Liitympä petettyjen joukkoon minäkin
Olen nyt lukenut täällä muiden kohtalotoverien kirjoituksia. Olen pahoillani kaikkien meidän puolesta.
Itse tulin petetyksi 24 yhteisen vuoden jälkeen. Tähän johti yhteisen ajan puute joka sitten alkoi johtamaan riitoihin ja moniin itkuihin. Meillä on ollut tähän asti ihana ja lämmin liitto. Välillä tässä viimeisen vuodenkin aikana meni todella hyvin ja reissattiin ym. Ikinä en olisi uskonut näin käyvän, mutta niin vaan kävi. Epäilys oli ja luin miehen tekstiviestit. Jalat meinasi hävitä alta. Tuttu kuvio. Naimisissa ollut työkaveri, joka myöskin perheellinen oli iskenyt silmänsä ja kyntensä mieheeni. Yhteinen työreissu yön yli ym. Mies oli tuolloin lähtenyt leikkiin mukaan, mutta kiinni jäätyään on todella katunut sitä ja ei halua menettää perhettään ja vaimoaan. Tässä on nyt 6viikkoa asioita puitu ja yhtydenpito tuohon naiseen loppui välittömästi. Samoin loppui naisen puolelta. Ei enää edes työasioissa olla yhteydessä.
Mies aikeissa vaihtaa työpaikkaa heti, kun mahdollista. Tämä on todella sekavaa tekstiä. Tänään on menty taas itkiessä vähän väliä. Uskon ja luotan siihen, että tästä päästään yli. Mies oli valmis pariterapiaan, joka alkaa tällä viikolla. Tahto on molemmilla kova ja rakkautta riittää. Enemmän, kuin muistan aikoihin olleen. Seksiä on ollut koko ajan,joten sekään ei ollut syy tuohon naiseen.
Läheisyys hiipui viimeisen vuoden aikana, mutta sitäkin oli. Sekavaa tekstiä, mutta miehellä oli peliä tuon naisen kanssa 7kk joka satuttaa niin paljon. Tämän voi ymmärtää vain saman kokenut. Itkettää. Surettaa. Pelottaa. Kerron vielä, että soitin heti tämän naisen miehelle. Sekavaa on ja mietin, että miten tästä koskaan voi päästä yli. Rintaa puristaa ja ahdistaa.
Silti rakastan enemmän, kuin koskaan. Ja saan läheisyyttä, lämpöä, rakkautta. Seksiäkin. Ihmettelin itsekin, että miten pystyin siihen, mutta tahto selvitä vaan on niin järkyttävän suuri. Mies on rehellisesti kertonut heti, jos on joutunut töissä törmäämään tähän naiseen. Onneksi vaan noin kerran viikossa ja silloin paikalla on muitakin. Lupasi myös heti kertoa, jos tämä nainen ottaa yhteyttä. Luotan siihen. Eikö tässä toivoa vielä ole?
Hei Muruset,
Meillä päätettiin nyt laittaa eropaperit eteenpäin. Olo on todella surkea ja epäonnistunut, kun takana todella onnellisia vuosikymmeniä. Lapsi surettaa. Toinen asuu jo pois kotoa. Sekin sattui juuri tähän aikaan. Ensin lähti isä ja sitten lapsi. Kahdestaan nuorimman kanssa nyt elellään. En voi käsittää tätä tilannetta itse, että mihin häviää 25 vuotta tuosta noin vaan romukoppaan. Olen kai vieläkin shokissa. Yritän jaksaa lasten takia. Kaikki yhteiset unelmat ja suunnitelmat. Niitä oli vielä syksyllä isojakin. Kaikki unohdetaan. Lapset ei isälleen tunteita näytä ja teini nyt ei halua puhua minullekaan vaikka aina yritän sanoa, että saa olla vihainen, surullinen... mitä vaan. Ja saa puhua. Äiti on ja pysyy. On niin sekava olo. Toisaalta vihainen ja toisaalta äärettömän surullinen. Siitä, etten jättänyt miestä samantien, kun pettämisestä kiinni jäi. Asiat pelottaa, mutta enää en miehelle sitä iloa suo, että pelkoni tai tunteeni näytän. Pettymyksen ja vihan kyllä, mutta en suruani enää näytä. Itken sitten salaa. Ystävät ja kaikki sukulaiset ovat olleet ihan ymmällään, että miten voi olla totta? Että teistä viimeiseksi ajatteli eroa. Niinhän sitä itsekin luuli. Yritän nyt alkaa elää ja vielä pieni toivo kuitenkin on, että tämän harkinnan aikana mies tulisi katumapäälle. En sitten tiedä onko tämän ajattelu järkevää. Tuskin. Minkäs teet, kun menohalut ajoivat rikkomaan perheen. Pahinta on se, että pettäminen ei riittänyt. Vielä tämä 😭
Surullinen, mutta toiveikas kirjoitti 5.2.2019 18:59
Hei Muruset,
Meillä päätettiin nyt laittaa eropaperit eteenpäin. Olo on todella surkea ja epäonnistunut, kun takana todella onnellisia vuosikymmeniä. Lapsi surettaa. Toinen asuu jo pois kotoa. Sekin sattui juuri tähän aikaan. Ensin lähti isä ja sitten lapsi. Kahdestaan nuorimman kanssa nyt elellään. En voi käsittää tätä tilannetta itse, että mihin häviää 25 vuotta tuosta noin vaan romukoppaan. Olen kai vieläkin shokissa. Yritän jaksaa lasten takia. Kaikki yhteiset unelmat ja suunnitelmat. Niitä oli vielä syksyllä isojakin. Kaikki unohdetaan. Lapset ei isälleen tunteita näytä ja teini nyt ei halua puhua minullekaan vaikka aina yritän sanoa, että saa olla vihainen, surullinen... mitä vaan. Ja saa puhua. Äiti on ja pysyy. On niin sekava olo. Toisaalta vihainen ja toisaalta äärettömän surullinen. Siitä, etten jättänyt miestä samantien, kun pettämisestä kiinni jäi. Asiat pelottaa, mutta enää en miehelle sitä iloa suo, että pelkoni tai tunteeni näytän. Pettymyksen ja vihan kyllä, mutta en suruani enää näytä. Itken sitten salaa. Ystävät ja kaikki sukulaiset ovat olleet ihan ymmällään, että miten voi olla totta? Että teistä viimeiseksi ajatteli eroa. Niinhän sitä itsekin luuli. Yritän nyt alkaa elää ja vielä pieni toivo kuitenkin on, että tämän harkinnan aikana mies tulisi katumapäälle. En sitten tiedä onko tämän ajattelu järkevää. Tuskin. Minkäs teet, kun menohalut ajoivat rikkomaan perheen. Pahinta on se, että pettäminen ei riittänyt. Vielä tämä 😭
En tiedä voiko tänne linkkejä laittaa, mutta lueppas tämä:
https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/voiko-pettamisen-antaa-anteeksi/
Surullinen, olen oman elämäni kriisissä lukenut nyt viime aikoina paljon miehen keski-iän kriisistä. Amerikassa sille on ihan omia sivuja ja tukiryhmiä jätetyille vaimoille. Katsopa vaikka semmoinen kuin mlc forum ja the heros spouse. Noilla kun haet niin voit löytää jotakin, mikä auttaa sinua ymmärtämään ja ehkä toimimaankin, jos toivoisit vielä saavasi liittosi pelastettua. Yksi ensimmäisiä neuvoja siellä on hiljaisuus, sille lähtijälle pitää tosiaan antaa rauha käsitellä asioitaan, niin vaikeaa kuin se onkin... Suomessa näistä keski-iänkriisijutuista puhutaan minusta olemattoman vähän.