Puhumisen vaikeus psykiatrisen hoitajan kanssa
Miten vaikeaa onkaan puhua psykiatrisen hoitajan kanssa ☹️ Aloitin käymisen omalla terveysasemalla ja siellä käydään kuulemma vaan 1 kerta ja sen jälkeen hoito jatkuu toisella terveysasemalla eri hoitajan kanssa.. 😞 Iso ongelma tuli siitä, kun tää toinen hoitaja ei tiennyt mistä olin puhunut aikaisemman hoitajan kanssa.. 😭 Ja oli vaikea alkaa puhua toistamiseen samoja asioita alusta alkaen, joten en pahemmin saanut sanaa suusta.. Tämä toinen hoitaja tiesi vain että olin ollut lääkärin luona ongelmieni takia. Ensimmäiselle hoitajalle sanoin että tekisi mieli vetää itteni hirteen jatkuvien selkäkipujen takia ym. ja sain myös täytettäväksi BDI:n vietäväksi tälle toiselle hoitajalle.. Tunsin itteni jotenkin idiootiksi antaessani sen tälle toiselle hoitajalle mistä ei ollut mitään tietoa tällä toisella hoitajalla. Lupasi katsoa sitä myöhemmin… 🤕 Kysyi haluanko yhä käydä vai haluanko lopettaa käynnit. Otin kuitenkin uuden ajan ja nyt ku oon nähnyt hoitajan kerran niin aion avautua kunnolla.. 😎
Tuollaista se hieman on.
Olen käynyt nyt parin vuoden ajan melko säännöllisesti psyk.poliklinikalla, yhdessä ns. toimintaterapiaryhmässä ja psykologin juttusilla. Sen oheen on tullut muutama jakso sairaalahoidossa.
Joku varmasti sanoisi, että on hyvä kun saat hoitoa. Totuus on kuitenkin se, että alati vaihtuvat kontaktit jokaisessa eri osoitteessa typistävät ensin asioistaan kertomisen samojen asioiden toistamiseksi aina vain uudelle hoitohenkilöstön edustajalle (ymmärrän, että heillä on varmasti töissään kiire, mutta koen äärimmäisen loukkaavana sen, ettei heistä käytännössä kukaan ole edes ensimmäiseen käyntiini mennessä selannut läpi yksinkertaisimpiakaan taustatietojani) ja sitten, ainakin minun kohdallani, väsymiseen siihen ainaiseen toistamiseen joka ei koskaan johda mihinkään. Sen jälkeen olenkin jo hankala asiakas.
Toinen ongelma onkin sitten ollut jokaisen uuden henkilöstön edustajan liki maaninen tarve tuottaa minulle uusi, entistäkin seksikkäämpi diagnoosi: minua vakituisesti hoitavat psykiatrisen poliklinikan hoitokontaktit eivät omaa sananvaltaa siinä, mikä papereissani päällimmäiseksi jää (sillä hehän eivät tarjoa hoitoa tai terapiaa, ne ovat... oliko se sana nyt kontaktiapua vai mitä lie, mutta yhtä kaikki: jonkin jolle voin horista päivittäisistä asioistani tai mistä mieleni tekeekään, ja he nyökyttelevät ja antavat seuraavan ajan), mutta joku papereitani lukematon lääkäri voi sitten kahden vartin tapaamisen perusteella lyödä minulle taas yhden uuden leiman.
Onnea sinun keskusteluillesi: toivottavasti ne menevät hedelmällisemmin kuin omani! 🙂 Itse en enää jaksa: en luota, en puhu, en jaksa. On tullut lähinnä tunne, että he tässä ovat enemmän sekaisin kuin minä, kuvitellessaan tällaisen pallottelun palvelevan kenenkään etuja.