Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Olen itse alle kolmenkymmenen,vielä. Mieheni on 17v vanhempi elämän katkeroittama kokopäiväinen alkoholisti. Itse en juo juuri nimeksikään. Seurustelumme on kestänyt jo 10kk. Kuvioihimme on kuulunut hänen alakoulu ikäiset lapset viikonloppuisin. Heidän vuokseen tunnun vain pysyvän kuvioissa. En halua pettä heidän luottamusta itseeni. Joo, olen kai kiintynyt heihin. Mitä tulee tunteisiin…
Olemme uusioperhe avioliitto on kestänyt 12 vuotta. Minulle tämä on kolmas pitempi parisuhde, vaimolle toinen. Minulla on 2 lasta aiemmasta liitosta jotka kumpikaan asu tässä pesässä vaan heillä on jo omat perheensä. Vaimollani on kaksi lasta aiemmasta liitosta joista nuorempi 18v tyttö asuu meidän pesäsämme. Tästä parisuhteesta on syntynyt tyttö…
Apua: Miehelläni on ollut puhelin suhde itselleni tuntemattomaan naiseen jo kaksi kuukautta, hän väittää että he vain juttelevat ja haluaisin uskoa sen.Mutta kun hän soittelee naiselle päivittäin ja viikoloppuisin en usko että kyseessä on pelkkä kaveri. Meillä meni viime viikko todella hyvin ,elimme normaalia perhe elämää,tuntui kuin kaikki olisi menossa…
Ei jaksa
3Olen kirjottanut tänne ennenkin, ja toivon,että tämä kerta on se,mikä määrittelee mun parisuhteen loppumisen. En tosiaan enää jaksa,me molemmat ollaan jo sitä mieltä että vaan tapellaan. Kumpikaan ei nää toisen väsymystä,ei toisen ahdistusta,pahaa mieltä,vaan oma paha mieli ja kiukku ja raivo on päällä. Tapellaan kaikesta,rahasta,autosta,koirien hoidosta,siivouksesta,seksistä,työkavereista,harrastuksista,musiikista,tv-ohjelmista you name it- we…
Olen täällä sivustoilla uusi ja lueskellut noita tekstejänne. Monet niistä puhuttelevat minua ja moneen olisi tehnyt mieli ottaa kantaakin, rohkeus sekaantua vain puuttui. Siksipä aloitan tässä kuvailemalla omia kokemuksia. Noita persoonallisuushäriöisiä(alistavia, pahoinpiteleviä, hyväksikäyttäjiä ym.) henkilöitä on kuulunut elämääni aika-ajoin useita. Lapsuudessa oma äiti , n. parikymppisenä silloinen työnantaja, exmies, oma…
Ero edessä.
16Olen ollut mieheni kanssa kuusi vuotta,naimisissa siitä vajaa kolme. Asunnon ostimme yhdessä 2004.Meillä on kaksi lasta 2v9kk ja 4kk. Nyt kuitenkin olemme eroamassa.Syynä siihen mieheni uskottomuus.Hän ei ole mennyt koskaan sänkyyn muiden kanssa,mutta muuten sählännyt.Yhdessä olo aikanamme tämä on tapahtunut kolme kertaa.Edellisillä kerroilla olemme päättäneet että tämä ei ole tarpeeksi…
Olen aina tiennyt sen että meillä riidellään ja rakastetaan. tiedän senkin etten ole maailman helpoin ihminen. Varsinkin kun sairastan ärtyneen paksunsuolen oireyhtymää niin meillä vatsani päättää mitä minä milloinkin teen tai mihin menen. Nyt viime aikoina tuntuu että meillä riidellään tai huudetaan joka päivä ihan melkein mistä vain. Sanoinkin miehelle…
Olen kahden lapsen yh-äiti, lapset 6- ja 8-v. Mikä neuvoksi, olen seurustellut 3 v. miesystäväni kanssa.Emme asu yhdessä, siitäkin ollut puhetta monta kertaa. Rakastuimme ensi silmäyksellä ja ensimmäiset 3 kk olin aivan taivaissa, kunnes putosin ja rajusti. Eli ensimmäisen riidan tultua hän vain kylmästi lähti eikä suostunut puhumaan kanssani, ei…
Hei! Kirjoitan nyt ekaa kertaa, kun olen oikeastikin eka kertaa hukassa tässä parisuhteessa. Ja pahoittelen etukäteen pitkää viestiä, mutta minun pitää saada ”suoltaa” tämä ulos. Olen 20 vuotta naimisissa ollut, periaatteessa onnellinen aviovaimo. Nyt kuitenkin tarvitsen ulkopuolisen näkemystä asiaan, joka painaa minua raskaasti, ja mieheni kuittaa sen vetoamalla salassapitovelvollisuuteen ja…
Moikka kaikille! Käyn myös aikalaista tunnekuohua tällä hetkellä. Olimme mieheni kanssa n.kolme vuotta yhdessä,vuosi siitä naimisissa.Ikäni alkaa kääntymään kohti 4:kymppiä,hartain toiveeni että olisin pienen lapsen äiti(viim.vuoden lopulla keskenmeno,jonka seurauksena löytyi kasvain(hyvälaatuinen),käynyt laser-hoidossa ja eilen viimeksi otettiin koepaloja,jotain hämminkiä? ”Asiaan”, eli lasta yritettiin yhdessä,omakotitalo ostettiin vuoden alussa(johon kuuden kuukauden kestävä remontti,meistä…