Kesti muutama päivä lukea koko viestiketju, mutta nyt se on tehty ja muutamiin mieltä askarruttaviin kysymyksiini onkin jo vastattu.

Olin 2-4 vuotias kun äitini jätti minut miesysyävänsä hoiviin hänen lähtiessä yöksi töihin. Muistan että tällä kertaa nukkumaanmeno-aikana oli valoisampaa kuin edeltävinä päivinä ja muistan lähenevät tummat pilvet. Yöpöydällä oli lasillinen mehua joka minun piti juoda, se maistui samalle kuin sairaalassa ennen nielurisaleikkaustani juomani mehu. Heräsin jossain vaiheessa ja tunsin kuinka hän oli kietonut sormeni hänen elimensä ympärille, muistan ajatelleeni että minun pitää päästä pois mutta olin liian väsynyt liikkumaan. Heräsin uudelleen ja hän oli nostanut minut kontilleen sängylle ja nuoli minua. Muistan pelon ja miten kova ikävä minulla oli äitiä ja sitten taas pimeni. Sen enempää en muista tapahtuneesta taikka seuraavasta vuodesta ollenkaan.

Muistikuvat tapahtuneesta alkoivat palautua ollessani 10-vuotias, äitini hautajaispäivänä. Kerroin asiasta isäni naisystävälle joka vannoi ettei kerro asiasta isälleni. Ilkeitä ne kaikki pienet yksityiskohdat kuten millaiset pikkarit minulla oli, mille mikäkin maistui, tuntui, haisi, ne vain kertoo totuutta tapahtuneesta.

Piilotin muistikuvat mieleni perälle ja yritin unohtaa koko asiaa, kuitenkin se oli jo onnistunut muokkaamaan minun persoonaani. Minua on houkuteltu 13-vuotiaana mallinhommiin hyvin epämääräisten ihmisten tahoilta. 15-vuotiaana enoni lähetti minut hyttiin hakemaan lisää rahaa ystävänsä kanssa joka "pitää huolen ettei minulle käy mitään matkalla".Selvisin tilanteesata täpärällä mutta olen huomannut että tällaiset sairaat miehet pystyvät vaistoamaan heikkouteni ja olen koko ikäni saanut taistella muunkinlaista hyväksikäyttöä vastaan kuin vain seksuaalista.

19-vuotiaana minulle selvisi että äitini kuolema oli luonnollisten syiden sijaan itsemurha, koko sukuni mukaanlukien minua nuoremmat serkutkin oli tiennyt asiasta koko tämän ajan. Siitä kasvoi suuri kuilu jo vaikeaan suhteeseen isäni kanssa. Lähdin pois kotoa, ja aloitin varsinaisen kapinavaiheen joka kesti muutaman vuoden kunnes tapasin sen "oikean". Lyhyen seurustelun jälkeen tulin raskaaksi ja raskausaikana sain huomata seksuaalisen hyväksikäytön lisäksi kaikki muutkin mahdolliset hyväksikäytön tavat. Suhdetta kesti 5 vuotta jonka jälkeen tajusin lähteä lopullisesti.

4 vuotta tuon jälkeen olen tavannut oikeasti sen oikean 😍
Nyt olisin vihdoin valmis päästämään irti menneisyydestäni mutta en tiedä miten..
Tiedän etten pääse siitä eroon kokonaan eikä se olekkaan tarkoitus mutta solmia jonkin asteinen rauha menneisyyden kanssa olisi hyväksi. Olen puhunut tästä läheisten kanssa lähes kyllästymiseen asti mutta ei se ole auttanut..

Minun on todella vaikeaa luottaa ihmisiin.
Epäilen jokaista pedofiiliksi joka haluaa olla kahden lapseni kanssa.
Pitäisi varmaan ottaa yhteyttä psykiatriin..?
Onko kukaan kokeillut vaihtoehtoisia hoitoja näihin "vaivoihin"??
esim. reiki, hypnoosi...

Hei! Minuakin on seksuaalisesti hyväksikäytetty.. Siitä on nyt kymmenen vuotta, hyväksikäyttäjä oli silloinen isäpuoleni.... Olin silloin vain kymmenen vuotias, oudossa tilanteessa, uusi uusioperhe, uudet sisarpuolet, koulu ja kaikki muu... Sitten tämä hyväksikäyttökin vielä, en tajunnut pitkään aikaan että minua kohtaan oli tehty väärin. Aloin kuitenkin heti oireilla tapahtuneesta, aloin kokeilemaan alkoholia ja tupakoimaan, varastelemaan. En totellut kotona, mutta nyt vasta kun asia on käsitelty oikeudessa ja äidin kanssa, ymmärrän asian todella..

Tällä hetkellä kärsin keskivaikeasta masennuksesta ja se on jälki joka on tullut hyväksikäytöstä.. Oli todella vaikea käsitellä asiaa ja on edelleen, äitini ei aluksi uskonut sitä, koska oli niin rakastunut ja sokea, mutta nykään hän pahoittelee sokeuttaan asian suhteen..

Olen käynyt terapiassa ja muissa tapaamisissa, mutta missään ei ole kunnolla käsitelty tapahtunut, koska on ajateltu nuorta ikääni ja sitä että en ole vielä valmis... Tällä hetkellä tuntuukin että en ole ikinä valmis.

Halusin jakaa tarinani teidän muiden kanssa, koska en ole siitä puhunut enää nykyään kenellekään ja se vaivaa minua..

Voimia teille kaikille jotka olette kokeneet samaa!!! 🙂🌻

Hei,

Olen uusi palstalla ja haluaisin kuulla mielipiteitä..tiedän että minua on käytetty hyväksi, mutta en vielä miten pahasti.

Eli lyhyesti: Jouduin vajaa vuosi sitten keskelle aviokriisiä mieheni kanssa. Menimme pariterapiaan, jossa käymme tälläkin hetkellä.. Siellä kuitenkin muistiini palasi myös kokemukset minulle 12-14-vuotiaana tapahtuneesta säännöllisestä seksuaalisesta hyväksikäytöstä (tekijä oli pari vuotta vanhempi poika). Nämä asiat alkoivat pyöriä kovasti mielessäni ja aloitin niiden takia yksin psykoterapian. Terapeutti on traumoihin erikoistunut ja olemme kokeilleet EMDR-terapiaa.

Jo terapian alkuvaiheessa esiin nousikin aavistus vielä pahemmasta. Minulla on unenomaisia muistikuvia isästäni - todella todella ahdistavia ja pelottavia, mutta kunnolla en saa kuvaa mitä on tapahtunut. Muistikuvat liittyvät kuitenkin epämiellyttävään kosketteluun, suihkuun ja pissaleikkeihin. Nämä olisivat tapahtuneet n. 4-5-vuotiaana, jolloin isäni hoiti minua säännöllisesti viikonloppuisin (tätä en itse edes muista, mutta äitini kertoi käyneensä tällöin viikonlopputöissä).

Kun terapiassa ns. palasin lapsuuteeni, en voi edes kuvailla miten pelottavaa se oli. Koin todella voimakkaita fyysisiä reaktioita ja jouduimme keskeyttämäänkin muistelun pian. Nyt olen siis käynyt siellä pari kuukautta ja edelleen yritämme käydä läpi lapsuuteni "mustaa aukkoa" - emme siis ole vielä edes käsitelleet asioita, joita tapahtui myöhemmin. Haluaisin kuulla onko kellään vastaavia kokemuksia? Tuntuu, että koko ajan olen muistamassa jotain, mutta samalla torjun kaiken. Palautuuko muisti jossain välissä ja jos palautuu, onko sieltä odotettavissa pahempaa?

Tuntuu ahdistavalta, kun tähän asti olen elänyt ns. normaalia perhe-elämää ja nyt katsonkin itseäni ikään kuin kaikki tähänastinen olisi ollut teeskentelyä.. Olen saanut paljon, muun muassa kaksi ihanaa lasta. Heidän takiaan pitäisi jaksaa ja samalla hoitaa parisuhdetta sekä omia traumoja. Toisaalta olen ollut jotenkin helpottunut, kun olen tajunnut miksi olen koko elämäni kokenut olevani ns. jännittynyt ja ajoittain ahdistunut ilman näkyvää syytä..

Anteeksi, jos tuli sekavaa tekstiä.

☹️ en nyt oikein tiedä miten kirjoittaa edes asiasta... noh olen 14, ja täytän ensiviikolla 15...
kaikki alkoi siitä kun olin 8 vuotias. äiti lähti pois kotoa ja jäin kahdestaan ulkomaalaisen isäpuoleni kanssa. nukuin äitini sängyssä päiväunia, koska olin uupunut. sitten heräsin kun isäpuoleni hieroi selkääni. en ajatellut siitä mitään pahaa. hän jatkoi hieromista ja hivuttautui kokoajan lähemmäs haaroväliäni ja rinnustani. lopulta hän hyväili sormillaan haaroväliäni. sitten äiti tulikotiin ja hän lopetti... mutta se ei jäänyt siihen..
viimekesänä, juuri kun asia oli unohtumassa, tapahtui jotain vielä kamalempaa, eikä se lopu. olin nukkkumassa sängyssä normaalii tapaan,mutta heräsin siihen, kun isäpuoleni sormet olivat sisälläni. säikähdin kauheasti, ja olin niin shokissa etten pystynyt liikkumaan.
olin aivan hievahtamatta kauhusta jäykkänä ja hän alkoi nuolla minua, sitä jatkui n. 20min. lopulta hän kävi wc:ssä ja juoksin äkkiä pois paikalta kauhuissani. siitä on nyt vuosi, mutten saa sitä mielestäni, sillä isäpuoleni vihjailee kokoajan ja puristelee takamustani, hipelee ja halailee aina kun äidin silmä välttää.. ja iskee silmää... kaiken lisäksi hän aamuisin ottaa banaanin ja laittaa haaroväliinsä ja kysyy että haluanko banaaniaja iskee silmää. minua kuvottaa ja suututtaa niin että tekisi mieli iskeä häntä suoraaan naamaan.

olen elänyt sen sairaan ihmisen kanssa jo 8 vuotta enkä pääse pois. en tiedä mitä tehdä. äidille kerroin kun olin 9, mutta hän ei uskonut... väitti vastaan ja keksi kaikenlaisia tekosyitä... enää en viitsi puhua kellekkään. hävettää niin paljon. en uskalla koulusta mennä kotiin jos isäpuolellani on vapaapäivä... odotan muualla niin kauan kunnes äiti tulee kotiin.. kukaan aikuinen ei ymmärrä miksi inhoan isäpuoltani, ja pistää sen vain sen syyksi että olen teini-ikäinen kapinallinen...😭 😯🗯️

Zinnalle:
ihmisen keho muistaa... on mahdollista, että muistoja alkaa avautua sitä myöten kun on mieli aulis ottamaan vastaan - eli turvallisessa terapiassa kaikkein suojatuinta ottaa niitä kehosta tulevia muistoja auki.

rikkinäinenteini kirjoitti 17.6.2012 4:2

☹️ en nyt oikein tiedä miten kirjoittaa edes asiasta... noh olen 14, ja täytän ensiviikolla 15...
kaikki alkoi siitä kun olin 8 vuotias. äiti lähti pois kotoa ja jäin kahdestaan ulkomaalaisen isäpuoleni kanssa. nukuin äitini sängyssä päiväunia, koska olin uupunut. sitten heräsin kun isäpuoleni hieroi selkääni. en ajatellut siitä mitään pahaa. hän jatkoi hieromista ja hivuttautui kokoajan lähemmäs haaroväliäni ja rinnustani. lopulta hän hyväili sormillaan haaroväliäni. sitten äiti tulikotiin ja hän lopetti... mutta se ei jäänyt siihen..
viimekesänä, juuri kun asia oli unohtumassa, tapahtui jotain vielä kamalempaa, eikä se lopu. olin nukkkumassa sängyssä normaalii tapaan,mutta heräsin siihen, kun isäpuoleni sormet olivat sisälläni. säikähdin kauheasti, ja olin niin shokissa etten pystynyt liikkumaan.
olin aivan hievahtamatta kauhusta jäykkänä ja hän alkoi nuolla minua, sitä jatkui n. 20min. lopulta hän kävi wc:ssä ja juoksin äkkiä pois paikalta kauhuissani. siitä on nyt vuosi, mutten saa sitä mielestäni, sillä isäpuoleni vihjailee kokoajan ja puristelee takamustani, hipelee ja halailee aina kun äidin silmä välttää.. ja iskee silmää... kaiken lisäksi hän aamuisin ottaa banaanin ja laittaa haaroväliinsä ja kysyy että haluanko banaaniaja iskee silmää. minua kuvottaa ja suututtaa niin että tekisi mieli iskeä häntä suoraaan naamaan.

olen elänyt sen sairaan ihmisen kanssa jo 8 vuotta enkä pääse pois. en tiedä mitä tehdä. äidille kerroin kun olin 9, mutta hän ei uskonut... väitti vastaan ja keksi kaikenlaisia tekosyitä... enää en viitsi puhua kellekkään. hävettää niin paljon. en uskalla koulusta mennä kotiin jos isäpuolellani on vapaapäivä... odotan muualla niin kauan kunnes äiti tulee kotiin.. kukaan aikuinen ei ymmärrä miksi inhoan isäpuoltani, ja pistää sen vain sen syyksi että olen teini-ikäinen kapinallinen...😭 😯🗯️

Hei Rikkinäinenteini.
Hankkiudu esim. perheneuvolan kautta avun piiriin.
Nyt eletään kyllä kesää, mutta silti sillä taholla pitäisi olla joku tavoitettavissa.
Eli hankkiudu avun piiriin.
Ammattiavun.
Perheesi tilanne on todella paha.
Sinulla on oikeus pitää puoliasi, tulla kuulluksi, otetuksi vakavasti.
Isäpuolesi syyllistyy alaikäisen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, johon hänellä ei ole oikeutta.
Se on rangaistava teko.
Ole rohkea ja mene hakemaan apua.
On sinun elämästäsi kysymys.
Tuolla hyväksikäytöllä on kauaskantoiset seuraukset.
Katkaise se hankkimalla apua itsellesi.
Tsemppaan sinua täältä kaukaa, et ole yksin asian kanssa!
V o i m i a!ja rohkeutta!

Hei!
Uutena liityn tähän ketjuun mukaan, muutama viikko sitten muistin että minuakin on käytetty hyväksi lapsena serkkuni toimesta. Olen ihan sekaisin, ja en tiedä mitä tehdä. Psykologini on kesälomalla, seuraava aika vasta elokuun puolivälissä.
En muista kuinka usein, tai missä iässä tätä on tapahtunut. Muistikuvat ovat niin hataria. En ole myöskään varma onko tämä jäänyt vain koskettelun tasolle, vai onko sisääni työnnetty jotain. siedettävää kipua muistan tunteneeni kuitenkin.
Myös eräs toinen sukulainen on näin tehnyt, mutta vain kerran, hän käytti kätensä lisäksi teelusikkaa 😐
Nämä tapahtumat ovat jollain tasolla olleet mielessäni jo muutaman vuoden, mutten ole uskaltanut tai halunnut uskoa niitä niin pahoiksi kuin ne ovat, olen uskotellut ikäeron pienemmäksi ja tapahtuneet leikiksi. SErkkunikin on ollut jo teini-iässä, ehkä jopa lähempänä täysi-ikäisyyttä tapahtumien aikaan, itse olin alta kymmenen vuotias.
Vasta kun minulle kerrottiin tämän serkkuni epäilyttävistä "leikeistä" ymmäsin asioiden todellisen laidan.

Miten päästä tästä ahdistuksesta eroon? Tai ailahtelevasta mielialasta, yhtenä hetkenä kaikki on hyvin, ja seuraavana toivon haihtuvani olemattomiin. Ylireagoinko?

Luottamus on kärsinyt. Joku muukin mainitsi epäilevänsä jokaista. Itsellänikin on epäilyjä, jokainen mies joka pitää lapsiani sylissä, tuntuu epäilyttävältä. Jopa oma mieheni ja lasteni isä saa osakseen sairaita epäiksiäni.
En kestä yksioloa, itkeskelen ja tiuskin lapsille ☹️

Hei!
Hirveän ahdistuskohtauksen saaneena päädyin nettiin kaivamaan vertaistukea muiden kokemuksista. Tämä viestiketju on vanha, mutta kirjoitan tänne siinä toivossa, että joku osaisi auttaa.
Lyhyesti; minullekin palautunut hirvittäviä muistoja lapsuudesta, enkä tiedä miten käsittelisin asiaa. En häpeä sitä, että olin hyväksikäytön uhri. Häpeän hyväksikäyttöön liittyviä asioita ja seurauksia, ja siksi en niistä ole voinut kenellekään sanoa. Tuntuu, että asia painaa niin paljon, että olisi pakko päästä purkamaan jollekin.
Miten olette apua lähteneet hakemaan?
Olisi myös uskomattoman hienoa, jos joku joka on joutunut vastaavanlaista kokemaan, olisi halukas keskustelemaan kanssani.

Hirveitä tarinoita löytyy tästäkin ketjusta, tsemppiä kaikille! Olette uskomattoman vahvoja ja ihailtavia ihmisiä! <3