Hei,

Koville ottaa sen tajuaminen, että oma rakas ei todellakaan tekojaan tehdessään ole juurikaan kyennyt ajattelmaan "minua" - vaan antanut omien tunteidensa vain viedä, lillunut siinä ihanassa hetkessä ja sulkenut kaiken muun ulkopuolelle.

Itse olen yli puoli vuotta kysynyt itseltäni sitä, miten mieheni ja ystävättäreni saattoivat tehdä tämän minulle, eikö heillä ollut yhtään säädyllisyyttä ja kunniantuntoa... tajuan vain kuinka itsekenskeisen hölmösti asetan tämän kysymyksen. Minua EI TODELLAKAAN ajateltu, joten teko ei siis sinänsä ollut tekijän mielestä minua vastaan (vaikka tietenkin näin käytännössä on). Tuo tunne oikeutti kaiken - tässä tapauksessa se ei ollut hetken humalapano "joka tuntui hyvältä ajatukselta" - vaan suurta, kuolematonta RAKKAUTTA....joka vain vei.Pah!

Voimia asian käsittelyyn kaikille - keskustelut ovat tärkeitä, mutta toisaalta jossain kohden pitää vain antaa mennä, vuosipäivä on ihan hyvä rajapyykki - tämän ajan olen itselleni luvannut ja sen jälkeen yritän antaa meidän molempien unohtaa. 🙂🌻

Heippa. Ajattelin vain antaa kuulua itsestäni.. 😉

Täälä siis ollaan. Edelleen avioliitossa. Edelleen pariterapiassa. Edelleen murheellisena ja välillä raivon partaalla.
ei mahdu tajuntaan se että mies on pettänyt, valehdellut..
Ja nyt kaikki on paljon paremmin. oikeasti. Mies on tehnyt paljon, mutta minä myösolen elänyt tätä elämää. Arkea ja juhlaa - arkea josta on tehty juhlallisempaa. Yhdessä.

Huonoja päiviä tulee. ja menee.
Silloin itken raivoan ja huudan kauheksia päin naamaa. No, kauheuksia.. toisaalta ne on tasan tarkkaan asioita mitä mies on tehnyt. Joten,..

jossain vaiheessa pitää pystyä kääntämään kokonaan uusi lehti. Ehkä siihen pystyy sitten vuoden jälkeen ehkä ei. Ehkä me ollaan silloin vielä yhdessä ..ehkä ei. Todennäköisempää on että ollaan.

yhteiset suunnitelmat auttaa. Mennään 5v hääpäivää viettämään italiaan, porin jazz on myös listalla..
mutta arjen yhteinen tekeminen on tärkeintä. Meidän suurin apu on yhteinen herkkuaterioiden kokkaaminen kun lapset nukkuu.

Nenykkä... olisi kiva kuulla miten teillä menee nyt.

Itse sain tietää pari kuukautta sitten mieheni pettäneen. Shokki ja järkytys oli valtava. Pahaa oloa ja itkua. Mutta kumma kyllä, ajatukseni olivat heti selvät - haluan edelleen mieheni jos hänkin minut haluaa...
Olemme nyt rakentamassa suhdettamme uudelleen. Olemme hakeneet ulkopuolista apua ja lukeneet kirjoja ja puhuneet. Meillä menee paremmin kuin aikoihin. Synkkiä hetkiä ja itkua edelleen on, mutta nekin olemme pystyneet käsittelemään. Tulevaisuutta suunnitellaan. Uskon että selviämme, ainakin tahtoa meillä molemmilla on.

Nennykkä, osaat kertoa hyvin, miltä sinusta tuntuu, minusta tuntuu ihan samalta, on kuin omia tuntemuksia lukisi, en vain ole kovin hyvä laittamaan niitä paperille.
Minulla sama tilanne, mieheni kärähti salasuhteestaan, kyseessä vain pidempi jakso, lähes kaksi vuotta kestänyt suhde.
Minä en löydä enää muuta mahdollisuutta meidän tapauksessa kuin parisuhdeneuvonnan. Nyt odotellaan aikaa ja kysyisinkin, onko siitä ollut teille mielestänne apua? Saako siellä neuvoja? Helpottaako puhua vieraalle? Kannattaako sitä mielestänne yrittää? Mieheni on valmis yrittämään mitä tahansa, että avioliittoomme voisi jatkua.
Kaikki joilla on kokemusta ammattiavusta tässä uskottomuus tapauksessa, niin vastailkaa.

Nenykkä olikin ehtinyt jo laitella kuulumisiaan ennen viestiäni 🙂 On aina niin mukava kuulla että muillakin on huonoja hetkiä ja silti ollaan yhdessä...

2912 kirjoitti 18.3.2009 12:29

Minä en löydä enää muuta mahdollisuutta meidän tapauksessa kuin parisuhdeneuvonnan. Nyt odotellaan aikaa ja kysyisinkin, onko siitä ollut teille mielestänne apua? Saako siellä neuvoja? Helpottaako puhua vieraalle? Kannattaako sitä mielestänne yrittää? Mieheni on valmis yrittämään mitä tahansa, että avioliittoomme voisi jatkua.
Kaikki joilla on kokemusta ammattiavusta tässä uskottomuus tapauksessa, niin vastailkaa.

Me olemme käyneet neuvonnassta, tosin vasta 2 kertaa. Olimme käsitelleet asiaa jo ennen sinne menoa, joten siellä ei kauheasti ole "uutta" meille vielä tullut. Vieraalle on ollut helppo puhua, meidän molempien ja se helpottaa. Ja jotenkin tuntuu että ne asiat ainakin on tosia kun ei hänelle voi valehdella. Samalla tältä kolmannelta on tullut hyviä oivalluksia ja lauseita joista on tullut hyvä mieli, tai ajatus kirkastunut - saanut ajattelemaan. Hän myöskin osaa johdatella keskustelua jos se jumiutuu.
Joten sanoisin jo näiden kertojen jälkeen, että on apua! Sinne kannattaa mennä avoimin mielin ja varautua nenäliinalla!

Toivottavasti tekin saatte apua.

Tuntuu niin tutulta tuo, että minä olenki syyllinen kun haluan asiasta puhua ja pilata hetken. Selitinki miehelleni,että pettämisen ilmitulosta on niin vähän aikaa ja mun on saatava puhuttua asiasta ja tehtävä ne kysymykset hänelle asioista jotka mieltä painaa. Onneksi hän oli samaa mieltä ja olen saanut puhua, vastauksia en ole ihan kaikkiin kysymyksiini saanut. Ei hän osaa sanoa. Helvetti sanon minä,hän on velvollinen selittämään.

Loppupeleissä kuitenki tiedän,että asiaa en voi vatvoa vuosia jälkeenpäin. Sillä on moni tappanut suhteen. Tässä tilanteessa oltiin samaa mieltä ja tärkeintä onkin et saan nyt puida asiaa,kun on toipumisprosessi aluillaan.

Se tuleeko suhteesta enää onnellinen ja vakaa on eri asia ja pystynkö olemaan siitä "jauhamatta",kuten mieheni asian ilmaisee jää nähtäväksi....

Jotain positiivistakin tähän päivään. Meillä on tänään ns. eka treffit tapahtuneen jälkeen. Outoa,oltiinhan asuttu yhdessä monta vuotta. Toisaalta on mielenkiintoista kokea tämä uudelleen tutustuminen. Tämä on mulle iso askel, en ole mieheni seurassa todellakaan pitkiä aikoja pystynyt olemaan,kun ahdistus on iskenyt ja olen joutunut pyytämään häntä poistumaan. Tätä iltaa ehdotin minä itse. Mies ei ole painostanut,eikä hoputtanut.

Jasse kirjoitti 1.12.2008 22:15

Hei,

Onko hän suoraan ja selvästi pyytänyt anteeksi ja katunut tekoaan? 😐

Voi olla, että jo aiemminkin kerroin tämän, mutta oma mieheni on sitä mieltä, että minä haluan pilata nykyisen hyvän olomme palaamalla muistelemaan menneitä, kun minua alkaa painaa tuon mennyt ja haluaisin jutella siitä. Eli minä olenkin sitten syyllinen, vaikka on kyse hänen teostaan.

Kuulin eräästä naisesta, joka oli kymmeniä vuosia sitten sattumalta työkuvioissa ollut ulkona ja törmännyt omaan mieheensä toisen naisen kanssa tanssipaikalla. Vielä kymmenien vuosien päästä naista askarrutti edelleen miehen käytös ja hän pohti sitä, vaikka heidän liittonsa selvisi kriisistä ja he olivat ihan onnellisia. Pettäminen on osa meidän petettyjen tarinaa, osa historiaamme- mutta minkä vallan sille annamme?🙂👍

Heips. Täällä taas. Yksi kuukausi takana. Nyt siitä sitten on puoli vuotta. Puolet siitä ajasta jonka sanotaan parantavan haavoja sen verran että hetkittäin kykenisi todella katsomaan tulevaa.
Terapian jatkaminen on ollut hyväksi, todella. Vasta nyt, puolen vuoden käyntien jälkeen, ruetaan oikeasti pääsemään jonnekkin. Tähän asti se on ollut palasia siltä ja täältä. Kriisi on ollut niin akuuttia,

tänään ihan vain näin lyhyesti, mies tuolla aloittelee ruuan laittoa, lapset nukkuvat. Yhteinen tekeminen on tärkeää ja itsensä pakottaminen läheisyyteen ja lähelle. Tilanteisiin jotka voivat tuntua alussa pahalta - mutta se helpottaa. En uskonut itsekkään sitä ennen kuin nyt näen, että tulosta on puolessa vuodessa tullut.

Voimia sinulle joka akuutissa kriisissä, traumatisoituneena etsit kaikkea mahdollista tietoa kuten minä tein. Koetan pitää tämän ketjun hengissä matkallani. Ehkä siitä on apua jollekkin. Että näkin päin on toivoa, joskaan selviytymistä en tietenkään voi luvata. Muta yritämme. Minä yritän, mies yrittää.. ME yritämme.

Hei,

Vuosipäivä tässä umpeutumassa - vuosi sitten miehelläni meni varsin lujaa tunnehumalassa, enkä sitä huomannut ennen kuin sitten toukokuussa kertoi tästä rakkaudestaan. Vuosi siis kulunut. Nyt mieheni sanoo noiden tunteiden olevan niin kovin kaukaisia, aivan kuin olisivat tapahtuneet toiselle ihmiselle. Nyt hän ei enää väitä tunnetta todelliseksi rakkaudeksi, vaan myöntää se olleen rakastumisen humahdus.

Edelleenkin hän on sitä mieltä, että olisi kyenyt pohtimaan tilannetta ja samalla pitämään yhteyttä tähän naiseen (minä vaadin katkaisua pohdinta-ajaksi). No, itse olen vakuuttunut, että yhteyden pito olisi vahvistanut tunnesidettä ja minä olisin ollut kestämätön pohtiessani heidän kohtaamisiaan. Tilanne olisi muuttunut vielä vaikeammaksi.

Hirvittävä sekoilu ja soppa, kun häntätumakkeet (aivojen osa, joka aktivoituu hormonierityksessä) olivat vauhdissa. En väheksy tunteita ja niiden ihanuutta, mutta tässäkin tapauksessa huomatiin kuinka kestävää SE OIKEA RAKKAUS oli. Joten maltti olisi valttia, vaikka kuinka on ihanaa.

Ja tosiaankin, meilläkin menee paremmin kuin aikaisemmin. Olemme molemmat tarkistaneet roolejamme ja käyttäytymistä toista kohtaan.

Pettämisestäkin voi selvitä. Voimia teille kaikille asian työstämisessä!🙂🌻

Hei. Täällä sitä taasen kirjoitellaan...
Mieheni pettämisen paljastumisesta on nyt kulunut 3,5 kuukautta. Siis melkoisen vähän aikaa. Ja sellaiset 2,5 kuukautta on kulunut siitä, kun mieheni jäi uudelleen kiinni - hän alkoi uudelleen kirjoitella tälle naiselle. (Molemmilla kerroilla hän lopetti yhteydenpidon heti asian paljastuttua. Heidän suhteensa on enemmän henkinen. Mieheni on helpompi puhua tälle naiselle. Tiedän toki, että on siellä sitä fyysisyyttäkin ollut, muttei kovin paljoa.)
Molemmilla kerroilla elämä romahti, mutta yhdessä jatkettiin - myös hänen toiveestaan. Toinen kerta toki oli tavallaan raskaampaa käsitellä, sillä lupaus yhteydenpidon loppumisesta oli tehty aiemmin. Sen jälkeen on mielestäni mennyt hyvin, tilanne huomioon ottaen. Minä rakastan miestäni edelleen niin valtavasti, sydämeen sattuu...

Reilu viikko sitten tämä nainen otti yhteyttä mieheeni ja nyt maailma on taas sekaisin. Mieheni vastasi hänelle, onneksi vain lyhyesti, mutta nyt mieheni pää on entistä enemmän sekaisin. Tuntui jo että hänenkin ajatuksensa olivat lähteneet selviämään. Vai tuntuiko se vaan minusta siltä, onko hän ollut yhtä sekaisin koko ajan?? Hänkin kuitenkin haluaisi ja toivoisi meidän saavuttava onnellisuuden yhdessä - tavallaan. Mutta epäilee kovasti samalla miten se onnistuu ja miten luottamukseni palautuu... Olen sanonut että se palautuu, älä siitä murehdi.
Minä olin pyytänyt häntä olemaan rehellinen, jos tämä kolmas vietittää... Sanomaan suoraan ja rehellisesti ja olemaan vastaamatta. Mutta hän valehteli. Paljon helpompi ja rehellisempää olisi ollut kertoa. Se olisi antanut minullekin tunteen että hän luottaa minuun ja haluaa tätä... Nyt kun asiasta valehdeltiin, tulee heti epäilys että mitähän muuta on jäänyt kertomatta. Vaikka uskon ja luotan kyllä ettei tässä välillä ole yhteydenpitoa ollut. Pakkohan minun on luottaa. Mutta voi miten pienellä teolla hän olisikaan saanut luottoni entistä suurempaan kasvuun, sillä rehellisyydellä... Nyt vaikutus on taas takapakkia...

Onko teillä asian kanssa pidempään eläneillä kokemusta siitä kuinka pettäjän ajatukset vellovat edestakaisin sen kanssa ettei tiedä mitä haluaa jne... Kuinka ne ovat siitä selvinneet - voinko jotenkin häntä auttaa, vai onko minun vain odotettava ja odotettava ja siinä samalla pelättävä, että entä jos tämä tunnehumahdus jota jatkui 4 kk viekin voiton kohta 12 vuoden suhteestamme ja ihanasta perheestämme, ihanista lapsistamme ja yhdessä saavuttamastamme elämästä.

Olemme ajautuneet aikojen saatossa kauemmas toisistamme (sen toki minäkin myönnän) henkisesti, mutta tunteita on edelleen, minulla ehkä enemmän. Tai ehkä mieheni ei vaan osaa omiaan tulkita näissä kuohuissa oikein. Minulla on vakaa usko ja luotto, että pääsisimme jälleen lähemmäs toisiamme ja saamme uuden alun molempien sitä tahtoessa. Ja panostaessa siihen. Mutta millä mieheni tämän ymmärtäisi. Vai selkiääkö se hänelle ajan kanssa. Meneekö tämä niin että minun nyt vaan täytyy jaksaa näyttää rakkauteni, vaikka itse sitä hieman vähemmän saisin takaisin??? Kyllä mieheni toki yrittää huomattavasti enemmän kuin ennen, muttei täysillä koska kolmas on vielä hänen aatoksissaan - etenkin jälleen yhteydenoton jälkeen. Seksi meillä sujuu, on aina sujunutkin. Ja sitä on riittävästi, jopa entistä aktiivisemmin. Käymme pariterapiassa puhumassa. Tavallaan toivoisin, että mieheni kävisi siellä yksinkin kun tuntuu noin sekaisin olevan. Mutta hyvä että edes yhdessä käymme. Kyllä se ainakin sillä hetkellä tuntuu auttavan.

Mieheni itse on halunnut meidän jatkavan yhdessä, mutta toivoisin hänen yrittävän vielä enemmän, näyttävän todella että hän minut haluaa... Suunnittelimme jo paikkakunnan vaihtoa. Näin saisimme tilaa hengittää ilman tätä kolmatta. Minä olin tähän todella suostuvainen. Päätös lähdöstä oli yhteinen ja molemmille mieluinen. Ehtona kuitenkin sanoin, että haluan hänen olevan varma että haluaa meidät elämäänsä. Ettei lasten tarvitse koulua yms vaihtaa ja sitten tulisikin ero. Nyt näiden hänen ajatusten velloessa minua pelottaa. Entä jos hän sitten sanookin, ettei onnistukaan... Vielä emme ole lähdössä mutta uskallanko enää edes suunnitella?

On tämä elämää. Olemme viikon puhuneet tästä, minä edelleen uskon, luotan ja haluan yhteisen tulevaisuuden. Tavallaan miehenikin haluaa, mutta voi - miksi hän silti on niin sekaisin. Myöntää kuitenkin että mennyt aika on ollut paljon parempaa kuin aikoihin, mutta samaan hengenvetoon sanoo että puuttuu sitä jotain "tunnetta".
Onko sitä tunnetta mahdollista saada takaisin? Ja kauanko se vie että voi sanoa että tuntuu tai ei tunnu... Voiko mitään aikarajaa vetääkään? Itse ajattelisin, että vähintään yhtä kauan se vie palauttaa kun mitä sen häviämiseenkin on mennyt - eli vuosia...??? Ja oikeastaan emme edes pääse sitä palauttamaan ennenkö tämä kolmas on hänen mielestään riittävästi hiipunut. Vai kuinka? Tokihan voimme jo pohjatyötä tehdä.
Itkettää. Toisen epävarmuus tavallaan murentaa minunkin uskoani huomiseen. Ja voi miten sydäntäni kivistää rakkaus, suunnaton rakkaus!

Ps. toivottavasti ei tullut kauheasti kirjoitusvirhitä... Kirjoitan pienellä miniläppärillä kyynelten sokaisemana...

Voi NiiinaM, niin paljon vastauksia, joihin ei välttämättä löydy heti vastauksia, vaan aika ainoastaan auttaa.
Minulla on sama tilanne kuin sinulla, mieheni jäi kiinni pettämisestään reilut kolme kuukautta sitten. Meidän tilanne eroaa teihin vain niin, että mieheni "kalusi" suhteensa loppuun eli hän halusi hänestä jo eroon, ja kun tämä nainen ei halunnut miestäni päästää, niin nainen alkoi minulle viestitellä ja näin ollen käräytti miheni. Eli tässä mieheni tapauksessa ihastus kului loppuun, hän ei saanut siitä enää mitään, huomasi, että ei ruoho olekaan vihreämpään aidan toiselle puolella. Ehkä sinun miehesi on ihastunut tähän naiseen, se selittäisi sen, miksi hän on niin sekaisin. Mutta usko pois, ihastus menee kyllä ohi, jos se ei syvene rakkaudeksi. Minä sanoisin sinun tapauksessasi sen, että miehesi katkaisee välinsä ainakin tilapäisesti tähän naiseen, koska tehän käytte jo pariterapiassa, silloinhan hän haluaa yrittää sinun kanssani. Tee selväksi, että yhteydenpidon on loputtava. Näin ollen hän voi keskittyä vain TEIHIN.
Mieheni ei ole ollut yhteydessä tähän naiseen ollenkaan tämän jälkeen. Meidän tapauksessa kuitenkin, tämä nainen kiusaa viesteillään nyt minua, mutta yhdessä mieheni kanssa on päätetty, että viesteihin ei vastata ja jos nainen ottaa mieheeni yhteyttä, mieheni kertoo sen. Tämä nainen on päättänyt tuhota meidän avioliiton, hän on sen suoraan miehelleni sanonut, että kyllä tässä on kestettävää ja hampaat irvessä menoa välillä, ei ole helppoa lukea katkeran jätetyn naisen tilityksiä, kyllähän siitä aina sydämeen pistos tulee, on ne sitten täyttä puppua tai ei... Täysin avoimella toiminnalla tästä on mahdollista selvitä, mutta ei valehtelulla. Minun tunteeni ovat menneet laidasta laitaan tänä aikana, mutta aina vain mieheni vannoo rakastavansa vain minua, toki hänkin on välillä väsähtänyt ja varmasti miettinyt, että kannattaako yrittää, kun tämä on näin vaikeaa... Mutta minusta mieheni on nyt kyettävä osoittamaan se, että rakastaa minua niin pahoina kuin hyvinäkin päivinä. Hän on osoittanut sen kyllä, tulee ja halaa, lähettää päivisin tekstiviestejä, sähköposteja, nukumme sylikkäin, kertoo joka päivä, kuinka tärkeä olen hänelle ja ennenkaikkea hän ei ole jäänyt kärähtämisen jälkeen kiinni uusista valheista. Mutta vaikeaa tämä on silti meilläkin, usko pois, kestää tämän naisen sairaat viesti ja olla lujana, monet itkut vielä itketään ja monet riidat tapellaan, mutta eipähän ole sitten ihan helpolla ainakaan luovutettu.
Minusta miehesi pitäisi nyt osoittaa, kuinka tärkeä sinä olet hänelle. Onko hän valmis ehkä elämänsä suurimpaan taistoon? Hyvän asian puolesta kannattaa taistella, jos molemmat ovat todellakin halukkaita siihen.

Hei 2912. Kiitos vastaksestasi. Tavallaan tiedänkin jo että vain aika auttaa, mutta koko ajan sydämeni pelkää ettei mieheni anna sitä meille riittävästi vaan tekee pikaisen ratkaisun... Vaikka kyllä hänkin tietää, että pitää varautua piiiiiiiiiiitkän, jopa vuosia kestävään projektiin. Olemme siitä monesti jutelleet. Hän tietää myös, että jos hän lähtee tällaisen pikaratkaisun seurauksena, en ota häntä takaisin. Olen sanonut että katsotaan ensin miten meillä rahkeet riittää ja ellei riitä niin vasta sitten erotaan - ja sen ettei siihen katsomiseen riitä muutama kuukausi vaan puhutaan pikemminkin vuosista ennenkö voi olla varma. Koska muuten teemme mielestämme väärin itseämme ja lapsiamme khtaan, jos uovutamme liian nopeasti.

2912 kirjoitti 5.5.2009 8:20
Ehkä sinun miehesi on ihastunut tähän naiseen, se selittäisi sen, miksi hän on niin sekaisin. Mutta usko pois, ihastus menee kyllä ohi, jos se ei syvene rakkaudeksi. Minä sanoisin sinun tapauksessasi sen, että miehesi katkaisee välinsä ainakin tilapäisesti tähän naiseen, koska tehän käytte jo pariterapiassa, silloinhan hän haluaa yrittää sinun kanssani. Tee selväksi, että yhteydenpidon on loputtava. Näin ollen hän voi keskittyä vain TEIHIN.

Ja mieheni on ihastunut tähän naiseen, on sanonut sen kun olen kysynyt. Rakkaudesta ei osaa sanoa tämän naisen kohdalla mitään, eikä tällä hetkellä minunkaan kohdallani. Se sattuu valtavasti kun toinen ei kykene enää vastaamaan pieneen lauseeseen minä rakastan sinua... Tai vastaa että niin minäkin kai jotenkin...

Olemme sopineet, heti silloin asian paljastuttua ettei mieheni pidä yhteyttä tähän naiseen. Kerran silloin alussa lipsahti itse aloittamaan kirjoittelun uudelleen ja nyt kontrolli petti ja meni vastaamaan. Sehän se tässä niin vaikeaa onkin kun ei voi pitää edes tätä yhtä lupausta - olla vastaamatta. Mikä sen kontrollin saa pettämään...?? Etenkin kun tietää seuraukset, että ajatukset sekoaa taas ihan täysin. Miten se kehu hänen suustaan voi kuullostaa niin paljon paremmalta kuin minun suustani ja saa mieheni täysin sokeaksi ja kuuroksi minua ja lapsia kohtaan. Ja tavallaan syytän tätä naistakin ettei voi pelata sovitun mukaan, sillä mieheni itse ilmoitti että se on loppu... Mutta eipä kai sitä voi olettaakaan että kaikki pelaisivat reilua peliä ja kunnioittaisivat toisia - kuten sinunkin tapauksesi julmasti osoittaa. Voimia sinulle ja teille! Samalla toivoisin, että olisin vaikka itse sinun tilanteessasi jossa mies on päässyt tunteissaan loppuun tätä kolmatta kohtaan ja haluaa aidosti olla kanssasi ja näyttää sen...

Mutta minusta mieheni on nyt kyettävä osoittamaan se, että rakastaa minua niin pahoina kuin hyvinäkin päivinä. Hän on osoittanut sen kyllä, tulee ja halaa, lähettää päivisin tekstiviestejä, sähköposteja, nukumme sylikkäin, kertoo joka päivä, kuinka tärkeä olen hänelle ja ennenkaikkea hän ei ole jäänyt kärähtämisen jälkeen kiinni uusista valheista. Mutta vaikeaa tämä on silti meilläkin, usko pois, kestää tämän naisen sairaat viesti ja olla lujana, monet itkut vielä itketään ja monet riidat tapellaan, mutta eipähän ole sitten ihan helpolla ainakaan luovutettu.
Minusta miehesi pitäisi nyt osoittaa, kuinka tärkeä sinä olet hänelle. Onko hän valmis ehkä elämänsä suurimpaan taistoon? Hyvän asian puolesta kannattaa taistella, jos molemmat ovat todellakin halukkaita siihen.

Uskon kyllä ettei teilläkään helppoa ole, mutta miehesi sentään näyttää sen halunsa yrittää. Juuri tuollaista toimintaa minäkin nyt "janoaisin" ja toivoisin. Että minusta välitettäisiin ja se näytettäisiin jopa normaalia runsaammin mitoin näin aluksi... Nyt meillä tilanne on päinvastoin, että minä halaan, lähetän viestejä... Toki miehenikin on kyennyt sitä näyttämään hieman enemmän kuin esim viime syksynä, onhan sekin jotain. Olen hänelle asiasta sanonut, mutta hän ei vaan nyt saa jotain "lukkoa" itsessään auki näyttääkseen tunteensa. Hän sanoo olevansa valmis yrittämään, mutta taitaa olla liian kiinni toisessa ajatuksin vielä että kykenisi täysin. Tämä on niin raivostuttavaa. Välillä tekisi mieli ravistella häntä ja huutaa "herää pahvi", minä olen tässä ja me selviämme. Olen koettanut takoa hänen päähänsä sitä että molempien on haluttava selvitäksemme. Ja samaa on sanonut terapeuttimme ja myös sen että kolmannen on silloin jäätävä... Mieheni tietää nämä ja on itsekin samaa mieltä ja sitten taas seuraavalla hetkellä epäilee niin kovin voidaanko onnistua ja mitä hän tuntee tätä kolmatta kohtaan...
Kai minun vaan pitää olla kärsivällinen ja antaa sen ajan kulua, vaikka se samalla pelottaa niin valtavasti kun toinen on epävarma, vaikka haluaakin yrittää yhdessä!

NiinaM kirjoitti 5.5.2009 11:47

Mutta eipä kai sitä voi olettaakaan että kaikki pelaisivat reilua peliä ja kunnioittaisivat toisia - kuten sinunkin tapauksesi julmasti osoittaa. Voimia sinulle ja teille!

Niin, ei ole todellakaan kiva lukea toisen naisen lähettämiä viestejä, että millon on naitu takaapäin, milloin eteenpäin, otettu suihin, anaaliseksit yms. Minua hän ivaa ja haukkuu, että vaikka kuinka tiedän,että nainen laittaa viesteihin omiaan, niin silti se sattuu. Ja koko ajan pelkään, mihin asti hän on valmis menemään ja että kestänkö minä sitten sen? En ole koskaan eläissäni ollut näin pohjalla kuin tämän asian tiimoilta olen ollut, tämä on ollut niin kovaa, ahdistus on kasvanut niin suureksi välillä, että olen saanut ikään kuin paniikkikohtauksia... olen laihtunut useita kiloja, tosin miehenikin on, ruoka ei edelleenkään maita, mutta nyt muistan jo sentään syödä. Ensimmäisestä kahdesta viikosta en muista mitään, ihme ja kumma olen saanut lapsille edes jotakin ruokaa pöytään.

Lainaus, samalla toivoisin, että olisin vaikka itse sinun tilanteessasi jossa mies on päässyt tunteissaan loppuun tätä kolmatta kohtaan ja haluaa aidosti olla kanssasi ja näyttää sen...

Tiesitkö, että ihastus kestää keskimäärin vuoden? Todellako haluaisit, että miehesi olisi pitänyt suhdettaan yllä vuosikausia sinun tietämättäsi? Minun mieheni suhde kesti vajaat kaksi vuotta, aluksi oli siis ihastusta ja loppu aika kuulemma pelkkää seksiä ja pari viimeistä kuukautta irtipääsyä hänestä... Kyllä minä antaisin mitä vain, että tämä olisi ollut pelkkä puolivuotinen kokeilu tai syrjähyppy, että mieheni olisi heti alussa tajunnut lopettaa. Vaikka hän näin jälkeenpäin vakuuttelee, että on aina minua rakastanut ja ei ole koskaan ollut aikeissa kotoa lähteäkään, jättää minua ja lapsia, niin arvaa vaan lohduttaako se paljon, vaikka kuinka hän sitä vakuuttelisi? Hänellä on ollut SALARAKAS lähes kaksi vuotta, se on pitkä aika vaimolle ja lapsille valehtelua, karjumista, poissaolevuutta ja minulle todella pahaa olla, yksin miettien, mikä miestä vaivaa... Ei minun päähäni mahdu se, että jos toista rakastaa, niin hänelle tehdään tämmöistä... Hänellä olisi ollut jokin muu ratkaisu kuin pettäminen, jos hän olisi halunnut. Ei asiat korjaannut vaan sillä, että sanotaan, Minä rakastan sinua, ei se tässä minunkaan tapauksessa vie minun tuskaani pois. Tottakai se helpottaa asioiden eteenpäin viemistä, mutta siitäkin huolimatta me ollaan tapeltu todella paljon. Ei ole helppoa uskoa miehen rakkauden tunnustuksia, ei todellakaan tämän jälkeen.. koska pitkän aikaa on ollut miehelle pelkkä kynnysmatto... Toisaalta jos mieheni olisi jäänyt suhteensa alussa heti kiinni, niin olisiko hän pystynyt ihastustaan jättämäänkään? Ehkä hän olisi ollut samassa tilanteessa kuin sinun miehesi nyt. Mutta vaikka tilanteenne on myös vakava, niin ainakaan miehesi ei tarvitse valehdella sinulle vuosikausia, jota mieheni teki. Hän on avoimesti kertonut, että on ihastunut, ei juokse nyt salaa vieraissa, niin kuin minun mieheni teki.

Yritän vaan antaa oman tilanteeni sinun eteesi, että ei koskaan ole "helppoa tai helpompaa" tilannetta kun pettämistä tulee, se on aina suuri ja vakava asia ja itsekin pitää katsoa peiliin, mitä pystyisi omassa itsessään kehittämään.
Toivon sinulle jaksamisia ja älä anna periksi, jos sinun mielestäsi teillä on pienikin mahdollisuus. Aika tosiaan auttaa. Minä olen ollut aikeissa lähteä jo monta kertaa, mutta minun mieheni on ollut sitkeä, hän haluaa minut loppuelämäkseen rinnalleen, aina ja ikuisesti. Ja minä olen luvannut antaa hänelle tämän yhden ja viimeisen mahdollisuuden osoittaa, että hän on yrittämisen arvoinen. Toivon sydämestäni, että hän on, sillä rakastan häntä edelleen, kaikesta huolimatta.

Sinä et voi muuta tehdä, kun kertoa miehellesi, että välität, rakastat ja pyydät, että hän tosissaan sitoutuu yrittämään. Muuta et voi tehdä. Ratkaisu on sen jälkeen miehelläsi.
Mutta älä anele polvillasi, koska sitä hän ei ansaitse, ei kukaan pettäjä ansaitse. Heidän on itse otettava vastuu teoistaan. Et sinä voi koko matkaa yksin anella, miehesi on tultava puoliväliin vastaan ja vähän enemmänkin...

2912 kirjoitti 5.5.2009 13:14

NiinaM kirjoitti 5.5.2009 11:47
Mutta eipä kai sitä voi olettaakaan että kaikki pelaisivat reilua peliä ja kunnioittaisivat toisia - kuten sinunkin tapauksesi julmasti osoittaa. Voimia sinulle ja teille!

Niin, ei ole todellakaan kiva lukea toisen naisen lähettämiä viestejä, että millon on naitu takaapäin, milloin eteenpäin, otettu suihin, anaaliseksit yms. Minua hän ivaa ja haukkuu, että vaikka kuinka tiedän,että nainen laittaa viesteihin omiaan, niin silti se sattuu. Ja koko ajan pelkään, mihin asti hän on valmis menemään ja että kestänkö minä sitten sen?

Uskon kyllä että sinulla on todella vaikeaa. Toivon koko sydämestäni, että sinä ja te yhdessä kestätte ja se kolmas uskoo jossain vaiheessa jättää sinut rauhaan, mitä pikemmin sen parempi!
Eikähän tietenkään kenenkään meidän tapauksia voi verratakaan, kaikki on vaikeita ja erilaisia tavallaan, vaikka kaikissa on petetty. Mutta toivon tasapuolisesti meille kaikille voimia ja keinoja selviytyä - oli itse kunkin ratkaisu sitten mikä hyvänsä!

2912 kirjoitti 5.5.2009 13:14
Tiesitkö, että ihastus kestää keskimäärin vuoden? Todellako haluaisit, että miehesi olisi pitänyt suhdettaan yllä vuosikausia sinun tietämättäsi? Minun mieheni suhde kesti vajaat kaksi vuotta, aluksi oli siis ihastusta ja loppu aika kuulemma pelkkää seksiä ja pari viimeistä kuukautta irtipääsyä hänestä... Kyllä minä antaisin mitä vain, että tämä olisi ollut pelkkä puolivuotinen kokeilu tai syrjähyppy, että mieheni olisi heti alussa tajunnut lopettaa. Vaikka hän näin jälkeenpäin vakuuttelee, että on aina minua rakastanut ja ei ole koskaan ollut aikeissa kotoa lähteäkään, jättää minua ja lapsia, niin arvaa vaan lohduttaako se paljon, vaikka kuinka hän sitä vakuuttelisi? Hänellä on ollut SALARAKAS lähes kaksi vuotta, se on pitkä aika vaimolle ja lapsille valehtelua, karjumista, poissaolevuutta ja minulle todella pahaa olla, yksin miettien, mikä miestä vaivaa... Ei minun päähäni mahdu se, että jos toista rakastaa, niin hänelle tehdään tämmöistä... Hänellä olisi ollut jokin muu ratkaisu kuin pettäminen, jos hän olisi halunnut. Ei asiat korjaannut vaan sillä, että sanotaan, Minä rakastan sinua, ei se tässä minunkaan tapauksessa vie minun tuskaani pois. Tottakai se helpottaa asioiden eteenpäin viemistä, mutta siitäkin huolimatta me ollaan tapeltu todella paljon. Ei ole helppoa uskoa miehen rakkauden tunnustuksia, ei todellakaan tämän jälkeen.. koska pitkän aikaa on ollut miehelle pelkkä kynnysmatto... Toisaalta jos mieheni olisi jäänyt suhteensa alussa heti kiinni, niin olisiko hän pystynyt ihastustaan jättämäänkään? Ehkä hän olisi ollut samassa tilanteessa kuin sinun miehesi nyt. Mutta vaikka tilanteenne on myös vakava, niin ainakaan miehesi ei tarvitse valehdella sinulle vuosikausia, jota mieheni teki. Hän on avoimesti kertonut, että on ihastunut, ei juokse nyt salaa vieraissa, niin kuin minun mieheni teki.

Ei, en tiennyt että ihastuminen kestää keskimäärin vuoden. Enkä todellakaan toivo että minulle olisi vuosia valehdeltu... 4 kuukaudessakin on ihan tarpeeksi kestämistä. Mutta mitäs sitten jos mieheni ei olisikaan jäänyt kiinni niin nopeasti. Voin onnekseni sanoa, että onneksi jäi... En tiedä miten olisin kestänyt jos olisi paljastunut paljon myöhemmin... Olen koettanut kysyä mieheltäni, että miten hän luulee, että tilanne olisi edennyt ellei olisi paljastunut... Noh, eihän hän siihen osannut vastata, sanoi vain että varmaan olisi jossain välissä yrittänyt lopettaa... Ehkä, tai sitten olisi jättänyt meidät. Mutta onneksi ei ainakaan myöntänyt kertaakaan sellaista ajatelleen ihan tosissaan. Mutta tiedäpä sitä sitten mikä on totuus. Minä uskon nyt siihen mitä minulle sanotaan, enhän voi jokaista sanaa ja lausetta epäillä.

Ja sitä minäkään en ymmärrä miten toiselle voi näin tehdä. Ihmiselle jonka on kumppanikseen valinnut, ihmiselle jonka kanssa on perheen perustanut, ihmiselle jolle on sanonut TAHDON... Elämä on ylä- ja alamäkeä, arkea ja juhlaa, mutta kun tunne tai joku muu alkaa hiipumaan niin miksei sitä voi suutaan aukaista ajoissa ja sanoa että nyt olisi pysähtymisen paikka ja tehdä suhteelle jotain. Mekin olemme tästä keskustelleet aikanaan, mutta tosipaikan eteen tullessa mieheni ei sitten kyennytkään (minun mielestäni suhteessamme ei ollut mitään "vikaa" ehkä hieman arkista, mutta minua tyydyttävää kuitenkin), eikö luottanut rakastamaansa ihmiseen vai miksi piti hakea lohtua vieraasta sylistä. Ja tämä toinen syli tiesi, ettei mieheni ole vapaa ja minäkin hänet tunnen. Se pahentaa asiaa. Joku voisi kokea sen toisin, mutta minä koen sen näin. Miten voin liikkua missään kun pelkään näkeväni tämän toisen naisen, nyt kun tiedän kuka hän on...

2912 kirjoitti
Yritän vaan antaa oman tilanteeni sinun eteesi, että ei koskaan ole "helppoa tai helpompaa" tilannetta kun pettämistä tulee, se on aina suuri ja vakava asia ja itsekin pitää katsoa peiliin, mitä pystyisi omassa itsessään kehittämään.
Toivon sinulle jaksamisia ja älä anna periksi, jos sinun mielestäsi teillä on pienikin mahdollisuus. Aika tosiaan auttaa. Minä olen ollut aikeissa lähteä jo monta kertaa, mutta minun mieheni on ollut sitkeä, hän haluaa minut loppuelämäkseen rinnalleen, aina ja ikuisesti. Ja minä olen luvannut antaa hänelle tämän yhden ja viimeisen mahdollisuuden osoittaa, että hän on yrittämisen arvoinen. Toivon sydämestäni, että hän on, sillä rakastan häntä edelleen, kaikesta huolimatta.

Sinä et voi muuta tehdä, kun kertoa miehellesi, että välität, rakastat ja pyydät, että hän tosissaan sitoutuu yrittämään. Muuta et voi tehdä. Ratkaisu on sen jälkeen miehelläsi.
Mutta älä anele polvillasi, koska sitä hän ei ansaitse, ei kukaan pettäjä ansaitse. Heidän on itse otettava vastuu teoistaan. Et sinä voi koko matkaa yksin anella, miehesi on tultava puoliväliin vastaan ja vähän enemmänkin...

Ei, en usko että on helppoa tai helpompaa tilannetta. Aina se rikkoo ja repii se on varmaa. Mutta se on kumma juttu tuo rakkaus, sillä minä en aio periksi antaa. Anella en aio, enkä kynnysmatoksi jäädä. Se on varmaa. Tiedän että miehenikin käy täällä lukemassa ja toivon, että hän saa paljon ajattelemisen aihetta. Ajattelemisen aihetta siitä miten tärkeää on olla sen luottamuksen ja rakkauden arvoinen. Ja osoittaa yrittävänsä - vilpittömästi, tosissaan ja ilman tätä kolmatta. Jos se ei sitten aikanaan riitä, niin ei sitten. Mutta joku pieni ääni sisälläni huutaa että nyt me voimme rakentaa uuden, hyvän ja onnellisen tulevaisuuden. Mennyt on mennyttä ja tulevaisuudessa on vain taivas rajana. Ja voi miten toivon, että miehenikin ymmärtäisi ja huomaisi että uusi tunne ja uusi, entistä parempi suhde välillämme on mahdollista!!! Ja alkaisi pyrkimään sitä kohden, vaikka sitten pienin askelin ajan kanssa.

Usko hyvään tulevaisuuteen on juuri se oljenkorsi, mihin itsekin takerrun. Lapset ovat ehkä suurin syy, miksi vielä jäin, en todellakaan halua, että heidän isänsä muuttaisi pois, kaikkeni teen, jotta isä olisi heidän jokapäiväisessä elämässään läsnä. Jos lapsia ei olisi, olisin kieltämättä melko varmasti lähtenyt, antanut periksi, lapset ovat kuitenkin iso syy edes yrittää. Silti en suostu mihinkään kulissiavioliittoon lastenkaan takia; todellakin haluan, että olemme jatkossakin yhdessä rakkaudesta ja aidosta tunteesta. Mieheni on sanonut muuttuvansa, että hänen juoksut on juostu ja tärkeintä on meidän perhe. Hän sanoo muuttavansa elämänsä siinäkin tapauksessa, vaikka minä lähden. Ja onhan hän jo muuttunut, toivon vain, että se olisi pysyvää.
Mutta surullista tämä on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Välillä viha hakkaa sydämessä ja olotila on sietämätön, tekisi mieli jättää sisällä oleva tuska siihen ja juosta itse karkuun. Mutta kun se ei lähde, tulee joka päivä, onneksi nyt harvemmin kuin ensimmäisenä kuukautena.
Ja itseltään kysyy, että mitä pahaa olen tehnyt, että ansaitsen tämän? Meillä meni huonosti jo ennen tätä suhdetta ja miehellä oli sietämätön työpaikka, vakava sairastuminen, mutta silti nämäkään vaikeudet eivät oikeuta hänen tekoaan. En tule tätä koskaan hyväksymään, toivon kuitenkin, että ymmärtäisin tämän joskus, jotta voisin antaa miehelleni lopullisen anteeksiannon. Mutta siihen on vielä pitkä tie, monta kyyneltä vielä edessä, katkeruutta, vihaa ja riitaa... kestämmekö sen, jos kestämme, niin sitten välillämme on aito rakkaus, luulen niin.
Toivottavasti miehesi ymmärtää, mikä aarre hänellä on. Kaikesta surusta, vihasta ja katkeruudesta huolimatta me yritämme, emmekä lähde karkuun. Avioero olisi siinä mielessä helppo valinta, mitään syitä pettämiselle ei tarvitsisi koskaan selvittää, kaiken voisi vain jättää siihen. Mutta eikö se olisi raukkamaista? Kyllä me naiset olemme vahvoja, niin vahvoja, että rakkautemme takia, yritämme, emme juokse karkuun. Tsemppiä, vahva nainen! 🙂🌻

Kysymys kaikille pariterapiassa käyneille...
Missä käytte (yksityinen, perheasiainneuvottelukeskus tms) ja mikä on terapeuttinne ammattinimike? Saatteko konkreettisia neuvoja ja tehtäviä kotiin viemisiksi?

Nyt on nimittäin niin, että olemme mieheni kanssa miettineet että saamamme anti ei ole vastannut odotuksiamme ja mietimme mistä muualta voisi apua saada?