Kirjoittelen hieman erikoista asiaa.Se koskee vihaa.Olen aina ollut kiltti ja lempee ihminen, mutta viime viikonloppuna tapahtui jotakin kummallista.Viha sai vallan minussa ja vaikka ostin kunnon ruokaa ja nukkumaan menin aikaisin niin vihaisuus ei mennyt pois.Se alkoi siit kun oma poika kohteli haavoittavasti.Sanat sattuivat.Poika otti kiinni ranteista ja puristi, iski taskukirjalla korvalle.Syy>poika vaati isoa rahaa.Kun ei saanut, meni mummun ja enon kimppuun.Eilen kun olin bussissa olin niin vihainen, ett minua alkoi huimata ja leukapielet valuivat ja roikkuivat.Nuori miesn, mutta ei osaa kunnioittaa vanhempiaan.

Mutta sitten ajattelin jos menis jonnekin rauhalliseen paikkaan niin mieli vois rauhoittua.Kauppakeskuksessa ei ollut rauhaa, ihmiset liikkuivat massoina.Ihmettelin naista joka huusi hirveesti pikkulapsille.Useamman kerran on ollut tapaus, nainen saa raivarin julkisella paikalla pikkulapsille.Varmasti on hermot kireell’ ja nainen tarvitsis lepoa.

En muista ett olisin koskaan ollut tuollaisessa pisteess kun poika oli pieni. Menin kirkkomaalle ja istuin siell ja muistelin rakkaita omaisiani ja kastelin kukkaa rakkaan hiljattain poisnukkuneen omaisen haudalla.Nyt tuli mieleen ne onnelliset lapsuus ja nuoruusvuodet kun ei kukaan hakannut.Siell oli niin rauhallista ja tunsin kuinka mieli oli tyyni ja rauhallinen.Mieli kirkastui.Oli niin siunattu muistojen puisto.Siell oli laitapuolen kulkijamies, joi olutta kirkkomaan penkill’.Luultavasti mies muisteli jotakin omaista.Kirkkomaalla rakkaiden siunattujen ihmisten muisto teki mieleni kovin onnelliseksi.Tuttu tuulahdus menneen ajan rakkaista puhdisti mieleni kaikesta pahasta.Jos joskus tunnette kovin vihaa jonkun ihmisen takia niin kun menee kirkkomaalle niin on varmasti viha poissa.