Hei, harmi että joudut liittymään joukkoon mutta iso hali ja hyvä että löysit tiesi tänne. Voin kirjoitella myöhemmin lisää, mutta tässä kohden pakko sanoa, että tarinasi voisi olla minun kirjoittamani, melkein 20 vuotta naimisissa yli 20 yhdessä.

Sanon tässä kohden sen, mitä toivon, että joku olisi sanonut minull reilut 7kk sitten kun kaikki selvisi ja maa mureni alta. Etsi kaikki mahdollinen tieto ja apu, mutta luota siihen että aika auttaa. Aluksi epätoivo ja tuska vievät mennessään ja vaikka olen käynyt terapiassa, ne vievät vieläkin välillä synkkyyteen. Anna itsellesi aikaa, älä tee nopeita päätöksiä, älä anna periksi. Puolen vuoden kohdalla olo on varmasti helpompi, oli asiat miten tahansa.

Meillä asiaa auttoi miehen halu alkaa työstää omia ongelmiaan terapiassa. Alun kriisissä kävimme yhdessä pariterapiassa, mutta lopetimme sen sitten yhteisellä päätöksellä ja keskityimme molemmat itsemme hoitoon. Ensi kuussa aloitamme taas pariterapian uudelleen tauon jälkeen.

Selviät hengissä, vaikka se ei aluksi siltä tunnukaan. Nyt 7kk kohdalla ymmärrän itse, että selviän hengissä ja voin olla vielä vahvempi ihminen joskus. Vielä en sitä ole, mutta nyt jo uskon siihen. Asiat eivät ratkea tai etene nopeasti, vaikka siltä välillä tuntuu ja niin kiihkeästi haluaisi. Päivä ja hetki kerrallaaan riittää, aina ei tarvitse jaksaa ja olla reipas. Pidä itsestäsi huolta ja muista, että apua on saatavilla monesta paikasta. Itse olen hyväksynyt tässä kohden, että vaikka aikaa on jo kulunut, olen/olemme vasta alussa.

Voimia, meitä on liian monta jotka tietävät miltä sinusta tuntuu. Pura tänne jos se auttaa..

Kiitos lohduttavista sanoistasi. Niilläkin oli suuri merkitys jaksamisessa eteenpäin. Ja tämä ryhmä on kultaakin kalliimpi. Onneksi löysin tänne!

Haluaisitko kertoa, miten teillä miehen kanssa nyt menee? Puhutteko vielä asiasta ja miten miehesi ottaa sen? Meillä mieheni on vaikea puhua. Yrittänyt olen ja toivonkin, että terapia auttaisi siihen, että oppisi pukemaan tunteitaan sanoiksi. Kaipaan sitä todella paljon. Hän kyllä halaa paljon ja sanoo rakastavansa. Ottaa kainaloon.Nykyään joka päivä, mutta kaipaisin enemmän myös sanoja. Vaadinkohan liikaa...

On tämä niin hirvittävän raskasta!

Miten koskaan pystyy enää luottamaan toiseen? Kaikkeni teen ja mies on luvannut myös. Katuu ja häpee tekoaan todella paljon. Silti mielessä kysymys, että miksi?
Syytä siihen ei ole löytynyt. Toki meillä oli huono kausi, mutta mies sanoikin, että lähti ihan väärille teille, koska olisi pitänyt parantaa liittoa, eikä lähteä tuhoamaan sitä. Valitettavasti kävi, miten kävi. Tekoja ei tekemättömiksi saa. Mies suree, että miten koskaan pystyy parantamaan minun oloani. Itsestäni tuntuu, että herään kohta painajaisesta. Meille ei voi käydä näin.

Olemme puhuneet koko kesän ja syksyn ja puhumme edelleen. Rutiinia on lenkit yhdessä jolloin puhuminen on jotenkin helpompaa. Kaikenlaisia vaiheita, tunteita ja aiheita on käyty läpi. Olemme lukeneet paljon kirjallisuutta, ja se minun terapiani ohella on auttanut solmukohdissa.

Meillä miehellä kesti aika kauan päästä irti tuosta toisesta, toinen myös oli yhteydessä, samassa työpaikassa kun ovat edelleen. Kun mies sai itselleen ja tuolle toiselle tehtyä selväksi, että heillä ei ole tulevaisuutta ja mieheni sanoi, että haluaa tehdä minun kanssani kaikkensa että selvitämme onko meillä vielä mahdollisuutta rakentaa jotain uutta yhdessä, asiat muuttuivat ilmapiiriltään. Puhuminen omista kipukohdista ja myös tuosta suhteesta helpottui, pääsimme työstämään sitä. Hänelle tunnesiteen katkaiseminen toiseen oli vaikeaa, ja voit uskoa että se aika oli minulle myös enemmän kuin vaikeaa. Nyt hän kokee päässeensä siitä irti ja pystymme siitä puhumaan.

Luottamuksen rakentaminen on se vaikein osio. Koska irti päästäminen oli miehelleni vaikeaa, hän valehteli tai jätti kertomatta yksityiskohtia suhteesta minua suojellakseen. Näin hän asian silloin kesällä ilmaisi. Nyt pystyn sen jotenkin ymmärtämään... Minulle tosin mikään ei jäänyt epäselväksi kun naisen vaiston varassa tsekkasin mieheni tietokoneen ja löysin poistetuista viesteistä koko heidän suhteensa historian. Minuutti minuutilta sain selville mitä oli puhuttu, missä oli käyty, mitä oli tehty. Tämä tapahtui elokuussa, joten minuun paranemiseni lähti tavallaan alusta siinä kohden. Se, että sinulle on valehdeltu valhe toisensa jälkeen jo jonkin aikaa ja lisäksi kun luulet että kaikki on kerrottu, paljastuu lisää, tekee siitä luottamuksesta vielä vaikeampaa.

Luottamuksen ohella anteeksianto on myös vaikeaa. Aluksi yritin pakottaa itseni antamaan anteeksi, nyt olen ymmärtänyt että se on prosessi, joka vie aikaa. Sitä ei voi päättää tai pakottaa, mutta se on varmasti mahdollista.

Sovimme, että kun jommasta kummasta alkaa tuntua siltä, aloitamme pariterapian. Minulle se vaihe tuli loppuvuodesta kun oma oloni oman terapiani myötä on alkanut parantua. Aloitamme sen helmikuussa. Ja mieheni siis aloittaa nyt tammikuussa oman psykoterapiansa.

Tässä kohden olemme molemmat siinä kohden, että meillä on yhteneväinen käsitys siitä miksi tälle kaikelle oli tilaa meidän avioliitossamme. Minä puolestani olen päässyt itse siihen kohtaan, etten enää syytä itseäni vaan ymmärrän että minä en olisi voinu tehdä mitään toisin, valinta pettää oli mieheni. Hän on sen kyllä myöntänyt ja ottanut siitä täyden vastuun. Kävi meille pitkässä juokussa miten tahansa, koen että nyt olemme molemmat sitoutuneita selvittämään onko meillä mahdollisuuksia rakentaa parisuhteemme uudelleen. Lopputulos voi olla myös hyvä ero, mutta niin tai näin niin aikaa tarvitaan.

Tie on pitkä ja vaikea, mutta nyt alan ymmärtää kun terapeuttini sanoi minulle jossain vaiheessa, että tämä on kuin syvä haava, joka hitaasti arpeutuu anteeksiannon ja ajan myötä. Vuosien kuluttua se muistuttaa varmasti vielä olemassolostaan jos sitä tölväisee, eikä se koskaan häviä, mutta sen kanssa oppii elämään. Se muuttu osaksi omaa tarinaa, kuten arvet kehossamme.

Voin vaan kuvitella, miten tuskallista tuo on sinulle ollut. Hienoa kuitenkin, että päätitte jaksaa jatkaa yhdessä.

Meillä oli nyt tänään ensimmäinen terapiakäynti. Olihan se raskasta, mutta yhdessä päätettiin jatkaa sitä. Tuntui hyvältä, kun siinä on puolueeton ihminen auttamassa asioisen ymmärtämisessä.
Tuntuu hyvältä, että mies on halukas tekemään töitä tämän kaiken eteen. Ja mies, jolle puhuminen on ollut aina vaikeaa alkoi avautua ajatuksistaan ja tunteistaan. Usko on vahva, että tästä selvitään, vaikka tie on tuskainen.

Voimia ja halauksia sinne! Ja kiitos, että jaat ajatuksia ja kokemuksia kanssani.
Paljon pyörii sekavia ajatuksia päässä ja kirjoituksien taso on sen mukainen. Toivotaan, että näistä jotain selvää saa.

Teillä on vielä paljon paljon toivoa 🙂🌻
Varmaan huonoja päiviä tulee, mutta sitten voisit pyytää minua kertomaan, miten surulliseksi eroaminen oikein tekee ja mitä kaikkea pahaa siihen voi liittyä.

Kiitos viestistäsi!

Näistäkin on niin suuri apu ♡ Oletko itse joutunut kokemaan eron? Olen todella pahoillani, jos niin on.

Tällä hetkellä meillä tilanne on sama, eli niin hyvä, kun tässä vaiheessa voi olla. Voi mennä pari päivää itkemättä ja pystyy ajattelemaan muutakin, mutta sitten vaipuu taas syviin mietteisiin ja se johtaa itkuun. Sekin kuitenkin aina helpottaa, kun saa ja uskaltaa päästää ulos tunteensa. Ja mies sanoo, että itke vaan eikä ole mitään hätää.

Tämä tuntuu vieläkin niin epätodelliselta ja välillä havahtuu todellisuuteen. Näin kävi, eikä sille enää mitään voi.
Mies katuu edelleen, eikä voi ymmärtää itsekään, miten päästi tilanteen tähän. Enkä minäkään ymmärrä. Se on liian raskasta ajatella vieläkin.

Pariterapia jatkuu edelleen. Hellyyttä ja läheisyyttä on todella paljon. Tuntuu siltä, ettei halua päästää irti.

Ehkä tästä selvitään joskus.

Voiko joku kertoa miten aloitetaan uusi viestiketju, minun tarinani on niin erilainen ettei täältä löydy mitään vastavaa. Se tarvitsee oman ketjunsa.

AKKAVAAN kirjoitti 18.1.2018 10:58

Voiko joku kertoa miten aloitetaan uusi viestiketju, minun tarinani on niin erilainen ettei täältä löydy mitään vastavaa. Se tarvitsee oman ketjunsa.

Ohjeissa sanotaan että keskustelun otsikkosivulla lukee: lisää otsikko. Missä semmoinen otsikkosivu on? En löydä.

AKKAVAAN kirjoitti 18.1.2018 12:6
Ohjeissa sanotaan että keskustelun otsikkosivulla lukee: lisää otsikko. Missä semmoinen otsikkosivu on? En löydä.

Ryhmän etusivulla (= otsikkosivulla) on otsikko Parisuhde, koti ja perhe ja sen alla teksti:
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta ym.

Tämän tekstin alla pitäisi näkyä kuvake, jota klikkaamalla saa lisättyä uuden otsikon.

Hei taas.
Pakko päästä purkamaan tuntojaan. Lukenut olen täällä joka päivä vaikka en ole jaksanutkaan kirjoittaa.
Tänään on huono päivä. Itkettää. Vituttaa. Surettaa. Ahdistaa. Välillä menee hyvin. Ennätys 4pv itkemättä. Omen miettinyt että koska itku ja ahdistus helpottaa?
Miehen kanssa on mennyt hyvin. Hän on todella yrittänyt kaikkensa.
2kk noin tämän kaiken paljastumisesta ja parempaan suuntaan koko ajan mutta tulee päiviä että synkkyys valtaa mielen. Miksei kaikkea pahaa oloa voi vain kerralla huutaa ja itkeä pois? Miksi joku tietty pieni ajatus saa ahdistamaan niin älyttömän paljon. Miksei tästä paskasta pääse jo eroon. Itkettää.
Yhdessä on päätetty ja halutaan jatkaa mutta on tämä raskas kuorma kantaa.
Miksi miksi miksi... pyörii päässä.
Koska saan oman elämäni takaisin?
Huomaan sen etten jaksa kavereita, ystäviä tai paljon muutakaan. En jaksa selitellä.
Töissä ei ongelmaa. Mutta automatka kotiin... heti alkaa ajatukset pyöriä mielessä. Välillä en uskalla kuunnella radiota, ettei joku kappale muistuta pettämisestä.
Sitten on taas hyviä päiviä että jaksaa paremmin. Nyt ei ole se päivä. 😭

Hei

Ikävä kuulla että teillekin kävi näin! Näin kävi myös meille, sain tietää mieheni puolen vuoden suhteesta noin yhdeksän kuukautta sitten. Tilanne vaikuttaa hyvinkin pitkälti samalta kuin teilä, mutta meillä puhumattomuus ja läheisyyden puute vaivasi jo vuosia suhdetta. Molemmat tiedostimme asian, muttei muka ollut aikaa ja voimia ruveta tekemään töitä asian eteen. Noh, mies sitten päätti hakea helpotusta muualta.

Me rynnättiin heti pariterapeutille selvittämään ulkopuolisen näkemystä siihen, onko mitään järkeä yrittääkään jatkaa. Puheyhteys aukesi heti tunnustuksen jälkeen ja monet asiat saivat selkeyttä parisuhdettamme koskien. Päätimme jatkaa, yrittää korjata sitä mitä korjattavissa on, aloittaa niin sanotusti alusta 20 vuoden ja prin lapsen jälkeen...

Paljon on puhuttu, pääasiassa minä; mies vaikuttaa katuvalta ja haluaa korjata sen minkä voi. Tekemättömäksi kun ei saa. Parisuhde itsessään ehkä parempi kuin koskaan, niin fyysisesti kuin tunnetasolla, MUTTA.

Aika on toki auttanut, mutta edelleen joka päivä jossain vaiheessa jostain hiivatista se paska nousee mieleen; musiikki, tapahtuma, sanat, hajut, mikä vaan tuo sen esiin. JA se on mulle se rankin juttu. Haluaisin niin kovasti vain unohtaa ja nauttia nykyisestä. Täällä on paljon juttuja aiheeseen liittyen, mutta jostain syystä mä olen vissiin lukenut vaan ne onnettomat tapaukset, jotka eivät ole tästä selvinneet. Ja sekin tuntuu paskalta..

Oli ihanaa lukea, että täällä on muitakin jotka haluavat jatkaa ja sitä rakkautta oikeasti on. Aika toki näyttää meille kaikille riittääkö se, mutta ainakin sitten tietää että molemmat on yrittäneet kaikkensa ja ehkä se erokin on sitten helpompi hyväksyä, jos siihen menee, vaikkei sitä sen helpommaksi varmastikaan tee.

Mäkään en olisi kuuna päivänä aiemmin uskonut, että jos mua petetään, niin jäisin. Mulle on aina tähän asti ollut mukamas selvää et se on lähtö sit. Jännä juttu sitten, kun se napsahtaa omalle kohdalle. Toki mun tilanteessa olisi ehkä käynyt toisin, jos olisin saanut tietää asiasta puoli vuotta aikaisemmin, koska silloin itse pohdin ero kysymyksen kanssa... Noh tää kokonaisuus on pitkä tarina.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa ja kertoa, että meit' yrittäjiä täällä on muitakin ja toivon teille molemmille malttia ja voimaa ja koko sydämestäni sitä, että onnistutte tästä paskasta nousemaan uuteen parempaan parisuhteeseen ja joskus silittelmään tätäkin arpea ja muistelemaan, että tästäkin me olemme selvinneet ☺️❤️☺️

Jahas, se olisi sitte ensimmäinen pariterapia kriisin alun terapioiden jälkeen... wish me luck! Aavistuksen sekavissa fiiliksissä. Tuntuu, että on oman terapian myötä päässyt niin pitkälle ja kauas itse uskottomuuskriisistä, että miten jaksaa taas penkoa ne jo osin kuopatut ja syvälle haudatut kivut. Toisaalta parisuhteessahan ne haasteet on olleet, joten kai sitä pitää pöyhiä, jos haluaa jotain uutta rakentaa. Miten voi olla näin sekava olo.

Tsemppiä teille Muruset! Olisi kiva kuulla millaisia neuvoja saatte nyt kun aikaa on kulunut. Mekin ollaan mietitty, että pitäisikö käydä uudelleen, jos sais vähän työkaluja eteenpäin suuntautumiseen.

Hei taas Sikinsokin ja Muruset.

Täällä on mennyt taas vähän tai oikeastaan paljonkin paremmin, kuin viime viestiä kirjoittaessa. Tunne on, että tästä selvitään. Joka päivä asiat on mielessä ja juurikin niinkuin teilläkin, että se ei paljoa tarvitse kun se paska mieleen tulee. Omalla kohdalla on hieno asia se, että nään ja tunnen, että mies on edelleen valmis tekemään kaikkensa meidän eteen. En epäile sitä yhtään, mutta mikä kumma sen epävarmuuden ja pelon tunteen saa aikaan kuitenkin. Olen nyt yrittänyt ajatella, että ihmiset tekevät virheitä... ja ottavat niistä opikseen. Mies sanoi heti kun tämä paska selvisi, että vaihtaa työpaikkaa ja tekee mitä tahansa että voi korjata sen minkä voi. Lohduttavaa on nyt se, että hän oli viime viikolla työhaastattelussa. Nyt toivon sydämestäni että saa uuden paikan. Kova on hinta syrjähypystä, mutta tämä osoittaa sen että on tosissaan. Olen miettinyt että hakeudun itse setvimään omia ajatuksiani vielä yksin jonkun ammattilaisen kanssa. Sellaisen joka tosissaan pääsee pääni sisälle ja antaisi eväitä selvitä tästä.
Pariterapia meillä jatkuu ja siihen molemmat sitoutuneita mutta tuntuu ettei se yksin riitä.
Itseäni tässä on alkanut ajan myötä lohduttaa käsitys siitä että kyse on todellakin ollut vain syrjähypystä eikä mukana ole ollut vahvoja tunteita.
Meillä asioita on puitu edelleen ja olen sanonut heti jos joku asia vaivaa. Minua on kuunneltu ja olen saanut vastauksia ja tukea mieheltä. On tunne että saan purkaa aina pahaa oloa kun sellainen päälle tulee. Tavallaan on lupa purkaa kaikki ja se luo uskoa ja luottamusta suhteeseen.
Sekavaa tekstiä edelleen... toivottavasti tästä jotain käsitystä saa.
Olen huomannut että muistikin on alkanut pätkiä tässä 3kk aikana. Onko teillä muilla ollut samaa?
No halusin joka tapauksessa tulla kertomaan että parempaan suuntaan täällä on menty. Hitaasti mutta varmasti.
Toivon teille kaikille paljon voimia ja uskoa tulevaan ♡ Vaikka ne ovat välillä itseltäkin hukassa niin aina niitä jostain kummasta löytyy.

Hei Surullinen, mutta toiveikas!
Luin viestisi ja paljon on samaa meidän kokemuksissa. Meillä tulee nyt sunnuntaina vuosi siitä, kun maailman räjähti pirstaleiksi. Mieheni kertoi, että hänellä on toinen, ollut noin kahdeksan kuukautta. Olemme olleet naimisissa 16 vuotta ja yhdessä 23 vuotta. Että ei ihan vähän. Suhteemme on ollut aina hyvä, ei riitoja, yhteistä huumoria, ulkoilua ym. Puhuttukin on, mutta kai sitten ei ihan niin syvällisesti kuin pitäisi. Oltu ja menty, pyöritetty firmaa ja tehty töitä. Kaksi poikaakin on saatu aikaiseksi. Minä luotin mieheeni kuin peruskallioon. En voinut mitään tuollaista ajatella tapahtuvaksi. Kuten niin moni muukin täällä sanoo, ei meille voisi käydä niin. Mutta kävi vaan. Mies oli loppukesästä lähtien hieman etäinen ja yhteiset puuhat väheni. Kuulemma loppuun palanut tai lähellä sitä. No minähän uskoin ja annoin omaa aikaa. Oli työmaan saunailta. Oli lapin reissu, kuulemma yksin. Oli yksi yhteinen hotellireissukin. Ja minä en tajunnut mitään. Toki jälkeenpäin paljonkin.
Mies ei voinut kuvitellakaan mitään muuta kuin että kerrottuaan minä heitän hänet pihalle ja se siitä. Niin olisin itsekin ajatellut toimivani, mutta kun tilanne oli totta, en ollutkaan valmis siihen.

Täytyy jatkaa viestiä paremmalla aikaa.
Tsemppiä kaikille, pidetään häntä pystyssä!
🙂🌻