Aikuisen elämää

12 minuuttia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4571
Käyttäjä kaisu aloittanut aikaan 15.10.2007 klo 16:27 kohteessa Aikuisen elämää

Minä olen myös menettänyt isäni auto-onnettomuudessa kun olin 12 vuotias. Äitini kuoli lähes 11 vuotta sitten unilääkkeitten yliannostukseen, siitä 4kk päästä kuoli vanhempi veljeni syöpään puoli vuotta sairastettuaan. Siitä taas 4kk päästä kuoli rakas anoppini äkillisesti sairaalabakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen ja vajaan vuoden päästä saatoimme hautaan appeni sydäinfarktin tehtyä tehtävänsä. Mutta…

Käyttäjä kissa10 aloittanut aikaan 31.10.2007 klo 21:06 kohteessa Aikuisen elämää

olen koko ikäni ollut kuoressa, kuin muurissa, ilman tunteita. kova ja kylmä. ja ajatelkaa, muurini on alkanut murtua🙂 tielleni on sattunut hyviä ihmisiä, jotka ovat saaneet minussa kuoren murtumaan. nähneet läpi, rakastaneet minua. ja mikä parasta kun olo tulee tarpeeksi tukalaksi muurin sisällä niin kun muuriisi tulee reikiä kun uskallat…

Käyttäjä kalliolla aloittanut aikaan 23.10.2007 klo 09:28 kohteessa Aikuisen elämää

Olen aikuisten lasten äiti ja minua mietityttää sellainen asia kuin jo kotoa pois muuttaneiden aikuisten lasten rahantarve/ pyytäminen. Osa lapsista pyytää lainaksi ja maksaakin ajallaan takaisin ja taasen osa lapsista tuntuu olevan vailla kokoajan jotakin. Milloin rahaa ja milloin asuntoonsa jotain tai kosmetiikkatuotteita. Suoranaisia pyyntöjäkin on mutta usein se on…

Käyttäjä epätoivoinen aloittanut aikaan 28.10.2007 klo 12:17 kohteessa Aikuisen elämää

Minulla on todettu vasta keskivaikea masennus ja olen miettinyt miten siittä voisi selvitä. Olen hakenut puheapua mutta kynnys on suuri mennä lääkärille. Olen vuosia tehnyt keikkatöitä ja aina lupautunut tekemään ylitöitä jotka ovat verottaneet sosiaalista elämääni. Muutama vuosi sitten lopetin koko homman koska terveyteni alkoi reistailemaan ja työ tuntui epämukavalta…

Käyttäjä marielina aloittanut aikaan 26.10.2007 klo 16:50 kohteessa Aikuisen elämää

No hyvä joskus vaan ajattelee että kun sinulla on niin vähän aikaa siitä Maijun kuolemasta etten rasita ja järkytä sinua Hyvä tuli sekin asia selväksi olen sellainen että kysyn rehellisesti Ei minuakaan mikään häiritse ja järkytä kysy vaan mitä mieleen juolahtaa Ei siinä tosissaan siinä ruumiin avauspöytäkirjassa ole kuvia se…

Käyttäjä HCMF aloittanut aikaan 26.10.2007 klo 22:12 kohteessa Aikuisen elämää

Olen joutunut hiljattain erään sairaalloisen mustasukkaisen ja väkivaltaisen miehen vainon ja väkivaltayritysten kohteeksi. Olen tehnyt rikosilmoituksen pahoinpitelyn yrityksestä. Ensin tein laittomasta uhkauksesta, mutta poliisi ei suostunut asiaa tutkimaan. Nyt joudun pelkäämään päivällä ja pimeällä asuinalueellaani tätä hullua. En voi enää käydä normaalisti kaupassa, kahvilla tai nakkikiskalla, koska tämä yksilö pyörii…

Käyttäjä marielina aloittanut aikaan 25.10.2007 klo 20:56 kohteessa Aikuisen elämää

Ei se mitään harmi vaan kun jouduit kirjoittamaan kirjeen ja se ei lähtenyt Hyvä kun jaksoit ottaa uusiksi Posti on tervetullutta Sanoit että ei ehkä olisi pitänyt käydä Maijua katsomassa Minulle on kyllä joskus sanottu että on hyvä käydä poislähtenyttä katsomassa että pystyy saamaan sen todeksi itsellensä Minä kävin 2…

Käyttäjä marielina aloittanut aikaan 26.10.2007 klo 13:04 kohteessa Aikuisen elämää

Huomasin että oli siinä pitkässä kirjeessäni sinulle aika paljon kirjoitus ja asiavirheitä Mm. Että olin puolisoni ja hänen miehensä kanssa hyvästelemässä Markusta Tarkoitin tytärtäni ja hänen puolisoaan ja tietysti myös omaa puolisoani ja Markuksen tyttökaveria Sitä näköjään on niin välillä ajatuksissaan kun kirjoittaa ja pitäisi toki oikolukea ennen kun lähettää…

Käyttäjä marielina aloittanut aikaan 15.10.2007 klo 12:42 kohteessa Aikuisen elämää

Olen vielä maisemissa Lähden huomenna Juvalle sisareni luo Hyvä että sinä tuet äitiäsi ja hienoa että sinulla on pieni tyttäresi voimia antamassa Minulla on itselläni tässä puoliso ja samassa pihapiirissä tytär ja hänen avopuolisonsa Meillä ei ole lastenlapsia Tyttäreni on 19 v Toki pidämme yhteyttä poikani tyttöystävään Hänelläkin on tosi…

Käyttäjä Kokemustuntija aloittanut aikaan 23.10.2007 klo 14:07 kohteessa Aikuisen elämää

Yli kolmen vuoden kokemuksella voin sanoa, että netin vertaispalstat toimivat pääsääntöisesti hyvin, vaikka ennakkomoderointia ei ole kai muualla kuin tukinetissä. Tietty pettymyksiä tulee, jos odotukset netin vertaistuelle ovat epärealistiset. Jokaisella saitilla on otettava muut keskustelijat huomioon tai muuten joutuu toisten hylkäämäksi. Kannattaa ottaa palaute aina vakavissaan, ja yrittää muuttaa omaa…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: