Parisuhde, koti ja perhe

10 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3781
Käyttäjä Kiva aloittanut aikaan 08.11.2018 klo 13:06 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Väkivaltaa olen käyttänyt nuoresta pojasta lähtien. Lyönnyt aina kun menee vähän enemmän hermot. Urheilussa olen käyttänyt (jääkiekko) alkoholi ei ole ikinä sopinut minulle ja silloin ne hermot vasta äkkiä meneekin ja ei tarvita edes välttämättä syytä siihen. Mustasukkainen kun olen. Niin soppa on valmis. Nykyään en onneksi ota kuin muutama…

Käyttäjä HoneyB aloittanut aikaan 09.11.2018 klo 12:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Muutama viikko sitten valmistelimme ihanaa kynttiläillallista mieheni kanssa lasten mentyä nukkumaan. Halusimme juhlia tulevaa kihlajaisvuosipäivää ja viettää hetkeä kaksin, ennen kuin mieheni lähtisi Aasiaan muutaman viikon työmatkalle. Puhuimme paljon, miten onnellista aikaa elämme. Olimme pohtineet menevämme pienimuotoisesti naimisiin syksyllä saavuttassamme 10-vuoden yhteiselon, mutta tämä valitettavasti siirtyi isovanhemman kuoltua yllättäen.…

Käyttäjä Ko0Ko0 aloittanut aikaan 09.11.2018 klo 23:35 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ollaan oltu mieheni kanssa 7 vuotta yhdessä. Hän on kärsinyt kovista loukkaantumisesta johtuvista hermokivuista 2 vuotta. En osaa edes kuvitella miltä ne tuntuu. Hän on muuttunut kovasti kipujen myötä,on negatiivinen,kiukkuinen ja etäinen. Saa myös kauheita raivokohtauksia minulle. Pari kuukautta sitten hän jäi kiinni pettämisestä. Hänellä oli ollut pitkä chättäilysuhde entisen…

Käyttäjä Heinäkuu aloittanut aikaan 29.07.2018 klo 13:34 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olemme olleet teinistä lähtien yhdessä. Takana on 30 vuotta yhdessäoloa ja 20 vuotta avioliittoa. Parikymppisinä erosimme lyhyeksi aikaa ja palasimme yhteen. Liitto ei ole ollut helppo. Olen aina ollut sitä mieltä että yhdessä pysytään tuli mitä tuli ja lapset 4 kpl ovat sitä mitä olen elämässä eniten halunnut. Minulla on…

Käyttäjä Jupe292 aloittanut aikaan 06.11.2018 klo 13:58 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen avoliitossa ja uusioperheessä jo kypsässä iässä elävä mies. Avopuolisoni nalkuttaa, syyllistää, uhkailee ja haukkuu. Olemme asuneet yhdessä pari vuotta ja sitä ennen seurustelimme noin puolitoista vuotta. Suhteen alussa asiat sujuivat hyvin, niinkuin ihastuneella ja rakastunella parilla vain voi. Seksiä oli riittämiin samoin molemminpuolista rakkautta ja ymmärrystä. Puhuimme avoimesti kaikesta,…

Käyttäjä Villahaalari aloittanut aikaan 02.11.2018 klo 21:38 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei kaikki. Kirjoittelen tänne koska en tiedä mistä muualta saisin tukea asiaani. Seurustelen asperger- miehen kanssa. Itse olen naispuolinen asperger- ihminen. Minulla ei ole koskaan ollut ihan vastaavia ongelmia ihmissuhteissa kuin kumppanillani. Rakastan kumppaniani ja hän oletettavasti minua, mutta kumppanuudessamme on vaikeita ongelmia. Moni muu erikoisuus on ok, kun olen…

Käyttäjä Minussako Vika? aloittanut aikaan 05.11.2018 klo 08:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Haulla ei löytynyt vastausta kysymykseeni, joten aloitan uuden ketjun. Elän parisuhteessa alkoholistin kanssa. Siippani alkoholismi on pahentunut parin viime vuoden aikana ja alaspäin mennään vauhdilla. Itsestäni pidän huolta parhaan kykyni mukaan, mutta miestäni en voi pelastaa. Pitääkö minun vain katsoa vierestä, kun rakkaani ryyppää itsensä hengiltä vai onko jotain tehtävissä?…

Käyttäjä Chiller aloittanut aikaan 11.07.2018 klo 21:35 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Täällä on paljon kohtalotovereita ja tutun kuuloisia tarinoita. Ajattelin selventää omaa tilannettani, kun viimeiset viikot olen elänyt aikamoisessa sumussa kuultuani ettei vaimoni ole rakastanut minua enää pitkään aikaan. Takana on kahdeksan vuoden suhde, joista kuusi aviossa. Kolme lasta, talot ja muut puitteet kunnossa. Suhteessamme on kipuiltu ennenkin, mutta tähän asti…

Käyttäjä Emppu2 aloittanut aikaan 23.10.2018 klo 21:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen jonkin aikaa jo miettinyt että tappaisin itseni ja että musta ei kukaan välitä. Koulussakin kaikki hyljeksii😭 ja sen takii oon suunnitellu joskus että en haluu elää

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) aloittanut aikaan 05.10.2018 klo 13:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Suomen nuoret lesket ry järjestää 15-20-vuotiaille vanhempansa menettäneille nuorille nettipohjaisen vertaistukiryhmän, johon kukin voi osallistua itselleen sopivina hetkinä. Ryhmä toimii Tukinetissä marraskuun 2018 ajan ja se on suljettu. Ryhmään pääsevät vain siihen valitut henkilöt. Ohjaaja, sosiaalipsykologi Kati Kärkkäinen virittelee keskusteluaiheisiin, ja osallistujat voivat yhtä lailla itse käynnistää ajatustenvaihtoa itseään kiinnostavista…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: