Liikaa yksin ja epävarmuus

Liikaa yksin ja epävarmuus

Käyttäjä Cheena aloittanut aikaan 18.10.2013 klo 02:49 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Cheena kirjoittanut 18.10.2013 klo 02:49

Nyt tunnen aivan yksinäisyydessä,mutta viihdyn kyllä hyvin yksin kun kutenkin minulla liikaa yksin jo.
Tunnen kavereita kauemmin,mutta en voisi nimittää heitä kavereiksi koska eivät koskaan pyytää edes kahville tai leffaan tai missään viettää seurassa.
Pohdiskelen tässä,että merkitseekö sitä jos törmään tuntemani ihmiseen tai kaveriin niin juttelisimme 5-15min ajan joskus?
Nyt menetin jo ehkä viisi ihmistä eli emme enää kavereita,mutta hyväksyn ja jatkan elämääni.En tiedä missä oikein vikaa.
Nyt mietin,että kannattaisiko enää etsiä uusia ihmisiä jos taas ”ei tule mitään”?
Nykyisen tilanteeni näin,että lenkkeilen yksin kun koirien kanssa mutta myös liikun melko paljon yksikseni.
On ongelma sitä,että he ”kavereitani” eivät koskaan antanut minulle puhelinnumeroita niin en voinut yhteyttää.Kokeilin kerran antaa omani,mutta tuloksetta.Tuli selväksi.Olen kyllä sosiaalinen ja tuttavuuksia riittää,mutta ei kutenkin riittänyt jotakin.
On minulla muutamaa ystävää,mutta emme voi viettää jonkun kanssa,koska työkiireitä tai muusta syystä.
En oikein usko,että olisin huono ihminen mutta pohdiskelen liikaa jotain syitä.🤨
Muuten olen +30 nainen.
Tajusin lopulta,että minähän jo kai todellakin 10 vuotta melko liikaa. 😮

Käyttäjä Zazu kirjoittanut 18.10.2013 klo 09:38

Cheena!

Olen itse aivan samanlaisessa tilanteessa. Olen sosiaalinen nuori nainen, mutta olen menettänyt läheisimmät ystävät. Välillä mietin että olen ehkä jopa liiankin itsenäinen viihdyn omassa seurassa.Tuntuu että häpeän olla yksin koska kavereita löytyy paljon. Ehkä sisimmässäni olen "erakko" vaikka rakastan olla ihmisten seurassa...

Onko sinulla mitään harrastuksia? Harrastusten kautta voi löytää ystäviä. Ja oma-aloitteisuudella pötkii jo pitkälle. Entäs oletko soittanut vanhoille ystävillesi? Pyydä vaikka kahville tai kävelylle. Itse yritän pitää lapsuuden ystäviin yhteyttä, yheyden pitämiseen tarvitaan kuitenkin kaksi ihmistä. Oletko sinkku? Käy treffeillä! Nykyään on paljon Deitti sivuja missä on paljon helpompi tutustua ja jutella. Entä jos seurustelet? Käy kumppanisi kanssa erilaisissa sosiaalisissa tilaisuuksissa missä voi tutustua ihmisiin.

Tsemppiä jatkoon Cheena! ☺️❤️