Nuorten foorumi

2 viikkoa sitten

Keskusteluryhmä, jossa nuoret voivat jutella mieltä painavista ja pohdituttavista asioista kuten ahdistuneisuudesta, itsetuhoisuudesta, ihmissuhteiden tai opiskelun kriisitilanteista jne.

Sopii Nuoret

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Nuorten foorumi

Nuorten foorumi aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 2107
Käyttäjä aBu aloittanut aikaan 12.10.2010 klo 20:49 kohteessa Nuorten foorumi

Olen itse kamppaillut anoreksian kanssa kuusi pitkää vuotta ja saanut kesäkuussa terveenpaperit. Se oli pitkä taistelu, jonka voitin. Siskoni taas on 15-vuotias nuori ihminen. Hänellä alkoi ongelmat ruuan kanssa jo muutama vuosi sitten. Aina onnistuin kuitenkin puhumaan järkeä ja saamaan hänet kääntämään suunnan oikeaan. Kesällä hän kävi jo siellä maailmassa…

Käyttäjä zena_91 aloittanut aikaan 04.09.2010 klo 09:41 kohteessa Nuorten foorumi

Kertokaa kokemuksianne psykoterapiasta. Mikä terapiamuoto teillä on auttanut, ja mitä musiikki, kuvataide, kongnitiivinen tms. psykoterapia pitää sisällään. Olen niistä KELA:n sivuilla lukenut jonkun verran, mutta haluaisin tietää kokemuksia ja tarkemmin mistä tietää mikä muoto itselle voisi sopia? Psykiatrini sanoi, että täytän kriteerit psykoterapiaan pääsyyn, ja suositteli sitä. Alkaisi joskus tässä…

Käyttäjä CC2 aloittanut aikaan 20.11.2010 klo 10:15 kohteessa Nuorten foorumi

Moikka. Olen 18-vuotias tyttö ja olen kärsinyt noin 3 vuotta vakavasta masennuksesta. Välillä tunsin oloni paremmaksi, mutta nyt taas pahempaan päin. En syö mitään lääkkeitä, koska tunsin itseni tunteettomaksi silloin kun söin. Olin hyvin apaattinen. Sain myös inhottavia sivuoireita kuten ahdistusta aluksi ja ruokahalun lisääntyminen. Kun lopetin lääkkeet, päässäni kirjaimellisesti…

Käyttäjä CC2 aloittanut aikaan 26.11.2010 klo 20:25 kohteessa Nuorten foorumi

Kirjoitin tänne, eikä kukaan vastannut. Joten turha edes kirjoittaa mitään. No ihan sama..

Käyttäjä henlyb aloittanut aikaan 12.10.2010 klo 19:09 kohteessa Nuorten foorumi

Olen nuori 17 vuotias nainen ja aloitin opinnot Kauppiksessa kun lukio ei masennuksen ja ahdistuksen takia onnistunut. Pelkään myös sosiaalisia tilanteita ja esimerkiksi jään mieluummmin koulusta pois kuin menen aamulla yksin bussilla. Taustalla on isän kaksisuuntainen mielialahäiriö josta olen tahtomattani joutunut pienen ikäni kärsimään. Olen pikkulapsesta asti nähnyt ja kokenut…

Käyttäjä koruton aloittanut aikaan 11.06.2010 klo 03:26 kohteessa Nuorten foorumi

Elän kuin sumussa. Elämälläni ei ole sisältöä, vaikka siltä päältäpäin näyttää. Minulla on tyttöystävä, vanhemmat, isovanhemmat, katto pään päällä, kavereita ja muutama hyvä harrastus. Minusta kuitenkin tuntuu ettei aika kulkisi vain eteenpäin, se valuu alaspäin, kiertää ylös ja palaa takaisin. En hahmota päivää toisesta, mutta silti vaikka kuinka paljon ahdistaisi…

Käyttäjä Omenasuu aloittanut aikaan 05.10.2010 klo 22:05 kohteessa Nuorten foorumi

Moi, eli sain nyt lääkityksen ahdistuneisuuteen Sepram 40mg. Mutta onko kellään tietoa miten näitä tulevia ahdistuskohtauksia vois niide aikana ja jälkeen helpottaa.. tai saada ne nopeammin ohite.. Lääkityksen ohella minun pitäisi varata aika depressiohoitajalle, joka antaa terapiaa. onko jollain kokemusta tästä? Tuntuu, että olen niin pihalla ja ulkopuolella tästä kaikesta.

Käyttäjä Duskfall aloittanut aikaan 21.11.2010 klo 23:14 kohteessa Nuorten foorumi

Moro taas tukinettiläiset, pitkästä aikaa. Kirjoittelin tänne pari vuotta sitten omista ongelmistani, masennuksesta, ahdistuksesta, itsetuhoisuudesta ym. vastaavasta. Hakeuduin terapiaan, sain apua ja pärjäilin, lopetin terapian. Elin jonkin aikaa lähestulkoon normaalia, jopa onnellista, nuoren miehen elämää. Eipä siinä sitten mitään. Tässä eräänä iltana tapahtui jotain, mikä järkytti vähän itseänikin. Sen enempää…

Käyttäjä mansikka-89 aloittanut aikaan 20.08.2010 klo 18:36 kohteessa Nuorten foorumi

😯🗯️ Olen 21-vuotias. Minulla on todettu keskivaikea masennus muutama vuosi sitten. Lääkkeitä olen välillä syönyt, mirtatzapiiniä. Lääke purettiin reilu vuosi sitten. Elämäni on kääntynyt uudestaan pois raiteiltaan. En ole saanut nukuttua usempaan kuukauteen. Nukun maksimissaan 6 tuntia sikeästi. Minulla on tosi pahoja uni- ja nukahtamisvaikeuksia. Illalla en millään saa unta,…

Käyttäjä Madina aloittanut aikaan 15.11.2010 klo 12:25 kohteessa Nuorten foorumi

Hei, En ole varma olenko enää nuori, vai pitäisikö minun kirjoittaa aikuisten foorumille. Joka tapauksessa tunnen, että asiani koskee enemmän nuorten ongelmia. Ja tunnen itseni kuitenkin edelleen nuoreksi. Olen aina elänyt elämääni täysillä, en ole nähnyt esteitä ja jos niitä on ilmentynyt, olen ne murskannut. En usko, että menneisyyteni tai…

Nuorten foorumi moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Nuorten foorumi moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: