Selviytyykö sitä yhdessä pettämisen jälkeen?

Selviytyykö sitä yhdessä pettämisen jälkeen?

Käyttäjä nennykkä aloittanut aikaan 03.11.2008 klo 16:44 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä nennykkä kirjoittanut 03.11.2008 klo 16:44

Tällä hetkellä päällimmäisenä kysymyksenä pyörii päässä tuo otsikko. Selviämmekö me yhdessä pettämisen jälkeen.
Onko olemassa puolisoita jotka pettävät kerran, eivätkä enää ikinä sen jälkeen. Vanhaa suhdettamme ei saa takaisin, uutta voi yrittää rakentaa. Meillä oli vaikeuksia ennen kuin mies petti, ikinä en olisi kuitenkaan uskonut että pettäisi, luotin täysin. Rakastan.

Tässä tarinaani.
Maailmani sellaisena kuin sen olin tuntenut, loppui kaksi viikkoa sitten. Sain selville mieheni pettämisen vahingossa. Olin hänen koneellaan hänen luvallaan ja löysin sattumalta hänen viestejään toiselle naiselle. Maailmani ramahdettua, tutkin pakonomaisesti enemmänkin ja sain selville että hänellä on suhde. Soitin hänelle heti ja kerroin tietäväni .. Paljoa en muista noista ensimmäisistä päivistä, mutta mies sanojensa mukaan lopetti suhteen heti. Suhdetta kesti ilmeisesti kesti alle kuukauden ja oli tavannut naisen harrastuksensa parissa ja käyneensä tämän luona joitakin kertoja ruokatunnilla, ja jonkin verran harrastuksessa. Ruokatunti käynnit olivat sitten olleet seksiä.. ei osannut sanoa miksi sinne alun perin meni. Olemme puhuneet todella paljon.. vaadin heti ulkopuolista apua ja itseasiassa olimme jo ensimmäistä kertaa pariterapiassa jonne mies otti pyynnöstäni yhteyttä. Sanoo siis aikovansa tehdä kaikkensa. Ja haluaa jatkaa ja selvittää asiat. Minäkin olen päättänyt taistella ja haluan selvittää parisuhteemme ongelmat ja toivottavasti olisimme niitä joita tälläinen vahvistaa eikä erota..

Mutta miten sinne pääsee. 😞
Minuun sattuu niin paljon. On vaikea ymmärtää, että miten muka toinen voisi minua rakastaa jos hän on näin satuttanut – voiko ihminen joka pettää, oikeasti rakastaa? 😭

Meillä on solmuja. Seksielämässä menee niin päin, että minä haluaisin kosketusta ja hellyyttä paljon. Sitä ei ole ollut juuri lainkaan viime vuosina. Seksiä haluaisin välillä joka päivä, välillä sinnittelisin kevyesti kerran kuukaudessa tahtia.. Vähempään olen saanut tyytyä sillä mies ei ole halunnut. Pari kertaa puolessa vuodessa tahtia on menty muutama vuosi. Eikä tahti ole minun mieleeni ollut aiemminkaan, mutta olen tyytynyt siihen sillä miehen lipido ei ole koskaan ollut kummoinen. Ennen oli kuitenkin hellyyttä muuten.
Nyt satuttaa aivan järjettömän paljon se että mies on pettänyt, pettänyt ja ollut toisen kanssa sängyssä kolmessa viikossa useammin kuin minun kanssani parissa vuodessa.🙄 Kun olen itse seksuaalisempi ihminen ja olen joutunut olemaan ilman hänen takiaan ja sitten tapahtuu näin. Ei hän osaa sitä minulle selittää ☹️
Selvitämme perheterapeutin kanssa solmujamme, mutta se mikä taival minulla on tästä selviämisen kanssa, siinä minulla riittää haastetta. Olen aivan vereslihalla vielä, onhan aikaa kulunut niin vähän. Ihmettelen, että koska helpottaisi..

Haluaisin niin luottaa ja uskoa. Onhan tuo nyt alkanut puhuakkin, ja olla aktiivisempi kotona. Terapiaankin oli heti valmis lähtemään ja suostui soittamaan ottamaan sinne yhteyden. On ihan selvästi stempannut nyt, ja on itsekkin aika shokissa. Minun kipuni näyttää satuttavan häntäkin.
Minä, kahden lapsen alle kolmekymppinen äiti, huomaan kivun olevan välillä niin kova etten lapsista huolimatta pysty olemaan satuttamatta itseäni. Mutta lapset estävät sen olevan mitään sellaista mistä heille koituisi välitöntä vahinkoa. Olen oksentanut muutaman kerran ja viiltänyt itseäni pariin otteeseen. En kovasti, mutta niin että kipu siirtyy.. todella typerää😟
Ahdistaa.

Käyttäjä eheytynyt kirjoittanut 15.03.2011 klo 12:09

Niinpä... Tietoisia on valinnat. Itse laitan oman pettämiseni nuoruuden typeryyden ja ajattelemattomuuden piikkiin. Todella väärin se oli, sitä en sano.

Ja nyt mieheni kanssa yritin häntä saada terapiaan kun meillä paljon riitoja ja ongelmia oli, hän vain ei innostunut asiasta ollenkaan. Nyt sitten kun toiselle naiselle viestitteli ja pelkää menettävänsä perheensä, on soitellut terapia-aikoja.. Sellaisia..

Käyttäjä Harm kirjoittanut 15.03.2011 klo 17:31

Me olemme käyneet terapiassa pettämisen jälkeen. Jos mitään halua on yrittää rakentaa suhdetta uudestaan, terapiasta voi olla suuri apu. Itse en ollut oikein tajunnut ongelmia olevan. En pettänyt sen takia, etten haluaisi olla nykyisessä suhteessani, haluan todella. Tein virheellisen valinnan humalassa. Yritämme, mutta tiedostan epävarmuuden ja sen mahdollisuuden, että menetän oman virheeni takia minulle kaikkein rakkaimman ihmisen tässä maailmassa. En pyydä mitään eikä minulla ole siihen oikeuttakaan, mutta jos joskus saan anteeksi ja voin antaa itselleni anteeksi, on se asia, mitä toivon kaikkein eniten tällä hetkellä elämässäni. Kyllä, tietenkin, minäkin vihaan pettämistä. Vihaan itseäni. Pettämistä ei saa pyyhittyä mitenkään pois eikä tehtyä saa tekemättömäksi. Ei näitä palstoja varmaan kukaan pettämistä suunnitteleva lue, ei kai sitä yleensä mitenkään suunnitella muutenkaan, mutta jos lukee niin ei kannata pettää, ei todellakaan. Tuhoaa rakkaimpansa ja itsensä.

Käyttäjä Mara70 kirjoittanut 16.03.2011 klo 13:19

en muista olenko omaa tarinaani näissä asioissa kertonut, mutta avioliittome alussa sovimme, että paikkoihin joissa houkutus pettämisen voi olla suuri, esim. baari-illat, matkat, pikkujoulut yms.
mennään aina kahdestaan, olin yhden pettämisen kokenut silloin samoin vaimoni.
Noh moni tulkitsee tämän sitomiseksi, vapauden pois heittämiseksi sun muuksi.
Mutta kas kummaa homma pelaa, näin on toimittu 21 vuotta ja molemmat ovat tyytyväisiä, pettämistä ei ole ollut.
Kaikki on sujunut hyvin.
Kumpikaan ei ole tuntenut itseään tukahdetuksi.
Voin suositella samaa mutta jokainen tosiaan hakee linjansa itse, tuo alkoholi tuntuu olevan suurin selitys näihin petämisiin siispä kehoitankin joko toimimaan niin kuin me tai jättämään baari-illat kokonaan.

Käyttäjä housecat kirjoittanut 17.03.2011 klo 08:58

Itse en ainakaan selviytynyt miehen yhdenillan syrjähypäystä kun kävi jotain paikkakunnan likasta horopersettä painamassa tuhannen kännissä. Kyseessä oli ääriluotettava mies, en koskaan, ikinä, missään tilanteessa olisi HÄNESTÄ uskonut moista. Yritettiin kyllä parantaa suhdetta, mut ei siitä mitään tullut. Koin miehen saastaisena ja pystyin vain miettimään kuinka likainen ja mielisairas se nainen oli joka vikitteli varattua miestä (mistä oli hyvin tietoinen - millainen nainen tekee tälläistä?) Pistin pois sen ukon mun elämästä ja suosittelen sitä myös muille. 🌻🙂🌻

Käyttäjä Marmaduke kirjoittanut 29.11.2013 klo 12:11

Anteeksi, kun nostin vanhan keskustelun, en jaksa selvittää, onko se väärin/sopivaa. En halunnut selata kaikkia aiheita palstalla, jokainen sana on liikaa nyt, kaikki tuntuu vaan puukoniskuilta. En edes tiedä mitä kirjoittaa. En kykene lukemaan mitään vertaistukea, en kuuntelemaan ketään. Ennen en osannut suojata itseäni millään, nyt kaikki muurit on pystyssä. Nykyajan ihmisenä koitan hakea apua sieltä, mistä sitä helpoimmin saa, eli netistä. Kavereille en kykene vielä puhumaan. Enkä tiedä onko tästäkään apua. Onko mistään.

Mieheni jäi alle viikko sitten kiinni pettämisestä jo toisen kerran, ensimmäinen tapahtui 10 vuotta sitten, kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen. Oltiin silloin vuosi erossa ja palattiin yhteen, kun mies halusi. Muutettiin eri paikkakunnalle, minun kotipaikkakunnalleni. Kasattiin elämää uusiksi, mutta ilmeisesti ei kunnolla. Ja ei vaan ilmeisesti, vaan ihan oikeasti ei. Naimisiin mentiin 2006, se paransi kaiken. Tai niin luulin. Kai se hetkeksi paransikin, en juuri nyt ole enää varma.

Luulin että mielenterveysongelmani (masennus ja siihen liittyvät lieveilmiöt) olivat silloin syy ja voi olla että se on nytkin, vaikka voin paremmin kuin koskaan. Näennäisesti. Oloni kohetessa päätin parantua itse, yksin. Jätin miehen ulkopuolelle. Yksin.

Koitan nyt perustella asiaa järkevästi, puhun miehen kanssa asioista paljon, mutta tuska on niin lähellä, etten tiedä onko se vain paniikinomainen tila pitää mies luonani. En voi olla enää varma, etteikö hän kuuntele vain pitääkseni minut kasassa. Pelkääkö hän, että se kaaos, mikä masennuksestani aiemmin tuli, palaa takasin.

Ajoittain kykenen selvään ratkaisuun, pakkaan miehen kamat ja vien häneltä avaimen. Suksi kuuseen minun kodistani. En edes ajattele silloin, että kyseessä on meidän koti. Se, mitä ollaan rakennettu kohta 13 vuotta. Huomaan toivovani, että meillä olisi lapsia, että voisin hänet sillä pitää. Välillä järkevästi päätän, että en voi heittää tätä pois. En vaan halua. Mutta miten?

En tiedä enää kykenenkö kilpailemaan miehen uuden naisen kanssa. En tiedä miten vakavaa se on. Tekee mieleni kysyä ja rankuttaa, mutta tiedän, ettei sitä vastausta ole, jonka haluaisin kuulla ja jonka uskoisin todella tulevan sydämenstä. Nurkkaan ahdistettuna mieheni valehtelee. Ja totuus irtoaa vasta sitten, kun ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin kertoa totuus. En tiedä enää miten luottaa. Jos jatketaan, en voi tietää lähteekö hän silloin, kun olen jollain tavalla asian kanssa sujut, kun hymyilen ja sanon että rakastan. Ei sillä, sanon sen nytkin ja se todella pitää paikkansa.

Järkevästi ajatellen tiedän, ettei tämä tule olemaan helppoa, kummallekaan. Tunnemyrskyjä tulee, voi tulla pitkään. Voi olla ettei ne lopu koskaan. Voi olla, etten kykene antamaan anteeksi. On vaan niin hiton vaikea hyväksyä sitä. Hyväksyä mitään.
Paljon on todellakin puhuttu viime päivinä ja huomaan itse koko ajan, että keskustelussa on minäminäminä. En tiedä johtuuko se minusta vai siitä, että mies ei halua enää puhua ja yrittää. Hän puhuu jostain, jostain tärkeästäkin ja silti vaan epäilen. Voi olla, että hän haluaakin jatkaa, mutta hänen tapansa on toinen. En voi vaatia häneltä sitä, että minun tapani on se oikea. Ei sillä, että nyt edes tietäisin, että mikä se minun tapani on. Voiko oikeaa tapaa edes olla.

Kerrankin elämässäni en tiedä mitä tehdä. Aina olen olen ollut tietävinäni, minäminäminä. Nyt pitää jättää pallo toiselle ja samalla pitää se itse. Pitää olla me ja pitää olla se minä.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 29.11.2013 klo 14:55

Hei🌻🙂🌻
Aika harvoin sekoko totuus tulee selville...meillä on nyt vuosi toisesta pettämisestä ja ensimmäistä mies ei pitänyt pettämisenä olleenkaan, vaikka sitä se selkeästi oli.
Tämän toisen jälkeen hän itse romahti: joutui sairaslomalle.
Minulla on ollut hankala fyysinen sairaus ja tässä tilassa tämä on sattunut todella paljon.
Monet masentuvat elämässä nykyään ja selviytyvät.
Itse olen nyt masentunut, tuon uskottomuuden aiheuttama traumaattinen kriisi muuttui masennukseksi. Olisi pitänyt reagoida jo aiemmin omaan pahaan oloon.
Mies ei halunnut eroa, enkä ehkä minäkään.
Äkkiä voi pudota pohja kaikelta ja pahaa oloa, sekä surua tulla.
Toivon, että kaikesta huolimatta jaksat. Tiedän, että helppoa se ei ole.
Voimia🌻🙂🌻

Käyttäjä Beren kirjoittanut 29.11.2013 klo 15:04

Hei Marmaduke,

Raskaan ja mielenkiintoisen ketjun olet kaivanut naftaliinista. Tietysti voi kirjoittaa siihen ketjuun joka tuntuu luontevalta ja onhan se muillekin avartavaa kun arkistosta löytyy koskettavaa luettavaa.

Valitettavasti tarinat jäävät monen kohdalta kriisin alkuvaiheeseen ja olisi mukava tietää miten elämä myöhemmi on asettunut.

Marmaduke, en osaa sanoa mikä on kohdallasi oikea ratkaisu, sitä tuskin tietää vielä kukaan. Yritä kuitenkin muistaa, että voit lähteä suhteesta myöhemminkin. Pääsääntöisesti edellinen suhde kannattaa ensiksi lopettaa niin, että ei jää kovin paljoa selvittämättömiä asioita. Näin ollen ehdotan, että yritätte rauhoittaa keskinäistä selvittelyaikaa, mielellään myös ulkopuolista apua ja katsoa ajan kanssa mikä on tilanne.

Toivotan voimia!

Käyttäjä simu1 kirjoittanut 30.11.2013 klo 07:52

Hei kaikki,

Kirjoitin tuonne aiempaan ketjuun alkutilanteeni, silloin kun se oli päällä, joku teistä silloin oli siinä ketjussakin, kirjoitin pelkällä simu nimikkeellä silloin, unohdin jo salasanani joten kirjoitan nyt jatkoa siihen kun pari kuukautta on kulunut, kun joku sitä halusi, että mitä tapahtuu sitten, mutta tässä tuo alkutilanne:

Tämä oli silloin lokakuussa:

Minulla on myös samantyylinen tilanne, olimme yhdessä 24 vuotta joista 20 naimisissa. Mieheni löysi uudelta työpaikaltaan uuden naisen johon kuulemma on nyt rakastunut. Hän oli niin reipas, että jätti minut tekstiviestillä, tämä tapahtui tämän kuukauden alussa. Nyt olemme kyllä keskustelleet/ tapelleet jopa hän kävi olemassa kotonakin mutta ei siitä nyt sitten oikein mitään tullut. Hän on palannut takaisin sen ihanan naisensa luokse. Mieli on ihmeellinen joskus olen ihan loppu, joskus täynnä raivoa. Jossain palstalla kun nyt olen näitä lukenut joku sanoin eheytyminen kestää yhtä kauan kun suhdekin on kestänyt, niin minä olen sitten vasta ehjä vanhainkodissa, sinä olet varmaan nuorempi. Aluksi en edes uskonut että tälläistä voi tapahtua, mutta nyt alan vähitellen varmaan uskomaan. Mieheni on varmaan jo myös hakenut avioeroa, että voimme jakaa yhteisen omaisuuden, jota on kertynyt 24 vuodessa. Tuli vähän sekava kirjoitus mutta ajatukset eivät ole kirkkaita vielä täälläkään. Tällä hetkellä juuri nyt on valtava viha päällimäisenä.

Sitten sitä jatkoa:

Todellakin mieheni oli hakenut silloin avioeroa heti, oli ehto että uusi nainen otti hänet takaisin muutenkin hän piti miestäni uhkailemalla ja kiristämällä otteessaan, no mieheni oli kuulemma ajatellut koko ajan paluuta takaisin minun luokseni, mutta aina tuli jotain tähän väliin, että minä romahdin.

Siis nyt tilanne on se, että olemme mieheni kanssa puhuneet todella paljon kaikista asioista myös vaikeista ja käymme seurakunnan perheneuvonnassa yhdessä, minä käyn siellä myös yksin, mieheni käy terapiassa yksityisellä yksin. Siis olemme tarvinneet todellakin tässä tilanteessa kaikki avun jonka voimme vaan saada sekä ilmaiseksi että ihan rahalla.

Tilanne on todellakin vaikea nyt sen toisen naisen kanssa, mieheni ei enään halua olla kuin minun kanssani, mutta nyt se toinen nainen onkin raskaana ja raskaus on kai monilapsinen, ikääkin sillä naisella on jo sen verran, että voisi olla isoäiti ja hän oli kuulemma steriloitukin, mutta kun kuulemma nyt vaan kävi niin. Tosi ihmeellisesti sattunut. Myös tämä nainen uhkasi miestäni, että jos hän lähtee, niin hän tekee itsemurhan. Se että mieheni petti kerran ja se keikka jää hänen mieleensä unohtumattomasti, jos hän vaan hengissä selviää, niin varmaan pitää jatkossa pippelin housuissa, eikä enään ikinään vilkaisekkaan muita naisia.

Myös tämä toinen nainen lähettelee meille mieheni kanssa mielenkiintoisia tekstiviestejä prepaidliittymästä, mutta sellaisia, että me tiedämme, että se on hän, koska niitä asioita ei voi kun hän tietää. Tämä elämä on todellakin vaihtunut tylsästä normaalista kauniisiin ja rohkeisiin. Niitä tekstiviestejä en kyllä katselmaan kovinkaan kauan vaan menen poliisin puheille, eiköhän ne siitä lopu. Siis mieheni löysi vielä elämäänsä tuollaisen ns. hullun. Olen häneltä kysynyt, että miten hän sekosi tuollaiseen mieleltään sairaaseen ihmiseen, hän sanoin ettei sitä alkuun näkynyt, mutta se tuli kyllä selväksi aika pian, mutta sitten tulivat nämä muut asiat.

No tuossa tilanteessa kun kuulin tuon viimeisen jutun taas romahdin sinne pimeään kuoppaan ja halusin vaan tilanteesta karkuun alkuun, mutta olemme taas mieheni kanssa joutuneet juttelemaan tooooodeeeeellla paljon, niin katsotaan nyt mitä sitten tuleman pitää.

Mutta sitten taas jatkoa, tämä on todellakin sekavaa taas mutta täällä tilanteet vaihtuvat nopeampaan kuin kauniissa ja rohkeissa.

Nyt pitkien keskinäisten ja ulkopuolisen avun kautta olemme tulleet tilanteeseen, että kummatkin asuvat nyt erillään yksin ja sitten aikanaan muutamme taas yhteen.

Nyt me niin kuin seurustellaan, asutaan erikseen mutta ollaan yhdessä ja katsomme sitten aina asia kerrallaan asioita eteenpäin.

Mieheni katuu todella syvästi ja haluaisi vaan, että saisi minut takaisin ja elämä olisi niin kuin ennenkin, sehän ei ole mahdollista, mutta kyllä me yhdessä katsomme nyt meidän elämän eteenpäin mitä sillä on annettavaa, yhdessä.

Eihän sitä sitten tiedä miten elämä menee, mutta nyt on tälläinen tilanne. Ja tämä on todellakin kaikki tapahtunut ihan elävässä elämässä.

Käyttäjä Beren kirjoittanut 04.12.2013 klo 09:31

Hei Simu,

Huh, tilanteessasi tosiaan riittää kestettävää. Hyvä, että olette saaneet puhuttua ja olette saaneet ulkopuolista apua. Onko sellainen olo, että teidän suhdetta on helpompi alkaa rakentaa uudelta pohjalta kun asutte erillään vai onko erillään asumiseen muita syitä? Ulkopuolisena on vaikea asettua tilanteeseesi, niin hurjia käänteitä olet joutunut kohtaamaan. Kuulostaa melkoiselta mielen hallinnalta, että pystyt pyrkimään siihen, että korjaat välit mieheesi ja pystyt näkemään, että voitte vielä saada hyvän parisuhteen uudelta pohjalta. Toivon, että onnistutte.

Raskauden takia miehesi joutuu olemaan jollain tavalla yhteydessä naiseen jatkossakin. Tässä tilanteessa joudut monella tavalla sovittelemaan asioita miehesi kanssa. Joustavuutta ja kykyä kompromisseihin tullaan tarvitsemaan.

En osaa kuin toivottaa voimia ja toivoa, että ainakin joiltain osin asiat kääntyisivät parhain päin. Ikäviä käänteitä on ollut enemmän kuin kenenkään pitäisi joutua kestämään.

Yritä nähdä vähän kauemmaksi ja nähdä kuinka aurinko paistaa edelleen kunhan tummat pilvet aikanaan väistyvät.

Käyttäjä Marmaduke kirjoittanut 08.12.2013 klo 14:14

Ei auta haluaminen ja uskominen. Päätös tuli eilen eli muutetaan erilleen. Minä olisin halunnut pitää kiinni myötä- ja vastamäessä lupauksesta, mutta mies ei kykene. Tekee mieli syyttää jotain, mutta ei se taida auttaa. En tiedä mikä auttaa, auttaako mikään.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 08.12.2013 klo 19:10

Hei🌻🙂🌻
Olen todella pahoillani puolestasi Marmaduke.
Meillä tilanne toisin: tänään mies yllättäen tuli ja halasi minua todella koskettavasti sanoen, että ikinä hän ei enää tule pettämään luottamustani, sillä niin kauaskatsoiset seuraukset tulivat hänen uskottomuudestaan.
Nyt vain toivon toipumista uskottomuudesta puhjenneesta masennuksestani ammattiavun ja lääkityksen avulla.

Käyttäjä sofia73 kirjoittanut 08.12.2013 klo 23:33

Hei Marmaduke ja muut ketjuun kirjoittaneet!

Tuo otsikko ketjussa: Selviytyykö sitä yhdessä pettämisen jälkeen, sai minut pysähtymään lukemaan ketjua.

Itsellänikin on omakohtaista kokemusta petetyksi tulemisesta. Viisi vuotta sitten avioliittoleirillä mieheni kertoi minulle vuosia kestäneestä uskottomuudesta useiden naisten kanssa. Olihan meillä mennyt huonosti, ja ollut riitaista useiden vuosien ajan, mutta en silti olisi uskonut, että hän on ollut uskoton minulle. Olinhan sitä aiemmin aina joskus tivannut, mutta saanut aina kieltävän vastauksen. Sitten en enää jaksanut edes kysellä.

Ystäväni ehdotuksesta menimme avioliittoleirille, vaikka itsestäni tuntui, että pahimmat kuohut oli jo takana päin, ja suhteemme menossa seesteisempään suuntaan. Olin käynyt omiin ahdistuksiini terapiassa jo pitkään. Mieheni oli taas ajatellut leiristä, ettei uskottomuutta kannata tunnustaa avioeron pelossa. Eräs luento oli sitten puhutellut ja rohkaissut miestäni niin paljon, että hän ajatteli, ettei voinut olla tunnustamatta.

Luulin silloin, että hän ottaa puheeksi suhteemme alussa olleen kriisin - en olisi halunnut uskoa, että hän on ollut oikeasti seksisuhteessa muiden naisten kanssa. Toisaalta tunnustus oli helpotus, tuli jokin selitys sille epämääräiselle pahalle ololle. Ja olin iloinenkin mieheni tunnustuksesta, hänen rehellisyytensä puhutteli! Saimme siellä leirillä heti apua saman kokeneilta, se auttoi myös uskomaan, että mekin selviämme!

Tätä viestiä haluan välittää edelleen: uskottomuudesta voi selvitä yhdessä! Tärkeää on tahto antaa anteeksi. Itse nimitin sitä ensimmäistä syksyä rukousvaellussyksyksi. Tiesin, että minun on annettava anteeksi, ja se tuntui inhimillisesti vaikealta. Huokailin Jumalalle, että tahdon antaa anteeksi, auta! Nyt yli viisi vuotta myöhemmin kipu on hälvennyt, monia tunnemylläkköjä on kyllä ollut matkan varrella, ja tietenkin välillä jokin asia voi muistuttaa tai ahdistaa. Niistä on hyvä puhua puolisonsa kanssa, niin toinenkin tietää, missä mennään.

Asiat voi antaa anteeksi, unohtaahan niitä ei oikein pysty, mutta niiden kanssa voi elää ihan hyvää arkea! Olemme puhuneet asioista paljon, ja saimme leiriltä hyviä oppeja vuorovaikutukseen ja aviossa elämiseen. Alussa miehenikin kävi jonkin aikaa terapiassa. Haluan rohkaista, että vaikka kriisin alussa tuntuu tosi pahalle ja on väsynyt, olo kyllä helpottaa.
Keskusteluapua kannattaa hakea ja suosittelen kyllä avioliittoleiriä. Olemme olleet naimisissa nyt 15 vuotta.

Nämä asiat haluan jakaa tähän ketjuun rohkaisuksi!

Käyttäjä Beren kirjoittanut 09.12.2013 klo 10:11

Hei Marmaduke,

Ikävä kuulla, että päädyitte eroon. Eikö miehesi pystynyt kohtaamaan pettämistään vai valitsiko hän sen toisen naisen? Joka tapauksessa älä ainakaan syytä itseäsi siitä, että toinen toimi petollisesti, äläkä tunne siitä huonommuutta.

Pidä huolta itsestäsi!

Käyttäjä sofia73 kirjoittanut 09.12.2013 klo 22:39

Hei Marmaduke!

Olen myöskin pahoillani tilanteestasi. Sinä olet ainakin yrittänyt ja olisit halunnut jatkaa miehesi kanssa. Kysyit, että auttaako mikään..

Haluan sanoa että Jeesus auttaa.

Meidän Luojamme näkee kaikki tilanteemme. Häneltä saamme pyytää apua ja johdatusta, voimme jättää taakkamme hänen kannettavakseen.

Hänen Sanaansa voimme Luottaa!!

Kaikkea hyvää ja jaksamista Sinulle.

Käyttäjä kiss kirjoittanut 10.12.2013 klo 11:02

Hei, kaikki selviytymistä yhdessä pettämisen jälkeen kysymystä pohtivat🌻🙂🌻

En onneksi tiedä miten usein pitkän yhteiselomme aikana olen tullut petetyksi, mutta sen yhden pitempään kestäneen puolisoni syrjähypyn n. 10 vuotta sitten olen pystynyt antamaan anteeksi. Hassua sinäänsä, että tavallaan ymmärrän jotenkin sen olleen väistämätöntä siinä tilanteessa. Välillämme oli pitkä matka sekä fyysisesti että psyykkisesti. Emme olleet läsnä toistemme elämässä vaikka olimme pariskunta. Työnsimme toisiamme pois läheisyydestä ja olimme pettyneitä ja väsyneitä elämäämme. Elämään joka nyt katsottuna oli täydellisen ihanaa.

Sitten se, jolla oli mahdollisuus pettää löysi ymmärtävän sylin. Ehkä hänellä oli aikomus aloittaa uusi elämä uuden ystävänsä kanssa. Pettämisen tultua ilmi päätimme kuitenkin jatkaa yhdessä. Sivusuhteen päättäminen onnistui suht nopeasti pienten jäähyväisten jälkeen. Tavallaan annoin puolisolleni aikaa lopettaa sivusuhteensa rauhassa; jotenkin kummasti ymmärsin, että hän oli rakastunut toiseen. Teki kipeää lopettaa suhde. Ja jatkaa sitä tavallista vanhaa perheen kanssa. Olin tietysti raivoissani, tuskainen, luottamuksen menettänyt ja pohdin tapahtunutta nukkuen huonosti. Keskityin vain lasten turvallisuuteen.

Luottamuksen palaaminen kesti pitkään: vahdin, kyttäsin, kyselin ja marmatin taukoamatta. Kunnes palauduin elämään. Olimme kuin vastarakastuneet, löysimme toisemme uudelleen ja tajusimme mikä onni on parisuhde ja vanhemmuus. Nyt 10 v. 'suuren petoksen' jälkeen tajuan miten hoitaa suhdetta: rakastaa, hoivata, tehdä yhdessä ja puhua kaikesta. Puhua heti kun joku asia mättää. Valitettavasti tähän yhtälöön tarvitaan kaksi ja toista ei voi muuttaa puheliaammaksi. Tai määrätä: et saa pettää minua. Ketään ei voi omistaa. Kun tämän oivalsin, minun parisuhteeni sai ihan uuden ulottuvuuden. Rakkautta kaikille!!☺️❤️