Ajattelen itseni tappamista joka päivä, olen ajatellut jo noin 10 vuotta. Joskus se helpottaa päiväksi, viime vuosina ei lainkaan.
Minulle todettiin viime vuonna vakava masennus, mutta koska sen hoito paikassa missä asuin oli huonoa ja pahenti minua ja tilannettani entisestään, lopetin lääkkeet ja käymiset noin yli puoli vuotta sitten.
Olen kuin Aku Ankka huonolla tuurilla.
Taloudellisesti on luottotietoni kortilla, eli jokainen kirje joka postissa tulee voi olla ilmoitus niiden menetyksestä.
Olen käynyt töissä jo yli vuoden ja palkkani on mahtava 800 euroa kuussa. Kelat ym sossut laskevat tuloni massiiviseksi ja useaan otteeseen on hakemukseni hylätty. Sitten poikaystäväni tuli armeijasta, samoin hänenkin hakemuksensa hylättiin koska muutimme yhteen. liian isot tulot vaikka paperilla on mustaa valkoisella että alle tonnilla menemme. Eli siihen asti kunnes hän löytää töitä, minä maksan meidän molempien elämiset.
Ulosottolaskut huutavat puhelimessa ja muutaman sadan euron laskuja on turha tyhjästä repiä. Minä en jaksa yksinkertaisesti nousta sängystä enää. Koska jos nousen niin joko on postissa tai puhelimessa tulossa jotain kamalaa.
Ajoin kolarin vuosi sitten ja sen jälkeen on mennyt vielä huonommin. Raha – asiat tuntuvat menevät oikeudenkäynteihin asiasta jota en edes tahallani tehnyt ja itse siitä sain suurimmat henkiset ja fyysiset jäljet.
Poikaystäväni perhe vihaa minua, he eivät suostu auttamaan milläänlailla koska minä olen osallisena hänen elämässään, toisaalta en edes tiedä onko hyvä minun olla siinä koska masennuspotilaan kanssa eläminen on yhtä itkupotkuraivaria. Suurimmaksi osaksi ruokakaapissa on valo ja bensan tilalla ilmaa.
Itken julkisilla paikoilla, en uskalla mennä ulos. Hermoni ovat menneet.
Sain paremmasta paikasta juuri töitä, minua työpaikka kiusattiin edellisessa paikassa ja sain siirron. Mutta yllätys, koska jotain hyvää oli tulossa paremman työpaikan ja palkan suhteen, autoni hajosi. Eikä varaa ostaa uutta ja työpaikka on 60 km päässä ilman kulkuyhteyksiä.
Se siitä, joudun irtisanomaan itseni koska en pääse töihin.
Valvon yöt ja nukun päivät. Näen painajaisia jatkuvasti ja minulla on rytmihäiriöitä.
Jokainen päivä on taistelu, kuten on varmasti monella muullakin.
Minulla vain oli tarve kirjoittaa koska kaikki ne ihmiset joiden huonoa aikoja olen kuunnellut, eivät kuuntele minua. Ja olen huono pyytämään apua.
Ja kysyn, tietääkö kukaan että mistä tietää että jotain elämisen arvoista on vielä vai onko edes? Jaksan silti joka helvetin päivä nousta sängystä vaikka en ymmärrä miksi ja hetken päästä yleensä kadun koko sängystä nousemista..
Heippa
Minä kuuntelen sinua tässä netin välityksellä ja kyllä elämä järjestyy ja edetään
hiljakseen vaan ja hoidetaan asioita vaan parempaan suuntaan niin viellä se
elämä hymyilee.
Mut hoida ekaksi että menet lääkäriin ja et lopeta lääkitystä teet niinkuin lääkäri
neuvoo sillä niillä on ammattitaito ja tietämys.
Ei ajatella ikinä mitään itsetuhoajatuksia sillä se ei ole mikään ratkaisu etsitään ongelmiin
muut ratkaisut niin se elämä voittaa.
Onko sinulla ystäviä / kavereita jolle voisit kertoa iloja ja suruja? se helpottas elämää
Mut ymmärsin et ei ole niin mene nettiin ja googleen laita haku sanaksi tukihenkilö niin
saat keskusteluapua niin et tarvitse olla yksin murheitten kanssa ja se helpottaa kun
pystyy puhumaan asioita toiselle.
Se on harmi kun jouduit irtisanomaan itsesi työstä mut yritä löytää lähempää töitä.
Älä myöskään jää sohvan pohjalle sillä jos sinne jää niin sinne sitten jää.
Minkä ikäinen olet?
Sanoppas kolme asiaa jotka haluaisit korjaantuvan elämässäsi?
Yritetään niihin keksiä ratkaisu.
Joo siitä älä välitä kun poikaystäväsi sukulaiset vihaa sinua anna vaan niiden olla joskus vaan
kemiat ei kohtaa en minäkään pärjää eukon isän kanssa ja se on kurjaa kun pitää
tyhjistä asioista piipittää.
Joo kirjoita miten olet jaksanut?
Kaunista syksyä sinulle
hei.
Miten olen jaksanutkaan...no, eilen illalla olin taas kerran päättänyt että vedän aamulla naamaani kaikki lääkkeet mitä kaapista löydän. En tehnyt sitä, taaskaan. Haahuilin kuin zombi kotona jossa tunnen että olen kuin vankilassa ilman kaltereita.
Lähdin lääkäriltä koska he aikoivat siirtää minut suljetulle osastolle, enkä todellakaan ole omasta mielestäni siinä kunnossa, päinvastoin, hulluksihan siellä vasta tulisi kun tietäisi että ei tule palkkaa/kukaan ei hoida kotieläimiä ja laskut vaan kasaantuu..
Odotan että pääsen pois tästä kylästä, jos pääsen ja etsin sitten uuden paikan minne mennä puhumaan.
Olen vähän yli 20, mutta tuntuu kuin olisin 100- vuotias. liikaa takana elämää. Haluaisin vaihtaa elämäni ihan kenen kanssa tahansa, vihaan elämääni joka sekunti.
Vaihtaisin koko elämäni pois jos se olisi mahdollista. Joskus tuntuu että olen tahtomattani valinnut aina vääriä teitä joita mennä ja tehnyt vääriä päätöksiä kaiken suhteen.
Ne kolme asiaa jotka vaihtaisin oli siis: 1. en halua olla tälläinen, en halua kuolla jatkuvasti. En muista milloin olisin nauranut, ollut huoleton. Itken kokoajan ja siksi en uskalla mennä ihmisten ilmoille koska voin siellä alkaa itkemään.
2. Tahtoisin raha-asiat järjestykseen ilman että tarvitsisi lopettaa elämistä. Olen luopunut niin kaikesta hankinnoista että en edes osta tiskiainetta.
3. Tahtoisin itsetunnon. Tunnen olevani kammottava kaikin puolin.
Joskus ajattelen että jätän poikaystäväni, josta pidän kauheasti, mutta jos ihan itse tunnen itseni jo paskaksi niin miksi minun pitää tuntea vielä hänen puolestaan vielä enemmän itseni pahaksi? Tuntuu että hänen perheensä kostaa hänelle kaiken tämän seurustelumme ja tekevät hänen elämästään kamalaa sen takia, aivan kuin odottaisivat että eroaisimme näihin vaikeuksiin. Toisaalta jos jätän hänet, hänen elämänsä voisi olla oikeasti paljon parempaa. minun ei ehkä niinkään, mutta miksi aina pitäisi ajatella itseään?
Ja kiitos vastauksestasi 🙂
Hei,
Tuohon poikaystäväjuttuusi. Hän on aikuinen ihminen ja tekee omat päätöksensä - ei sinun tarvitse häne puolestaan päättää seurusteluanne, mikäli itse häntä rakastat ja haluat olla hänen kanssaan. Hän itse kantaa vastuun siitä, onko hän kanssasi vai ei.
Heippa
Älä jätä poikaystävääsi kun rakastat vaan tukekaa toinen toisianne se on iso
voimavara ja jaksaa kummasti mennä elämässä eteenpäin.
Ja niistä sukulaisista älä välitä mitään anna niiden ajatella ihan mitä vaan.
Olisiko mahdollista että kävisit esim perheasiain neuvottelukeskuksessa juttelemassa
ammatti ihmisen kanssa???? niin saisit tukea ja neuvoja niin pystyisit vahvistamaan itseäsi
ja saisit hiljakseen elämästä kiinni ja onnellisuuden ja nauraminen olisi ihmiselle todella
tärkeätä.
Saatkos sinä mistään rahaa???
Työttömyysrahat, toimeentulotuki jne
Onkos sinun raha asiat hirveen huonosti???
nuo asiat ensin ja sitten seuraavat murheet.
Kaunista syksyä sinulle.
Hei.
Poikaystäväni on niin nuori mieleltään, hän ei ole nähnyt / elänyt puoliakaan siitä mitä minä. Tuntuu että on niin väärin altistaa joku näkemään ihminen masentuneena.
Riitelemme nykyään jatkuvasti, viime viikonlopun makasin sängyssä ja itkin. Hän huutaa vieressä. Näemme jatkuvasti toisiamme, ikinä ei ole omia menoja ja jos on, siitä syntyy riita koska hän ei halua että edes menen mihinkään.
Tosin olen jo siinä pisteessä etten edes halua mennä muualle kunin ehkä töihin ja sielläkin on tullut jo valituksia, joku on ottanut minut silmäänsä ja päättänyt potkia minut pois sieltä. Pelkkää kiusantekoa.
Olen töissä, mutta tienaan todella vähän. Elätän kahta ihmista noin 1000 eurolla. Kelat ja muut ovat hylänneet kaikki hakemukset. Aina kun palkka tulee, se menee. Uuteen paikkaan muuttaminen pelottaa koska tuskin nämä raha asiat hoituvat sielläkään sen paremmin ellei saa parempipalkkaista työtä..
Näköjään on mennyt jo noin pari kolme kuukautta siitä kun viimeksi kirjoitin.
Tässä ajassa kerkesin muuttaa pois edelliseltä paikkakunnalta, ensimmäinen kuukausi meni kuin olisin ollut hermolomalla kaiken jälkeen ja nautin omasta ajastani. Mutta kuten arvata saatoin, kaikki meni alamäkeen henkisesti aika nopeasti kun tajusin ettei töiden saanti ollut niin helppoa ja taloudellisen tilanteen korjaaminen jatkui vielä pahemmin.
Päätin päästä töihin erääseen matkailuaiheiseen työpaikkaan ja sain sen, olin onneni kukkuloilla. Mutta aika äkkiä tajusin että koska olen alalla ollut jo 3 vuotta että minua halutaan testata/alistaa ja annettiin se paskin homma minulle mitä löytyy. Nyt minun täytyy täysin osaavana aloittaa kaikki taas pohjalta että saan kaikkien "kunnioituksen" ja siten lisää eri työtehtäviä.
Ajattelen päivittäin että pitäisi mennä puhumaan jollekin mutta kunnalliset terveydenhuoltopalvelut eivät enää houkuta.
Vanhat ystävät hylkäsivät minut heti kun muutin ja suutuin. En halua edes enää pitää heihin yhteyttä, itseasiassa en pidä kehenkään enää yhteyttä. Istun sisällä päivät pitkät ja en uskalla mennä ulos edelleenkään. Ahdistaa ajatus nähdä joku tuolla pihalla, aivan kuin he näkisivät missä jamassa olen.
Olen täysin pettynyt elämänlaatuuni. En ole päässyt eteenpäin, en ole kouluttautunut mihinkään järkevään, en tiedä mitä haluaisin edes tehdä. Olen alisuorittaja ja se vaikuttaa myös siihen että ympärilläni on koulutettuja, suoraa elämän tietä meneviä ihmisiä ja minä elän vain menneessä, en osaa päästää irti. Syytän sitä siitä etten pääse eteenpäin. Tahtoisin olla jotain mutta en ole yhtään mitään.
Poikaystävästäni sen verran että riitelemme edelleen siitä sun tästä, enimmäkseen ihan turhasta. Olen jotenkin kyllätynyt hänen päättämättömyyteensä, tuntuu kuin hän kohtelisi minua äitinään. "saanko ottaa leipää, pese pyykit, tee ruokaa", hän ei koskaan osaa päättää mitään omin nokkinensa ja teen hyvin paljon sen eteen että hän edes yrittäisi, mutta ei. Haaveilen että joku joskus ottaisi vain ohjat käteensä ja en joutuisi päättämään/tekemään kaikkea aina toisen puolesta vaan joku joskus päättäisi minunkin puolestani.
Hän kuvittelee minun olevan exänsä aika ajoin, hän puhuu ihan omiaan muille. Esim. minä olen patistanut häntä menemään mihin haluaa ja tekemään mitä haluaa niin jos tälläinen tilaisuus hänelle tulee hän sanoo kaikille etten päästä häntä, tai suutun.. en tajua mistä hän on saanut päähänsä sanoa noin kaikille! minua ahdistaa koska kukaan ei tiedä miten asia oikeasti on..
Söin lääkkeitä jota oli jäänyt laatikkoon, mutta eipä niistä ole apua koska ne ovat väärät minulle eivätkä auta lainkaan. Tahtoisin mennä pyytämään uudet, mutta tälläisessa paikassa varmaan luullaan että olen vain joku narkki tms. En ole nukkunut varmaan kuukauteen ja olen niin väsynyt...
Kiitos vastaajalle, kuka se sitten onkaan...😞
Heippa
joo onhan tuossa sinulla monenlaista harmia ollut
Yrittäkää poikakaverin kanssa rakentavasti jutella asioista kaikista mikä mieltä
painaa ei riitelemällä ja huutamalla vaan rauhassa puhumalla.
Älä syö mitään lääkkeitä jos ne ei ole sinulle sopivia aina kannattaa
lääkärin kanssa jutella asiasta.
Älä aliarvioi itseäsi esim en ole yhtään mitään jne.
ajattelet silleen että olet tärkeä ihminen ja kuljet pääpystyssä meillä ihmisillä on jokaisella
heikkoutemme ja vahvuutemme itsensä hyväksyy sellaisena kun on.
Älä jää kotia neljän seinän sisälle sulkeutuneena ainakaan pitkäksi aikaa ja jos
on ahdistuneisuutta / masentuneisuutta niin kannattaa kyllä käydä ehdottomasti
ammattiauttajan luona niin se kyllä helpottaa elämää.
Kaunista talvea sinulle
Nämä päivät vain paranevat entisestään; juuri sain kuulla että elämäni ainoa saavutus, tapahtuma, eräänlainen perinne jonka olen tyhjästä rakentanut on tehtävänannoksi annettu entiselle ystävälleni. Ihmiselle joka on vienyt melkein kaiken mitä minulla koskaan on ollut, kaikki ystäväni,poikaystäväni, luottamukseni ihmisiin, asuntoni ja nyt tämä. En tiedä kuinka jaksaisin taistella vastaan tässä..
hei taas.
en enää itsekään tiedä mikä minulla on, itken taas ja kuulen päässäni äänene joka huuta "Tapa itsesi" tai " voi kun kuolisin".
Tätä on jatkunut jo hetken, ei sitä hetkeen kuulunutkaan. Olen sairaslomalla, en ole varma olenko saanut henkisesti itselleni kuumeen työpaikastani, koska minulla on siellä niin paha olla. Kukaan ei puhu minulle ja ovat töykeitä. Yritin tosissani 2 viikkoa lähestyä heitä mutta sitten en jaksanut enää, tunsin itseni idiootiksi. Alistuvaksi, siitä tunteesta tulee heti mieleen se olo kuinka olen aina ollut ns. sidekick. Eli löytänyt ystävän joka ei kulje tasavertaisena kanssani vaan jään huomaamattomasti viereen ja kadotan oman ääneni ja sitten minut hylätään.
En koskaan ole töissä ollut innokas kertomaan henkilökohtaisia asioita tai edes kysymään muiden sellaisista. Minusta ne ei kuulu työpaikalle ja muuten on ihan okei että saan olla omissa oloissani, mutta sitten kun on yksin ei osaa miettiä muuta kuin; mikä minussa on vikana!?
Itsetuntoni on pohjamudissa, on oksettava, lihava.. tuntuu että mitä tahansa pistän päälleni niin olen kammottava. En ole pistänyt päätäni ollenkaan ulos 2 päivään.
En saa otettua puhelinta käteeni ja soittamaan ammattiauttajalle, tuntuu aina viimekädessä että ei minulla ole mikään, että kuvittelen kaiken. Vaikkakin olisin todella iloinen jos saisin jotain happy happy-pillereitä niin saisi edes hetken katsottua maailmaa niiden vaaleanpunaisten lasien läpi.
Mieheni ärsyttää tällä hetkellä minua suunnattomasti. Kun katson häntä, näen näkömättömän Loser- sanan hänen otsassaan. En voi tälle mitään mutta hän on vähän...avuton. Hän ei osaa/tajua.. olen niin kyllästynyt sanelemaan kaiken hänelle koska muuten hän ei osaa. Olen kehoittanut, auttanut ja käskenyt, tehnyt kaikkeni että hän olisi ns.mies, mutta hän vain vajoaa entistä enemmän jonnekin saamattomuuden ja tajunnan välimaastoon. Hän ei kuuntele mitään ja jos kuulee hän ymmärtää niin väärin kun ihminen asian voi ymmärtää.. Tahtoisin lomalle hänestä.
Hän yrittää ahdistella minua seksuaalisesti jatkuvasti, minua ei yksinkertaisesti kiinnosta sellainen, ja osaan sanoa ei mutta se on pidemmän päälle aika rasittavaa kun joku on aamuin ja illoin kimpussa ja itse joutuu huutamaan tai menemään pois kun jollakin ei mene jakeluun. Hän ei ole se oikea minulle, itseasiassa kukaan ei ole, olen aika varma siitä. Tahtoisin lähteä, mutta mihinkä minäkin tästä lähtisin ilman mitään...
Ja taas kerran, kiitos vastauksestasi, on mukava tietää että on joku joka "puhuu" minulle 🙂
Taidan olla aika rasittava kun ei ole keltäkään tullut mitään vastausta, enkä edes kyllä toisaalta vaadi että niin olisi koska tämä on terapiaa itselleen kirjoittaa miltä tuntuu.
Olen ollut uudessa työssä nyt 1,5 kuukautta. Olen työpaikkakiusattu, yritin tähän asti todella paljon tulla kaikkien kanssa toimeen mutta he ovat tehneet minusta oman kuvan mieleensä. En halua mennä sinne, minulla on muutenkin paha olla niin miksi tarvitsisin tälläistä? Käteni meni viikko sitten, juoksen jatkuvasti lääkärissä ja olen kauheissa tuskissa aamusta aamuun ja mitään ei lääkärit tee. töissä minulle nauretaan ja väitetään että valehtelen.
Se ei ole mukavaa kun ajattelen kokoajan mitä muut ajattelee vaikka vaikeaa heidän on varmasti myötäelää tälläisen tilan kanssa. En koskaan enemmin ole ollut sairaslomalla näin paljoa, voi myös johtua pään sisältä että olo on mennyt näin pahaksi.. En ennen välittänyt mitä muut ajattelivat minusta, nyt viime vuosina se on ainoa asia mitä ajattelen.
Haen töitä jatkuvasti ja tunnen alemmuudentunnetta, en ole mitään saanut aikaan, olen näin vanha ja työkokemuksia on mutta vain parilta kuukaudelta. Pitäisi osata myydä itsensä hakemuksiin ja se on aika vaikeaa kun tajuaa että kenelle minä yritän tässä nyt valehdellä että minusta olisi yhtään mihinkään?
Ei siis ihme että juominen on riistäytynyt käsistä. Olen viikonloput kännissä, enkä missää pienessä sievässä vaan aivan pelti kiinni. Kun viikonloppu tulee ja takana on paska viikko, minun on pakko päästä maistelemaan. Sitten menen töihin seuraavana aamuna huonossa olossa ja haisen varmasti pahalle ja silloin niissä huuruissa tulee esiin vähän itsetuntoa joka sanoo että mä en halua olla täällä ja lähden menemään. Toivon salaa potkuja koska jos itse lähden niin saan karenssia.. En koskaan aio mennä tuohon kyseiseen työpaikkaan, kaikki muut tosiaan ovat sukua keskenään ja olen ainoa ulkopuolinen työntekijä siellä. jotkut ehkä ovat olleetkin samassa tilanteessa..? Kerran tulin töihin niin ettei kukaan muu kuullu ja vaatteita vaihtaessani kuulin kuinka muut puhuivat minusta paskaa keittiössä. Se oli todella mahtava tunne, silloin ainakin varmistui etten kuvittele kaikkea.
Mutta mikä minussa on vikana sitten kun tämä on joka työpaikassa samanlaista tappelua? minkätakia minusta ei pidetä? Olen kiva, kohtelias ja auttavainen mieleltäni. Onko se joillekin liikaa nykymaailmassa?
Uutena työntekijänä on aina vaikeaa aluksi - tai oikeastaan alun jälkeen. Ensin kaikki ovat kiinnostuneita ja "tarkkailevat" ihan kohtalaisen hyvässä mielessä. Kaikkein vaikein vaihe on mielestäni kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen välinen vaihe.
Onko sinulla jotakin harrastusta tai voisitko aloittaa jonkun harrastuksen? Työpaikkaasi tuskin pystyt uutena tulokkaana muuttamaan ja koska heillä ymmärtämäni mukaan on myös sukulaisuussuhteita keskenään, heillä varmaan on myös sisäpiiriasema yrityksessä.
On kipeä kuulla pahaa itsestä ja itse asiassa on ikävä ylipäätään kuulla itsestä puhuttavan kun ei ole itse paikalla.
Koska todellakin vaikea sinun varmaan on työpaikkasi olosuhteita muuttaa, onko sinulla mahdollisuutta muuttaa omaa suhdettasi työpaikkaan? "Olisit täällä vaan töissä". Pilaat maineesi ennen pitkää juomalla - kyllä sen huomaa, enkä tiedä mitään hyvää mitä siitä voisi koitua - ei ainakaan parempaa työpaikkaa! Vahingoitat sillä vain itseäsi.
Minkälainen on suhteesi poikaystävääsi? Onko teillä mukavaa yhdessä? Miksi olet hänen kanssaan? Oikein rakkaudesta vai laiskuudesta sitä kohtaan, että eroaminen on niin hankalaa?
Sinun on aika ajatella itsekkäästi itseäsi, ei surkuttelemalla vaan miettimällä mitä haluat, miksi haluat ja minkä pitää muuttua että sen saavuttaisit!
Jos kärsit voimattomuudesta ja masennuksesta toivottavasti löytyy oikea lääkitys. Lääkkeet purevat vasta muutaman viikon käytön jälkeen ja jos joissakin on sivuoireita ne tulevat aluksi. Minulle esim melkoista väsymystä ja haukottelua! joten lääkkeen ottamisen aika pitää miettiä. Minulla siis masennuslääke toimi myös unilääkkeenä. Yleensä sivuoireet häviävät tai lievenevät melko pian.
Toivotan etenemistä asioissasi. Ja niin paljon voimia kuin täältä verkon välityksellä vain ikinä voi lähettää.
Yritä jaksaa. 🙂👍
Voisiko taloudelliseen tilanteeseesi olla ratkaisuna velkasaneeraukseen pääseminen?
Hei ja kiitos lukijoille. Piristi päivää.
Olen myös itse kääntynyt nyt siihen suuntaan, että työpaikassa ei ole mitään mille voisin tehdä mitään. Ja asiaa "auttoi" se että nyt sinne tuli uusi työntekijä, myös ulkopuolinen ja häntä kiusataan myös. Pystymme jakamaan näitä tunteita nyt ihan paikan päällä toisillemme, mutta väärin tuo on. Kenenkään ei pitäisi kokea tuommoista ja asiasta pitäisi nostaa kissa pöydälle. Meinasin räjähtää viime viikonloppuna totaalisesti kun paikan "kiusanhenget" alkoivat taas oikein todenteolla vittuilemaan minulle. Sain ensimmäisen kerran sanottua edes että älkää viitsikö isot ihmiset.
Ja miksi oikeasti edes välitän jos minulle täysin tuntemattomaat ihmiset mököttävät? oikeasti?! miksi välittäisin, siitä tulee heille paha olo vain ja vaikka ryppyjä. Tätä kun ajattelen niin pärjään jo vähän paremmin, vaikkakin haen nonstoppina töitä joka päivä, mistään ei vain ole kuulunut mitään ☹️ että sekin yritys siitä..
Joo, poikaystävä on minuun verratuna aika yliaktiivinen. Minä en jaksa mitään, nousen keskellä päivää ja laahustan asunnossa tekemättä mitään ja mietin miksi minulla on tylsää. En helposti vieläkään poistu asunnosta enkä ole edes miettinyt lääkitystä. Paniikkihäiriökohtaukset ovat hieman laantuneet, vaikka sydän hakkaa aika kiivaasti ennen ulos lähtöäni. Kahden viikon aikana olen sählännyt jo niin paljon lähtiessäni ulos että sain 2 ikkunaa rikki, aivan kuin asuntokaan ei haluaisi minun poistuvan kotoa.
Mutta, olemme ihan tyytyväisiä. En ole katsonut muita "silllä silmällä" kuten aiemmissa suhteissani tein vaan tiedän että jotain sitä katsomisen arvoista on kotona, toki joskus hermot menee kun en ole tottunut läheisyyteen kunnolla vieläkään mutta toisaalta, onneksi hänellä on vuorotyö ja hmmmm.. minulla työ.. Tosin ei todellakaan ole haaveita lapsista tähän kurjaan maailmaan tai naimisiinmenosta! hyi...
Ja taloustilanne on mitä on, en kyllä edes tiedä mitä se saaneraus tarkoittaa edes mutta pahemmaksi tämä nyt vanhan sakkotuomion kautta menee, että mitä tahansa nyt tekisin, tilanne on menossa vain alamäkeen. Palkka kestää noin 2 pvää sen saamisesta, joten en tiedä onko tässäkään kituuttamisessa järkeä. Tuntuu että rahaa menee enemmän jopa kuin silloin kun oli ostoholisti ja joi vielä enemmän kuin nyt. Viime viikonlopun olin selvinpäin ja tulevana näköjään.. jei siitä!🙂👍
Tarkoitin velkasaneerauksella seuraavaa:
seuraavassa osoitteessa kerrotaan talous- ja velkaneuvojista:
http://www.kuluttajavirasto.fi/fi-FI/velkaneuvo.aspx
talous- ja velkaneuvojat voivat ohjata pahasti velkaisen ihmisen velkajärjestelyyn:
http://www.kuluttajavirasto.fi/Page/15aa8ec6-9bc0-4018-a657-ec131d20eda9.aspx