Parisuhde, koti ja perhe

8 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3798
Käyttäjä katsm aloittanut aikaan 23.02.2014 klo 21:26 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

eli.. olimme poikaystäväni kanssa yhdessä kauan, melkein 7 vuotta. välissä olimme erossa yhden vuoden, jonka jälkeen ”tapasimme” uudelleen ja palasimme yhteen. muutimme saman katon alle, ja kerkesimmekin olemaan uudelleen yhdessä kolme vuotta, ja tottakai matkaan on mahtunut paljon ylä-ja alamäkiä, aina ei ole ollut ruusuilla tanssimista, mutta jostain se tahto…

Käyttäjä tytär2 aloittanut aikaan 13.02.2014 klo 12:30 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Lähes kolme vuotta sitten mies petti, ”annoin anteeksi”, lapsen ja toisen syntymättömän vuoksi jaksoin, omat tunteeni tukahdutin. Viime kesä oli rankka, minun uusi työ söi mieheni jaksamista, en ollut enää hyvä missään, riittämätön, mies vaati omaa aikaa…. Sitten, ihastuin, tykästyin toiseen. Hetken kerrallaan olin onnellinen hänen kanssaan. Petin miestäni, en…

Käyttäjä Neiti X aloittanut aikaan 11.02.2014 klo 11:30 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen seurustellut muutaman vuoden poikaystäväni kanssa. Emme asu yhdessä, sillä suhteessa on ollut melko paljon erimielisyyksiä. Nyt tilanne on se, että poikaystäväni haluaa erota minusta, mutta minä en haluaisi erota hänestä. Suurin osa erimielisyyksistä on johtunut mun omista peloista. Minulla on huono itsetunto naiseudestani ja olen pelännyt jostakin syystä hirmuisesti…

Käyttäjä miuku3 aloittanut aikaan 01.02.2014 klo 17:27 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen tässä ollut puolisoni kanssa kohta 25 vuotta. Puolison alkoholsmin olen itselleni tunnustanut vasta tänä vuonna. Hänkin on sen jo itselleen myöntänyt, vaan jatkaa juomistaan vielä. Sainkin tuossa viime viikolla olla taas 2 päivää onellinen kun hän teki radikaalin suunnanmuutoksen ja hävitti kaiken alkoholin talosta. Noh, tänä iltana löysin taas…

Käyttäjä anone aloittanut aikaan 20.04.2013 klo 17:59 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Vaimo halusi kahden erittäin oudon ja ahdistavan viikon jälkeen asumuseron. Ei siis tullut yllätyksenä, vaan osasin odottaa pommia ja kysyinkin sitten mikä vaivaa niin pahasti. Olen kohta 36-vuotias mies, naimisissa ollaan oltu yli kymmenen vuotta ja meillä on kaksi lasta (5v, 8v). Molemmat meistä käy nyt töissä. Vähän taustaa. Nuorena…

Käyttäjä jussixa70 aloittanut aikaan 20.02.2014 klo 17:11 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen siis seilannut nyt vuosia omien ongelmien ja alkoholin käytön suhteen sekaisesti. Viimeisimmät kriisit ovat mm työpaikalla.Siellä huseeraa ihminen,joka on muka kääntää omat tekemättömyytensä muiden niskaan ja kääntää asiat päälaelle.Sekoittaa ihmisten päät ja selittelee/naureskelee omille toilailuille. Saanut luottamusmiesasemansa turvaamana huseerata mielenmäärin.Ei uskalleta puuttua asiaan.Kääntää hänestä tehdyt valitukset selkäänpuukottamiseksi ja kanteluksi.Työnjohto…

Käyttäjä mariella aloittanut aikaan 16.02.2014 klo 00:15 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei 🌻🙂🌻 Olemme painineet uskottomuuskriisissä pidempään mutta pikkuhiljaa myös päässet lähemmäksi toisiamme, siten, että myös seksiä on joku kerta harrastettu. Huomasin alussa jo miehen potenssiongelman mutta kysyessäni siitä, vika ei ole kuulemma minussa ja aika on se, mikä parantaa. Lisäksi mies totesi, että parempi, ettei siitä puhuta,koska se lisää suorituspaineita.…

Käyttäjä Simpukka83 aloittanut aikaan 12.02.2014 klo 12:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei Minä sain tietää mieheni ihastus suhteesta noin 5 kuukautta sitten. Elämä on sen jälkeen ollut yhtä vuoristorataa. Aluksi puhuimme paljon. Ja yhteys tähän naiseenkin katkaistiin. Mieheni siis halusi jatkaa kanssani. Nyt kun pahimmasta tunne myrskystä on päästy yli olo on vaan lamaantunut käymme terapiassa ja siitä on ollut apua.…

Käyttäjä Inari. aloittanut aikaan 13.02.2014 klo 17:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Tiedän, ettei mietteisiini ole olemassakaan ainoaa oikeaa vastausta, ehkäpä tämä onkin yksinpuhelua ja ajatusten jäsentelyä.. 🙂 Tarpeellista sekin. Olen 30-vuotias, elän onnellisessa avioliitossa jo kuudetta vuotta, yhdessä olemme olleet jo yksitoista vuotta ja vuosiin mahtuu paljon elämää, reissaamista ja elämästä nauttimista. Sitä me olemme kyllä yhdessä, elämästä nautiskelijoita. Teemme paljon…

Käyttäjä Mitesnyt aloittanut aikaan 12.02.2014 klo 11:28 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Vaimoni petti minua pitkän yhdessä-olon jälkeen. Lapsiakin on. Kaikki paljastui jokin aika sitten, kuulemma mitään seksuaalista ei ollut tapahtunut ja vastapuolen suuteluunkaan ei ollut vastannut. Oli kuitenkin tavannut miehen muutaman kerran salaa ja viestitelly tämän kanssa jonkin aikaa. Oli tietysti poistanut kaikki viestit. Seksiä on ollut hyvin vähän pitkään aikaan…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: