Miksi teen elämässäni jatkuvasti virheitä?

Miksi teen elämässäni jatkuvasti virheitä?

Käyttäjä Piakristiina aloittanut aikaan 17.10.2013 klo 21:06 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 17.10.2013 klo 21:06

Tässä kirjoittelen taas ahdistuksen kourissa. Tänään töissä tein todella typerän virheen ja sitä mietin vielä pitkään. Työparini oli antanut asiakkaalle astmasuihkeen jo sängyssä. Sitten minä hoidin asiakkaan hygienian ja muun lääkkeenannon. Kuitenkin syystä tai toisesta annoin astmasuihkeen toiseen kertaan. Asiakkaalle ei tullut mitään haittavaikutuksia.
Tämä tapahtui vielä näyttöviikolla jolla minun pitäisi osata tehdä kaikki täydellisen oikein. Nyt pelkään todella huomista päivää mitä tapahtuu. Tulenko hylätyksi näytöstä vai mitä? Selvitin virheeni ja tein potilasvahinkoilmoituksen, mutta töistä lähtiessäni kuulin kuinka arvioija kertoi kaikesta muille. Vaikka kerroin että virhe oli täysin minun virheeni. Se ei häntä tyydyttänyt. En kestä jos saan hylätyn tästä näytöstä. Olen tehnyt niin paljon töitä että kaikki menisi hyvin.
En oikeasti tiedä mitä teen, jos hylätty tulee. En jaksaisi enää käydä samaa näyttöviikkoa läpi, kun kaikki muuten meni niin hyvin.
Opiskelen siis lähihoitajaksi oppisopimuksella.

Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 24.10.2013 klo 18:17

Sepä siitä sitten. Näyttö meni läpi, mutta rimaa hipoen. Tunsin itseni todella typeräksi ääliöksi. Toisaalta olin helpottunut, koska tuo virhe ei todellakaan ollut yksin minun virheeni vaan myös osittain arvioijan. Mutta eihän hän sitä myöntänyt. Nyt olen tullut niin varovaiseksi että pelkään kokoajan tekeväni virheitä. Pelkään myös että ajan autolla kolarin ja kaikkea missä voin tehdä virheitä. Ahdistus tulee kesken työpäivän asiakkaan luona. Mietin monta kertaa teenkö asiat oikein? Parempi olisi kun jäisi kotiin niin ei tekisi virheitä kuin korkeintaan itselleen....

Käyttäjä Etsijä kirjoittanut 25.10.2013 klo 15:33

Teet virheitä, koska olet ihminen. Erehtyminen on inhimillistä. Pidempään työelämässä olleena voin lohduttaa sinua, että selvittyäsi näytöistä ei sinua todennäköisesti enää ehditä eikä jakseta vahtia samalla tavoin kuin koeaikana.

Tietysti hoitotyössä tapahtuneet virheet voivat joskus olla kohtalokkaita. Näin ei kuitenkaan nyt tapauksessasi ollut. Kaikki tekevät virheitä, lääkäritkin. Älä siis vaadi itseltäsi kohtuuttomia. Ota opiksesi ja anna itsellesi anteeksi. Älä jää jumiin virheisiin, vaan yritä katsoa rohkeasti eteenpäin. Tekevälle sattuu. On luonnollista, että nyt vähän kauhistuttaa, mutta jos alat hysteerisesti vahtia itseäsi, voit jäädä jumiin ja pelosta kehittyy pikku hiljaa neuroosi.

Eniten virheitä sattuu väsyneenä ja stressaantuneena. Huolehdi itsestäsi mahdollisuuksien mukaan, niin virheet vähenevät. Tsemppiä! 🙂👍

Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 29.10.2013 klo 10:09

Kiitos sanoistasi Etsijä! Tässä olen kuullut monenlaista mielipidettä asiasta. Itse päässäni asiaa olen pyöritellyt jopa keskellä yötäkin. Oma oppisopimustyön ohjaaja oli toisaalta sitä mieltä että virheen takia minua ei olisi pitänyt edes päästää näytöstä läpi, vaikka se virhe ei asiakkaalle aiheuttanutkaan haittaa ja se selvitettiin, mutta virhe se oli kuitenkin. Näytönarvioija ja arvioija opettaja nyt kuitenkin päättivät niin näyttö läpi ja sillä siisti. Muut työkaverinikin saivat tietää asiasta vaikka en siitä itse kertonutkaan ja nyt on sellainen tunnelma töissä että kukaan ei puhu asiasta, mutta kaikki tietävät. Saan jakaa lääkkeitä, mutta ne tarkistetaan perästä. Saan työskennellä itsenäisesti, mutta olen suurennuslasin alla. En tiedä sitten onko salassapitovelvollisuuttakin tässä rikottu kun tekemiseni ovat kaikkien työkavereiden tiedossa. Eräs työkaveri sanoi yhtenä päivänä kun tulin ohjaajan keskustelusta, että vielähän sinä olet elossa. Ehkä se oli tarkoitettu vitsiksi, mutta jotenkin ymmärsin sen vinoiluna.
Työpaikallani huomasin myös että lääkepakkauksia oli laitettu esille lääkkeidenjako huoneessa ja lappu että näitä saa käyttää. En tiedä onko tarkoitus että niitä jaetaan asiakkaiden dosetteihin jos heillä on sitä lääkettä vai mitä? Koskaan ei ole tullut mieleenkään ottaa mitään lääkkeitä töistä ja kokeilla niitä. Jotkut hoitajathan saattavat varastaakin lääkkeitä.