petetty mummu kirjoitti 13.3.2018 10:58

Hei voi kumpa ei olisi näin käynyt, olen sitä jankannut itselleni jatkuvasti, vaikka petetyksi tulin 30vuoden jälkeen josta 25 vuotta naimisissa oltu. Tämä paljastui minulle kuusi päivää sitten. Ja tähän kaikkeen ajauduttiin minun sairauteni myötä ja vielä paras ystäväni, jota mies kävi tapaamassa. Oli kyllä aika shokki ja vielä ollut jo muutaman kuukauden suhteessa naiseen. Ymmärrän kyllä että en ole aina jaksanut petipuuhissakaan olla enkä muutenkaan jaksanut mutta kumminkin jos on noin pahasti asiat olisi voinut jutella siitä kunnolla mutta miehet ei puhu ennen ku nyt kun on pakko. ollaan juteltu monesti ja molemmat haluaa jatkaa, en todellakaan halua menettää näitä 30 vuotta yhden suhteen takia. Olen varmaan monen mielestä hullu kun vielä yritän mutta en ole valmis luopumaan miehestä enkä perheestäni. Nyt kun olen itse paremmassa kunnossa ja kikki on melkein voitettu niin sitten alkoi alamäki todenteolla. Onko teistä joku jatkanut liittoa, miten siihen pystyy? Olen menossa ammattiauttajalle ja mieskin lupasi tulla jatkossa kyllä, mutta ei heti. Antakaa nyt hyvänen aika neuvoa, kuinka tästä selvitään?

Et todellakaan ole hullu. Veikkaan, että kaikki pitkässä parisuhteessa petetyksi tulleet joutuvat puntaroimaan tätä samaa kysymystä. Heittääkö kymmeniä vuosia menemään toisen virheen takia. Etenkin jos pettäjä katuu tekoaan sydämensä pohjasta. Minä olen läpikäynyt pahinta painajaistani nyt 8kk. Viime kesänä matto vedettiin jalkojen alta, kun mieheni suhde työkaveriinsa paljastui. Olemme edelleen yhdessä, ja elämä on toki parempaa kuin ennen. Mutta kyllä se satuttaa vaan edelleen. Pienet asiat ja tilanteet tuovat asian mieleen aina uudestaan ja uudestaan. Ei ole päivääkään ettei asia jossain muodossa ole mielessä. En tiedä olisiko elämäni helpompaa jos olisin jatkanut matkaani yksin. Aika näyttää kuinka tästä selvitään.

Sinulle toivotan voimia. Olet vielä shokkivaiheessa ja ajatukset sekaisin. Anna itsellesi aikaa käydä läpi kriisiä. Älä tee vielä mitään isoja päätöksiä. Mieti nyt ennen kaikkea itseäsi ja omaa hyvinvointiasi. Kaikki kyllä järjestyy jollain tavalla ihan varmasti!

Kiitos teille tuestanne ja neuvoista. Yritän olla ajattelematta koko asiaa, mutta aina se mielessä käy ja joka kerta sitä itku tulee kun miettii. Olen menossa tätä naista tapaamaan, koska on minun ystäväni ja lupasin jutella en mennä vihamielellä, eihän se hänen syy ole, mutta ajattelin kertoa että mitä olen ajatellut jatkossa tehdä ja tehdä selväksi etten miestäni jätä enkä eroa myöskään ota. Jos se olis helpompaa unohtaa kun on sanonut mielipiteensä kumpikin asiasta ja kuulen ja näen hänen reaktionsa, että onko tässä järkeä jatkaa miehen kanssakaan. Toivon että se helpottais edes vähän. Mutta se nähdään kuinka käy. Olen vielä shokissa juu mutta pikkuhiljaa ajattelen järkevämmin asiaa. Kiitos teille, ootte ihania😀

Nimim. Muruset, mainitsit aiemmin, että olette lukeneet paljon kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Laittaisitko tänne mitä kirjoja olette lukeneet. Ja Mummeli, ikävää, että jouduit tähän joukkoon. Voimia sinulle, kyllä näistä aina tavalla tai toisella selvitään! Rauhassa, askel kerrallaan joskus ehkä taaksekin päin.

No tässä muutama alkuun. En pistä järjestykseen muuta kuin, että tuo ensimmäinen oli ehdottomasti paras alun kriisiin ja toinen sitten kun alkaa työstää enemmän sitä miksi näin kävi...

Maria Buchert, Kari Kiianmaa, Tellervo Uljas: Revitty sydän

Heli Pruuki, Marjo Timoria, Markku Väätäinen: Pari suhteessa - tunne itsesi, uskalla rakastaa

Glass, Shirley P.: Not "Just Friends" - Rebuilding Trust and recovering your sanity after infidelity

Annikki Kaikkonen: Uskottomuus - Syyt ja seuraukset

Maaret Kallio: Lujasti lempeä

Sue Johnson: Kunpa sinut tuntisin paremmin

Sanna Raita-aho, Tuija Sorjanen: Toisen kanssa - Tarinointa kolmiodraamoista

Irene Kristeri: Tule lähelle, mene pois

Kimmo Takanen: Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta
Murra tunnelukkosi - Työstä tunteet, toimi toisin

Katriina Hakaniemi: Tahdoin - 17 tarinaa elämästä eron jälkeen

Elina Tanskanen: Onnellisesti yhdessä - Opas rakastavaan parisuhteeseen

Saara Kinnunen: Kahden kauppa

Suvi Tirkkonen: Himoitse, leiki, rakasta - Avioliiton pelastustarina

Yli viikko on kulunut kun pommi putosi ja räjäytti koko maailmani ihan pirstaleiksi. Olen yrittänyt ajatella muuta mutta en osaa. Varsinkin illalla nukkumaan mennessä itku tulee viimeistään, vaikka mieheni kainaloon nukahdan. Puhuttu ollaan ja mies on luvannut jatkaa kanssani, mutta ei pysty heti lopettamaan suhdettaan ystävääni, enkä tiedä pystyykö koskaan, sitä ei kukaan tiedä. Ja on käynyt vieläkin tapaamassa tätä naista, koska olen salapoliisina tutkinut kännykkää ja nähnyt mitä ovat sopineet. Olen tätä naista menossa tapaamaan, mutta en tiedä teenkö nyt itseni naurunalaiseksi vai olenko oikeassa ja menen puolustamaan itseäni ja pitämään perheeni puolta. Ennen tätä pelkäsin kuolemaa ja ikävöin kaikkia jotka taivaaseen on päässyt, mutta tämä on avannut silmäni erilailla ja olen ajatellu että voi kumpa olisin itsekkin jo siellä. Olen keväästä 2017 asti sairastellut mitä milloinkin ja olen kuulemma ajanut sen takia mieheni vieraisiin. Nyt kun on parempi olo ja jaksan taas vaikka mitä niin tuli tämä shokki, mutta jaksaa pitäisi mennä eteenpäin. Onneksi on yksi lastenlapsi pitämässä minua iloisena sen aikaa kun on täällä. Lapsille eikä kellekkään ole kerrottu yhtään mitään eikä kerrota, jos ei ole pakko. Se riippuu nyt miehestäni mitä haluaa, minua vai vierasta.....😭 Miten tätä jaksaa edetä, onko mitään ideoita, millä pidän ajatukseni muualla?

Petetty mummeli

Itsellänikin vasta 4kk mennyt siitä kun kaikki selvisi. Itkettää vieläkin melkein joka päivä. Olen ehkä huono antamaan neuvoja, mutta suosittelen ammattiapua. Meillä kokemusta pariterapiasta ja nyt aloitan yksilöterapian. Pariterapia on koettu hyväksi ja toivon saavani apua itselleni yksilöterapiasta. Meillä on kova halu molemmilla selvittää tämä soppa. Toivottavasti oma mieli alkaisi pian kohentua. Uskon, että terapian avulla siihen päästään.
Voimia meille kaikille <3

petetty mummu kirjoitti 15.3.2018 11:16

Yli viikko on kulunut kun pommi putosi ja räjäytti koko maailmani ihan pirstaleiksi. Olen yrittänyt ajatella muuta mutta en osaa. Varsinkin illalla nukkumaan mennessä itku tulee viimeistään, vaikka mieheni kainaloon nukahdan. Puhuttu ollaan ja mies on luvannut jatkaa kanssani, mutta ei pysty heti lopettamaan suhdettaan ystävääni, enkä tiedä pystyykö koskaan, sitä ei kukaan tiedä. Ja on käynyt vieläkin tapaamassa tätä naista, koska olen salapoliisina tutkinut kännykkää ja nähnyt mitä ovat sopineet. Olen tätä naista menossa tapaamaan, mutta en tiedä teenkö nyt itseni naurunalaiseksi vai olenko oikeassa ja menen puolustamaan itseäni ja pitämään perheeni puolta. - - Lapsille eikä kellekkään ole kerrottu yhtään mitään eikä kerrota, jos ei ole pakko. Se riippuu nyt miehestäni mitä haluaa, minua vai vierasta.....😭 Miten tätä jaksaa edetä, onko mitään ideoita, millä pidän ajatukseni muualla?

Oletko miettinyt, mitä sinä tahdot? Oletko valmis siihen, että miehesi ei luovu suhteestaan eikä sinusta? Suostutko avoimeen suhteeseen? Rehellisyyttä ainakin kaivataan, ettei tarvitsisi mennä salapoliisihommiksi. Oletko valmis tapaamaan kolmannen osapuolen? Miten aiot hallita itsesi? Koeta miettiä, mitä haluat saada tietoosi ja miten haluat suhtautua. Minä odotan mieheni uuden kumppanin tapaamista, sillä haluan luoda luottamuksen suhteen meidän kaikkien välille, jotta voimme jatkaa mieheni kanssa ainakin ystävyyttämme. Tiedän, ettei mieheni suhde missään tapauksessa ole ihan heti menossa ohi - jos koskaan. Ottaisin mielelläni sinun tilanteesi, sillä sinun miehesi on vielä kotona. Nauttisin niistä hetkistä, joita mieheni kanssa vielä saisin. Mutta minä olen minä. Voimia sinulle koettelemuksiisi. Kyllä tästä elämästä kannattaa yrittää selvitä hengissä, vaikka kolhuja tulisikin.

Ihan pihalla kirjoitti 15.3.2018 21:6

petetty mummu kirjoitti 15.3.2018 11:16

Yli viikko on kulunut kun pommi putosi ja räjäytti koko maailmani ihan pirstaleiksi. Olen yrittänyt ajatella muuta mutta en osaa. Varsinkin illalla nukkumaan mennessä itku tulee viimeistään, vaikka mieheni kainaloon nukahdan. Puhuttu ollaan ja mies on luvannut jatkaa kanssani, mutta ei pysty heti lopettamaan suhdettaan ystävääni, enkä tiedä pystyykö koskaan, sitä ei kukaan tiedä. Ja on käynyt vieläkin tapaamassa tätä naista, koska olen salapoliisina tutkinut kännykkää ja nähnyt mitä ovat sopineet. Olen tätä naista menossa tapaamaan, mutta en tiedä teenkö nyt itseni naurunalaiseksi vai olenko oikeassa ja menen puolustamaan itseäni ja pitämään perheeni puolta. - - Lapsille eikä kellekkään ole kerrottu yhtään mitään eikä kerrota, jos ei ole pakko. Se riippuu nyt miehestäni mitä haluaa, minua vai vierasta.....😭 Miten tätä jaksaa edetä, onko mitään ideoita, millä pidän ajatukseni muualla?

Oletko miettinyt, mitä sinä tahdot? Oletko valmis siihen, että miehesi ei luovu suhteestaan eikä sinusta? Suostutko avoimeen suhteeseen? Rehellisyyttä ainakin kaivataan, ettei tarvitsisi mennä salapoliisihommiksi. Oletko valmis tapaamaan kolmannen osapuolen? Miten aiot hallita itsesi? Koeta miettiä, mitä haluat saada tietoosi ja miten haluat suhtautua. Minä odotan mieheni uuden kumppanin tapaamista, sillä haluan luoda luottamuksen suhteen meidän kaikkien välille, jotta voimme jatkaa mieheni kanssa ainakin ystävyyttämme. Tiedän, ettei mieheni suhde missään tapauksessa ole ihan heti menossa ohi - jos koskaan. Ottaisin mielelläni sinun tilanteesi, sillä sinun miehesi on vielä kotona. Nauttisin niistä hetkistä, joita mieheni kanssa vielä saisin. Mutta minä olen minä. Voimia sinulle koettelemuksiisi. Kyllä tästä elämästä kannattaa yrittää selvitä hengissä, vaikka kolhuja tulisikin.

Kiitos sinulle, juu olen menossa tapaamaan tätä ystävääni kolmatta pyörää myös ja haluan ensinnäkin nähdä minkälainen vastaanotto hänellä on, kuinka suhtautuu nyt minuun ja kuinka hän on valmis irrottamaan miehestäni ja haluan kuulla hänen tarinansa. Haluan hänen tietävän etten aio luovuttaa meidän suhteesta, 30 vuotta on pitkä aika ja ero ei tule kysymykseenkään, on niin monta asiaa joten ei ero ole ratkaisu eikä kumpikaan sitä halua en minä eikä mies. Olen itselleni varannut jo terapiaan ajan koska en usko pääseväni eteenpäin omin avuin. Olen valmis yrittämään ja unohtamaan kaikki, vaikka aikaa se varmasti vie ja terapia istuntojakin useamman. Saas nähdä kuinka käy, mutta nämä muiden tarinat ovat kuin omani, hienoa, että löytyy tälläinen paikka mistä saa tukea ja mihin voi asiasta kirjottaaa, se helpottaa oloa ainakin minulla. Mä niin toivon että kaikki kääntyy vielä parhaaksi meille molemmille.

Surullinen, mutta toiveikas kirjoitti 4.1.2018 20:36

Kiitos lohduttavista sanoistasi. Niilläkin oli suuri merkitys jaksamisessa eteenpäin. Ja tämä ryhmä on kultaakin kalliimpi. Onneksi löysin tänne!

Haluaisitko kertoa, miten teillä miehen kanssa nyt menee? Puhutteko vielä asiasta ja miten miehesi ottaa sen? Meillä mieheni on vaikea puhua. Yrittänyt olen ja toivonkin, että terapia auttaisi siihen, että oppisi pukemaan tunteitaan sanoiksi. Kaipaan sitä todella paljon. Hän kyllä halaa paljon ja sanoo rakastavansa. Ottaa kainaloon.Nykyään joka päivä, mutta kaipaisin enemmän myös sanoja. Vaadinkohan liikaa...

On tämä niin hirvittävän raskasta!

Miten koskaan pystyy enää luottamaan toiseen? Kaikkeni teen ja mies on luvannut myös. Katuu ja häpee tekoaan todella paljon. Silti mielessä kysymys, että miksi?
Syytä siihen ei ole löytynyt. Toki meillä oli huono kausi, mutta mies sanoikin, että lähti ihan väärille teille, koska olisi pitänyt parantaa liittoa, eikä lähteä tuhoamaan sitä. Valitettavasti kävi, miten kävi. Tekoja ei tekemättömiksi saa. Mies suree, että miten koskaan pystyy parantamaan minun oloani. Itsestäni tuntuu, että herään kohta painajaisesta. Meille ei voi käydä näin.

Hei, täällä myös yksi petetty kirjoittaa samanlaisia tuntojaan. Mieheni petti minua neljä vuotta useilla satunnaisilla suhteilla. Hän omien sanojensa mukaan ajautui huonoon seuraan, jossa kaikki oli sallittua. Matka työssä se onnistuu helposti, jäämättä kiinni. Siihen kun vielä hommaa tietoisesti toisen kännykän, pettäminen pysyy taatusti salassa. Yhteistä liittoa meillä on takana runsaat 30 vuotta. On ihania lapsia ja lastenlapsiakin. En olisi uskonut, että meille voisi ikinä käydä ikinä näin. Niin hyvin luulin tuntevani mieheni. Uskoin meillä olevan samanlaiset elämänarvot. Yhteiset lapset, työ ja arkiaskareet pitivät meitä kiireisenä ja elämässä kiinni. Lomalla käytiin yhdessä kuten muutkin perheet ja nautittiin. Avoimesti pystyttiin puhumaan ongelmista, näin ainenkin luulin, kunnes eräänä päivänä mieheni romahti ja kertoi vahingossa, että on pettänyt minua useamman kerran. Hän ei ollut uskonut pystyvänsä ikinä minulle kertomaa, mutta sanat olivat kuulemma vaan vierineet suusta ja kohta hän oli huomannut, että oli purkanut pahimmat tuskansa minulle. Järkytys oli niin suuri, että tärisin pelosta......ja tietenkin halusin kaikesta hulluudesta huolimatta antaa anteeksi, lohduttelin ym. syyttelin itseäni ja oma itsekunnioitukseni romahti täysin. Yritin kysellä tarkemmin syitä ja selityksiä ym. mutta mieheni kertoi, että ei ole ollut syitä ja hän ei halua kertoa tarkemmin, koska ei halua satuttaa minua enempää. Ymmärsin tuolloin, että pettäminen olisi tullut yllättäen ja alkoholilla on ollut jonkin verran osuutta asiaan. Hän häpesi ja katui tekojaan. Hän halusi kertoa minulle, koska oli tajunnut kuinka väärin oli toiminut minua kohtaan. Hän vannotti kuinka paljon hän rakasti minua ja haluaisi vain, että pystyisin antamaan anteeksi. Minulle jäi paljon kysymyksiä ja syvä haava sydämeen, joka nyt vuosien jälkeen on auennut uudestaan. Käsittelemättömät asiat vaan vierivät mieleen päivittäin. Herään öisin miettimään...petipuuhiin tulee väliin ajatuksissa vieraita naisia. On paljon kysymyksiä, joihin olisin halunnut saada vastauksia. Keskuteltu on paljon, mutta tuska ei vaan ole helpottunut. Päinvastoin, mitä enemmän olen saanut tietää mieheni puuhista, sitä enemmän minua ällöttää. Mieheni mukaan kaikista retkistä hänelle on jäänyt myös huono mieli. Miten voi luottaa, joka toistuvasti on pettänyt yhdenillan tuttavuuksien kanssa? Tuntuu hullulta, että joku uskaltaa ottaa vielä tänä päivänä riskin jopa suojaamattomaan yhdyntään, sukupuolitauteja pelkäämättä. Miehelläni on sellainen käsitys, että mitä enemmän asiaa puhutaan, sen suuremmaksi ongelmaksi se tulee. Hän ei halua enään jauhaa sitä sontaa, mistä hän on päässyt vapaaksi, mutta minä en ole. Kuinka te olette kanssasisaret olette selvinneet ja saaneet ikävät muistot pois mielestänne?
😭

Oli yksi ihminen johon luotin täydellisesti 19 vuotta. Lapsuuden epäluottamus paiskautui jälleen naamalleni kaksi viikkoa sitten. Kehenkään ei voi luottaa! Se tässä on pahinta. Jatkossa rakennan itseni varaan, aivan kuten koko lapsuuden ja nuoruuden. Välissä olin vain 19 vuotta niin typerä että menin uskomaan, luottamaan ja rakastamaan toisen ihmiseen. Harkitsen tämän asian opettamista myös lapsilleni.

Kiitos tästä ryhmästä. Ensimmäinen josta todella olen saanut helpotusta.

On luonnollista tuntea tuollaisia ajatuksia, kun se rakkain ihminen on pettänyt luottamuksen. Mikään ei voi satuttaa enempää eikä sitä voi hyväksyä. Petos on aina petos eikä sitä voi muuksi muuttaa, vaikka kuinka kääntäisi asiaa parhain päin muka ymmärtämällä ja siloittelemalla. Mutta kun on myöntänyt tosiasian siitä alkaa myös toipuminen. Ei yhden ihmisen petos tee tyhjäksi sitä, että on toisenlaisiakin ihmisiä olemassa ja niille on sitten myöhemmin tilaa. Älä katkeroidu, pettäjä ei ole sen arvoinen.

Hei Aiku!

Olen pahoillani sinunkin puolestasi. Mielestäni parhaiten auttaa terapiat ja se, että asiat puidaan kunnolla läpi. Ja ennen kaikkea miksi näin kävi? Siitä alkaa toipuminen. Vaikka asioita on tuskallista käydä läpi kerta toisensa jälkeen niin silti se kannattaa. Käyn itse tätä nyt läpi ja 4kk jälkeen alan huomata, että se on auttanut, kun mies ymmärtää, että tästä pitää puhua kerta toisensa jälkeen. Ja se, että mies ei hermostu siitä vaan ymmärtää, jos haluaa rinnalla pysyä. Vähitellen olen alkanut huomata, että olen itse saanut kaikkiin kysymyksiin vastauksen. Toki mielessä silti edelleen se isoin kysymys miksi? Mies haluaisi vaan unohtaa koko asian mutta terapeutti meille sanoikin, että me ollaan niin eri vaiheessa käsittelemässä tätä asiaa... että petetylle pitää antaa aikaa. Ja niinhän se on. Toivottavasti aika parantaa tämän haavan joskus.
Itkut pitää saada itkeä rauhassa. Välillä mietin, että eikö kyyneleet lopu koskaan? Vähentyneet on, mutta melkein joka päivä tulee vieläkin hetki, että kyynel tipahtaa. Tuntuu niin epäreilulta.

Hei

Huomenna olen menossa parisuhdeterapiaan ja ei ole sitten mitään hajua että mitä voi olla odottettavissa, voisko joku kertoo että onko se kuinka rankka kokemus? Menen ensin yksin ja katsotaan sitten jatkoa kuinka edetään ja onko mieheni valmis tulemaan sinne missä vaiheessa, saas nähdä kun nyt jännittää ihan hitosti.

Hei petetty mummu, hyvä että pääset asiantuntijan juttusille. Terapiat on yleensä mieltä myllertäviä hetkiä, mutta itselleni niiden jälkeen tulee aina hyvä ja levollinen olo. Ammattilaiset osaavat monesti sanoa ja tehdä sen mitä siinä hetkessä on tarpeen. Voimia päivään.

Muruset kirjoitti 22.3.2018 8:20

Hei petetty mummu, hyvä että pääset asiantuntijan juttusille. Terapiat on yleensä mieltä myllertäviä hetkiä, mutta itselleni niiden jälkeen tulee aina hyvä ja levollinen olo. Ammattilaiset osaavat monesti sanoa ja tehdä sen mitä siinä hetkessä on tarpeen. Voimia päivään.

Kiitos tsempeistä, toivon todella että on apua, kun itse ei tiedä miten tästä etenee, jääkö vainoharha että mies on aina jossain, mutta toivotaan että apu tulee tätä kautta. Olen jo yrittänyt miettiä kaikkea muuta, mutta ajatus karkaa aina vaan. No toivon tapaamisesta olevan minulle apua, se nähdään ajan kanssa.