Joku laukaisi taas mun ”kaiken pelkäämisen”. Nyt olen jo aika pitkään (1,5v?) onnistunut enemmän tai vähemmän olemaan pelkäämättä kaikkea ja nyt tuntuu ihan kauhealta kun huomasin taas mm. huuhtelevani tiskikoneesta tulevia tiskejä käsin varmuuden vuoksi, koska pelkään pesuainejäämiä jne jne. Minulla oli siis tuolloin 2011 todella voimakas kemikaalipelko.
Jouduin tällä viikolla viisaudenhampaan poistoon ja vaikken ole koskaan ennen pelännyt hammaslääkäriä, sain ihan järjettömän voimakkaan pelkopaniikki-itkukohtauksen ennen tuonne lääkäriin menoa… Itkin hysteerisesti kaksi tuntia ennen kuin olisi pitänyt lähteä lääkäriin, enkä lopulta saanut oikein kunnolla edes henkeä. Ajattelin, että mieluummin kuolen kuin annan ottaa hampaan pois suusta, vaikka tiedän hyvin, että ei ole viisasta pitää suussa puoliksi puhjennutta viisaudenhammasta ja se tulee aiheuttamaan jossain vaiheessa isompia ongelmia, ellei sitä poista. Noh, paniikissani soitin äidilleni, ja sanoin itkun keskeltä, etten pysty menemään sinne lääkäriin, että minua ei ole koskaan pelottanut mikään näin paljon. Äitini ensireaktio oli tuttu… valitettavasti. En tiedä osaanko kuvailla sitä, mutta hänen ensireaktionsa on aina vähän sellainen väheksyvä, syyllistävä, kyllästynyt ”oletko tosissasi”-tyyppinen. Kun sitten vakuutin olevani oikeasti tosissani aivan kauhuissani, hän kyllä sitten sanoi että ei sinua sinne kukaan pakota jne. Mutta äänessä oli pettymystä ja kyllästymistä, joka tuntui tuossa tilanteessa erittäin pahalta. Soitin itkukurkussa hammaslääkäriin ja hammashoitaja puhelimen toisessa päässä sanoi ystävällisesti ja rauhallisesti, että jos tulisin edes käymään paikalla – katsomassa paikkoja ja juttelemassa. No, jostain kumman syystä päätin tehdä näin – vaikka silmäni olivat suurinpiirtein muurautuneet umpeen itkemisestä, ja arvelin, ettei puhumisesta tulisi tuolloin mitään.
Lääkäriin päästyäni, hammaslääkäri oli erittäin rauhallinen, ymmärtäväinen ja sai minut suostuteltua viisaudenhampaan poistoon siinä. No, leikkaus meni hyvin, enkä ole kokenut minkäänlaista kipua missään vaiheessa, enkä ole edes turvonnut lainkaan. Eli pelkoni oli ainakin tämän hampaan kohdalla erittäin turha.
Mutta: nyt toipilaana oloni on ollut tuskaista henkisesti… pelkään kaikkea. Pelkään, että syön liian aikaisin jotain joka ei olisi ollut sopivaa jne. Pelkään nukkua, koska pelkään jotain yhtäkkistä komplikaatiota (vaikka ei ole mitään syytä olettaa, että sellaisia tulisi, kun kaikki on mennyt ihan superhyvin). Ja ennenkaikkea, pelkoni on laajentunut kaikkeen muuhunkin: pelkään että telkkari syttyy yöllä tuleen, pelkään, että 2 viikkoa sitten viemäriin kaatamani kodin putkimies kulkeutuu jotenkin kummallisesti poistoletkun kautta pyykkiini jne. Ja tuntuu kuin tulisin hulluksi näiden pelkojeni kanssa… Ja olen niin yksin näiden ongelmieni kanssa!!
Viimeksi pääsin kemikaalipelostani ajattelemalla että ”ihan sama jos kuolen, koska en haluaisi ehkä muutenkaan elää” – nyt kuitenkin haluan elää, enkä halua kuolla. En pysty käyttämään siis tuota taktiikkaa ehkä tällä kertaa… 😞
Pakko oli vähän purkautua. Inhottava, epämääräinen olo! Ja niin yksinäinen 😭
Hei
Nuo pelot on tosi kurjia. Kun tietäisi miten niistä pääsee eroon. Itse kokenut
järjettömän hammaslääkäri pelon. Itkin ja pelkäsin monta päivää ennakkoon.
Viimein soitin hammaslääkäriin lupasivat rauhoittavia. Sattui tosi mukava
lääkäri. Niin tuli hammas hoidettua.
On myös kotona pelkoja. Pyykin pesu ongelma. taho uskaltaa pelkään että
tulee joku vika pesun aikana. Pelkään että mulle sattuu jotain enkä saa apua.
Tässä muutama asia joita pelkään . Niitä pelkoja on paljon. Joskus tuntuu
ettei ihmiset ymmärrä että joku voi pelätä yksinkertaista asiaa😟
Pelot on useimmiten aivan turhia. Itselle vain totista totta. Kun
paniikki iskee ei pysty ajattelee järkevästi.On aivan hukassa
Silloin toivoisi että olisi joku joka lohduttaisi ja olisi lähellä☺️❤️
Kuulostaapa tutulta.. Minulla kyllä lievempää tuo, mutta juuri samanlaisia yhtäkkisiä pelkoja minullakin. Paljon olen pelännyt koko ikäni kaikkea, lapsesta asti, mutta esim. juuri tuo kemikaalikammo tuli aivan tyhjästä jokin aika sitten.
Hammaslääkäriä olen pelännyt ikäni ja yleensäkin kaikkia lääkärin toimenpiteitä. Selvästi inhoan syvästi "alistua toisen armoille", se on jotenkin yhteistä näille toimenpidepeloille. Jotenkin se varmaan liittyy yleiseen ihmispelkoon ja luottamuspulaan.
Muutenkin kaikista valinnoista ja päätöksenteosta on viime aikoina tullut sellaista, etten jaksa edes yrittää kun kaikesta varoitellaan ja mikään ei lopulta ole hyvästä, jos asiaa tarpeeksi tutkii. Sitten syön mitä sattuu enkä tee mitään, mikä nyt ei ainakaan ole hyväksi eikä auta ketään.
Jännä tuo kemikaalihommakin sinänsä että joskus muutama vuosi en välittänyt tuon taivaallista sen tyyppisistä asioista. 🙄
Sarrukka: pelot tosiaan ovat useimmiten täysin turhia... Siksi useimmiten kun joku pelkäämäni asia on tapahtunut, eikä mitään pahaa käynyt, mietin, että "nyt kyllä lopetan sen etukäteen pelkäämisen ja murehtimisen! Ei siitä ole mitään hyötyä!" - mutta annaskun tulee seuraava kerta, ei se olekaan niin helppoa. Jälkiviisaus on - helppoa. Mutta nuo kuvaamasi pelot ovat valitettavasti tuttuja minullekin... Ei auta muu kuin yrittää keksiä keinoja, millä niistä selviäisi.
Myös toi mainitsemasi toive, että olisi joku joka noissa hetkissä lohduttaisi ja olisi lähellä... toivon sitä enemmän kuin mitään muuta! Aikuisena yksineläjänä ja sinkkuna vain tuntuu, ettei oikein ole sellaista tahoa (ystävää, perhettä), johon voisi aina tukeutua. Ei ole ketään nukkumassa vieressä, jonka voi tökkiä hereille kun oikein pelko ottaa vallan.
Siili76: kemikaalikammo on kumma juttu. En itsekään ole aina ollut tällainen kemikaalipelkoinen... Tiedän melko varmasti jopa mistä tapahtumista tämä on saanut alkunsa, ja ehkä siksi kerran jo onnistuin aika hienosti sen selättämään! Mutta tällaisina hetkinä kun olen heikkona, on monta vakavaa asiaa, josta olen vastuussa, niin alan pelkäämään kaikenlaista. Myös sitä, että vahingossa myrkytän itseni kun en vain huomaa, että tiskikone ei huuhtele kunnolla tmv.
Lääkäripelkoa minulla ei ole koskaan ollut - tai siis toimenpidepelkoa. Enemmänkin henkistä pelkoa lääkäreitä kohtaan ihmisinä: sitä, etteivät he ota minua vakavissaan, että he pitävät minua tyhmänä jne. Tämä oli eka kerta kun olen pelännyt toimenpidettä 😋. Täytyy vaan sanoa, että olen niin tyytyväinen, että sitten kuitenkin kaikesta paniikista huolimatta voitin pelkoni ja sain pelostani huolimatta hoidettua asian. Mutta selvisin siitä juurikin sillä ajatuksella, että jos kuolen tähän, niin sitten kuolen. Inhottavaa, että pitää aina käyttää tuota kuolema-ajatusta pelkojen voittamisessa! Se tuntuu meinaan aika kamalalta 😞. Ja itsekin käytän tuota mainitsemaasi "en jaksa enää välittää kun kaikesta varoitetaan, eikä mikään ole loppujen lopuksi hyväksi". Kun pääsisi johonkin keskivaiheille ja oppisi näkemään mikä on järkevää pelkoa ja mikä ei. Sitähän tämä on. Ettei osaa erottaa aiheellisia pelonaiheuttajia turhista. Huoh.
Täällä kans yksi pelkääjä. Mun vahvin pelko on ruoka. Pelkään syä koska pelkään että sairastun siitä. Samoin pelkään juoda esim. kraanavettä. Pelkään pimeetä, pelkään ihmisiä.
Olen kauan jo pelännyt. Mitään sellaista apua en ole niihin saanut. Muutaman kerran olen osastolle joutunut/päässyt. On vaan pärjättävä pelkojen kanssa. Nyt marraskuussa mulle aloitettiin uusi lääke ja se on tota iltaista pimeääpelkoa hiukan auttanut, mut ei muuten.
Olen kanssa yrittänyt skarpata iteäni etten pelkäisi. Se ei vain onnistu.
Määrätyissä asioissa se iskee päälle ja se on menoa. Tärisen ja tutisen
Ei pysty hallitsemaan itseään. En toivo kuin sais jostain apua.Tämä
on tosi raskasta ei voimat taho riittää. En tiedä onko asioita mitä en pelkäisi.
Tuntuu että ne vain lisääntyy koko ajan😟
Voimia meille kaikille🙂🎂
Jahas, tänään otin ensimmäisen askeleen kemikaalipelon uudelleen nujertamisessa: kerroin asiasta siskolleni. Ihmeen paljon vaikutti jo jotenkin se, että sanoi asian ääneen jollekin... nyt täytyy jatkaa asiasta puhumista ja tarvittaessa pyytää joku mun luo vakuuttamaan, että tiskikone pesee ihan hyvin ja samoin pyykinpesukone... Mutta tänään päätin, etten anna tämän rajoittaa elämääni tällä kertaa liian kauan - olen sen jo kerran voittanut ja aion sen voittaa tälläkin kertaa! Hitto vieköön 😀.
Hmm, nyt kun mulla on herännyt epämääräistä pelkoa vähän kaikenlaisia asioita kohtaan ja myös sen tuomaa ahdistusta, niin mietin, että ehkä mun olisi hyödyllistä yrittää vaikka kirjoittaa aina nuo mahdollisimman tarkkaan itselleni mitä pelkään ja mikä siinä pelottaa/ahdistaa. Ja sitten kun olen jonkun ystävän tai perheenjäsenen kanssa kasvotusten, niin voisin pyytää, että käytäisiin ne yhdessä läpi ja tarvittaessa mietittäisiin miten sen voisi ratkaista... ehkä se voisi auttaa? Jos vaan osaan nimetä pelkoni.. Terapeutilla käyminen olisi kyllä nyt varmaan aika hyödyllistä!! Hitsit, kun en oo vieläkään siinä asiassa onnistunut etenemään 😋...
***
Saloka: ruoan pelkääminen on inha juttu, kun sen pelkonsa joutuu kohtaamaan päivittäin... Itselläni oli jossain vaiheessa aika voimakas ruokaan liittyvä pelko myös (nykyään se on onneksi jo aika lievä) - pelkäsin, että syön pilaantunutta ruokaa, vaikka täytyy sanoa, että olin niin tarkka parasta ennen päiväyksien yms, kanssa, että olisin varmasti viimeinen ihminen tässä maassa kun syö pilaantunutta ruokaa 😀. Hmm, tässäkin pelossa itselläni toistuu se, etten luota itseeni siinä, että osaisin arvioida oikein, onko ruoka vielä syömäkelpoista 😋. Itseluottamus on vähän heikko :/. Millä tapaa sinä pelkäät ruokaa? Pelkäätkö samantyyppisesti äkillistä sairautta vai sitä, että ruoka sairastuttaa pitkällä tähtäimellä? Jos pitkällä tähtäimellä, niin pelkäätkö myrkkyjen kerääntymistä vai ihan esim. sydän- ja verisuonitauteja yms? Osaatko sanoa mistä pelkosi voisi johtua?
Saarrukka: Niinpä! Voimakkaat, toistuvat ja yleistyneet pelot ovat todella kuluttavia! On tosi tosi raskasta elää jatkuvan ahdistuksen ja pelkojen kanssa 😋... Mutta koska ne ovat useimmissa tapauksissa turhia pelkoja (todellista uhkaa ei ole, tai se on minimaalinen), niin haluan ehdottomasti tehdä kaikkeni, että pääsisin peloistani yli. Aikaisemmin on auttanut peloista puhuminen, pelkojen syiden tunnistaminen ja lopulta pelon kohtaaminen "tuvallisessa ympäristössä" (esim. jonkun luotettavan ihmisen kanssa) vaikka tutisisi,tärisisi,itkettäisi ja olisi paniikissa. Tosin itselläni näyttää tulevan voitettujen pelkojen tilalle kyllä helposti uusia... Mutta jossain vaiheessa täytyy loppua asiat, joita voi pelätä ;). No joo... Mutta tsemppiä sinulle pelkojen voittamiseen! You can do it! Kirjoitit aikaisemmin pyykinpesupelosta ja siitä, että pelkäät, että tulee joku vika. Millaista vikaa pelkäät?
Tulipa mieleen muuten yksi pitkäaikainen juttu mikä minua pelottaa: pelkään autopesua ihan kamalasti ja siksi autoni on aivan törkyisen likainen 😋 (joka tietysti nolottaa ja harmittaa). Tiedän tarkalleen mistä pelkoni johtuu, mutta en siltikään ole onnistunut pääsemään siitä yli... toisten pelkojen yli pääseminen on paljon helpompaa kuin toisten :/.
Siitä pyykkikoneesta. Tyhmältä varmaan kuulostaa. Pelkään tulipaloa
tai että tulee joku vika pesun aikana. Nämä pelot tuntuu vain lisääntyvän.
En pysty käsitteleen niitä. Ne pyörii yhtenä möykkynä ajatuksissa.
Tosi raskasta olla vain kotona. Hyvä kun kauppaan uskaltaa mennä.
Sekin teettää töitä välillä. Varsinkin jos pitää jonottaa kassalla.
Sitäon oman kotinsa vanki. Tietää että on turvassa. Luultavasti😟.
Olisi se ihanaa kun saisi olla terve. Uskaltaisi luottaa itseensä😞.
Mistä löytää voimia voittaa pelkonsa ja oppia luottaan itseensä sitä
olen monesti miettinyt. Tällä hetkellä olen umpikujassa😭
AHDISTAA. Epämääräinen, koko kropan ja mielen valtaava ahdistus. En tiedä mistä johtuu, mistä tuli, enkä miten pääsen eroon 😠 . Enkä oikeastaan tiedä miksi sitä tännekään kerron ☹️ . Mutta on vaan sellainen olo, että jollekin pitäisi saada kertoa, enkä tiedä kenen tiistai-iltaa viitsisin/kehtaisin/voisin häiritä, kenen illan pilaamalla itkemällä ahdistustani puhelimeen... 😯🗯️
Minäkin olen pelännyt asioita niin kauan kuin muistan. Ahdistus tulee vahvaksi ja saattaa aiheuttaa fyysisiä oireita, jos en tee kuten pelko minulle sanoo. Ajan kanssa olen päässyt monesta pelostani eroon, mutta uudet ovat aina tulleet tilalle. Tuo "kemikaali" pelko on tällähetkellä päällä. En kestä pesuaineita yms.
Olen vasta nyt vuoden aikana ryhtynyt ymmärtämään mistä nämä oireet johtuvat ja miten niitä pitää kohdella. Paras ystäväni on ollut laiskuus. Ei jaksa ahdistua, ei jaksa pestä lisää ja jne. En välitä fyysisistä oireistani ja ajan mittaan niihin on tottunut ja ongelma hävinnyt. Pelko pitää vain kohdata rohkeasti ja kestää sitä, tämä on toiminut minulle ainakin.
Olen myös päättänyt, että en anna itseni luoda uusia pelkoja. Nykyiset pelkoni ja ahdistukseni ovat vähentyneet noin 70%, enkä ole antanut tilaa uusille peloilleni. Olen kohta siis normaalitasolla 🙂. Ihana tunne kun ei tarvitse välittää peloista ja elää niiden kanssa. Siihen minä pyrinkin. Kuitenkin ihmisten hallitsematon käytös voi tuoda vahvankin ahdistuksen liittyen vaikka tuohon pesuaine pelkoon. Juuri nuo tilanteet on hyvä hetki altistaa itsensä pelolle ja sietää sitä. Siitäkin tulee ajan kanssa helpompaa 🙂.
Mulla samaa ongelmaa lisättynä ahdistuneisuus,paniikki häiriö ja masennus.
Ei todella kovin häävi tulevaisuus. Töihin en enää pysty.Pitkällä saikulla.
Mikään ei kiinnosta,päivät samanlaisia ja ne paniikki kohtaukset, en ikinä
enää halua niitä.En kestä niitä. Pelkään kohta kaikkea.
Tässäkö tämä on nyt nähty ! ilmeisesti...😯🗯️
Olisi mahtavaa kun pystyisi voittamaan pelkonsa. Mulla ei vain rohkus
riitä. Tuntuu vain et pelot lisääntyy koko ajan. Saisikin jostain voimia
ja rohkeutta yrittää käsitellä ja voittaa niitä. Jotenkin tämä olotila ja
ajatukset niin sekavia. Kaikki pyörii möykkynä päässä. Saa otetta mistään.
Sitä kait toivoo että asiat järjestyy itsestään. Mutta eihän se niin mene
Olisi joku jolle puhua asioista. Kaveri joka Kulkis matkassa kun yritän kohdata
pelkoja. Mutta ei ole ketään😞
Se mikä asiasta tekee nolon tai epäuskottavan omien ajatusten sisällä on, että ketään muuta ei oma pelko ahdista tai he eivät huomaa asiaa ollenkaan. Itselle pelko on todellinen, vaikkei se totuuden-nimissä sitä olisikaan. Oma ahdistus tulee aika ajoin, pelon, fyysisten tuntemusten ja stressin, väsymyksen, mikä sitä ikinä ruokkiikaan seurauksena. Joka kerta pelkoon liittyy sairauksien pelko, kuolemanpelko, pelko, että lapsille tapahtuu jotain pahaa ja lopuksi kaiken loppumisen pelko, ettei saa elääkään ihanaa elämää. Joko niin, että koko maailma tuhoutuu tai jotain kamalaa tapahtuu ihan mistä suunnasta tahansa. Ahdistus ei ole toimintakykyä kokonaan heikentävä, pikemminkin se nakertaa kaikenaikaa enemmän tai vähemmän. Toki tiedän, että asian vatkaaminen ei auta, mutta nämät hokemat, että jokainen päivä on uusi alku ja arvokas ja pitää nauttia hetkestä ei kauheasti lohduta, jos pelko tykyttää kuitenkin takaraivossa. Joko sen kanssa oppii olemaan tai se mikä vielä ruokkii lisäpelkoa on, että toimintakyky menee kokonaan. Ymmärrän täysin pelkotilojen tekemän rasittavan "vamman". Enkä osaa neuvoa, kun en ole itsekään vielä täydellistä niksiä pelkotiloihini keksinyt, liekö mitään niksiä ?