Kuule, sehän on täysin normaali asia, että alkaa seurustelemaan. Minä tässä ikäisesi nuoren äitinä sanon, että minusta olisi loistavaa, jos yksin elävä lapseni löytäisi itselleen hyvän kumppanin. Ajattelen, että hänen elämänsä olisi luultavasti parempaa, jos olisi se suhde.

Toinen juttu on, että sinun elämä kuuluu sinulle, ei vanhemmillesi. Ei ole heidän asia, seurusteletko ja kenen kanssa. Ajattele, saat aivan itse valita 🙂 Tee ihmeessä elämästäsi omannäköinen. Sinulla on siihen kaikki mahdollisuudet. Nauti omasta seurastasi, nauti kumppanin etsimisestä ja löytämisestä ja sen jälkeen yhdessäolosta. Se kaikki on sinun oikeutesi ja kuuluu myös sinulle, ihan samalla tavoin, kuin se kuuluisi kenelle muulle tahansa. Sinun vanhemmilla ei ole oikeasti mitään sanavaltaa sun elämässä 🙂

Hmm...meillähän on ihmisinä erilaisia vaiheita elämässä, kaikki luonnollisia. Ensin ollaan vauvoja ja täysin riippuvaisia äidistä/huoltajasta. Vauvana sitä ei edes tajua, että äiti on jokin toinen ihminen, kuin itse. Vauvana vain katsoo äidin kasvoja ja lukee sieltä oman arvonsa, on osa äitiä ja äidin tunnemielialaa.

Sitten tulee ne vaiheet, missä opimme liikkumaan ja lähdemme tutustumaan maailmaan. Kuinka maailma onkaan mielenkiintoinen ja jännittävä! Teemme sen ensin äidin turvallisesta sylistä käsin ja pikkuhiljaa uskaltaen yhä enemmän ja vähän vanhempana haluamme jo olla yökylässä muualla. Kaverit tulevat tärkeimmiksi ja murrosiässä alamme tiedostamaan toisen sukupuolen vaikutuksen. Ihastumme. MIten ihanaa! Olemme jo paljon aiemmin tutustuneet vartaloomme, mutta nyt se muuttuu ja tutustumme itseemme taas uudelleen. Etsimme ehkä tyydytystäkin, kun huomaamme, että jokin tuntuu todella hyvälle. Se kaikki hyvin luonnollista.

Ihminen on saanut suurenmoisen lahjan, seksuaalisuuden lahjan. Sitä voimme jakaa toisen, haluamamme henkilön kanssa. Hienoa ja luonnollista!

Niin ne ovat äitimme ja isämme myös ihastuneet, seurustelleet, menneet naimisiin/olleet suhteessa. Miksemme siis me, olemmeko jotenkin erilaisia? Noh, emme tietenkään. Olemme kaikki ihmisiä.

Nauti nuoruudestasi ja unohda vanhempasi vähäksi aikaa. Ainakin siksi aikaa, että löydät itsellesi mukavan seukkakumppanin ja nautit elämästä.

Mielenkiintoinen ongelma! Itse koin aikoinaan jonkinlaista häpeäntyylistä siitä, että en seurustellut. Aivan kuin ihmiseltä silloin automaattisesti puuttuisi jotakin olennaista eikä voisi olla hyvä elämä. Tunsin ihmisten ajattelevan minussa olevan jotain vikaa, koska en ole oletettavasti "kelvannut kenellekään".

Mä en vaan ymmärrä mistä tämä ongelma johtuu... No kaipa mua sitten ei ole vain luotu seurustelemaan🙂

Ennen kanssa koin häpeää siitä etten ole koskaan seurustellut, sitten kun tapasi ihmisen joka vaikutti tosi ihanalta ja kuvittelisi että sen kanssa voisi olla jotain niin sitten aloin ajattelemaan että onpas noloa alkaa seurustelemaan...

Itselläni oli (ehkä samantyyppinen?) tilanne ja eka seurustelukumppani löytyi vasta lähempänä 30 😳
Syy tähän oli aika yksinkertainen, häpesin kotiani/perhettäni enkä olisi halunnut tuoda ketään sinne. Myös ystäväpiirini oli sellainen joita seurustelu ei kiinnostanut (= pelien maailmaan uppoutuneita). Tuntui siltä, että neuvoja/tukea ei saa mistään miten kohdata ihastuksen kohteita. Ihastuminen aiheutti mulle jopa paniikkia. Kotioloissani välittämisen tunteita ei juuri näytetty. Ja kun olisi itse pitänyt jotain tunteita näyttää/kohdata/käsitellä niin jouduin yksinkertaisesti paniikkiin.
😭

Minkälainen parisuhde vanhemmillasi on ollut? Näkyykö heidän kumppanuus/rakkaus kotona jotenkin? Onko teillä kotona oltu avoimia seurustelun ja varsinkin seurustelusi suhteen?

Kysymykset tulevat mieleen, koska miehessäni on ollut hieman samanlaista piirrettä. Syy siihen oli, että hänen äitinsä on tehnyt aina kaikista seurusteluyrityksistä lopun hyvin nopeasti esim. soittamalla tytön kotiin ja kieltämällä nuoria olemasta keskenään tekemisissä. Hän on siis halunut omistaa ja hallita poikaansa kaikin keinoin. Lisäksi mieheni vanhemmilla ei ole ikinä ollut mitään oikeaa suhdetta, on vain ollut kaksi aikuista. Hellyyttä tai välittämistä ei ole koskaan näytetty ja on jopa saatettu sanoa, että on todella omituista, jos aikuiset ihmiset pussaavat keskenään. Meni aika pitkään, ennen kuin tajusin, miksei silloinen poikaystäväni voi suudella minua muiden ihmisten nähden vaikkapa kadulla. Sehän olisi ollut todella hävettävää ja sairasta! 🤨

Olin mieheni ensimmäinen nainen, kun rupesimme seurustelemaan vajaa parikymppisinä. Todella vaikeaa se oli, kun anoppi teki kaikkensa, että häipyisin kuvioista. Lähestymiskieltokin on pitänyt hankkia pariin otteeseen. Mies ei lisäksi tiennyt oikein mitään parisuhteen perusasioista, kuten kumppanin tasavertaisesta kohtelemisesta tai miten toista tuetaan tai miten hellitään. 😑❓ Mutta nyt on tilanne ihan eri 😍

Naisena sanon aloittelijalle, että älä missään nimessä häpeä sitä, ettet ole ennen seurustellut! Sillä asialla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, kunhan löydät sen oikean ihmisen rinnallesi. Äläkä uskottele itsellesi, ettei seurustelu ole sinua varten. Kaiken oppii, kun puhuu ja keskustelee toisen kanssa, miten ollaan ja mistä toinen pitää. Jos joku ei kestä sitä, että sinulla ei ole ollut vielä muita suhteita, niin vika on arvostelijassa, ei sinussa. 🙂