Miten kertoa miehelle, että tietää uskottomuudesta?
Pettäminen taitaa olla melkoisen yleinen murheenaihe täälläkin. Olen lukenut lukuisia tarinoita samankaltaisista kokemuksista, mutta silti haluan jakaa oman tarinani ja pyytää samalla tukea ja neuvoja tähän vaikeaan elämäntilanteeseen.. Ja tiedän, ettei tällä foorumilla tule ilkeitä kommentteja siitä, miten ”tyhmä olen”.
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä viisi vuotta, joista yhden naimisissa. Meillä on kaksi lasta 2-vuotias ja parikuukautinen. Suhteessamme on aiemminkin ollut karikkoja. Tätä edeltävä oli esikoisen vauva-aikoina. Tuntuu kuin eläisin nyt deja vu’ta.. Silloin pari vuotta sitten sain selville, että miehelläni oli jonkinlainen suhde. Otin yhteyttä tähän naiseen joka vannoi, ettei suhde ollut tekstiviestittely-kaveruutta kummempaa. Sitä samaa mieheni vannoi. No, siitä selvittiin ja jollain tasolla kai uskoinkin heitä. Pitkään meillä meni todella hyvin, naimisiinkin kun menimme.
Mutta nyt samat eleet ja oireet näkyy miehessäni jälleen kuin silloinkin, kun kuvioissa oli tämä nainen.
Olen saanutkin joitain todisteita siitä, että jotain on meneillään. Mutta en sellaista faktaa mitä voisin varmana esittää. Tällä kertaa en uskalla tuoda ilmi sitä, mitä epäilen. Pelkään, että mieheni saa puhuttua itsensä tästäkin. Pelkään sitä huutoa ja raivoa, mitä tämä mahdollisesti aiheuttaisi. Pelkään tulevaisuutta. Sanomalla ääneen sen mitä epäilen, epäilykseni tullessa todeksi rikkoutuu jotain lopullisesti mitä ei ehjäksi saa.. Olen liiankin mukautuvainen ihminen ja pahimmillaan voisin kai elää tätä epätietoisuutta vain säilyttääkseni perheemme ehjänä, silläkin uhalla, että tapan itseni henkisellä tasolla. Niin hullua kuin se onkin, tuntuu helpommalta ratkaisulta elää tätä illuusiota täydellisestä perheestä.. Samalla tunnen äärimmäistä raivoa siitä, miten julmasti mies tekee minulle – meille! Miksi taas kun elämme vauva-arkea, hän hakee seuraa muualta? Emmekö riitä hänelle vai onko meissä liikaa?
Välillä olen niin loppu, että haluaisin vaan hautautua jonnekin syvälle. Ilman lapsiani en olisi enää jaksanut ja taas toisaalta, ilman lapsia olisin jo tehnyt lopun meidän suhteestamme.
Ymmärrän (ikävä kyllä) oikein hyvin miltä sinusta tuntuu. Päivittäin mietin myös, että onko parempi vain mukautua ja hukata itsensä kuin erota. Lasten vuoksi ei yhdessä kannata olla, mutta kumpi on suurempi paha, oma epäilys ja kaiherrus vai lasten ikävä? Toistaiseksi olen päätynyt että oman pahan olon kestän, mutta en lasten.
Toivottavasti keksit keinon kuinka selviytyä voittajana tilanteessa, mä ainakin tsemppaan täällä. 🙂
Kiitos! Kyllä sitä niin kovin toivoisi, että olisinpa edes temperamentiltani sellainen, että menisin ja vaikka sitten raivoaisin suut ja silmät täyteen ja päästäisin sisältäni kaiken ulos, mutta sen sijaan muhin mielessäni yksin.
Kovempi sydän:
Kerronpa tiivistetysti oman tarinan. Miehen kanssa 12 vuotta yhdessä, esikoinen 6v ja kuopus 8kk. Esikoisen vauva aikana miehellä oli jtn säpinää jonkun naikkosen kanssa, siitä selvittiin. Nyt noin 4kk sitten mulle selvis että miehellä oli suhde ollut varmaan melkein vuoden. Ja samoja kysymyksiä mietin minäkin, miksi ihmeessä kun perheessä on vauva? Ja jo toisen kerran! Tämä kerta oli selkeästi vakavampaa... en tiedä mentiinkö ihan seksiin asti, eikä sillä ole edes mitään merkitystä, ne kaikki lahjat ja yhteiset vapaapäivät tämän toisen naisen kanssa.... argh!!!! 😞
Sä olet fiksu, olet huomannut ja myöntänyt itsellesi että on samoja oireita näkyvissä. Mä ilmeisesti suojelin itseäni enkä tajunnut niitä oireita. Näin jälkeenpäin ajateltuna aivan selvät merkit oli ilmassa, olis ollu jopa todisteita jos yhtään olisin pitäny silmiäni auki. Jos olisin yhtään osannut tarkkailla, mies olisi jäänyt kiinni jo vuosi sitten. Jälkiviisaus se on parasta viisautta... 🤔
Jos mä olisin älynnyt merkit, olisin ollut hiljaa ja tutkiskellut röyhkeästi ja etsinyt todisteita. Koska se just kun sä esität tän epäilyn ni se toinen saa sut puhuttua niin pökerryksiin että pidät itekin ittees ihan hölmönä. Mä olen suhteen tultua julki ensin etsinyt todisteita sen vakavuudesta ja sitten vasta vaatinut mieheltä selitystä asiaan. Ja kyllä, sitä asiaa on käsitelty nyt se 4kk. Nyt on sellainen rauhallisempi vaihe menossa, meillä on ikänkuin "koeaika" tonne ens syksyyn... silloin ollaan taas isojen asioiden äärellä ja mietitään tuleeko tästä mitään vai ei.
Ja niin ikävää kuin se onkin, se jokin rikkoutuu lopullisesti ja sitä ei enään ehjäksi saa. Toivon sinulle äärettömän paljon voimia, ja rohkeutta selvittää onko epäilysi aiheeton. Älä ole sinisilmäinen! Luota vaistoosi, jos vaistosi sanoo että jotain on pielessä, luota siihen. Mäkin luotin niin kauan että sain ongittua kaikki asiat selville... oli tilanne josta piti jatkaa että kaikki on nyt selvitetty, mulla oli olo että jotain on vielä kertomatta ja kappas kun osuinkin oikeaan! Sinuna koittaisin ensin saada pitäviä todisteita ennenkun kerrot epäilysi. Ja kyllä, minä olen ainakin ollut todella röyhkeä etsiessäni niitä todisteita, en ehkä suosittele samaa, mutta ajattelin että minua on loukattu ja kaivan vaikka kiven alta niitä todisteita 😞
Minä olen vähän vastaavassa kuviossa sillä toisella puolella: eli minä olen se toiseen ihastunut osapuoli. Vielä jutussa ei ole tapahtunut mitään fyysistä, mutta valitettavasti en pysty tällä hetkellä lupaamaan ettei tapahdukaan. Tunteista on kyllä puhuttu. Tunnen itseni roistoksi, mutta samalla koen että ihastus on myös minulle jonkinlainen pakotie epätyydyttävästä suhteesta. Tunteeni puolisoa kohtaan menevät vuoristorataa: pettymyksestä toivoon, siitä vihaan, turvallisuudesta turvattomuuteen. Olemme kyllä puhuneet asioista ja olen myös kertonut tästä ihastumisesta, koska haluan olla rehellinen. Puoliso on ymmärrettävästi asiasta järkyttynyt ja surullinen. Joskus vain tuntuu, että pelkkä puhuminenkaan ei riitä. Olen niin s****nan vihainen välillä, etten tiedä miten kestän tämän. Haluaisin potkia seiniä ja huutaa. Ja kun puoliso vielä on sitä tyyppiä, joka ei riitele vaan vetäytyy, niin en pääse edes purkamaan vihaani hänen läsnäollessaan. Se on aina ollut suhteessamme jotenkin "kiellettyä". ☹️
Niin, haluan kai sanoa, että uskottomuudellekin on usein monimutkaiset syynsä, vaikka ymmärrän että tilanne on teille äärimmäisen rankka enkä puolustele mitenkään miestenne tekoja.
Kukaan täällä ei voi tietää totuutta, mutta vaikuttaa, minusta, että mies pettäisi. Ihan ensimmäiseksi käsittele oma pelkosi. Mikä pelottaa? Riita, varmasti on tulossa kova riita, hyvä että osasit ennakoida sen. Varaudu siihen ja kaikkeen, mitä voi tapahtua, etukäteen, ajattele se etukäteen. Jos pelkäät että voisi käydä fyysisesti päälle, silloin älä tee mitään. pohdi sen sijaan. Käy läpi pelkosi itsesi kanssa, kun tiedät että rohkeutta riittää, vasta sitten ota puheeksi asia miehen kanssa
Ikävä totuus on, että uskottomuus ei ehkä lopu, ei ennen kuin mies tunnustaa tai jää kiinni, joten hyvä että pohdit, harhassa elämistä, että muka olisi uskollinen perhe. Jokunen kertoi saaneensa miehen pariterapiaan ja siellä kuvio aukeni. Jos et ole onnellinen ja toinen pettää, mitään kiirettä ei ole, pohdi, ue muiden juttuja ja seuraile miehen käytöstä
Jos kerrot, että tiedät.
- Älä luule, että kun kerrot, mies hattu kourassa tunnustaisi, eivät yleensä tunnusta.
. Kiinnijääneet miehet käyttäytyvät todella vihaisesti, huutavat vaimolle, haukkuvat vainoharhaisen mustasukkaiseksi pää punaisena voi tulla huutoa, että en petä sinua. Se on kova koettelemus, mieti yksin, etukäteen, pahimmat, mitä mies toi toimia. Että olet jo varautunut, kun oikeasti niin käy.
Silloin neuvo on, kun puhut. Riitaan voi mennä päiviä, viikkoja ja voi olla, että tunnustusta ei heru koskaan. Siksi useimmat vakoilevat, penkovat tavarat tms, ennen kuin lähtevät riitelemään. Kieltävät miehet eivät ole rakastuneita vieraisiin (jos sama nainen ei pyöri kuvioissa enää), he pettävät jännityksen ja seksin vuoksi. Eivät halua tunnustaa, koska pelkäävät menettävänsä perheensä ja pilanneensa oman elämänsä.Ihan sama mitä mies vastaa, selittelee tai huutaa, vastaa sinä vain:"En usko". Älä vastaa muuta, mutta jos räyhääminen alkaa, toista vain 'en usko', riitelemättä, 'en usko'. Jos mies huutaa,. käännä selkäsi hänelle laita pää lattiaan päin ja toista mielessäsi ihan mitä tahansa omaa mantraa, mutta yritä olla kuuntelematta, mitä mies räyhää äläkä sano mitään. Vasta kun lopettaa, taas: "en usko, tiedän, että petät".
Tsemppiä, lapset ovat tärkeimpiä, rakasta heitä, hoivaa heitä. Aikuisen miehen pitäisi kyetä huolehtimaan itsestään, ota etäisyyttä häneen, jos ei osaa itse miehen ja isän lailla elää, ei ole sinun vastuullasi. Toivotan sinulle paljon jaksamista,. päivä kerrallaan eteenpäin-
🙂👍
Kiitos tsemppauksesta! Miten voikin tunteet mennä laidasta laitaan! En ole kertonut vielä miehelleni mitä epäilen.. Kaivelen todisteita vielä.. Mutta toki hän on huomannut käytökseni ja kyselee mikä on. Kas kun ei tajua (vai tajuaako ja on silti viilipytty) että epäilen jotain..
Millä tavoin olette kaivaneet todisteita? Puhelimeen en pääse käsiksi..
En kerro nyt mitenkään ylpeänä miten voit kaivella todisteita... sanotaanko että epätoivoisena olen tehnyt mitä vaan saadakseni totuuden selville. Esim. Tietokoneen sivuhistoria, sähköposti, puhelutiedot...s-etukortin tiedot (missä on bonuksia kerännyt) ja tietenkin muut vastaavanlaiset kortit. Palkkakuitista näkee pekkaset... ite kun olisin älynnyt katsoa jo aikoja sit..tai ylipäätään työvuorot. Mitähän vielä... lompakosta kuitteja... osan noista olen hoksannut vasta jälkeenpäin... oikeastaan kaikki on tullut selvitettyä vasta kkun pettäminen oli jo tiedossa. Esim. Bonustiedoista olisin nähnyt heti silloin kun heidän juttu oli alussa että eipä mies ollutkaan töissä...
En minäkään ylpeä ole omasta tavastani penkoa asioita. Mutta oikeutan sen itselleni ajattelemalla, että aviorikos on moraalisesti paljon suurempi rikos kuin se, että selvittelen puheluhistoriaa. Se on ainoa keino, muut jäljet mies peittelee niin hyvin.. Tai sitten en vaan näe.
Oletko ihan varma että miehesi pettää? Vai onko sittenkin jotain muuta tekeillä. Entäs jos kertoisit että olet huomannut hänen käytöksessään muutosta ja kysyisit onko kaikki hyvin.
itselläni oli kerran tällainen tilanne. Muutin samalle paikkakunalle missä asui mies jonka kanssa olin ollut hyvin lyhyessä suhteessa, noin 5-vuotta sitten. kävimme kahvilla juttelemassa mitä kuuluu. minulla oli silloin vakava yli 4-vuotta kestanyt suhde. juttu lensi ja puhuimme että voisimme mahdollisesti nähdä joskus.
Erään työpäivän jälkeen hänen tyttöystävänsä soitti ja syytti minua hänen miehensä viemisestä. kerroin että olemme juoneet kahvit. tätä hän ei millään uskonut. no sitten sanoi että jos haluamme nähdä voimme nähdä hänen valvovan silmän alla. vastasin etten kiitos kaipaa tällaista kaveruus suhdetta. että saavat minun puolesta olla keskenään.
mies ei merkinnyt minulle mitään. mutta meissä olisi voinut tulla kaverukset. mies menetti hyvän kuuntelijan ja suhteelta putosi luottamus.
Sinuna miettisin asiaa.
"meissä olisi voinut tulla kaverukset. mies menetti hyvän kuuntelijan ja suhteelta putosi luottamus"
Taimi hei. Miten ihmeessä suhteessa, voisi olla luottamusta, jos sitä toteutetaan oman puolison selän takana? Juuri näistä 'minulla on tosi ihana (sala)kaveri' -ajatusten vuoksi naiset romahtavat toisen naisen osaan. Hyvä kaveri menee itse, kun kaveruus on riittävästi edennyt, esittäytymään puolisolle. Jos tämä ei miehelle sovi, ketunhäntä taitaa olla ollut miehen kainalossa alusta.
EronnutNainen kirjoitti 13.3.2015 7:40
"meissä olisi voinut tulla kaverukset. mies menetti hyvän kuuntelijan ja suhteelta putosi luottamus"
Taimi hei. Miten ihmeessä suhteessa, voisi olla luottamusta, jos sitä toteutetaan oman puolison selän takana? Juuri näistä 'minulla on tosi ihana (sala)kaveri' -ajatusten vuoksi naiset romahtavat toisen naisen osaan. Hyvä kaveri menee itse, kun kaveruus on riittävästi edennyt, esittäytymään puolisolle. Jos tämä ei miehelle sovi, ketunhäntä taitaa olla ollut miehen kainalossa alusta.
Pari asui sillä hetkellä eripaikkakunilla. En minä ainakaan päivittänyt enkävieläkään päivitä jokaista liikettäni. Toki jos puoliso kysyy mitä olen tehnyt kerron. mutta jos teen treffit kaverini kanssa kahvilaan en rapartoi siitä etukäteen, oli kahviseura sitten mies tai nainen, vanha tai uusi tuttu.
en mielestäni ollut mikään sala kaveri. Kävimme kerran kahvilla ja siitä _olisi voinut_ kehittyä kaveruutta. ja en usko että kenelläkään sitä olisi ollut mitään syytä peitellä. Minusta kaverit ovat sellaisia että niitä on omia ja yhteisiä, ja niihin sitten törmäillään ja tutustutaan luonnollisesti.
Toki on ihmisiä jotka pettää, niin miehiä kuin naisia. Mutta itse olen ollut mustasukkaisen miehen kanssa parisuhteessa. se oli helvettiä ja aihetta mustasukkaisuudelle ei ollut.
Myös tässä kahvittelussa mustasukkaisuus oli ihan yliampuvaa.
Joten parisuhteen kannalta, näkisin hyvänä että tonkimisen ja salapoliisi työn sijasta keskusteltaisiin avoimesti huolista. Minusta tuollainen salapoliisi homma on epätervettä. Ottaisin asian puheeksi "hei käytöksesi on muuttunut, olen huollissani sinusta ja meidänaprisuhteesta..."
Yhden parisuhteen alussa puoliso oli sairaan mustasukkainen. olin hyvin loukkaantunut. puoliso halusi tutkia kaikki minun facet, puhelimet jne. koin että minun yksityisyyttäni loukattiin ja pahasti. annoin hänen tonkia asioitani, mutta koin sen erittäin loukkaavana ja aloin epäilä hänen omaa uskollisuutta. no tilanne tasaantui sitten ajallaan. en vieläkään tiedä mikä aiheutti nämä älyttömät jutut. varsinaisia syytöksiä ei ladeltu, mutta epäilyksethän nyt oli selvät kun piti päästä tonkimaan asioitani.
Toivon että sinun asiasi selviävät, eikä epätietoisuudessa tarvitseelää. Mutta toisen syyllistäminen ilman todisteita voi ollakin väärä epäilys ja syödä suhdetta. valitsisin mielummin toisenlaisen lähetymistavan ja avoimen keskustelun. tsemppiä.
Minä komppaan kyllä Taimia. Ei tulisi itselle pieneen mieleenkään mennä oma-aloitteisesti esittäytymään jonkun miespuolisen ystäväni puolisolle. Itse asiassa siitä jäisi fiilis, että nyt pitää vakuutella, ettei ole mitään hämärää meneillään eli ikään kuin olisin muka pahanteossa ollut. Ei, kyllä se on miespuolisen ystäväni tehtävä esitellä minut ja sen tulee tapahtua jossain tilaisuudessa, missä se on luontevaa eikä niin, että puoliso kutsutaan mukaan tapaamiseen tarkistamaan, ettei mistään vilunkipelistä ole kyse. En muutenkaan tykkää, jos ystäväni raahaavat puolisojaan mukaan tapaamisiin, jos siis sovimme tapaavamme kaksin. Ei minulla ole sinänsä mitään näitä puolisoita vastaan eikä kyse tosiaan ole siitä, että kanssakäyminen ei kestäisi päivänvaloa, mutta kun se puoliso ei ole minun ystäväni. Tilanne on tällöin minun kannaltani aika ahdistava, koska en pysty olemaan rento ja juttelemaan kenties minulle yksityisistä asioista, joiden en katso kuuluvat jollekin puolitutulle (se puoliso).
Jos suhde on siinä pisteessä, että toisen epäilyt ovat niin vahvat, että tämä haluaa tutkia puolison kaiken sähköisen kanssakäymisen jne. niin tilanne on hyvin kriittinen. Joko puoliso pettää tai sitten epäilijä itse kärsii sairaalloisesta mustasukkaisuudesta. Kumpikin on tuhoisaa parisuhteelle. ☹️
Ehkä kirjoitin huolimattomasti. Eihän kukaan toimi huonotapaisesti, änkeytymällä puolisoja tapaamaan! Tarkoitin, että jos tutustuu läheisemmin vastakkaisen sukupuolen kanssa, hyviin tapoihin kuuluu se, että jossain välissä kutsutaan tapaamaan omaa puolisoa. Jos kutsua ei koskaan esitetä, voi terveellä järjellä itse todeta olevansa salaystävän osassa. Silloin voi reippaasti ottaa itse esiin sen, pitäisikö puolisokin nähdä joskus. Jos ehdotus vastaanotetaan tympeästi, voi aavistaa, mikä varatun todellinen motiivi on.
Tämä on ollut itselleni täysselvää, hyvää käytöstä, kun toimin miesvaltaisella alalla, jossa tutustuu jatkuvasti miehiin, vaimojen tietämättä.
En nyt oikein tavoita sinun pointtia. Omalla puolisollani on koulun kautta sekä mies että nais puoleisia kavereita joita tapaa. hänella on myös paljon vanhoja tuttuja nais sekä miespuoleisia joiden kanssa on käynyt kahvilla. Yhden heistä olen tavannut "vahingossa" tavannut. Mutta ei minulla ole käynyt mielessäkään että hänen täytyisi esitellä meidät.
Itselläni on myös paljon kavereita joita tapaa ihan itsekseni. Sitten meillä on jonkin verran tuttuja joita tapaamme yhdessä. nittä ei tosin ihan hirveästi ole, sillä meillä menee paljon vapaata aikaa kun näemme sisarruksiamme jotka ovat levittäytyneet ympäri eurooppaa ja Suomea.
Mutta pointtinani on se että minusta terveeseen parisuhteeseen kuuluu tietynlainen erillisyys. molemmilla on on oma elämä jota eletään yhdessä toisen kanssa/vierellä.
Hyvä esimerkki on kun työpaikallemme tuli uusia mies. koen hänen kanssaan hyvää hengenheimolaisuutta ja olemme puheneet että täytyisi nähdä joskus.
Ei minulla ole käynyt mielessäkään että tästä täytyisi jotenkin erikseen mainita. kaveri mikä kaveri. en myöskään mainitse muitakaan kahvituksia tai näkemisiä mitenkään erikseen.
Ajatelkaa millaista olisi parisuhteessa missä toinen on bi-seksuaali. voisiko se toinen ikinä käydä missään kenenkään kanssailman pettämis huutoja?
Kirjoitin sinkkunaisen näkökulmasta. miten hän ajautuu toiseksi naiseksi, jos ei paina flirtissä jarrua itse. Flirrti etenee sitten, lopulta pussaillaan ja seksichattaillaan. Jokainen aikuinen tietää, miten nyt etenee. Jarrutus onnistuu niin, että pyytää saada tavata vaimon, jos mies ei itse asiaa esiin ota -siihen loppuu aviomiesten flirtti kertalaakista. Varattuja flirttimiehiä on jonoksi, työelämässäkin.