Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Lapseni sai vasta yläkoulussa apua, koska käytös nyt seikan todistuksessa oli kutonen. Onneksi oli ymmärtäväinen koulupsykologi, joka uskoi, että elämämme on ollut yhtä helvettiä ihan koko ajan. Ettei ole kyse murrosiästä. Alakoulussa luokanopettajat eivät minua uskoneet. Lapseni saa nyt tukea ja nepsy-valmentaja on aivan ihana. Kaikki, joilla on vähänäkin kokemusta…
Hei kaikki, olen lukenut sivua kohta vuoden verran. Ensi viikolla tulee vuosi kuluneeksi kun vaimoni petti minua. Oman pomonsa kanssa, ex-pomonsa.. tapahtuneet kesti kaikkineen 6kk. Meillä oli mennyt pitkään jo huonosti. Tiedän että hän ihastui häneen ja jopa rakastui, olivathan he samanhenkisiä ajatukset ja kaikki. Jälkeen päin tajusin pettämisen merkit…
Heipä hei teille ketkä tänne eksytte. Ajattelin, että rupean keräämään positiivisia ajatuksia ja toimia, miten voisi itseään auttaa, kun tulee jätetyksi enemmän tai vähemmän rajusti tai petetyksi tai muuten vaan suhde loppuu. Mistä asioista saa tukea, apua ja onko sellaisia oivalluksia ja vinkkejä, joita voi toisille jakaa…? 1. Puhu, puhu,…
En tiedä enää olenko itse täysin sekaisin vai kumppani. (No se on nyt taas ex) Ollaan soudettu ja huomattu toista vuotta. Aina olen mokannut hänen mielestään ja sitten on pidetty mykkökoilua ja oltu erossa. Ensin itse jätin hänet suhteen ihan alussa useasti, kun sain delirium kohtauksia 😣 sitten lopetin ne…
Kaipaisin mielipiteitä ja ajatuksia tilanteessa, missä moraali, eettisyys ja arvot ei kohtaa parisuhteessa. Olemme olleet useita vuosia yhdessä ja naimisissa. Alusta saakka olen ihmetellyt puolison tunteiden nopeita muutoksia ja olen varma, että hän kärsii epävakaasta persoonallisuudesta, vaikkakin oireet on nykyisin lievempiä kuin alussa. Mutta suurin shokki minulle oli kun pari…
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä melkein parikymmentä vuotta, lapsia on kaksi alle 10 vuotiasta. Parisuhteen vaikeudet alkoivat mielestäni pian toisen lapsen syntymän jälkeen vaikka onnellisiakin aikoja näihin vuosiin mahtuu. Mieheni kärsii univaikeuksista. Olemme myös persoonina todella erilaisia, mutta olen aina pitänyt sitä vahvuutena ja rakastanut miestäni todella paljon. Suhteemme on…
Olin onnellisesti naimisissa, mutta ihastuin silti toiseen. Meillä oli tilaisuuksia viettää yhdessä luvattoman paljon aikaa ja ihania seikkailuja. Suhdetta on kestänyt 1,5 vuotta ja siitä on tullut tärkeä osa elämääni. Nyt sain selville, että salarakkaani ei ole ollut minulle kaikessa ihan rehellinen. Ja se kolahti kovaa… Asia on ehkä pieni,…
Aivovammaliitto ja TATU ry. käynnistävät Vammautuneen vierellä vertaistuki-chatin toukokuussa 2017. Chatin tarkoituksena on luoda aivovamman saaneiden omaisille mahdollisuus jakaa kokemuksiaan sekä antaa ja saada tukea muilta samassa elämäntilanteessa olevilta olinpaikasta riippumatta. Tule mukaan! Mistä keskustelemme? Vammautuneen vierellä -chatissa aivovamman saaneiden omaiset pääsevät keskustelemaan vertaistuellisista ennalta määritellyistä aiheista turvallisessa ja anonyymissä…
Meillä on ollut suhteessa ylämäkiä ja alamäkiä, sekä aika paljon riitoja. Osa pitkiä ja osa lyhyitä. Kaikki ollaan jollain tavalla saatu sovittua kyllä. Viimeisen kunnon taistelu oli n. 3kk sitten, silloin molemmat olivat valmiita eroon. Se mitä tapahtui minulle oli jotain outoa. Ensimmäinen kerran tunsin oikeasti että menetän hänet ja…
Olen ehkä maailman hirveimmässä tilanteessa. Olen 32- vuotias nainen ja harkitsen vakavasti eroa todella hyvästä miehestä kohta 17 vuoden yhdessäolon jälkeen. Syynä tähän on osittain rakastuminen toiseen mieheen, mutta taustalla on paljon muutakin. Mieheni on siis aivan mahtava yksilö, hän huomioi, osoittaa rakkautta, on hauska ja vielä paras ystäväni. Itken…