Parisuhde, koti ja perhe

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä leijonasielu aloittanut aikaan 19.11.2017 klo 22:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mie en ole yleensä turvautunut mihinkään keskustelupalstoille aijemmin, yleensä vain antanut muille vinkkejä ja auttavaa kättä. Mutta nyt on pakko antaa tulla julki kaikenlaista jotta jaksaa eteenpäin ja saan itselleni rauhan. Olen lukenut paljon muiden tekstejä ja kertomuksia ja nyt sitten rohkaistuin itsekkin. Olen siis 40 kymppinen nainen, joka kamppailee…

Käyttäjä Ihan pihalla aloittanut aikaan 04.04.2018 klo 21:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Mieheni ilmoitti puolitoista kuukautta sitten, että hänellä on suhde ja että hän muuttaa saman tien kotoa. En käy sen kummemmin läpi kaikkea tapahtunutta. Nyt olemme menossa pariterapiaan selvittelemään tunteitamme. Te, jotka olette selvitelleet uskottomuutta ja paluuta yhteen tai jatkamista yhdessä pariterapiassa, kertoisitteko kokemuksianne. Miten terapia on teitä auttanut? Mihin…

Käyttäjä Pupulainen73 aloittanut aikaan 19.04.2018 klo 11:15 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Kyselisin vinkkejä sellaisiin hetkiin kun tulee hirveä ikävä sitä entistä puolisoa? Olo tuntuu totaalisen yksinäiseltä, mikään ei tunnu kivalta tai kiinnostavalta. Sillä hetkellä elämä tuntuu täysin yhdentekevältä. Miten te muut olette selvinneet tällaisista tilanteista? Minulla ei ole montaa sukulaista enää jäljellä ja kaverit elää lapsiperhearkea, joten ei ole paljon…

Käyttäjä oceansoul93 aloittanut aikaan 08.05.2018 klo 15:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Miehen kanssa ollaan 5v oltu yhdessä, joista reilut 4v avoliitossa. Mies on 40, minä 25. Ikäero ei tähän asti ole haitannu. Nyt viimeset puolivuotta mies on ilmaissut, ettei tiedä haluaako parisuhdetta jatkaa. Syyksi sanoo, että ollaan niin erilaisia. Minä kuulemma introvertti, joka ajattelee pelkällä tunteella ja mies itse ekstrovertti, joka…

Käyttäjä pöllöhuuhkaja aloittanut aikaan 07.11.2013 klo 00:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Niin siinä kävi, noin kuukausi sitten hän lähte karaokeen laulamaan, hyvä kun meni, kannustin, kun oli ylittämässä omia rajojaan ja rohkaistui laulamaan. Se kuulosti hyvältä. Puolentoistavuoden suhteessamme oli ollut vaikeuksia jo aikaisemmin, hän oli kaksi kertaa katkaissut kihlauksemme ja palannut kuitenkin takaisin suhteeseen, niin oli tapahtunut muutama viikko ennen tätä…

Käyttäjä Kuusoppa aloittanut aikaan 05.05.2018 klo 19:14 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Löysin elämäni rakkauden, sielunkumppanini reilut kaksi vuotta sitten. Vaikeuksista huolimatta olen tätä mieltä edelleen. Koen löytäneeni toisen puolikkaani. Näihin vuosiin on mahtunut paljon: iloa, onnea, rakkautta, mutta myös harmia ja luottamuspulaa. Rakkaani kosi minua yllättäen vuoden vaihteessa ja pian tämän jälkeen päätimmekin viettää häät tulevana kesänä. Nyt vuoden vanha luuranko…

Käyttäjä Minea_ aloittanut aikaan 04.05.2018 klo 16:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kaipaisin vinkkejä siihen, miten oppisin olemaan ottamatta toisen tunnetiloja itseeni ja miten toimia käytännössä.. Esimerkki: Miehelläni on tapana padota omia pettymyksiä, vihan tunteita jne. Se ilmenee lamaantuneena mököttämisenä, tiuskimisena ja usein myös näiden omien tunteiden sijoittamisena minuun. Eli jos hän ei kykene olemaan omien tunteidensa kanssa, pyrkii hän pikkuhiljaa hienovaraisesti…

Käyttäjä romahtanut2 aloittanut aikaan 08.01.2017 klo 19:30 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Miten selvitä kun yllättäen paljastui, että mieheni oli käynyt maksullisissa naisissa kaksi vuotta ja lisäksi saatoin lukea nettisivustolta hänen raporttejaan. Meillä oli omasta mielestä toimiva parisuhde kaikin puolin ja yhdessä oltu vajaat parikymmentä vuotta ja muutama alaikäinen lapsikin. Mies katuu, pyytää anteeksi ja käy terapiassa. Siltikin tuska on kestämätön. Maksullisia…

Käyttäjä Alava aloittanut aikaan 27.04.2018 klo 13:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei! Otappa hyvä asento, koska nyt tulee juttua! Jos mahdollista, ota vähän kahviakin seuraksi. Asiaan: Mistä ihmeestä löydän uskoa, toivoa ja rakkautta. Tai ylipäätänsä ymmärrystä. Kaipaisin vertaistukea, neuvoa tai ihan mitä vain tilanteeseen joka on seuraava: Olen jäänyt suhteessamme taka-alalle. Mies elää omassa kuplassaan ja minä omassani. Mies tekee päätöksiä…

Käyttäjä Pupulainen73 aloittanut aikaan 18.04.2018 klo 18:10 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Minulla oli aivan unelma mies, huomaavainen, hellä, huolehtivainen, hassu ja hauska ja kaikki aina ihastelivat kuinka kiltti puoliso sulla on ja niin kehuin minäkin aina. Kolme viikkoa sitten paljastui, että tällä aivan ihanalla aviomiehelläni oli toinen nainen, olivat olleet n 3kk yhdessä ja viime kuussa mieheni sitten päätti, että minä…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: