Minua petettiin, sitten petin itse
Sain kuulla, että mieheni oli pettänyt minua. Tapahtuneesta on jo jonkin verran aikaa, niin pettämisestä kuin siitä kun sain tietää asiasta. Olen aina ollut sitä mieltä, että jos minua petetään, on suhde loppu. En pystynyt kuitenkaan miestäni jättämään, vaan olen yrittänyt antaa anteeksi ja unohtaa. En ole kuitenkaan pystynyt. Varsinkaan kun olen kuullut useammalta taholta, että mieheni ei ehkä olekkaan pettänyt minua ainoastaan tuota yhtä kertaa. Muista kerroista ei kuitenkaan ole todisteita ja mieheni kiistää kaikki muut, paitsi tuon yhden kerran.
Nyt olen kuitenkin itse pettänyt miestäni humalassa ollessani. Tuntuu aivan kamalalta. Itselleni yritän todistella, että tekoni ei ollut yhtä paha kuin mieheni, sillä itse olen ”vain” suudellut toista miestä, kun taas mieheni petti minua harrastamalla seksiä toisen naisen kanssa.
Olen taipuvainen syyttämään itseäni kaikesta ja nyt olenkin aivan sekaisin ja hukassa. Olen huono puhumaan ja mieheni luultavasti uskookin, että hänen pettämisensä on unohdettu ja anteeksi annettu näiden yhdeksän kuukauden aikana. Mutta eipäs olekaan ja niinpä hairahdin ”kostoretkelle”… Tiedän että mieheni romahtaa täysin, jos jätän hänet, mutta en ole enää varma, pystynkö jatkamaan suhdetta.
Uskon, että samankaltaisia tapauksia löytyy muidenkin parisuhteesta ja kokemukset auttaisivat.
Minullakin on mies pettänyt minua ainakin kerran, pari vuotta sitten. Muita mahdollisia pikkusäätöjä on saattanut olla mutta minulla ei ole niistä todisteita.
Itse olen myös suudellut toista miestä, eikä siitä ole edes kovin kauaa. Olen yhä yhteyksissä tämän miehen kanssa ja tulemme hyvin juttuun.
Minä en kadu. Miksi katuisin? Tein virheen, kyllä, jälkeenpäin mietin että olisi kyllä voinut jättää pussailematta, mutta tehty mikä tehty. Ihan kivaahan se oli. En kuitenkaan tunne tätä miestä kohtaan mitään sen ihmeempää, oma mieheni on se jonka kanssa haluan olla. En etsi mitään uutta.
Ehkä anteeksianto itseäni kohtaan myös auttaa minua pääsemään miehen petoksesta yli. Tunteita tulee ja menee, virheitä sattuu, silti rakkaus sitä omaa kumppania kohtaan säilyy. Minäkään en ole harrastanut seksiä sentään, pidän suutelua pienenä pahana verrattuna yhdyntään. Koen ennemminkin vähän tasaavan tilannetta, mieheni ei ole kokenut tarvetta täyteen uskollisuuteen, miksi minun pitäisi ottaa stressiä pienestä hauskasta? Tunteita pelissä ei kuitenkaan ole ollut.
Tämä ketju on kuin minulle tarkoitettu. Aerosmith sen aikoinaan jo lauloi: "Don't get mad, get even!"
Eli pikakelauksella 10 vuotta taaksepäin. Olimme olleet vaimoni kanssa 10 vuotta yhdessä joista kolme naimisissa ja lapsia siihen mennessä yksi. Olimme olleet toistemme ainoat vakavasti otettavat poika/tyttöystävät ja vaimoni kehitti pakkomielteen päästä katsastamaan ruohon vihreyttä aidan toisella puolen. Kelpaisiko hän kenellekään, ihan kuin minun mielipiteelläni ei olisi mitään merkitystä. No niinhän siinä käy kun 25 vuotias, hyväkroppainen nainen seksiä haluaa, niin sehän sitä myös saa.
Tässä vaiheessa minun maailmani alkoi hajota, mutta lapsi piti parisuhteemme kasassa tässä vaiheessa. Emme varmaan osanneet käsitellä asiaa oikein ja unohdin lopulta asian joksikin aikaa, mutta minulta lopulta jäi kaivelemaan. Luulin, että saisin sisäisen pahan oloni pois "pääsemällä" tasoihin. No, lopulta siinä niin kävi eikä se tuntunut ollenkaan niin hyvältä kuin olisin kuvitellut, mutta tasoissa oltiin. Tästä tilinteko ja luulin että pääsisimme puhtaalta pöydältä eteen päin.
No, nyt 10 vuotta myöhemmin olemme siinä tilanteessa, että vaimoni 4 vuoden salasuhde paljastui enkä tiedä miten tästä eteenpäin. Lapsia on kolme ja asetan heidät kaiken muun edelle. Olemme vaimoni kanssa hyvä "tiimi", mutta vain tiimi. En tunne häntä kohtaan mitään. En vihaa, en rakkautta. Järkkyä katsella häntä kun ei tunne mitään vaikka hän on erittäin hyvännäköinen nainen. ehkä sitten taas joskus.
Eli palataksemme takaisin aloitusviestin kirjoittajan ongelmaan. Tasoihin pääseminen ei ole ratkaisu ongelmiin, mutta toisaalta se saattaa myös helpottaa. Toisaalta joku kännissä kaulailu ja suutelu ei ole mitään varsinaiseen tekoon verrattuna, joten en olisi tästä kovin morkkiksena. Pettäjä saa mitä pettäjä ansaitsee. Omat arvot tässä joutuu koetukselle ja itseäni harmittaa näin jälkikäteen että menin pettämään ns. vääristä syistä. Alennuin pettäjän tasolle enkä ratkaisut sillä mitään.
Kosto ei ole ratkaisu.
Kun vanhaksi elää, viisastuu, pussaaminenkin pettämistä, mutta ...entäs halaaminen?
Ei silti, että olisi tullut pussattuakaan.
Joo, selvinpäin ja järjissäni tiedän, ettei kosto ole ratkaisu. No halaaminen nyt ei kyllä mielestäni ole pettämistä. Ei ainakaan kovin ylitsepääsemätöntä.
Menolly, "ihan kivaahan se oli", joo no itsellä ehkä ongelmana myös se, että tuntu vähän liiankin kivalta ja omat tunteet sekä tuntemukset pahentaa tätä oman teon morkkista. Olen siis ollut kyseiseen henkilöön lievästi ja ohimenevästi ihastunut välillä ja nyt sitten tämän "sekoilun" jälkeen ihastuminen vain vahvistui taas.. Ehkä menee ohi, kunhan en vain näe hetkeen kyseistä henkilöä. Hyvä sinulle, että tiedät haluavasi olla miehesi kanssa ja rakastat häntä. Koska itse en enää tiedä, haluanko olla suhteessa.
Keaton, itsellä juurikin nuo omat arvot saaneet aika kolauksen.. Ja minulla myös tuon pettämisen jälkeen tunteet viilentyneet aika paljon, rakastan kyllä miestäni, mutta ehkä enemminkin ystävänä kuin muuten. Nyt kun itse hairahduin, tunteeni miestäni kohtaan ovat viilentyneet entisestään, eli eipä tuo "kostaminen" ainakaan helpotusta tuonut. Me olemme myös hyvä "tiimi" ja vaikeuttaa eron miettimistä. Vielä ei ole lapsia, ei olla naimisissa, ei ole yhdessä ostettua taloa tms., mutta 10 vuoden suhteen jättäminen ei siltikään ole helppoa. Tai ei ainakaan minulle.
Nyt sitä sitten vain miettii, että jos jää suhteeseen "tuhlaako" omaa ja miehensä aikaa. Jos ei pystykkään koskaan enää tuntemaan "tarpeeksi" toista kohtaan ja vielä kituuttelee vuoden pari ja sitten päättää erota...