpotti huomattavasti. Voi hengittää ja ...

Sun tunteiden herääminen voi kestää pidempäänkin, varsinkin jos toinen on masentunut tai muuten sairastunut ja se ei edellytä että sun tarttis jäädä odottamaan. Joskus voi olla parempi lähteä vähän kauemmas itsekin ja antaa toiselle ja itselleen tilaa hengittää. Ei se vielä tarkoita että suhde on ohi. Se voi siitä kukoistukseen noustakin kun saa selvitettyä omaa päätänsä ja antaa toiselle tilan.... onnea ja sinnikkyyttä ja oivalluksia toivotan täältä
🙂🌻