Moi,

Mullakin on tilanne, että erottiin seitsemän yhteisen vuoden jälkeen. Matka oli kyllä varsin vaiherikas ja useita kertoja se meinasi jo kesken jäädäkin. Ja nyt, kun eropäätös on tehty, se tehtiin yhdessä ja sovussa.

Muutin omaan asuntoon kaksi viikkoa eron jälkeen. Asuimme siis yhdessä vielä eron jälkeen, mutta se onnistui ihan hyvin. Molemmat tiesivät missä mennään ja vaikka nukuimmekin samassa sängyssä, se ei ollut ongelma. Vaikka muuttopäivänä tuntui että kuolen ja en meinannut saada itseäni liikkeelle, oli nopea muutto ainoa oikea tapa lähteä. Fyysinen etäisyys on ollut tärkeää, sillä tiedän kokemuksesta, että paluu vanhaan olisi liian helppo. Vaihdoin kaupunkia kokonaan, tämäkin helpotti.

Uutta kotia olen sisustanut mieleiseksi ja nyt tunnen oloni täällä hyväksi. Samoin rohkaistuin hakemaan uusia töitä, alalta mistä olen haaveillut jo vuosia. Sain vakipaikan ja kävi vielä niin hyvin, että työt alkavat vasta elokuussa. Saan lomailla ja kerätä voimia rauhassa.

Minua on siis auttanut selkeä etäisyyden otto, vaikka välimme ovatkin hyvät ja lämpimät. Lisäksi kodin laitto on tärkeää - tämä on minun elämäni. Myös kirjoittaminen on tärkeää sekä ihan myös fyysinen lepo.

Selviät kyllä. 💚

Hei!
Puolen vuoden kuluttua:
Minua on auttanut myös tuo sopuisan etäisyyden ottaminen ex-kumppaniin. Olen tehnyt arkeeni pieniä omalta tuntuvia rutiinejani. Olen myös sinnikkäästi löytänyt pienistäkin hyvin olevista/sujuneista asioista sitä jaksamista ja hyvän olon hetkiä myös kotielämääni.
Silti tulee välillä tuskanhetkiä, kun jostakin muistuu mieleen 10v ajalta muistoja. Vaikka onkin kulunut vasta lyhyt aika (suhteutettuna siihen 10v yhdessäoloon), olen päässyt jo eteenpäin.
Lepo on ollut myös minulle tärkeä keino jaksaa, mutta myös liikunta ja muukin aktiivisuus.
En ole yrittänyt tukahduttaa menetyksen tuomaa surua, vaan olen yrittänyt käsitellä sitä tuskaa unelmien särkymisestä. Ja ehkä jokin on nyt vähän vähemmän rikki ja hieman jo tullut sitä voimaantumista tilalle.

Oudolta aluksi tuntunut ”uusi elämäni” on siis vienyt minua virran mukana jo hyvän matkaa siitä kohdasta, kun kaikki tuntui vain lähtevän parisuhteessa menemään huonosti. Virran viedessä ajauduin eri suuntaan kuin koskaan ennen, kohti pelottavaa, uskomatonta kamaluutta: kipeää eroa.
Yhä silti mennään pää pinnalla, ja elämä jatkuu!

Olit oikeassa, kun kirjoitit vastaukseen ”selviät kyllä”, kiitos sinulle siitä. Ja niin vaan kävi, että jotenkin selvisinkin, tai ainakin puoli vuotta jo päässyt eteenpäin.

Vielä on työtä tehtävänä oman elämän jaksamisen eteen, mutta tiedän nyt jo, että saan vähitellen energiaa lisääkin, kun jotenkin se erontuska alkaa ehkä jo hellittää.