Aikuisen elämää

2 päivää sitten

Ryhmässä keskustellaan aikuisen arkea koskettavista kysymyksistä mm. työelämän paineista, yksinäisyydestä, syrjäytymisen uhasta ja taloudellisista ongelmista.

Sopii Aikuiset, Seniorit

Ryhmäkeskustelut
Pysyvä

Aikuisen elämää

Aikuisen elämää aiheet

Kaikki aihealueet

Tyhjennä haku
Tulokset: 4597
Käyttäjä Katjuska77 aloittanut aikaan 14.01.2011 klo 19:16 kohteessa Aikuisen elämää

Hei! Minulla todettiin pari päivää sitten keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö ja unihäiriö. Sain lääkityksen, jonka olen aloittanut, mutta vaikutus alkaa vasta parin viikon kuluttua. Lisäksi vasta lääkärin jälkeen tajusin kärsiväni joko pakkoajatuksista tai skitsofreniasta. Olen ilmeisesti kuvitellut aikamoisen tapahtumaketjun menneisyydestäni, jota ei kai ole oikeasti olemassakaan. Nyt tulevaisuus pelottaa. Olen naimisissa…

Käyttäjä hepl60 aloittanut aikaan 26.12.2010 klo 21:14 kohteessa Aikuisen elämää

Olen jokin aika sitten saanut avomieheltäni järkyttävän tiedon, että hän muuttaa yhteisestä kodistamme omaan asuntoon. Emme ole avioliitossa vaan suhteemme on kestänyt lähes 30 vuotta. Meillä on yksi aikuinen lapsi ja hänellä 2 ihanaa lasta. Olen vaan jostakin syystä todella masentunut ja hautomassa jopa itsemurhaa, kun elämästä ei oikein mitenkään…

Käyttäjä Adele aloittanut aikaan 08.01.2011 klo 12:22 kohteessa Aikuisen elämää

Minkälaisin itseapukeinoin parantuu loppuunpalamisen tunteesta? Miten loppuunpalamista parannetaan virallisesti?

Käyttäjä Adele aloittanut aikaan 15.01.2011 klo 13:50 kohteessa Aikuisen elämää

”Pikkurahoista” saattaa syntyä tilanteita, joissa rahaton ja varaton elää kovien rahahuolien keskellä ja jopa masentuu/sairastuu huolistaan/tilanteestaan. Tässä muutamia tilanteita todellisesta elämästä. Kertokaa te lisää, kiitos! Millä pienellä eläkkeellä oleva hankkii esimerkiksi uuden pesukoneen, jos vanha menee rikki? Eikö sellaista pitäisi maksaa esimerkiksi harkinnanvaraisesta toimeentulotuesta? Jos elää minimieläkkeellä, niin pitkällä aikavälillä…

Muutto

2
Käyttäjä Helka2 aloittanut aikaan 07.01.2011 klo 20:48 kohteessa Aikuisen elämää

Muutimme mieheni kanssa uudelle paikkakunnalle jonkin aikaa sitten. Tulimme työn perässä, kumpikin meistä sai työpaikan uudelta paikkakunnalta. Mies myi asuntonsa kotipaikkakunnalta ja asumme nyt yhteisessä asunnossa. Minulle muuttoon sopeutuminen on ollut osittain helpompaa kuin miehelleni. Muutimme pienelle paikkakunnalle isomman kaupungin viereen, jossa minä käyn töissä. Pienelle paikkakunnalle sopeutuminen on ollut…

Käyttäjä Adele aloittanut aikaan 14.01.2011 klo 13:13 kohteessa Aikuisen elämää

Ensi viikolla ystävättäreni täyttää pyöreitä vuosia. Elämä vei meidät jo noin 10-vuotiaina eri teille ja tässä noin viisi vuotta sitten törmäsimme eräässä paikassa toisiimme ja hän tunnisti minut, mutta minä en heti häntä, vaikka jotain todella tuttua hänessä oli. Ja kuinka olikaan muutaman päivän kuluttua hän toi punaisen, sydämen muotoisen…

Käyttäjä dezing aloittanut aikaan 14.01.2011 klo 11:38 kohteessa Aikuisen elämää

Eli mulle on tullut kiusallisena vaivana migreeni kohtaukset. Tulevat vielä aika useinkin. Useimmiten kipu lähtee hartioista, mutta vaikka miten venyttelis ja liikkuu niin ei auta! Mulla on migreenikohtauslääke jota joudun ottamaan viikon sisällä 3 kertaa + vielä panadolia ja buranaa yhtäaikaa siihen lisäksi, että kipu helpottaisi samana iltana, että saisi…

Käyttäjä Jussi76 aloittanut aikaan 19.12.2010 klo 12:33 kohteessa Aikuisen elämää

No niin. Päätin minäkin sitten viimein tänne kirjoittaa palstaa usein lukeneena. Elikäs tämä vuosi tulee jäämään mun mieleen elämäni vittumaisempana vuotena. Sairastuin Viime helmikuussa vaikeaan masennukseen ja olen ollut siitä lähtien sairauslomalla. Kesäkuussa tuli avioero ja muutto toiselle paikkakunnalle. Sen jälkeen on tullut alkoholiongelma ja yksinäisyys joka raastaa kyllä mua…

Yksin!

3
Käyttäjä jossu67 aloittanut aikaan 11.01.2011 klo 18:31 kohteessa Aikuisen elämää

En jaksa olla jatkuvasti yksin. Elämä tuntuu turhalta.

Käyttäjä Adele aloittanut aikaan 10.01.2011 klo 16:24 kohteessa Aikuisen elämää

Minulla on vanha äiti, jolle pidän puhelimitse seuraa pari kertaa päivässä. Hänellä on niskaongelma, joten hän käy luonani tukanpesussa. Ennen – kun hän saattoi vielä taivuttaa päätä taaksepäin – kotihoito pesi hänen tukkansa, mutta nyt he ovat ottaneet pois senkin palvelun häneltä. Käyn kaupassa ja hoidan ”kaikki” asioinnit. Äitini saa…

Aikuisen elämää moderoimattomat aiheet

Kaikki moderoimattomat aiheet

Tyhjennä haku
Tulokset:

Aikuisen elämää moderoimattomat vastaukset

Kaikki moderoimattomat vastaukset

Tyhjennä haku
Tulokset: