Selviytyykö sitä yhdessä pettämisen jälkeen?
Tällä hetkellä päällimmäisenä kysymyksenä pyörii päässä tuo otsikko. Selviämmekö me yhdessä pettämisen jälkeen.
Onko olemassa puolisoita jotka pettävät kerran, eivätkä enää ikinä sen jälkeen. Vanhaa suhdettamme ei saa takaisin, uutta voi yrittää rakentaa. Meillä oli vaikeuksia ennen kuin mies petti, ikinä en olisi kuitenkaan uskonut että pettäisi, luotin täysin. Rakastan.
Tässä tarinaani.
Maailmani sellaisena kuin sen olin tuntenut, loppui kaksi viikkoa sitten. Sain selville mieheni pettämisen vahingossa. Olin hänen koneellaan hänen luvallaan ja löysin sattumalta hänen viestejään toiselle naiselle. Maailmani ramahdettua, tutkin pakonomaisesti enemmänkin ja sain selville että hänellä on suhde. Soitin hänelle heti ja kerroin tietäväni .. Paljoa en muista noista ensimmäisistä päivistä, mutta mies sanojensa mukaan lopetti suhteen heti. Suhdetta kesti ilmeisesti kesti alle kuukauden ja oli tavannut naisen harrastuksensa parissa ja käyneensä tämän luona joitakin kertoja ruokatunnilla, ja jonkin verran harrastuksessa. Ruokatunti käynnit olivat sitten olleet seksiä.. ei osannut sanoa miksi sinne alun perin meni. Olemme puhuneet todella paljon.. vaadin heti ulkopuolista apua ja itseasiassa olimme jo ensimmäistä kertaa pariterapiassa jonne mies otti pyynnöstäni yhteyttä. Sanoo siis aikovansa tehdä kaikkensa. Ja haluaa jatkaa ja selvittää asiat. Minäkin olen päättänyt taistella ja haluan selvittää parisuhteemme ongelmat ja toivottavasti olisimme niitä joita tälläinen vahvistaa eikä erota..
Mutta miten sinne pääsee. 😞
Minuun sattuu niin paljon. On vaikea ymmärtää, että miten muka toinen voisi minua rakastaa jos hän on näin satuttanut – voiko ihminen joka pettää, oikeasti rakastaa? 😭
Meillä on solmuja. Seksielämässä menee niin päin, että minä haluaisin kosketusta ja hellyyttä paljon. Sitä ei ole ollut juuri lainkaan viime vuosina. Seksiä haluaisin välillä joka päivä, välillä sinnittelisin kevyesti kerran kuukaudessa tahtia.. Vähempään olen saanut tyytyä sillä mies ei ole halunnut. Pari kertaa puolessa vuodessa tahtia on menty muutama vuosi. Eikä tahti ole minun mieleeni ollut aiemminkaan, mutta olen tyytynyt siihen sillä miehen lipido ei ole koskaan ollut kummoinen. Ennen oli kuitenkin hellyyttä muuten.
Nyt satuttaa aivan järjettömän paljon se että mies on pettänyt, pettänyt ja ollut toisen kanssa sängyssä kolmessa viikossa useammin kuin minun kanssani parissa vuodessa.🙄 Kun olen itse seksuaalisempi ihminen ja olen joutunut olemaan ilman hänen takiaan ja sitten tapahtuu näin. Ei hän osaa sitä minulle selittää ☹️
Selvitämme perheterapeutin kanssa solmujamme, mutta se mikä taival minulla on tästä selviämisen kanssa, siinä minulla riittää haastetta. Olen aivan vereslihalla vielä, onhan aikaa kulunut niin vähän. Ihmettelen, että koska helpottaisi..
Haluaisin niin luottaa ja uskoa. Onhan tuo nyt alkanut puhuakkin, ja olla aktiivisempi kotona. Terapiaankin oli heti valmis lähtemään ja suostui soittamaan ottamaan sinne yhteyden. On ihan selvästi stempannut nyt, ja on itsekkin aika shokissa. Minun kipuni näyttää satuttavan häntäkin.
Minä, kahden lapsen alle kolmekymppinen äiti, huomaan kivun olevan välillä niin kova etten lapsista huolimatta pysty olemaan satuttamatta itseäni. Mutta lapset estävät sen olevan mitään sellaista mistä heille koituisi välitöntä vahinkoa. Olen oksentanut muutaman kerran ja viiltänyt itseäni pariin otteeseen. En kovasti, mutta niin että kipu siirtyy.. todella typerää😟
Ahdistaa.
Hei🌻🙂🌻
Olen paljolti pohdiskellut sitä, miksi lähteä petoksen tielle, kun voisi vaan yksinkertaisesti todeta puolisolle, ettei tämä meidän suhde toimi.
Meillähän minä yritin jo keväällä, ihan itkien saada miestä havahtumaan tilanteessamme.
Olin sairastunut fyysisesti jokunen vuosi aiemmin ja sekin ilmeisesti oli käsittelemätön asia. Aina mies ohimennen taputti minua olkapäälle, kuin koiraa ja lähti töihinsä. Muuta fyysistä kosketusta ei välillämme ollut.
Ihan, kuin hän olisi vieroksunut minua. Tämä sattui ja hänen torjuntansa, kun hain läheisyyttä häneltä.
Minun sairaudestani puhuen oli suhde tuttavaamme alkanut. Tällä hetkellä ajattelen naisen käyttäneen perheemme heikkoa tilannetta hyväksi muka empatiaa tarjoten.
Miehellä alkoi ilmeinen masennus, joka meni vauhdikkuutta pursuavaan tilaan.
Tässä tilassa ne suurimmat töppäykset tuli sitten tehtyä.
Oman mieheni tuntien aavistin suhteen olemassaolon. Koko ajan se kiistettiin. Minut haukuttiin ja tallattiin maahan jopa lasten edessä.
Niitä nöyryytyksiä ja pettämistä paikkaan nyt psykiatrin ja lääkityksen avulla.
Yritän uskoa siihen, että huominen olisi jo parempi päivä tätä samaa toivon myös muille ketjussa mukana oleville 🌻🙂🌻
Hei Kiss!
Kirjoitit:
Sitten se, jolla oli mahdollisuus pettää löysi ymmärtävän sylin. Ehkä hänellä oli aikomus aloittaa uusi elämä uuden ystävänsä kanssa. Pettämisen tultua ilmi päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä. Sivusuhteen päättäminen onnistui suht nopeasti pienten jäähyväisten jälkeen. Tavallaan annoin puolisolleni aikaa lopettaa sivusuhteensa rauhassa; jotenkin kummasti ymmärsin, että hän oli rakastunut toiseen. Teki kipeää lopettaa suhde. Ja jatkaa sitä tavallista vanhaa perheen kanssa. Olin tietysti raivoissani, tuskainen, luottamuksen menettänyt ja pohdin tapahtunutta nukkuen huonosti. Keskityin vain lasten turvallisuuteen.
Jäin miettimään Miten sinä kestit sen ja jäähyväisten odottamisen? Miten hyväksyit sen? Olen samankaltaisessa tilanteessa. Mietin jatkaako vai erota. Katsotaanko me parisuhteemme loppuneeksi heti vai myöhemmin. Elämä on vienyt meitä tähän saakka vauhdilla ja olemme unohtaneet matkalla itsemme ja toisemme. samalla kadottaneet yhteyden toisiimme. Nyt tässä suhdesopassa pitäisi löytää uudestaan toisemme ja eri tavalla kohdata ja löytää luottamus. Olisi helppo erota, mutta haluanko mennä siitä mistä aita on matalin. taidan olla tyhmä ja keittää itseäni tässä sopassa .😳
Hei,
Minulle selvinneet syyt pettämiselle ovat lyhykäisyydessään itsekkyys ja heikkous. Itsekkyyttä tilanteessa jossa voi toisen kautta saada ihailua, arvostusta, nautintoa jne. välittämättä tarpeeksi siitä kuinka paljon se puolisio loukkaa. Heikkoutta vaikeassa tilanteessa selvittää ongelmia puolison kanssa, paetaan tilannetta tai haetaan siihen helpotusta ulkopuolisen suhteen kautta.
Puolison kanssa suhteen jatkamisen kannalta pettämisen syiden kunnollinen selvittäminen on mielestäni tärkeämpää kuin pettämiseen liittyvien kaikkien yksityiskohtien selvittäminen. Pettämiseen johtaneiden syiden selvittäminen ja niiden korjaaminen auttaa paljon luottamuksen palauttamisessa. Antaa varmuutta, että sama kuvio ei enää toistuisi.
Voimia ja kärsivällisyyttä selvitä pettämisestä.
Hei Väiski,
Kirjoitit näin:
Väiski kirjoitti 10.12.2013 23:29
Jäin miettimään Miten sinä kestit sen ja jäähyväisten odottamisen? Miten hyväksyit sen? Olen samankaltaisessa tilanteessa. Mietin jatkaako vai erota. Katsotaanko me parisuhteemme loppuneeksi heti vai myöhemmin. Elämä on vienyt meitä tähän saakka vauhdilla ja olemme unohtaneet matkalla itsemme ja toisemme. samalla kadottaneet yhteyden toisiimme. Nyt tässä suhdesopassa pitäisi löytää uudestaan toisemme ja eri tavalla kohdata ja löytää luottamus. Olisi helppo erota, mutta haluanko mennä siitä mistä aita on matalin. taidan olla tyhmä ja keittää itseäni tässä sopassa .
Väiski, kysyit miten kestin odottamisen. Siihen oli monta syytä. Meillä oli jo takana pitkä yhdessäolo ja yhteiset lapset. Tein kyllä heti selväksi että hänen on valittava minut tai toinen nainen. Ja osoitettava käytöksellään muuttuneensa. Halusin myös itse muuttua enemmän parisuhteesta huolehtivaksi kun tajusin, että olimme ajautuneet liiaksi harmaaseen arjenpyöritykseen. Minua auttoi se etten alkanut syyllistämään toista naista, vaan kyse oli meidän liittomme hajaannuksesta. Kyse oli nyt siitä mitä mies haluaa, ja mitä minä haluan. Syrjähypyn toinen osapuoli taisi myös tehdä selväksi ettei halua sekoittaa meidän elämäämme enempää. Tämäkin auttoi varmasti miehen päätöksenteossa.
Mietin kyllä tunnemyrskyssä eroa, mutta ajatteluni on sillä tavalla järkiperäistä että päätin katsoa vähänaikaa miten homma etenee. Selvitin jo miten tulisin pärjäämään lasten kanssa ilman miestä, mutta päädyin yhdessäoloon paljolti lasten takia. Lapset ovat elämässäni ykköstilalla. Heidän jälkeensä tulee kaikki muu. Nostin myös tietoisesti itsearvostustani ja tein miehelle selväksi ettei minua kohdella näin.
Minä en kertonut pettämisepisodista kuin yhdelle luottoystävälle. Ajattelin, että en halua sen kulkeutuvan lasten ja muiden korviin kuin minun kauttani. Väiski, mietin vähän että onko se anoppi hyvä olla mukana tässä suhdesopassa? Tietysti hänestä voi olla sinulle lastenhoitoapua. Anopit voivat olla kalleellaan sinne omiinsa päin. En osaa sanoa pitääkö erota vai ei. Sen vaan voin kuvitella että sinulla on todella rankka olo kun ukkosi haaveilee jatkuvasti toisesta ja on silti sinun ja lapsen kanssa. Mieti vaan mikä sinulle itsellesi ja lapsen kannalta olisi parasta. Niin, ja mitä se toinen parisuhteessa haluaa. Toisen puolesta ei voi päättää, mutta voi tietysti yrittää johdatella...Voimia sinulle ja muille suhdesopissa🙂👍
Hei Kiss!
luin juuri tekstiäsi. on hyvä kuulla toisen suusta omien ajatusten kaltaista ajatuksia.
Anopin roolia olen miettinyt, mutta hän on seinän takana ja syö meillä luonamme päivittäin. Hän näkee.
Elämme elää. Juuri äsken kuulin, että miehellä ja naisella ei mene juuri nyt hyvin.
😋
Olemme olleet keskustelemassa perheneuvolassa eilen, jonka jälkeen olemme puhuneet päivän ja nauttineet läheisyydestä. Jotain liikahti. En tiedä. paljon on puhumatta, Mies yllätti hän ei ole sulkemassa pois pariterapiaa eikä seksiterapiaa kun joku myy hänelle ajatuksen. Ehkä löytyy myös halu suhteelle.
Tiedän, että olemme alkutaipaleella ja edessä on vielä kivinen tie. Herää oikeasti kysymys mitä mies ajattelee. Ehkä sekin selviää. Yhteinen elämä kuitenkin on voimavara.🙂🌻
Juuri nyt pelottaa mikä on miehen valinta ero ja uusi suhde vai uusi suhde minuun ja lapseen. En tiedä mitä mieheni ja toinen nainen ovat puhuneet meistä ja itsestään. Olen yllättänyt itseni etten naama punaisena raivonnut miehelle. Tai olen sen tehnytkin, mutta nyt olen joutunut ottamaan oman vastuun tekemisistäni. Se on pelottavaa ja kuitenkin jotenkin eheyttävää. Ehkä jatkamme tai eroamme. Mutta olen oppinut itsestäni enemmän ja ehkä löytänyt itseäni naisena toisella tavalla. Ei minua voi kohdella miten vain minulla oma arvoni ihmisenä, naisena ja äitinä. olemme käyneet perheneuvottelussa. Samaan aikaan olen lukenut näitä sivuja ja tajunnut kuinka paljon petettyjä ja pettäjiä. olen puhunut muutamalle ystävälleni tilanteestamme. Samalla saanut ymmärtäjiä itselleni, mutta kohtalotovereita ja vertaistukea itselleni. Kuinka harvoin parisuhteen ongelmista puhutaankaan toisten kanssa. kuitenkin monella on ollut samat ongelmat ja sen puheen kautta voi löytyä uusia ratkaisutapoja.
On hurjaa, että tarvitaan ulkopuolinen, että tajuaa mitä on menettämässä ja tekemään uudenlaisia ratkaisuja ongelman selvittämiseksi.😳
Beren kirjoitti 11.12.2013 11:40
Puolison kanssa suhteen jatkamisen kannalta pettämisen syiden kunnollinen selvittäminen on mielestäni tärkeämpää kuin pettämiseen liittyvien kaikkien yksityiskohtien selvittäminen. Pettämiseen johtaneiden syiden selvittäminen ja niiden korjaaminen auttaa paljon luottamuksen palauttamisessa. Antaa varmuutta, että sama kuvio ei enää toistuisi.
Tuossa on mielestäni lyhykäisyydessä asian ydin. Kun syyt on selvät, voi tapahtunutta käsitellä rakentavasti.
Yleensä syitä on molemmissa osapuolissa, niitä on vaikea tunnustaa. Mutta tunnustamisen jälkeen alkaa uusi
rakentava yhteiselämä, johon etsitään ratkaisuja.
Joitakin terapeuttisia toimenpiteitä, joita itse puolison kanssa toteutimme:
Tehkää lista siitä, mitä hyvää suhteessa on ja mitä huonoa sellaista, jota pitää korjata. Näin kumpikin kuulee
toisen näkemyksen. On yhteinen motiivi korjata vääristymiä.
Sopikaa tunti ajastanne vaikka kerran viikossa, jolloin puhutaan suut puhtaaksi. Ei kuitenkaan huutamalla, vaan
kertomalla ongelman ydin ja miten se asia voidaan korjata. Silloin saa myös kertoa, miltä minusta tuntuu tällä
hetkellä. Olenko surullinen. Uskonko meihin. Mitä tahansa.
Puhukaa seksistä. Vaikka se on miten toivotonta pettämisen paljastuttua. Se ei välttämättä tule ensimmäisenä
mieleen, mutta sillä on kovin tärkeä merkitys. Mitä toivon yhteisistä hetkistä.
Tehkää yhdessä jotain (matka, teatteri, elokuva, liikuntaa, musiikkia, pelejä) mikä vie ajatukset ongelmista
ja lähentää. Keskustelkaa niistä kokemuksista. Kehittää sitä keskustelutaitoakin. Silloin ei puhuta ikävistä
asioista. Tämä edes kerran kuussa, mieluummin kerran vk.
Jotta tähän vaiheeseen pääsee, on liimattava yhteen omat särkyneet palaset. On löydettävä kadonnut itsetunto,
omanarvontunto ja mielenrauha. Hoidettava itseään kaikin mahdollisin tavoin. Käytävä läpi viha, suru, katkeruus,
pettymys. Kun oppii rakastamaan itseään, voi rakastaa toista tasavertaisena kumppanina.
Tällasia ohjeita taas tällä kertaa.
Taistellaan, eikä anneta periksi!
Hyviä ajatuksia yllä! 🙂
Tämä kysymys on mietityttänyt paljon. Miten tästä selviää kuiville yhdessä? Välillä tuntuu oikeinkin hyvältä, rakkautta ja hellyyttä riittää. Välillä taas minuun iskee aivan kauhea viha ja katkeruus, ja tuntuu siltä, että mies ei ole ollut eikä ole edelleenkään valmis käsittelemään asiaa kunnolla. Vai olenkohan vain liian vaativa? 🤔
Hei 🌻🙂🌻
Tuo lista on hyvä mutta entä, jos toinen ( pettäjä ) sanoo olleensa tyytyväinen avioliittoon mutta itsellä oli pettämisen aikaan outo olo. Eikä hän tarkemmin osaa sitä oloaan kuvailla. Paitsi sen masennuksen, mikä johti sairaslomaan pettäjällä??
Koko ajan vähän pelkää, että se uusiutuu.
Sovittu tosin on, että jos tuo ihme olotila palaa, hän kertoo siitä...eli minun tulisi oppia luottamaan avoimuuteen hänen suhteensa.
Eikä siis uskoa siihen, että hän väittääkin kaiken olevan hyvin, vaikkei niin ole.
Olisin toivonut edes yhtä käyntiä psykiatrilla häneltä mutta kynnys on liian korkea.
Sensijaan minä kuljen nyt psykiatrilla masennuksen vuoksi ja odotan, että nuo lääkkeet alkaisivat jo vähitellen vaikuttaa.
Joulu meni välillä salaa, yksin itkuksi suihkutilassa.
Jos kuuntelette Apulannan Ilonan...siinä kiteytyy tunteeni.
Voimia kaikille teille, joita tuska raastaa ja parempaa Uutta Vuotta 🌻🙂🌻
Hei kaikki.
Mietin, pitäisikö meidän yhdessäyrittäjien perustaa uusi ketju, josta löytyisi helposti kaikki yhden katon alta pienine taustoineen?
Täällä on ollut tasaista ja ei-tasaista. Paluita "rikospaikoille", jossa ollaan yhdessä aikaa vietetty, minun autuaan tietämättö, että miehellä on toinen suhde, minun selkäni takana.
Oikeastaan aika kamalat tunnelmat, vaikka hetkittäin olen saanut nauttia siitä, ettei asia ole mielessä. Ja toisena hetkenä alitajunta pyörittää sitä aivan jatkuvasti, katson itseäni peilistä ja muistan, mitä mies oli toiselle naiselle vaikkapa tämän ulkonäöstä sanonut. Pahinta on ehkä se, ettei seksitäkään ysty nauttimaan kun kriittisellä hetkellä pamahtaa mieleen ajatus näistä kahdesta sängystä: kuulostanko minä samalta kuin toinen, noinko mies toisen kanssa teki...? Tiedän niin paljon niitä selkäni takan käytyjä puheita ja asioita, että oksettaa. Enkä tiedä kuinka siitä voi päästä yli.
Lisäksi kuvion todellisuus on alkanut ehkä nyt, kuukausien päästä valkenemaan tajuntaani. Niin paljon oli aavistuksia, että jotain on tekeillä ja niin paljon valhetta ja selityksiä, jotka annoin mennä läpi. Ja nyt kamala katuminen: miksi annoin sen kaiken mennä läpi, miksi en tehnyt toisin. Jep, tiedän, täysin turhaa sitä enää on miettiä. Ei tunteet paljoa järkeä kuuntele. Kunpa nämä selitykset olisivatkin olleet totta! Mutta se, että kyseessä ei ollut mikään satunnainen humalainen hairahdus, vaan ihan sovittu seurustelusuhde kaikkine seurustelusuhteen elementteineen. Kaiken kukkuraksi minut lopulta dumpattiin. Asiat eivät olleetkuten minulle sanottiin, ei, käytännössä ja tosiasiassa mieheni asui yhdessä tyttöystävänsä kanssa kun minä elin aivan toisessa todellisuudessa. Rankkaa.
Syyt ja taustat ovat hyvin selvillä, apuakin haettu, rehellinen tuo kai lopultakin kaikkien niiden selittelyjen jälkeen koettaa olla. Tuo? No, eipä ollut kovin rakkaudellinen ilmaisu. Mistä tuli tämä järjetön vihanryöpsähdys tasaisemman jakson jälkeen? Välillä ryveksin itsesäälissä ja mietin, miksi minun kohdalleni sattui se ihan tosissaan ja tietoisesti kaksoielämää elävä ihminen, miksen voisi kipuilla täällä vain satunnaisen hairahduksen jäljiltä? Tällä hetkellä on arvostus ja rakkaus kovinkin hakusessa minun puoleltani. Syvää vihaa ja halveksuntaa. Miten näitä käsitellä ja löytyykö rakkautta koskaan? Alkuunsahan se rakkaus puolisoa kohtaan oikein ryöpsähti, mutta tämä meni jatkamaan epärehellisyyttä vielä nalkkiin jäätyäänkin, se tappoi paljon. Vaikka kai se on hyväksyttävä, että totuuden kertominen on vain niin kovin hankalaa, ainakin alkuun.
Kiitos kaikki ihanat kun kirjoittelette. Varsinkin Torso, on lohduttavaa kun vielä jaksat täällä kokemuksiasi jakaa, vaikka teidän kriistä on jo (onneksi) kulunut pidempi aika.
koettakaa jaksaaa pitää itsestänne huolta.
nennykkä kirjoitti 24.8.2010 11:2
Palaan ketjun pariin taas pidemmän tauon jälkeen.. Tämän ketjun aloittamiseen johtaneista tapahtumista on tänä syksynä kulunut 2 vuotta.
Ei, totuus on, etten vain osaa vastata. Kai minä edelleen uskon siihen, että kun on avioliittoon lähtenyt, sen puolesta taistellaan.. vaikka toinen ei omaa osuutta valoista sitten pitänytkään. Niimpä niin, sydämeni itkee verta ja silmäni kyyneliä. En ole tässä ase ohimollani, mutta en osaa jättää taakseni miehen tekoja. Olen kuin kääntyneenä kohti mennyttä, en tulevaa. Voikin olla niin, että olen itse onneni tiellä ja meidän onnistumisen esteenä. Jossain vaiheessa pitäisi pystyä menemään eteenpäin, yhdessä tai yksin. Kaksi vuotta on oltu valitilassa.. enkä enää osaa sieltä ulos.
Huoh. On tämä vaikeaa.
Kiiotos kun kerrot prosessistanne vieläkin , hyviä ajatuksia sulla on - "ehkä on itse onnensa tiellä..."? Sekin avautuu varmaan, kunhan sitä ovea rapsuttelee, että mikä ajatus tai piilotettu oma asenne siellä on taustalla... Toivotaan näin. 🌻🙂🌻
Jatkanpa vielä vastaamalla omaan viestiini, eli mitä ihmettä ehdottelen pyörän keksimistä uudestaan, tämähän on oikeasti hieno ja lohduttava ketju. Itse kun on seilannut kaikkien pettämisketjujen välillä niin siitä tämä aloittelevan hämmennyt. Mutta se siitä. Mitähän sinulle Nennykkä mahtaa kuulua..?
Kiitos jokaiselle osallistuneelle ja paljon voimia taistoon.
Hei 🌻🙂🌻
Ainu1234: kovanlainen kohtalo on myös sinulla. Mietin tekijöitä, jotka eniten auttaisivat meitä petettyjä mutta yhteenjääneitä pariskuntia.
Tavallaan olen antanut anteeksikin, koska en ole moralisti luonteeltani.
Mutta se jakso, jolloin epäilin ja minut poljettiin maahan, jätti arpia sieluuni. Kaikki ne nimittelyt, jopa lasten kuullen.
Avioliittomme on toiminut miehen ehdoilla. Parannusta siihen on tullut, sillä nykyisin hän kysyy mielipiteitäni. Mutta; elinkö liian kauan hänen ehdoillaan, kun en osaa löytää kosketusta tunteisiini, paitsi terapiassa???
Kotona elän tuntematta juuri mitään tunteita.
Joulun aikaan herkistyin jo aikuisten lasteni soittamisesta ja laulamisesta. He ovat erittäin musikaalisia ja tietävät äidin musiikkimaunkin ☺️❤️
Muuten kaikki on tasapaksua; päivästä toiseen menemistä.
Suhde mieheen etäisen tuntuinen, vaikka tiedän, että hän yrittää parhaansa.
Jospa tämä tästä. Yllättävän pitkän ajan ihminen tarvitsee toipumiseen kaikesta pahasta.
Voimia teille kaikille 🌻🙂🌻
ainu1234 kirjoitti 27.12.2013 16:28
Mutta se, että kyseessä ei ollut mikään satunnainen humalainen hairahdus, vaan ihan sovittu seurustelusuhde kaikkine seurustelusuhteen elementteineen. Kaiken kukkuraksi minut lopulta dumpattiin. Asiat eivät olleetkuten minulle sanottiin, ei, käytännössä ja tosiasiassa mieheni asui yhdessä tyttöystävänsä kanssa kun minä elin aivan toisessa todellisuudessa. Rankkaa.
Miten näitä käsitellä ja löytyykö rakkautta koskaan? Alkuunsahan se rakkaus puolisoa kohtaan oikein ryöpsähti, mutta tämä meni jatkamaan epärehellisyyttä vielä nalkkiin jäätyäänkin, se tappoi paljon. Vaikka kai se on hyväksyttävä, että totuuden kertominen on vain niin kovin hankalaa, ainakin alkuun.
Niin, miksi sitä on sokea? Miksi on ylivastuullinen suhteesta? Voiko se johtaa toisen alivastuullisuuteen, jos ite ottaa liikaa vastuuta suhteesta ja tunteista? Näitä mietin omalta kannaltani, jätettynä ja hylättynä. Voiko toinen herätä vastuuseensa suhteesta, jos se ylivastuullinen vähentäisi omaa osuuttaan? Vai voiko näitä asioita ylipäätään edes elämän hyrrätessä havaita ja tunnistaa, epäilen.
Miksi itsekukin suostuu ovimatoksi, tai aina vaan uskolliseksi syliksi, on jokaisen meidän kysymys ja jokainen meistä piirtää sen oman rajansa. Jotain vikaa löydän itsestäni omassa kuviossani, vaikka vikaa on toisessakin osapuolessa, vaikka melko avoin olikin - eli en syyllistä enää itseni niin paljosta. Ja näen omassa tilanteessani piitkän kaaren vuoden päähän ja ylikin, mistä asiat alkoivat mennä pieleen-suuntaan. Mutta, vastuu siitä oli kahdella. Ei vain minulla, ja jälkikäteen huomaan kantaneeni omasta mielestäni enemmän vastuuta suhteestamme, ja olin valmis tekemään enemmän, tein ehkä liikaakin vääriä asioita. Olis vaan pitäny ekan erokrampin yhteydessä mennä ite hakemaan apua, vaikkei toinen halunnu tai pystyny lähtemään.
Elämä on. Kummallinen peli, jossa ei ole hirveästi ennusteita. Ja on sokea näkemään niitä myrskynsilmästä. Siks pitäis varmaan puhua, puhua ja puhua... Voimia sulle, haethan apua itsellesi, ettet jää yksin pimeään sulkemaan omia oviasi. Niille voi tulla kolkuttelijoita, ja tuleekin, jos olet kuulolla. 🙂🎂 Itse yritän olla kiitollinen pienistä asioista ja su
ainu1234 kirjoitti 27.12.2013 16:28
jatkpo lainauksen jälkeiseen tekstiini, kun lähti käsistä.Itse yritän olla iloinen pienistä asioista elämässäni ja suunnata katsettani omaan elämään, omiin hyviin asioihin, mitä haluan elämältä ja siinä samalla jätän eksäni suuntaan katsomatta niin paljoa. Kramppini siihen suuntaan oli tosi kova. Heipat!