http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2004/2004-10-13/ajankohtaista/teema1 Jokaiselle aiheesta kärsivälle, pelkäävälle miettimistä.

Avomieheni jätti minut viime viikolla. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä, ja täytyy myöntää, että tämä päätös tuli todella puun takaa. En saanut kunnollista selitystä, en saanut toista mahdollisuutta.. Ei johdu kuulemma minusta, vaan hänestä (niin varmaan). Tämä on ensimmäinen eroni. Ahdistaa kun tunteet heittelee minuutin välein enkä voi ajatella muuta…

Mulla ja miehellä ei mene hyvin..minusta tuntuu pahalle kun mies katsoo naisia,myös tvstä..miettii toisia naisia mennen tullen,seisoo jopa niide takia..vaikka ollaa sovittu ettei nii tehdä..ja mua ei halua muuten ku muiden takia..mitä tehä?

Haluaisin aloittaa tästä aiheesta uuden keskustelun, koska muut aiheeseen liittyvät keskustelut ovat jo kovin vanhoja. Kauan sitten elin avioliitossa jossa jouduin kokemaan monenlaista pelkoa; perheväkivaltaa, onnettomuuksia, sairauksia, läheisen menettämisen pelkoa ym. Myös turvakoti tuli tutuksi. Liiton loppuajan elin kuin sumussa, en vieläkään tiedä, mistä ammensin ne voimat, että pystyin lähtemään.…

Olen tosi väsynyt tähän elämäntilanteeseen. Tarinani on pitkä ja värikäs. Lyhyesti. Värittömästi. Olen ollut pian 20 vuotta naimisissa nuoruuden ihastukseni kanssa. Naimisiin menimme aivan penikkana. Lapsia olemme saaneet kolme kappaletta, ihania nuoria naisia. Rakastan heitä yli kaiken! Yhteiselomme on ollut ylä- ja alamakeä, kenellä nyt ei olisi.. Mutta meillä mäet…

Se kun mä lasten kanssa muutan ylihuomenna 2,5 km:n päähän. Niin mun neljäsluokkalaisen pitäisi vaihtaa koulua lähempään: lähikouluperiaate, sanoi tyttöni opettaja. Olen juuri sosiaalitoimistossa keskustellut, että tytön on parempi jatkaa samassa koulussa. No opettaja oli puhunut rehtorin kanssa ja täytyy täyttää paperi kouluhallinnolle. 2,5km ei ole kaukana. No meidän lukiolaiselle…

En tiedä muistaako kukaan minua parin kuukauden takaa. Olin tuolloin aivan toivoton erostani, joka jätti kysymyksen yhteenpaluusta auki. ”vika ei ollut suhteessa vaan meissä yksilöinä, kun me voimme yksin paremmin, miksemme voisi myös yhdessä paremmin”. jälkeenpäin mietin, että oman parantumiseni kannalta parempi olisi ollut pysyvä niitti, se olisi sattunut enemmän,…

Olen menettänyt luottamuksen ystävääni ja koen ajatukset hänestä ja hänen kanssaan olemisesta hyvin ahdistaviksi (= itkua, hysteriaa, unettomuutta). Ongelmani on tässä: Hän seurustelee poikaystäväni kaverin kanssa. Heidän mielestään olisi kivaa viettää aikaa nelistään yhdessä. Olen yrittänyt selittää poikaystävälleni, kuinka en tätä mielelläni tekisi, mutta hänen on sitä vaikea ymmärtää, miksi…

Ensimmäinen päivä, kun tuntuu oikeasti pahalle. Ehdimme olla yhdessä reilu 4 vuotta, joista kaksi avioliitossa. Olisi ehkä helpompaa, jos minulla tai miehelläni olisi ollut toinen, jokin konkreettinen syy avioerolle. Mutta ei. Itse näen syiksi taloudellisen tilanteen, yksinäisyyteni, miehen narsistiset piirteet. Silti rakastan häntä. Toivoin, että olisi löytynyt jokin muu ratkaisu…

Kuten otsikko kertookin olen tilanteessa missä pitäisi ottaa isäni kanssa puheeksi äitini käytös ja siihen liittyvät epäkohdat. Rehellisesti sanottuna epäilen erittäin vahvasti epävakaata persoonallisuushäiriötä joka muutaman sattuman kautta tuli diagnoosina eteeni. Olen muutamia kertoja aikaisemmin koettanut puuttua äidin käytökseen mm. asettamalla jonkin sortin rajoja mitä hyväksyn ja mitä en huomatakseni…