Mistäs aloittaisin… Olen naimisissa (vielä), kahden pienen lapsen äiti. Luulin että mies, jonka kanssa naimisiin menen ja lapset hankin, on se lopun elämän rakkaus. Vaihdoin työpaikkaa viime vuoden lopulla ja työpaikalla tutustuin pikkuhiljaa mukaviin ihmisiin, myös miehiin. Yhden työkaverin kanssa synkkasi todella hyvin, kuin olisi toinen minä. Ajattelimme asioista samalla tavalla ja helppo keskustella asioista. Luulin, että se oli hetken huumaa ja halusin niin itselleni vakuutella. Tutustuimme miehen kanssa paremmin ja lopulta hän tunnusti rakastavansa minua. Kauhistuin aluksi, mutta pakko oli myöntää tunteeni hänelle. Ei ole siis rakkautta ensisilmäyksellä, eikä mitään hetken huumaa, vaan ajan kanssa kehittynyt tilanne. Hänellä myös perhe, 3 vanhempaa lasta. Kummankaan parisuhde ei toimi, emme ole tyytyväisiä ja molemmilla tunne, että suhteesta puuttuu jotain. Keskenämme haaveiltu yhteisestä tulevaisuudesta ja todenteolla sitä myös ajateltu. Minä paineen alla menin tunnustamaan kotona tilanteen tätä miestä kohtaan ja pari päivää myöhemmin tämäkin mies jäi kiinni suhteestamme. Tilanne se, että minä olen valmis eroamaan omastani, lapset ovat tietysti tärkeintä ja haluaisin, että heillä kaikki olisi hyvin eron jälkeenkin. Mutta en tunne mitään entistä (vielä nykyistä) miestäni kohtaan. Siksi päätös näin helppo. Toinen mies oli aivan shokissa, kuinka järkyttävästi tilanne häneen koski, ajattelee ennenkaikkea lapsiaan. On kertonut omalle vaimolleen tämän paljastuttua, että rakastaa minua, kaipaa minun luokse, ollaan suunniteltu yhteistä tulevaa ja että ei rakasta vielä nykyistä vaimoaan. Kaikki tehty siis varsin hyvin selviksi. Ulkopuolisten painostus häntä kohtaan vain kovin suuri. Häntä pyydetään ajattelemaan nyt muitakin kuin itseään ja hän pelkää, että hän romahtaa ja muut tekevät päätökset hänen puolestaan ja hän esim. vuoden päästä herää ja tajuaa, ettei ole edelleenkään onnellinen jatkaessaan entisessä rakkaudettomassa elämässä vain sen takia, että lapsilla olisi hyvä olla. Olen aivan rikki, töissä pitäisi jaksaa, sairaslomaa en halua ottaa. Ja nämä puheet minun ja tämän toisen miehen kesken eivät ole mitään hetken mielijohteessa sanottuja, vaan molemmat tarkoittavat mitä sanovat. APUA!!! En halua, että mies tekee nopeita päätöksiä, vaan haluan antaa hänelle aikaa sopeutua järkytyksestä ja aikaa siihen, että nykyinen vaimonsa saa ajatukset selkeiksi ja ymmärtää tilanteen. Hän nimittäin reagoinut todella voimakkaasti ja kieltää koko ajan sen, että miehensä rakastaa minua. Tämä vaimo oli pyytänyt miestään esim. halaamaan häntä tämän paljastuttua, mies ei ollut halunnut. Samainen vaimo oli myös pyytänyt mieheltään, ettei tämä jättäisi häntä, mies vain kääntänyt kylkeä. Eilen illalla vaimo kysynyt, onko miehen mielestä avioero ainoa ratkaisu ja mies oli vastannut että on. Nyt tarvitsen PUOLUEETTOMIA mielipiteitä asiassa ja vaikka esimerkkejä oikeasta elämästä. Mieskin toivoisi saavansa puolueetonta juttelukaveria, joka ei tuomitse hänen tunteitaan minua kohtaan, mutta ei myöskään kehota jättämään entistä elämäänsä, lähinnä kuulemma tarvitsisi kuuntelijan. Vaimonsa hankkinut puolelleen mm. anopin ja apen, siskonsa ja tottakai tällaisessa tilanteessa syytetään miestä salamarakkaudesta, hätiköidyistä päätöksistä ja mielipiteistä, mutta ei nähdä sitä todellista tilannetta mikä tähän on johtanut. Mies kertonut, että heidän suhteensa ollut riitaisa ja hankala jo kauan aikaa, ei ole alkanut minun ilmestymisestäni kuvioon mukaan.
Heippa
Niin minä kyllä tulen surulliseksi aina kun luen ja kuulen tämän tyyppisiä
juttuja ja on niin tyypillinen ja niin yleistä nyky suomessa.
Enkä ikävä kyllä oikein ymmärrä teidän käytöstä.
Eikö olisi kannattanut jo olevaa parisuhdetta yrittää korjata ja olen ihmisille kyllä
jo seurusteluvaiheessa sanonut että jo nyt heti kannattaa parisuhdetta hoitaa vaikka
olettekin onnenne kukkuloilla.
sillä väitän että kaksi ihmistä pystyy elämään onnellisena loppuelämän
mutta se vaatii lujasti töitä ja haluja kummaltakin.
Mutta jos suhde ei toimi niin sitten erota ja sitten etsii itselleen
toisen puolison noin se minun mielestäni menisi oikein.
Nyt vaan monen ihmisen mielen olette hölmöilyllä pahoittanut ja tehnyt harmia
ja korjaamattomia virheitä.
Yleensä noi hetken hurmiot ei kestä kauan kun alkuhuuma on ohi niin sitten
astuu arki kuvioihin.
Kaunista kesää sinulle
Olen saamaa mieltä kanssasi Volvomies.
Avioliitossa ei jakseta/viitsitä/osata tehdä töitä sen eteen. Avioliitto vaatii jatkuvaa työtä ja huolenpitoa molemmilta, ettei kyllästytä ja tule sellainen tunne ettei rakkautta ole enää. Rakkautta pitää vaalia ja hoivata. Näin kun ei sitten tehdä, tulee helposti ulkopuolisia suhteita. Sitten onkin helpompi ratkaisu erota, kuin alkaa tekemään töitä sen vanhan suhteen eteen. Joka suhteessa tulee arki eteen, uudessakin, vaikka sitä ei usko siinä alkuhuumassa.
Itse en nyt olisi tässä tilanteessa, missä nyt olen, jos olisimme osaneet hoitaa suhdettamme oikein.
En tuomitse ketää, jotka haluavat erota salasuhteen takia. Tulen vaan kovin surulliseksi. Jokainen elää, niinkuin parhaakseen näkee ja toivotan heille onnea valinnoissaan.
Kiitos vastauksistanne. Olen lukenut aiheesta niin paljon ja joka paikassa toitotetaan tutoa parisuhteen hoitamista. Toinen osapuoli on yrittänyt korjata parisuhdettaan kuulemma useampaan kertaan ja aina vähän aikaa on hyvä olla, sitten alkaa alamäki uudelleen. Omassa suhteessani rakkaus on kadonnut ja elämme vain saman katon alla lapsia hoitaen, eikä minusta ilman rakkautta ole parisuhdetta. Nyt vaan tuntuu siltä, että kaikki asiat sotivat meitä vastaan ja joka paikassa toitotetaan vanhojen parisuhteiden hoitamisen puolesta. Mielestämme olemme molemmat osaltamme selvittäneet omien parisuhteidemme tilat ja tässä nyt vain on näin käynyt. Mutta olen lukenut palstoilta tosielämän tarinoita myös ns. työpaikkarakastumisista, osa päätynyt lyhyen suhteen jälkeen eroon, osa naimisiin ja yhteisiin lapsiin. Joskus vain kaksi sydäntä ja sielua kohtaa toisensa ja meidän kohdalla on nyt käynyt näin. Siksi halusin puolueettomia vastauksia, sillä kukaan ei voi etukäteen sanoa, miten meidän kävisi jos jatkaisimme entisiä suhteitamme, tai miten kävisi, jos aloittaisimme yhdessä uuden elämän. Kukaan ei voi vastata toisen ihmisen puolesta tai sanella kenellekään oikeita tapoja toimia, vaan kaiken pitää lähteä ihmisestä itsestään. Kaikki olemme erilaisia. Tiedostan tilanteen, mitä olisi tehtävissä omalle entiselle suhteelleni, sekä toisen osapuolen entiselle suhteelle, mutta olemme vahvasti sitä mieltä molemmat, että ne eivät tule onnistumaan eikä kummallakaan ole enää halua alkaa entistä korjailemaan. Itse olen joskus vuosia sitten lukenut mm. avioerojuttuja, ja silloin tuntui pahalta, mutta nykysuomessa ja -maailmassa se ei ole yhtään tavatonta tai outoa. Lapsillakin luulisi olevan parempi elämä, jos saisivat elää rakastavassa ilmapiirissä, jossa parisuhteen molemmat osapuolet ovat onnellisia ja arvostavat toisiaan ja touhuavat yhdessä.
Hei Kismet.
Jos minä olisin jompikumpi osapuoli tesitä, ottaisin aikalisän.
Rauhoittaisin tilanteen ja vetäytyisin -
sopisin mahdollisen tämän seuraavan suhteen kanssa että tarvitsen aikaa pohtia,
aikaa sille että tilanteen eri osiot -
asettuisivat omasa sielussa.
Pyytäisin häntä antamaan minulle aikaa
ja ottamaan sitä omalla tahollaan itselleenkin.
Asioita pitää saada rauhassa kelata.
Lapset on yksi iso asia, joka kohta tulee miettiä tarkkaan.
Annettava lapsille mahdollisuus myös ilmaista olojaan.
Jos en tuota aikaa muuten voisi saada järjestettyä,
ottaisin yhteyttä esim.kirkon perheasianneuvottelukeskukseen,
joka maksuttomana palveluna on ruuhkainen.
Laittaisin itselle tilanteen selvittelyn alulle varaamalla ajan sieltä.
Voi kestää useamman tovin, että sen ajan saa, mutta
se aika olisi valmistautumista usealta osin uuteen tilanteeseen.
Tilanteessa, jossa on kuin risteyksessä,
on edessä useita suuntia,
vaihtoehtoja voi olla useampia kuin mitä ykskaks ajateltuna ensin näkee.
Sismpiä mietteitä tulee saada kuulla.
Niitä ei kuule, ellei järjestä jollain tavalla itselle mahdollisuutta niiden kuulemiseen.
Toivon teille rakentavaa löytöretkeä, perheinä ja vanhempina.
Löytöretkellä jossa on mukana kaikki elämän elementit, tunne ja järki ja usko ja luiottamus,
on mahdollisuus jokaisella kasvuun minkä ikäisiä milloinkin olemmekin.