Parisuhde, koti ja perhe

1 päivä sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3808
Käyttäjä --kamikaze-- aloittanut aikaan 05.06.2012 klo 10:04 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Eli pakkoajatuksista olen kärsinyt jo vuosia, mutta nyt viime tiistaina minulle syntyi ihana pieni poikavauva. Itseäni on vissiin käytetty lapsena hyväksi (hämäriä muistikuvia tapahtuneesta). Olen aina ollut semmoinen, että mistään hyvästä en ole osannut nauttia, kaikki mun pitää pilata ittelleni. Mutta nyt pelkään ihan hirveesti, että käytän häntä hyväksi. Tiedän…

Käyttäjä Etsijä aloittanut aikaan 09.12.2012 klo 17:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

On paljon helpompaa antaa toisille hyviä neuvoja kuin toteuttaa niitä itse. Kuvittelin jo päässeeni pahimman yli, kunnes kohtasin tilanteesta karmeimman: X:n naisystävä tuli ”kiittämään” minua suklaajoulukalenterista ja kertoi samalla, että tiesinkö minä, että he olivat asuneet jo jonkun aikaa yhdessä. Enpä tiennyt! Sillä siunaaman hetkellä viha ja mustasukkaisuus tulvivat jälleen…

Käyttäjä aBu aloittanut aikaan 11.12.2012 klo 11:21 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Heippa! Minua on käytetty seksuaalisesti hyväksi, kun olen ollut 16-vuootias. Siitä on aikaa tullut kuluneeksi aikalailla 5uotta. Kuluneiden vuosien aikana olen pysynyt kaukana miehistä – en ole todellakaan kaivannut heitä elämääni. Olen kaksi kertaa tapaillut miestä, mutta eipä se ole mihinkään johtanut. En ole ollut valmis, en ole pystynyt ja…

Käyttäjä Satuli67 aloittanut aikaan 08.12.2012 klo 23:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä yli 5 vuotta ja viime kesänä mentiin naimisiin. Ollaan molemmat oltu pitkissä suhteissa aikaisemmin ja molemmilla on tietysti omat kokemukset ja traumat niistä. Molemmat on saaneet riidellä ja tapella edellisissä suhteissa paljon eikä haluttaisi pahemmin enää riidellä mistään. Nyt kun ollaan asuttu kaksi ja puoli…

Käyttäjä KahdenÄiti aloittanut aikaan 09.12.2012 klo 23:10 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Pakko avautua. Kuulun yhtenä siihen suureen prosenttiin jotka ovat tänä vuonna eronneet. Mutta Exä on niin iljettävä tyyppi että harmittaa ja potuttaa niin paljon! Meillä on kaksi taaperoikäistä lasta, jotka asuvat kanssani. Olimme miehen kanssa 6 vuotta yhdessä, osan naimisissa. Se oli silkkaa helvettiä. Mies oli kuin unelma aluksi ja…

Käyttäjä Mister E aloittanut aikaan 12.11.2012 klo 11:48 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Ensimmäistä kertaa kokeilen tälläista sivustoa. Elikkä, olen 13- vuotias poika ja minulla oli hyvä parisuhde, mutta kaikki ”kaverini epäilivät että häntä ei edes olisi olemassa, koska olen muutenkin koulukiusattu. Mutta en välittänyt siitä kiusaamisesta koska olin niin pohjattomasti rakastunut tyttöystävääni. Hän käy eri koulua joten se antoi lisää syytä kiusaajille…

Käyttäjä susu79 aloittanut aikaan 08.12.2012 klo 12:35 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Moikka, Löytysköhän täältä tukea meijän ongelmaan? Tässä stooriamme. Olin mieheni ensimmäinen tyttökaverii nuorena ja myös seksuaalisesti ensimmäinen. Tämä oli vuonna 1999. Kihloihin mentiin vain 2kk seurustelun jälkeen. Yhteen muutettiin 2000 ja naimisiin mentiin 2004. oma eka koti ostettiin 2005, taloa alettiin rakennuttamaan 2010 kun alettiin odottaa lasta. 2010 n.2vk ennen…

Käyttäjä surku0 aloittanut aikaan 30.11.2012 klo 23:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Minulla on taas ongelma. Erosin viime keväänä väkivaltaisesta miehestä, joka tahtoi kontrolloida kokoajan minun menemisiäni. Nyt olen tavannut uuden miehen ja seurustelemme. Olemme seurustelleet 20 päivää ja nyt suhde on jo outo. ☹️ Tiedän että suhde on vasta alussa, mutta… Tapasimme toisemme netin kautta, hän vaikutti mukavalta. Hän ei…

Käyttäjä Surullinen 1955 aloittanut aikaan 04.12.2012 klo 13:55 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 40 vuotta, 36 naimisissa. Riitojemme aiheet on useimmiten ollut se, että minusta tuntuu että olen aina kantanut ns kokonaisvastuun kaikesta (lapsista, kotitöistä ym) ja mieheni tekee vain ne asiat, jotka häntä huvittavat. Nyt tuntuu, että olen saanut tarpeekseni tästä hotellin pidosta. Haluaisin myös että minua…

Käyttäjä hansuli aloittanut aikaan 24.11.2012 klo 17:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Mieheni kummallisen käytöksen vuoksi aloin eilen kysellä mikä vaivaa. Ja hän tunnusti ihastuneensa toiseen naiseen. Tuntui kuin maailma olis pysähtynyt siihen paikkaan. Olemme olleet yhdessä kohta 11 vuotta ja meillä on mielestäni mennyt hyvin, on ollut rakkautta ja yhteisiä harrastuksia ja mikä tärkeintä yhteinen 8 vuotias tyttö. Mieheni tunnustuksen jälkeen…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: