Pakko avautua.
Kuulun yhtenä siihen suureen prosenttiin jotka ovat tänä vuonna eronneet.
Mutta Exä on niin iljettävä tyyppi että harmittaa ja potuttaa niin paljon!
Meillä on kaksi taaperoikäistä lasta, jotka asuvat kanssani.
Olimme miehen kanssa 6 vuotta yhdessä, osan naimisissa. Se oli silkkaa helvettiä. Mies oli kuin unelma aluksi ja sitten kääntyi niin että kaikki oli aina minun syytä. Kuulin viimeisen 3 vuoden aikana joka päivä mikä ruma, läski, idiootti, yksinkertainen jne olen. Olin aina syypää kaikkeen pahaan, myös sellaiseen johon en ollut aidosti voinut vaikuttaa..

Mies ei osallistunut oikeastaan kamalasti lasten hoitoon, ja sitten yksi kaunis päivä hän aloitti virren miten ei halunnut ikinä lapsia ja harmittaa että ne on tehty. Varsinkin minun kanssani. Ei jäänyt omaa aikaa, ei mikään ollut hyvin, vaikka hän sai aina mennä ja tulla miten halusi.
Olen enemmän tai vähemmän yksin hoitanut lapset (mitä saanut vanhemmiltani apua), ja yksin heijannut lapset uneen, istunut sydänyöllä tuudittamassa kun itku on ollut herkässä, ostanut ja hoitanut kaiken.
Jotenkin potuttaa niin että kaikkien niiden uhrausten jälkeen, jäin yksin kahden kanssa kun hän ei haluakaan leikkiä kotia enää ja vaihtaa uuteen.
Nyt ex mies osallistuu lasten hoitoon, kun kaksi iltaa viikosta vaikuttaa riittävältä määrältä. Se on riittävästi, hyvin hoitaa lastenhoidon silloin, mutta saan kyllä kuulla aina perästä miten hänelle ei jää aikaa omiin juttuihin, joutuu kuskaamaan lapsia minun luokseni ja harrastustoiminta häiriintyy.

Nyt kuorrutuksena kakun päälle selvisi että mies seurustelee vakavissaan jonkun naisen kanssa. Hän oli löytänyt viikon meidän erosta tämän nykyisen ja vaikka silloin sovimme että uuden löytyessä, että sitä ei lapsille esitellä kun ovat niin pieniä, vielä pitkiin aikoihin. LÖimme kättä päälle ja mies vakuutteli että uuden löytyessä ei sotke sitä lasten elämään liian aikaisin, oli myös sitä mieltä että on yksin kauan että voi joskus aloittaa puhtaalta pöydältä. Nyt selvisi että ukko oli esitellyt uuden heilansa lapsille minun tietämättäni. Ei ollut edes itse viitsinyt kertoa siitä, kuulin siitä pojaltani.
Selvisi myös että exä kertoilee minusta asioita uudelle naiselle, esim. sellaista että minuun meni mielenkiinto seksuaalisessa mielessä kun lasten jälkeen lihosin. Mies ei koskaan edes koettanut peitellä inhoavaa katsettaan. Kyllä voi loukata tuollainen! Ja ihmettelen miten se on voinut perustaa avioliittonsa ulkonäölle ja pohjustaa sen hajoamisen ulkonäön ”menettämiselle”. En olisi koskaan voinut ajatellakaan että olisin hylännyt hänet vaikka lihosi ja kaljuuntui.

Olen varmaan nyt siinä vaiheessa että olen katkera ja vihaan kyseistä ihmistä joka solullani.
Hän naureskelee ilkeästi miten minä löydän jonkun jämäluuserin, ja älähtää jos sanon poikkipuoleisen sanan hänen uudestaan.
Minulla ei ole ollut ketään, ja sen miten kuuntelin hänen pilkkaansa vuodet, koen että en ole ansainnutkaan ketään.

Menetin erossa kaiken, kun meillä oli avioehto. Hankin kaiken uudelleen ja vaikka minulla on nyt puolet pienemmät tulot, maksan kaiken lastenmenot, vaatteet jne. Saan elatusavun, mutta muuten olen ihan omillani.
Ukko valittaa koko ajan miten ei jää omiin menoihin rahaa, minulla ei ole varaa edes kampaajaan pakollisten menojen jälkeen.
Kuuntelin hänen ylimielistä uhkailua kadulle heittämisestä kun vielä asuimme samankaton alla kun minulle ja lapsille ei löytynyt uutta kotia heti, ja nyt saan kuulla puhelimessa miten hän on löytänyt niin hyvin synkkaavan suhteen. Olen niin katkera ja vihainen, että hänellä ei ollut mitään suruaikaa meidän eron jälkeen, heti uutta kuvioon.
Olen ollut noista jutuista hiljaa, mutta silloin kun selvisi että hän oli esitellyt uuden lapsille ilman minun suostumusta, mulla kilahti. Mä olen niin vihainen. Lapsi raukat pelinappuloina tuollaisella narsistilla! Sanoin että nyt riitti, hän ja eukkonsa eivät oleskele minun lasten läheisyydessä ilman minun lupaani, ja ukko mussutti puhelimessa miten hän ja naisensa olivat ajatelleet että nyt on hyvä hetki tavata. Miten voi joku kävellä toisen yli noin pahasti! Sitten alkoi mua rauhoittelemaan että voi voi ei se nainen ole uhka mun äitiydelle. Sitten suutuin lisää! Miten se kehtaa? En voisi edes kuvitella tuollaista asiaa, äiti titteli täytyy ansaita.
Nyt kun miettii menneisyyden loukkaukset ja nämä viime aikaiset, menee mieli aika apeaksi.
Haluaisin elää vain omaa elämääni, en jotakin heidän elämänsä lieveilmiötä ja en haluaisi kuulla/tietää siitä, mutta joudun kun tuntuu että koko ajan joutuu tappelemaan sovituista asioista…

Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia???