Aikuisen elämää

2 tuntia sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4505

yksin

6
Käyttäjä menninkainen aloittanut aikaan 09.08.2008 klo 10:14 kohteessa Aikuisen elämää

miksi minun pitää olla tällainen?? olen niin yksin mutta kuitenkaan en tilaisuuden tullen pysty menemään ja tekemään tuttavuutta. En vain kertakaikkiaan pysty. Sitten hakkaan päätä seinään kun en tehnyt sitä ja syytä itseäni. No, minun vikahan se onkin, mutta en pysty. En edes tiedä mikä siinä loppujen lopuksi on se…

Käyttäjä Micasso aloittanut aikaan 19.01.2008 klo 07:02 kohteessa Aikuisen elämää

Olen avioliitossa elävän 4 pienen tyttären isä. Vaimo alkoi kipuilla fibromyalgian kanssa joskus vajaan 10 vuotta sitten. Lääkkeitä hän käytti paljon ja eri hoitoja, väliin mahtui myös yksi eri diagnoosi hänen sairaudestaan, joka osoittautui vääräksi. Noin 4 vuotta sitten siskoltani leikattiin syöpä, samaan aikaan tyttäreni sairastui chornintautiin. Äitini sairastui myös,…

Käyttäjä rrr aloittanut aikaan 07.08.2008 klo 11:21 kohteessa Aikuisen elämää

hei, pelkään etten saa enää ikinä töitä. 12 vuoden aikana olen ollut 1 osa-aikaisessa tukityössä ja vuoden työharjoittelussa. olen koko ajan opiskellut työttömänäkin kasvatusalan korkeakoulututkintoa ja puuhannut yhdistyksessä. olisin omasta mielestä tosi hyvä ope, mutta ei. vuosi vuoden jälkeen lähetän paikalliseen koulutoimeen hakemuksia ja aina on ilmoitus työvoimatoimiston www-sivuilla. minusta…

Käyttäjä monihäiriö aloittanut aikaan 13.06.2008 klo 19:42 kohteessa Aikuisen elämää

Heippa kaikki, Olen ollut puolisen vuotta sairaslomalla vakavan masennuksen takia ja nyt muutama viikko takaperin minulla todettiinkin kaksisuuntainen mielialahäiriö tyyppiä2 ja tunne-elämän epävakaa persoonallisuushäiriö. Molemmat tuli täysin yllätyksenä. Tahtoisin tietää onko täällä muita saman (toisen tai molempien) diagnoosin omaavia? Ja kuinka te selviydytte arjen pienistä ja suurista asioista? Olen yrittänyt…

Käyttäjä kuvajainen aloittanut aikaan 09.08.2008 klo 13:22 kohteessa Aikuisen elämää

Minulla oli työpaikalla vaikeuksia,työnantaja on sellainen julma ja kova ihminen käyttää kaikkia hyväkseen niin myös minua.Kaikessa täytyi olla samaa mieltä kaikki täytyi tehdä hänen tavallaan omia visioita ei saanut esittää vaikka ne olisivat kuinka hyviä.Koskaan ei saanut kiitosta mistään,mutta häntä piti kehua alvariinsa. Hän haukkui asiakkaita takanapäin ja oli edessä…

Käyttäjä aloittanut aikaan 07.08.2008 klo 09:34 kohteessa Aikuisen elämää

Kun tuntui että eilen livessä jäi keskustelu kesken, niin teen ketjun, jos haluatte jatkaa. Tai yleensä, jos kukaan haluaa puhua ei tarvihe olla eilinen keskustelija. Minä kerroin kuinka mun terppa haluaisi tulla joku kerta mun kanssani äidin haudalle. En ole siihen vielä suostunut, eilen sitten sanoin livessä, että ehkä sittenkin…

Käyttäjä ninnuska aloittanut aikaan 23.07.2008 klo 20:10 kohteessa Aikuisen elämää

olen tapaillut mua nuorempaa miestä puolisen vuotta. Kaikkien huonojen mieskokemusteni, joita onkin tuuleteltu täällä, jälkeen olen ollut hyvinkin epävarma ja epäluuloinen häntä kohtaan. On ollut vähän on-off menoa mutta vihdoinkin viime viikot ovat tuntuneet aivan tajuttoman hyviltä ja olen vihdoin ruvennut ajattelee että ehkä tässä onkin jotain mistä pitää kiinni.…

Käyttäjä Annalii aloittanut aikaan 29.07.2008 klo 20:16 kohteessa Aikuisen elämää

Olen jäänyt ihmisenä melko näkymättömäksi meidän perheessä. Totuttu roolini on kuitenkin käynyt tätä nykyä aivan liian rankaksi, vie musta kaikki mehut ja sinulta hyvä lukija, toivoisin mielipidettäsi, mitä ihmettä tekisin tilanteelle. Olen yli 30 v. Oon kuudes lapsi perheessämme ja kaikki sisareni ovat 10-20 vuotta minua vanhempia. Siihen aikaan, kun…

Käyttäjä shaqlawa aloittanut aikaan 29.07.2008 klo 00:00 kohteessa Aikuisen elämää

hei! asuin melkein 30 vuotta ulkomailla, siitä yli puolet euroopan ulkopuolella, työn vuoksi. pari vuotta sitten palasin enkä kadu sitä – mutta olen myös huomannut, että olen täälläkin ulkopuolinen. maailmalla olin sitä, koska OLIN ulkomaalainen; täällä olen ulkopuolinen, koska elämäni oli niin pitkään muualla ja hyvin erilaista kuin arki täällä.…

Käyttäjä luca aloittanut aikaan 25.07.2008 klo 16:35 kohteessa Aikuisen elämää

Olen tässä hiljanseen alkanut vähän päästä jaloilleni seitsemän vuotta sitten tapahtuneesta hirvittävästä kriisistä… Kriisin seurauksena sairastuin vakavaan masnnukseen. Hyvän hoidon, lääkkeiden, terapian ja oman selviytymishakuni johdosta olen alkanut uskoa että on hyvä ja antoisaa elää. Vammauduin niin että en koskaan enään pååse kokonaan eroon lääkkeistä, enkä haluakkaan. Masennukseni on kroonistunut,…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: