Pilven reunalta rotkoon

Pilven reunalta rotkoon

Käyttäjä :o( aloittanut aikaan 19.07.2011 klo 21:01 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä :o( kirjoittanut 19.07.2011 klo 21:01

Mieheni on ollut uskoton. Päätti kuitenkin jäädä tähän meidän suhteeseen. Meillä on ollut välillä vaikeaa, mutta suurimman osan ajasta ihanaa. Olemme rakentaneet suhteesta taas sellaista, mitä molemmat kaipaavat.
Tänään selvisi, että mies edelleen pitää yhteyttä toiseen naiseen ja hänelle mieheni on vakuutellut että tämä toinen nainen on se mitä hän haluaa. Minulle hän sanoo, että minä ja perhe olemme se. Soitin tälle toiselle naiselle. Hän järkyttyi kun lyhyen puhelumme aikana kuuli, miten kaksinaamainen mieheni on.
Minulle mies sanoi vielä äsken, että haluaa minut, mutta kun hänelle selvisi, että tiedän mitä on sanonut toiselle naiselle ei enää ollutkaan varma mitä haluaa.
Minä haluaisin pitää mieheni. hullu olen, tiedän, mutta kun rakastan.😭

Käyttäjä :o( kirjoittanut 20.07.2011 klo 09:43

Miten on mahdollista, että mies on minulle niin ihana, hellä, rakastava ja samaan aikaan pitää toiseen naiseen yhteyttä ja vakuuttelee haluavansa tämän? Mieheni on huono näyttelemään ja uskon, että tunteet minua kohtaan ovat aitoja.

Toinen nainen on nuorempi kuin minä. Ilmeisesti miehelläni on viidenkympin kriisi ja on niin hullaantunut tuosta nuoren naisen huomiosta, ettei itsekään tiedä mitä haluaa.

Tämä ratkaisun odottaminen on kamalaa. Nytkin mieheni lähti tapaamaan naista. tyttäreni näki tämän. Nainen lupasi minulle, että hän pistää asialle stopin, toivottavasti pysyy sanojensa takana. Mieleni tekisi kovasti olla naiseen uudelleen yhteydessä.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 20.07.2011 klo 12:41

Heippa
Niin olen todella pahoillani sinun puolesta mitä olet joutunut kokemaan
ja voi vaan aavistaa miltä sinusta tuntuu.
Mutta sinua on kyllä puolisosi kohdeltu todella väärin ja mielestäni kaikkea
ei pidä sietää varsinkin kun sama peli jatkuu.
Mutta onko sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja ???
Se helpottas sinun eläämääsi.
Sillä nyt heikkona hetkenä et saisi jäädä yksin.
Noi hetken hurmiot nyt yleensä ei kestä järin kauvan mutta tekee vahinkoa
todella paljon.
Kuinkas olet nyt jaksanut ???
Kaunista kesää sinulle

Käyttäjä snana kirjoittanut 20.07.2011 klo 14:07

rankkoja, rankkoja juttuja. arvosta itseäsi, sen kun muistat kaikki menee lopulta hyvin.
miehesi luulee että voita voi saada molemminpuolin leipää, vaimo ja lapset ja hyvä arki ja nuori rakastaja? vaan ei mene näin. narsisti??? imevät muista mehut eivätkä tunne tehneensä mitään väärää.

nainen tuskin on sinulle uskollisempi kuin miehelle, anteeksi sanon näin suoraan, toivottavasti hänellä on selkärankaa.
sinä olet tässä se joka kärsii ja et voi antaa miehesi kohdella sinua noin kovin kauaa. hänen on tehtävä valinta, sinä eikä mitään muuta tai sitten se kaikki muu. rakkaus voittaa jos se on aitoa.

sinulle toivon paljon voimia suuren kriisin keskellä ja jäitä hattuun, ota yhteys luotettavaan ystävään ja pyydä apua tai kirjoittele tänne, ettei kuorma käy liian raskaaksi. toivottavasti asia selviää pian parhain päin, vaadi miestäsi sanojensa taakse!!!!

Käyttäjä :o( kirjoittanut 20.07.2011 klo 17:12

Suhde on nyt kuulemma ohi. Mies oli menossa tekemään siitä lopun, mutta nainen ehti ensin.

Mies ei kuulema koskaan ole lakannut rakastamasta minua ja on nauttinut viime viikoista kun meillä on ollut läheisyyttä ja mukavaa yhdessäoloa.

Joku kuitenkin vetänyt tämän toisen luokse. Sovimme yrittävämme vielä, mutta taustalta olin huomaavinani pientä epäröintiä. En tiedä johtuuko siitä, että mieheni epäilee etten pääse tästä yli vai onko tuo ihastuminen ollut niin vakavaa?

Tätä on niin vaikea ymmärtää. Varsinkin viimeisen viikon aikana mieheni on tuntunut rehellisemmältä ja sitoutuneemmalta minuun ja sitten paljastuu tämä että yhteys on jatkunut.

Voin huonosti, kaikin tavoin. Vapisen, oksettaa, itkettää. Ruoka ei maistu. Niin kuin ei ole maistunut viikkoihin. Silti paras lohtu tänään oli kun mies halasi ja piti hyvänä.

Kuulostan varmaan säälittävältä reppanalta ja mies hirviöltä, mutta näin ei ole.

Käyttäjä erakoksiko kirjoittanut 21.07.2011 klo 11:24

Tuosta tuli mileen sanoa, että suhde(tutustuminen, yhteys, puhuminen, kuulluksi tuleminen, huomion saaminen) tämän naisen kanssa on voinut tehdä tehtävänsä.
Mies sai sielulleen uutta inspiratiota ja haluaa palata jakamaan sitä kanssasi.
Naisesta on voinut tuntua kamalalta oivaltaessaan ettei mies oikeasti olekaan vapaa(jos mies on jätäätnyt kertomatta olevansa naimisissa) jos on päätynyt katkaisemaan suhteen näin alkuvaiheessa.
Ihmisillä on taipumus hakea huoltensa painoon kevennystä, ja joskus voi käydä näin?

Käyttäjä :o( kirjoittanut 21.07.2011 klo 15:14

Kyllä toinen nainen tiesi minusta. Mutta luuli, että meillä menee huonosti, eikä tiennyt miten olemme lähentyneet mieheni kanssa viime viikkojen aikana. Se sai hänet tekemään päätöksen lopettaa suhde. Hyvä näin. Mieheni motiivista lopettaa en osaa sanoa, kun en tiedä olisiko hän oikeasti lopettanutkaan jos nainen ei olisi ehtinyt ensin.

Mies on vihainen minulle siitä, että soitin naiselle. En ole siitä itsekään ylpeä, mutta sillä raivon hetkellä se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta.

Nyt siis ollaan tilanteessa, että katsotaan mitä tapahtuu. Miehellä vaan on ikävä tapa heti kun suuttuu minulle, julistaa, että tämä oli tässä. Viimeksi tänään aamulla. Se raastaa ja ahdistaa. Kyllä tässä nyt mentiin monta askelta taaksepäin ☹️

Käyttäjä zolja kirjoittanut 21.07.2011 klo 16:00

Oliko mies vihainen soitostasi, siksi, että olikin aikonut jatkaa suhdettaan. Olla vain varovaisempi ja pitää paremmin salassa.
Olen sitä mieltä, jos mies menee vieraisiin, hän saa sinne jäädäkkin, sellaiseen ei voi enää luottaa ollenkaan.
En yhtään ymmärrä, miksi yleensä se on nainen, joka kyselee, miten tästä eteenpäin, miten onnistumme uudestaan luomaan kestävän suhteen, kun mies on jäänyt rysän päältä kiinni. Olen sortunut nuorempana samaan, mutta en enää, joka menee, niin pysyköön siellä, miehiä tulee junia, niitäkin jotka ei joka seisakkeella pysähdy.

Käyttäjä Valkoinen mieli kirjoittanut 21.07.2011 klo 21:46

Eiköhän nyt ole paikallaan aikalisä. Kummatkin osapuolet ovat kriisissä, jolloin ei ehkä ajattele niin kauaskantoisesti. Miehen pitää tietenkin tehdä valinta, että jatkaako suhdetta tähän naiseen vai ei - se on kai osittain jo tehty. Toisekseen sinun pitää miettiä haluatko sinä jatkaa miehesi kanssa. Sitten voisitte sopia jostakin ajanjaksosta, vaikka puoli vuotta jolloin katsotte suhdettanne. Sinulla petettynä osapuolena tulee vihantunteita varmasti aaltoina, kaikkia tunteiden kirjoja. Niistä varmasti kannattaa puhua, onko jotain ystävää jolle puhua. Tietenkin miehenkin kanssa pitää puhua. Miehen itsensä pitäisi miettiä miksi hän teki niin miten teki. Tunteeko hän syyllisyyttä? En usko, että pitkässä suhteessa pettäminen on mitenkään tavatonta, mutta siinä tulee se kohta viimeistään sitä suhdetta, että pitää miettiä kummankin osapuolen, miksi siihen on tultu, mitä nykyisessä tilanteessa pitää muuttaa, että suhde saadaan toimivaksi, että kummatkin osapuolet nauttii suhteesta toisiinsa. Ajan täytyy vain antaa kulua, voihan vaihtoehtona jossakin kohdin olla parisuhdeterapia, jos päädytään siihen, että halutaan vielä yrittää.

Käyttäjä :o( kirjoittanut 22.07.2011 klo 13:06

Olemme jo keskustelleet mikä ajoi miehen vieraisiin. Myös siitä on keskusteltu miten meidän pitää toimia toisin, jotta molemmilla on hyvä olo. Ja näin jo toimimimmekin, mies vaan ei pystynyt lopettamaan toista suhdetta. Yritti kyllä siinä onnistumatta.

Kyllä minä haluan jatkaa mieheni kanssa. Olen asiaa pyöritellyt mielessäni paljon. Miettinyt sitäkin, että jos raha-asiat olisivat helposti ratkaistavissa, näyttäisinkö silloin miehelle ovea? Totetesin, että en näyttäisi vaan haluan ennemmin mieheni kuin kasan rahaa. Taistelematta en miehestäni luovu, hän tietää sen.

Meillä on ollut ihan hyvä liitto, jo yli 20v. Parin viime vuoden aikana vaan olemme etääntyneet ja unohtaneet huomioida toisiamme. Nyt tänä kesänä kun taas on huomioitu toisiamme enemmän, suukoteltu, hellitelty ja juteltu, on meillä ollut todella mukavaa ja molemmat olemme todenneet, että tätä me haluamme.

Kiitos kaikille viesteistänne. Tänne kirjoittelusta on kyllä apua kun pahin ahdistus iskee 🙂