Väkivaltainen parisuhde – en kestä enää

Väkivaltainen parisuhde - en kestä enää

Käyttäjä PitkäPinna aloittanut aikaan 24.07.2018 klo 15:45 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä PitkäPinna kirjoittanut 24.07.2018 klo 15:45

Olen viimein saanut tarpeekseni, ja aion lähteä suhteesta. Olen yrittänyt eroa usein mutta aina palannut miehen vakuuteltua minut ja on minulla tunteitakin häntä kohtaan ollut. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, etten jaksa tätä enää ja tämä tunne on vahvempi kuin ennen. Menneellä viikolla mies on sylkenyt päälleni, herättänyt yöllä huutamalla suoraan korvaan, heittänyt tuopin vettä päälleni, huoritellut, haukkunut anmattitaitoni, elämänkatsomukseni, ystäväni, ulkonäköni. Saanut aivan järjettömiä mustasukkaisuusharhoja joiden aikana potkinut tavaroita ja riehunut. Nyt riittää.

Pohjustin tilannetta hieman seuraavaa kysymystä varten; kuinka jaamme huonekalut? Minä olen ostanut kaiken mitä meillä on ja haluaisin ne mukanani myös viedä. Miehelle jättäisin tosin ostamani sohvasängyn, jotta hänellä olisi peti ja oleskelupaikka, hänelle jäisi myös oma tv, lipastoja sekä muu henk koht elektroniikkansa jne, toisin sanoen täysin asumiskelpoinen setti tavaraa. Minä haluaisin viedä pois itse ostamani sängyn ja television mutta mies pakottaa uhkailemalla jättämään toisen (tällöin hänelle jäisi siis molemmat tv:t tai minun ostamani sänky). Hän sanoo että tuhoaa minut jos en jätä jotain ostamaani ”korvaukseksi” hänelle.

En haluaisi jättää mitään. Miltä tämä teistä kuulostaa?

Käyttäjä peruskallio kirjoittanut 25.07.2018 klo 08:58

Hei PitkäPinna. Ikävä ja kurja tilanne teillä käynnissä. Olette selvästi jo puhuneet erosta ja nyt kyse on enemmän lusikoiden jakamisesta? Mutta jos miehesi raivoaa kuvaamallasi tavalla, turvallisuutesi tulisi olla ensimmäinen prioriteetti, ei tavarat, niitä saa kaupasta. Tietenkään ei ole reilua ja oikeudenmukaista, että miehesi saisi tahtonsa läpi ja väkivallalla kiristämällä saisi mitä haluaa, mutta kumpaa kadut myöhemmin enemmän, menetettyjä hampaita vai tv.tä?

Tunnet kuitenkin tilanteen itse parhaiten. Mikäli uskot, että mies ei vahingoita sinua, pitäisin kiinni tasapuolisesta vaatimuksesta. Et kertonut oletteko naimisissa vai avosuhteessa ja kauanko se on jatkunut, joten vaikea ottaa kantaa mikä on oikeudenmukaista ja tasapuolista.

Itse en välttämättä haluaisi esim. sänkyjä joka muistuttaa väkivaltaisesta exästä. Meillä on kotona muutama tämmöinen esine joilla puolisoni ex teki väkivaltaa ja en suostu näitä tavaroita käyttämään vaikka ovatkin kalliita ja laadukkaita. Ne kuitenkin muistuttavat tästä väkivallasta tuoden huonoa mieltä. Erossa ei myöskään tavarat mene aina tasan kuten itse haluaa ja itsekin olen useamman kerran joutunut ostamaan kaiken uudelleen.

Tärkein asia on kuitenkin se, että olet osannut päättää erosta ja toivottavasti saat sen toteutettua ilman suurempia lisäongelmia.

Voimia!

Käyttäjä Alnus kirjoittanut 27.07.2018 klo 00:15

Samaa mieltä peruskallion kanssa, tavaraa saa uutta. Oon ite lähteny suhteesta missä pelkäsin väkivaltaa ja ainut minkä halusin mukaan oli itse ostamani kallis pesukone jota tarvitsin koska lapsi oli pieni eikä ollu varaa ees uuteen halpaan siinä kohtaa. Oli oma rumbansa saada jotain itselle kuuluvaa mukaansa ja jos ois ollu mahollista, oisin senkin jättäny. Mitä vähemmällä konfliktilla pääset lähtemään, sen parempi. Unohda periaatteet jos puoliso on väkivaltainen. Vaikka olisit oikeassa ja tavarat olisivat sinun. Tai sitten varmista ettet joudu yksin muuttamaan mitään, otat kaiken mukaasi kerralla kun paikalla on muutakin muuttoapua etkä palaa enää hakemaan yksin mitään tai sopimaan mistään. Tsemppiä!