Parisuhde, koti ja perhe

3 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.

Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Parisuhde, koti ja perhe

Parisuhde, koti ja perhe aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 3798
Käyttäjä Neitivain20 aloittanut aikaan 11.03.2015 klo 22:12 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Meillä siis ero tuli muutama päivä sitten, mutta joudun asumaan vielä yhteisessä asunnossamme jonkin aikaa. Ahdistaa ja pelottaa, miten selviän siellä kaikkien muistojen keskellä? Tietenkin pakkaan hänen tavaransa pois silmistä, mutta kaikkea en voi hävittää. Aivan hirveän surullinen olo, ikävä, kaikki tunteet heittää kuperkeikkaa. Tuntuu että elämälläni ei ole tarkoitusta.…

Käyttäjä Eksyksissä2 aloittanut aikaan 02.03.2015 klo 16:07 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen aika kokematon ja varovainen ollut parisuhteissa. En ole niitä kovinkaan innokkaasti ollut solmimassa. Kahdeksan vuotta sitten tapasin nykyisen aviomieheni ja se oli menoa. Suhde eteni melko nopeasti. Kihloissa oltiin jo kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Avioliiton solmisen jälkeen jokin muuttui. Aviomieheni ei ollut aloitteentekijä missään mikä liittyi parisuhteen hoitoon. En…

Käyttäjä KATA aloittanut aikaan 16.02.2015 klo 21:36 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Moi. Olen todella epätoivoinen äiti, 19- vuotiaan lapseni tekemistä, hänellä on peliriippuvuus, olen yrittänyt keskustella asiasta mutta tuloksetta,olen myös pyytänyt apua muulta perheeltäni , mutta tuloksetta, muun perheen tuki on ollut että älä auta anna mennä omillaan, milestäni ihmistä jolla on jonkin asteen riippuvuus ei vaan voida antaa mennä omillaan,…

Käyttäjä lasijoutsen aloittanut aikaan 28.01.2015 klo 13:07 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoitan siinä toivossa, että joku muukin olisi kenties samassa tilanteessa ja saisin ehkä vertaistukea tai jotain selvennystä. Tilanne on siis seuraava: Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 6 vuotta, lapsia on 2 alle kouluikäistä. Ongelmaksi on muodostunut lähinnä miehen asenne. Minusta tuntuu, että kohtelee minua kuin kotiorjaa, ei siivoa jälkiään,…

Käyttäjä ArvotonElämä aloittanut aikaan 13.03.2015 klo 19:53 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen seurustellut muutaman vuoden miehen kanssa johon rakastuin oikopäätä vaikka suhteen alkuvaiheessa oli selviä hälytysmerkkejä. Suljin silmät kaikelta ja tahdoin uskoa että kaikki järjestyy. Terapian myötä silmäni ovat avautuneet ja olen tajunnut että en, en todellakaan rakasta tätä miestä. Olen erittäin sairaalloisen riippuvaihen hänestä henkisesti. Mies on pettänyt mua ja…

Käyttäjä kesäkuu76 aloittanut aikaan 11.10.2014 klo 14:25 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei, Yritin etsiä olisiko vastaavasta aiheesta jo kirjoitettu, mutta en löytänyt. Tilanne, josta halusin avautua on siis lapsettomuus miehen painostuksesta. Olen avioliitossa kuudetta vuotta maahanmuuttajataustaisen mieheni kanssa, ja ikää minulla nyt 38,5 ja mieheni 2v nuorempi. Ensimmäiset vuodet mies ei muusta puhunutkaan kuin lapsen hankkimisesta. En ollut tuolloin valmis, niin…

Käyttäjä pandap aloittanut aikaan 30.01.2015 klo 21:46 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Kirjoittelin asiasta jo hieman nuorten foorumilla, mutta aattelin tän paikan olevan ehkä parempi kysellä neuvoa kun perheasiasta on kuitenkin kyse. Isäni on ollut koko lapsuusaikani ailahtelevainen ja äkkipikainen ihminen. Aina kiukkuinen ja huutamassa. Haukkunut minua ja veljeäni. Minä ja veljeni olemme olleet molemmat koko peruskoulu ajan koulukiusattuja, koska meillä ei…

Käyttäjä johnnyboy aloittanut aikaan 22.08.2014 klo 20:19 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Olen kohta kolmekymppinen mies ja olen ajautunut elämässäni todella ikävään tilanteeseen: olen ollut uskoton avopuolisolleni. En kerran, enkä edes kahta kertaa vaan KUUSI kertaa ja seitsemän eri ihmisen kanssa. Häpeän itseäni, käytöstäni ja sitä, miten olen voinut toimia niin vastuuttomasti ja loukkaavasti avopuolisoani kohtaan. En ole harrastanut seksiä näiden ihmisten…

Käyttäjä Murusina75 aloittanut aikaan 05.03.2015 klo 19:42 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Hei kaikille! Löytyiskö täältä muita eronneita?Joitten kanssa vaihtaa ajatuksia?Olimme 4v yhdessä ja tuli ero,en koskaan oppinut kunnolla luottamaan mieheen. Olen kohta viikon asunut yksin uudessa kämpässä kissan kanssa.Exä auttoi paljon muutossa.Ollaan kyllä oltu yhteyksissä lähes päivittäin.Yhtenä iltana kävin hänen luonaan katsomassa yhden leffan.Silloin kävi mielessä,että olisi mukava vähän peuhata sängyssä…

Käyttäjä Kaikki sekaisin päässä? aloittanut aikaan 10.02.2015 klo 14:52 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe

Saisinkohan täältä apua..? Olen aivan sekaisin. Minulla on päällisin puolin kaikki asiat todella hyvin. Siis ihan kaikki. Naimisissa olen ollut n 20v ja edelleen meillä menee hyvin, kuten mennyt aina kaikilla osa-alueilla. Vai meneekö? Ennen avioliittoa elin aika villin nuoruuden. Miehiä tuli ja meni. Kun menin naimisiin, olin uskollinen 15…

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Parisuhde, koti ja perhe moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: