”Yleisön pyynnöstä”, avaanpa keskustelun sen oman prinssin löytämisen vaikeudesta – tai helppoudesta… Itsellä useampi vuosi sinkkuna, takana piiitkä avioliitto. Soittoruokalat koluttu moneenkin kertaan, netissä ehtimiseen – vaan ei näytä rinssiä löytyvän. Ja ihan ihmisen näköinenkin olen – kuulemma 🙂 Missä vika, kertokaas te elämänne sulostuttajan jo löytäneet. Tai tietty, jos…

Heippa! Olen nuori aikuinen nainen ja hieman eksyksissä elämäni kanssa. Olen kirjoittanut ylioppilaaksi muutamia vuosia sitten ja sen jälkeen aktiivisesti hakenut korkeakouluun, mutten ole päässyt sisään. Tämä stressaa ja harmittaa, koska haluaisin kovasti saada koulutuksen. Olen näiden 3 välivuoden aikana tehnyt erilaisia töitä, sellaisia kuin olen vain saanut. Nyt minulla…

..olisiko ilta päivän jälkeen toisenlainen? Olisinko yhä minä minä? Nyt kankeaa kaikki, takkuja kaikissa asioissa. Olenko elossa vaikka teen asioita mutta kuin sumussa kuin se en olisi minä joka tekee. Jos alkaisin – tänään – elää, mikä olisi toisin?

Miten vaikeaa onkaan puhua psykiatrisen hoitajan kanssa ☹️ Aloitin käymisen omalla terveysasemalla ja siellä käydään kuulemma vaan 1 kerta ja sen jälkeen hoito jatkuu toisella terveysasemalla eri hoitajan kanssa.. 😞 Iso ongelma tuli siitä, kun tää toinen hoitaja ei tiennyt mistä olin puhunut aikaisemman hoitajan kanssa.. 😭 Ja oli vaikea…

Olen aika turhautunut seuratessani maailman menoa; sotia, ihmiset eivät ajattele syvempiä, ihmiset ryypiskelevät, pannaan kaikkea liikkuvaa, ollaan ilkeitä, tehotuotetaan eläimiä välittämättä niiden tunteista, ollaan pinnallisia ja muuta ”mukavaa”. En jaksa tätä maailmaa enää, vaikka yritän katsoa positiivisia puolia. Olisi ihanaa jos en olisi koskaan syntynytkään.

Nyt tunnen aivan yksinäisyydessä,mutta viihdyn kyllä hyvin yksin kun kutenkin minulla liikaa yksin jo. Tunnen kavereita kauemmin,mutta en voisi nimittää heitä kavereiksi koska eivät koskaan pyytää edes kahville tai leffaan tai missään viettää seurassa. Pohdiskelen tässä,että merkitseekö sitä jos törmään tuntemani ihmiseen tai kaveriin niin juttelisimme 5-15min ajan joskus? Nyt…

Pahoittelut jo alkuun, en löytänyt oikeaa ryhmää tälle kysymykselle. On hankkimassa itselleni diagnoosia kunnallisen terveydenhuollon puolelta. Tapasin lääkärin ja hän kyseli ensin kysymyksiä ja tämän jälkeen varasi soittoajan kahden viikon päähän. Kun hän soitti, oli hän konsultoinut psykiatria ja pääsen jatkotutkimuksiin. KUITENKIN, joudun olemaan juomatta alkoholia puoli vuotta ja käymään…

Ajatuksena tämä ongelma saattaa olla ensialkuun pieni, mutta minulle tämä asia alkaa olla sen verran suuri että se alkaa vaikuttaa koko elämään. Ongelmani ovat moninaiset. Olen reilu kolmekymppinen perheellinen mies. En ole koskaan löytänyt paikkaani yhteiskunnassa. Käytännön tekniset ammatit tuntuvat kaikki olevan liian vaikeita tehdä ja teoreettisiin ammatteihin ei älykkyyteni…

Mua on ruvennut häiritsemään itsessäni se, että tuntuu kuin en enää osaisi ystävien kanssa puhua muuta kuin omasta ahdistuneisuudesta tai siihen liittyvistä asioista…kun ei kauheesti ehkä ookkaan muuta elämää, kun elämä on sen verran kapeeta ja se ahdistus on jollain tavalla jokapäiväistä elämää… En kuitenkaan haluais menettää mun ystäviä sen…

Minulla on ollut paniikkihäiriö jo reilut 10 vuotta ja lääkityksenä siihen on ollut Cipralex 20 mg ja Alprox 1 mg 1-3 tablettia päivässä. Cipralex teki apattiseksi ja haluttomaksi tehdä päivän rutiineja ja yöunet meni huonoksi ja nyt sitten minulle aloitettiin terveyskeskuksen kautta Valdoxan-lääkitys ja haluaisin tietää että onko muille paniikkihäiriöstä…