Hei kaikille, pitkästä aikaa!
Syksy on ollut todella rankka, en ole jaksanut kirjoittaa. Mietin usein, miksi pitäisi nousta aamulla sängystä, illalla taas ihmettelen kuinka saisin nukutuksi. Olen pidetty, minulla on ystäviä ja omaisia, asiani ovat kutakuinkin kunnossa. Mutten näe elämässäni mitään mieltä. Olen kaiken arkisen tekemisen suhteen välinpitämätön, haluton tekemään mitään. Työni ei innosta eikä motivoi, vaikka se on - tai sen pitäisi olla- unelmieni täyttymys. Miksi kaikki tuntuu niin harmaalta ja synkältä?

lasikupu, samalta minustakin tuntuu aina aamuisin. haluaisi vaan jäädä peiton alle lämpimään, mutta aina se on pakko nousta..
olin kuumeessa tuossa, kai liika stressi väsytti. olin koulusta poissa, mutta vaikka tiesin olevani kipeä, silti oli sellainen olo että vain lintsaisin, että en saisi olla poissa.
Sitten kun kuume oli ohi ja menin kouluun en sanut yöllä oikein nukutuksi. en tiedä mikä niin valvotti, mutta kouluun menin vaikka olisi mikä ollut.
siellä kaikki puhe kuulosti sameelta puurolta, tekstit sekoittu päässä joksikin puuroksi. itketti kun ajattelin vaan että mikä mun on, oonko mä näin tyhmä, vai mitä. Tein ruotsin sanakokeen johon en ollut lueknut. sain 8 1/2:n mutta sekin tuntuu menneen pieleen. olin tosi pettynyt..

Nyt jouluna en ole osannut lefätä. joka aamu olen sännännyt kahen ja puolen tunnin löenkille, jott a uskaltaisin syödä, mutta silti en oo oikein syönytkään. kiloja on lähtenyt muutama..

rakkaat kohtalotoverit, miten te olette voineet?

kevät tulee ja aurinko paistaa enemmän. toivottavasti siitä saisi voinmia ja intoa aina nousta aamuun.

miten olette voineet?

Heippa taas kaikille!
Kevät tosiaan kolkuttaa kohta ovella... maaliskuu alkaa huomenna. Toisia kevät piristää, ja huomaan, etten itsekään ole aina yhtä väsynyt kuin kaamoksen aikaan. Tunnetilat taas ovat toista...

Mitä lähemmäs kevät tulee sitä enemmän alan muistella pahoja asioita, ja kun hiirenkorvat puhkeavat minun tekisi mieli vain hautautua peittoihin ja itkeä, käpertyä olemattomaksi ja olla yksin.

Joka kevät toivon, että voisin nauttia luonnon puhkeamisesta kukkaan, mutta joka kevät joudun pettymään... tuntuu vaan niin pahalta, aivan liikaa muistoja ☹️

Yritetään selvitä yhdessä, toisiamme tueten...
Paljon voimia teille kaikille! 🙂🌻

Asia mistä haluaisin kertoa on hyväksikäyttö.. Tai ehkä paremmin sanottuna raiskaus.

Se oli viime syksyä kun se alkoi.. Tarkan päivämäärän muistan aivan varmasti koko loppuelämäni, se on päivä joka pilasi tämän hetkisen elämän. Se oli ihan tavallinen iltavuoro tutussa vanhainkodissa ihmisen kanssa jonka olin jo jonkin kuukauden tuntenut. Työvuoro oli päättymässä ja ennen vaatteiden vaihtoa tämä työpari tarjosi kyytiä kotiin. Olin hölmö sinisilmäinen, joka tietenkin päätti hypätä kyytiin bussimatkan sijasta. Autoon päästyäni kaikki oli vielä ihan suht ok. En edes osannut aavistaa, ettei matka koskaan päättyisi omaan kotiin. Työpaikan pihasta lähtien aloin neuvoa reittiä mikä olisi lyhin meille kotiin.. Jonkin ajan kuluttua ei kuljettukkaan valitsemaani reittiä vaan tämä kyseinen henkilö kertoi tietävänsä nopeamman reitin. No nopeampi reitti se ei todellakaan ollut, päin vastoin. Auto pysähtyi. Hän suoraan sanoen hyppäs päälle ja yritti pakottaa asioihin johon en olisi itse todellakaan halunnut. Jonkin ajan kuluttua tajusin ettei muuta vaihtoehtoa ollut kuin antaa hänen tehdä mitä oli halukas tekemään. Halusin elää, olin liian nuori kuolemaan. Nuo ajatukset pyörivät siinä hetkessä päässä. Ajankulusta en todellakaan osaa sanoa mitään! Tiesin että auton kyytiin lähdin n. klo 21 ja kotona olin reilusti puolen yön jälkeen. Siinä on aika joka kului siihen mitä se kusipää halusi ja aika minkä yksin kävelin kotiin. En muista sitä mistä tai miten jaksoin kävellä kotiin, olin kai jonkinlaisessa shokissa. Kotiin päästyäni istuin suihkussa pitkään, tuntui ettei mikään koskaan tulisi saamaan mua puhtaaks. Itkin ja tärisin. Se oli tunne mikä sai oikeasti voimaan pahoin, oksensin ja oireilin kuin pahassa vatsataudissa. Ehkäisyn käyttämisestä ei ollut tietoakaan ja se sai ajattelemaan monia muitakin seurauksia.. Taudit ja raskaus. Edes lääkäriin en kehdannut heti mennä. Meni siihenkin aika kunnes sinne rohkenin, oli pakko! Lääkärissä valehtelin kuitenkin kännissä tehneeni tyhmyyksiä ja halusin nyt vain varmistua asioista. Mitään tauteja ei onneksi ollut...

Seuraavana päivänä soitin töihin ja väitin loukanneeni käden. Sain sairaslomaa.. "Sairastin" muutaman päivän ja oli pakko palata takaisin töihin. Siellä jouduin kohtaaman se kusipään usemmankin kerran, kunnes hän itse tajusi lähteä. Silti hän yrittää edelleen pitää yhteyttä, laittaa viestiä tai soittaa. Hän on usemmin kuin kerran odotellut työpaikan läheisyydessä tai kotipihan parkkipaikalla. Se pelottaa, sitä tunnetta ei pysty kellekkään kuvailemaan. Se on kuin filminauha joka vilahtaa silmissä sen kusipään naaman nähdessäni. Sen edessä olen kuin nukke, jolle voi tehdä mitä vain, en osaa sanoa mitään saati juosta tai potkia. Pelkään niin etten pysty tekemään mitään!

Aikaa tapahtuneesta on kulunut nyt reilu 6kk ja se päivä tuntuu eiliseltä. On vain jaksettava elää kuin mitään ei olisikaan tapahtunut. Monet arkipäivän asiat muistuttavat tapahtuneesta monesti päivän aikana. On tietenkin jo hyviäkin päiviä ettei asiaa tarvitse/joudu miettimään, unissa se kuitenki palaa takas menneeseen. Asiasta ei kukaan läheinen tiedä, ei edes poikaystävä! En ole vain pystynyt puhumaan, tunnen itse valtavaa syyllisyyttä asiaan. Tiedän ettei ehkä tarvitse, mutta tunteelle en mitään voi.

Se ettei oma poikaystävä tiedä tuntuu helvetiltä. Joudun valehtelemaan joka kolmannen sanan. Koko ajan täytyy yrittää olla se normaali iloinen minä. Kuitenkin kuulen monesti päivässä siitä kuinka olen muuttunu, en ennen ole sellainen ollut. Pelkkä läheisyys ja vierekkäinen istuminen ahdistaa. Saati se että nauttisin rakastelusta yms. Se on ennemminkin helvettiä!

Puhuminen asiasta on enemmän kuin hankalaa, tänne kirjottaminen tuntui kuitenkin jotenkin sopivammalta vaihtoehdolta. En tiedä oliko oikea paikka tai auttaako yhtään.. Aika näyttää. Olen tyytyväinen itseeni että sain edes jotakin kerrottua. Se oli ehkä askel parempaan tulevaisuuteen.

Haluaisin kuulla muiden "selviytymistarinoita" ja kokemuksia aiheeseen liityen. Syvät arvet eivät umpeudu koskaan!

tarinasi kuulostaa todella järkyttävältä, ei kenenkään tarvitsisi tuollaista joutua kokemaan. ja kun sanoit että olit sinisilmäinen kun lähdit kyytiin, kyllähän työtovereihin varmaan luottaa..
et siis ole kenellekkään puhunut asiasta?

Toivottavasti tämä auttaa sinua, kenenkään ei tuollaisia tarvitsisi kyllä kokea. se jätkä oli kamala sika, et sinä"

ehkä kannattaisi yrittää puhua sille poikaystävälle, sillä tuollainen varmasti vaikuttaa siihen miten teidän välit on. ja ehkä se osais ymmärtää.

voimia teille kaikille<3

😳

Olen aivan uusi kirjoittaja, ja nyt huomasin aloittaneeni aivan turhaan uuden aiheen; lapsuuden traumat ja niiden vaikutus perhe-elämään.

Yritin etsiä, mutta tämä hyväksikäyttöaihe meni ohi silmien.
Tunsin olevani aivan yksin, mutta teitä saman kauheuden kokeneita onkin uskomaton määrä.

Oma surullinen tarinani alkoi jo varhaislapsuudesta ja jatkui useamman vuoden. En edes pysty tässä kertomaan tekijää, koska kaikki on ollut niin julmaa. Olin myöskin erittäin julmalla tavalla koulukiusattu.
Myöhemmin aikuisena masennuksia ja työpaikkakiusausta.

Kaikessa aina totaalisesti alistuva.

Käyn tällä hetkellä läpi omaa toipumisprosessiani. Pääsiäiseni oli todella kärsimysjuhla, koska silloin vasta palautuivat mieleeni n. 50 vuoden takaiset asiat. En ole koskaan mistään asiasta kokenut niin valtavaa tuskaa.

Luin kirjoituksianne, kiitos kaikille. Olette osoittaneet suurta rohkeutta, tuomalla kipeät kokemuksenne julki. Olen varmasti toipumismatkallani vasta alussa, mutta lohduttaa tieto siitä, että vertaisiani on muitakin. 😭

Tällä hetkellä tunnen suurta pelkoa siitä, miten pystyn jatkamaan elämääni näiden muistikuvien kanssa. Jaksavatko läheiseni? Mieheni on sanonut, että ei halua kuulla mitään asioista, jotka askarruttavat mieltäni melkein joka hetki. On jaksamista omissaankin.
En aio kertoa, ainakaan vielä, vain terapeuttini tietää.

kevät 2007

jk. Mikäli aloittamani aihe tulee palstalle, siinä olen kertonut hieman tarkemmin tapahtumista.

Tuttua tutumpaakin kerrontaa. Olin 3-4 vuotias, muistan sen mitä tapahtui oikein hyvin. Siis mitään ei ehtinyt tapahtua, ainoastaan lähentelyä. Toisen kerran 7-vuotiaana. Siinäkin tapauksessa ainoastaan olin objektina, vierellä kosketeltavana. Kun ajattelee sitä miten paljon raaemmin jotkut ovat kokeneet hyväksikäytön niin voin sanoa päässeeni kuin koira veräjästä. Silti voin tiedostaa sen häpeän ja ahdistuksen, masennuksen tunteen,arkuuden jota moni kokee ja se on varmaankin hirvittävän paljon suurempaa niiden kohdalla joiden kokemukset ovat olleet todella törkeitä. Hyväksikäyttö oli se vähäistä tai suurta, on kuitenkin kokemuksena sama.
Kokemus on vaikuttanut elämääni, ja vasta nyt kun lapseni on aikuinen ja itse löysin hyvän ja kiltin mieystävän olen voinut puhua ja olen saanut ymmärrystä ja tukea. Jokainen päivä sen vaan muistaa ja tunteisiin vaikuttaa kun on kuullut vastaavaa. Itken silloin pieniä kohtalotovereita ja tunnen syvää myötätuntoa.
Rukoilen että he saavat parantua.

lasikupu kirjoitti 31.05.2006 klo 18:58:

😯🗯️Löytyykö tältä palstalta lapsena hyväksikäytettyjä? Olen jokin aika sitten ymmärtänyt tulleeni hyväksikäytetyksi. Se järkyttää ja ahdistaa hirvittävällä voimalla. Se murentaa kaiken ympärillä, kaikki ihmissuhteet on tutkittava uudelleen. En tiedä mihin uskoa.
Nyt olen kertonut asiasta miesystävälleni. Hän on ollut uskomattoman ymmärtävä, mutta oma uskoni itseeni ja kelvollisuuteeni minkäänlaiseen parisuhteeseen on koetuksella. Olen muuttunut epävarmaksi ja samalla riipuvaiseksi tavalla, joka hämmentää minua itseänikin. Olen kuin koiranpentu; taputa, silitä, hyväksy minut, hyväksythän...
Minun on hyvin vaikea saada uudelleen kiinni elämästäni. Tämän kirjoittaminen tuo vain sirusen särkyneestä elämästäni eteenne, mutta on ponnistelujen takana.
Mitä teen itseni ja parisuhteeni kanssa? Käyn terapiassa, mutta kaipaan keskustelua saman kokeneilta.

Heippa!
Tässä yksi. Minua on käytetty lapsena hyväksi. En muista tarkalleen ikää, mutta olinkohan edes ekaluokkalainen vielä. Se trauma varmaan on tehnyt mustan aukon siihen ikään. Mä tajusin sen kanssa vasta teini-iässä mitä mulle oli tehty, se asia oli kauan unohduksissa mun omasta mielestä. Olen sen jälkeenkin tai ennen en muista, joutunut myös lyhytaikaisen(muka huomaamattomasti) tehdyn koskettelun ja hivelyn uhriksi. Kyllä se murentaa, satuttaa ja vetää kuoreen, koska kukaan ei voi ikinä ymmärtää kuinka yksin sen tiedon kanssa on ja tunteiden. Puhumattakaan syyllisyydestä mikä painaa, ennenkuin työllä ja työllä pystyy sanomaan itselleen, että vika ei ole sinussa. Olen yrittänyt käsitellä asiaa. Ja kerran kirjoitin kirjeen kyseiselle miehelle, joka on nyt jo kuollut. Sitä kirjettä ei ole tarkoitus antaa kenellekään. Vaan helpottaa omaa oloa.

Toinen hyväksikäyttö oli kun olin 13-vuotias. Näistä johtuen itsetuntoni oln ollut pohjamudassa, sen kanssa olen tehnyt ihan hirveästi töitä ja käynyt elämän koulua. Miehiin en luota ja heitä on vaikea lähestyä, koska olen tavallaan varma että he esineellistävät kaikki naiset ja tyyliin lähtevät heti kauniimman/laihemman matkaan. Eikö ole naurettavaa? Mutta kun en saa kitkettyä ajatusta pois. En voi kuvitellakaan että joku mies rakastaisi minua siksi että olen tälläinen ihminen, päähäni on iskostunut että vain ne miehet tahtovat seuraani, jotka ovat kiinnostuneita vartalostani ja ulkonäöstäni. Raskasta. Tästä syystä kaikki asiani ovat sekaisin. Koska onhan läheisyys ja parisuhdeasiat elämään kuuluvia.

Olen yksinhuoltaja. ollut noin puoli vuotta. Lapsellani on hyvä isä. Me ei vain tultu toimeen. Lapsi on 3. vuotias.

Olen seurannut jonkin aikaa tätä hyväksikäytöstä virinnyttä ketjua. Hienoa, että tästä erittäin vaikeasta ja traumaattisesta asiasta pystytään tällä palstalla puhumaan avoimesti ja tukemaan toinen toisiamme. Olen itse saanut lääkäriltä diagnoosin "keskivaikea masennus" ja psykologin kanssa käytyjen keskustelujen yhteydessä olen paljonkin pohtinut syitä ja seurauksia sairastumiseeni. Olen sairastanut masennusta läpi koko elämäni, mutta itsekään tajuamatta, mistä on kysymys. Vasta nyt oivalsin, että olen oikeasti sairas ja minulla on vihdoin mahdollisuus myös toipua vähitellen.

Miten tämä sitten liittyy hyväksikäyttöön? Psykologini kysyi minulta muutama viikko sitten, että olenko huomannut jotain tiettyä "kuviota" tai "mallia", jonka seurauksena masennun. Kävin läpi kaikki masennuskauteni tästä hetkestä lapsuuteen ja oivalsin, että kävin läpi samoja tunteita ensimmäisen kerran ollessani 11-12 vuotias. Silloin minusta ensimmäisen kerran tuntui, ettei isä rakasta minua ja koko maailma on ihan p*ka paikka. Läpi elämäni olen ollut myös sitä mieltä, että miehiin ei voi luottaa. Olin naimisissa, mutta erosin 20-vuotisen liiton jälkeen. Siinäkään suhteessa en tuntenut saavani kunnioitusta, hellyyttä ja rakkautta, vaikka lapsiakin on liitosta.

Aikani asiaa pyöriteltyäni muistin, mitä tapahtui, kun olin 11-vuotias. Olin ihastunut naapurin 5 vuotta vanhempaan poikaan, parhaan ystäväni isoveljeen. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja samoin minua. Tuon asian olen ajoittain muistanut, mutta onneksi muisti on armollinen ja antaa muistoja vain sellaisina annoksina, ettei ihan koko pää räjähdä kerralla. Vasta nyt minulle valkeni syy-yhteys hyväksikäytön ja masennusteni sekä mies-suhteideni välillä. Sekä tietysti tapaani suhtautua elämään yleensäkin.

Tästä lienee hyvä jatkaa matkaa kohti toipumista ja ehjää elämää.

Ps. Mikä on vanhenemisaika hyväksikäyttö-tapauksissa? Onko kenelläkään asiasta tarkempaa tietoa tai antaa vinkkiä, mistä asiaa kysellä?

Lainaus sivulta http://www.kelaa.com/sininen/indexhttps://www.secure-tukinet.net/keskustelu/viestit_avoin.tmpl?_current=9999&lisaa=1&refer_to=41163&grp=58&xc=.php?PHPSESSID=b8661c90b3d182c9e2d1ce3c82dcd92b&topic=771.msg2617#msg2617

"Seksuaalinen hyväksikäyttö vanhenemisaika on 10 v., törkeän 20 v."

Rikoslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6

"Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön syyteoikeus vanhentuu aikaisintaan, kun asianomistaja täyttää kaksikymmentäkahdeksan vuotta. Sama koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaan henkilöön kohdistunutta raiskausta, törkeää raiskausta ja pakottamista sukupuoliyhteyteen. (22.12.2005/1161)"
"2) kahdeksaatoista vuotta nuoremman henkilön, jonka kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijällä, käyttämällä törkeästi väärin tämän kypsymättömyyttä,...
on tuomittava seksuaalisesta hyväksikäytöstä sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi."

Kun ajattelee sitä miten paljon raaemmin jotkut ovat kokeneet hyväksikäytön niin voin sanoa päässeeni kuin koira veräjästä. Silti voin tiedostaa sen häpeän ja ahdistuksen, masennuksen tunteen,arkuuden jota moni kokee ja se on varmaankin hirvittävän paljon suurempaa niiden kohdalla joiden kokemukset ovat olleet todella törkeitä. Hyväksikäyttö oli se vähäistä tai suurta, on kuitenkin kokemuksena sama.

En sanoisi itse etta voisi arvioida mika on ollut rankempi kokemus silla joskus olen jopa ajatellut etta itse raiskaus ei ole niin paha kuin ksokettelu, koska siihen liittyy se, eihan mitaan oikeasti kaynyt, se vaan vahan koski, kun taas raiskaus on selvasti teko..

Hei!
En ole aikoihin kirjoittanut tänne, en myöskään lukenut viestejänne.
Elämäntilanteeni muututtua suuresti, luulin, että voin työntää tämän taka-alalle. Eipä onnistunut ei.
Hakeuduin ensimmäisen kerran tälle palstalle terapeuttini kehotuksesta. Hän kehotti aloittamaan keskustelun, sanoi että vertaistukea tarvitsevia on paljon. En olisi koskaan voinut uskoa, että näin suuri joukko kirjoittelee tänne ja vielä suurempi käy lukemassa.

Haluan kiittää teitä kaikkia!

Nyt olen yksin, ilman tukihenkilöä. Kolme ystävääni tietää lapsuuden hyväksikäytöstä, mutta kenelläkään heistä ei ole vastaavia kokemuksia. Onneksi! Se kuitenkin tarkoittaa, ettei minulla ole läheistä, jonka kanssa puhua, joka ymmärtäisi. Sen vuoksi, luulisin, olen tunkenut tätä hirvitystä mieleni kellariin. Sieltä se nyt monista syistä kapuaa jälleen ylös.

Jollakin tasolla haluaisin muistaa, mutta mieleni kieltäytyy muistamasta. Siksi koen huonoa omaatuntoa syytöksistäni. Vaikka ko. henkilökin on jo kuollut.

En osaa/jaksa kirjoittaa enempää. Pääosin elämäni on onnekseni järjestyksessä ja olen jopa onnellinen. Uskoni kuitenkin horjuu ajoittain.

Aurinkoista kevättä kaikille kanssakulkijoille!

Hei!
Kysyisin, että minkälaisia ongelmia hyväksikäyttö on teille tuonut eteen elämässä ja erityisesti parisuhteessa? Ja millä tavalla olette niistä selvinneet? Ja että mikä tilanne on laukaissut vanhat muistot ja mitä ensin on tullut mieleen?

Hei!
Minulle on hyväksikäyttö tuonut elämään alistavia miessuhteita. En osaa tunnistaa aitoa tasavertaisuutta. Alistaakin voi kovin monella tavalla.

Kun lapsuudessa ihminen jonka olisi pitänyt olla turvallinen, käytti hyväksi, käsitys turvallisesta/turvattomasta, oikeasta/väärästä menivät sekaisin.

Tiedän kyllä mikä on oikein, mikä väärin jne., mutta miesten suhteen en osaa sitä erottaa. Enkä luota omiin tunteisiini.

Tietenkin se on vaikuttanut myös seksuaalielämääni. Vaikeuttanut monin tavoin. Esimerkiksi mieleni tarvitsee aina miehiltä seksuaalisen hyväksynnän, katseen tai jotain, ennenkuin luulen olevani hyväksytty. Eikö olekin outoa!

Voi, se on vaikuttanut koko elämääni. Olen ollut sairaalloisen ujo, punastellut, jännittänyt. En koskaan riittävän hyvä. En voi kaikkea edes kirjoittaa.

Hyväksikäytön muistin, jotakin siitä, pitkän terapian aikana. Terapiaan pääsin, kun elämääni ravisteli erittäin traumaattinen tapahtuma. Siitä alkoivat solmut aukeilla. Nyt olen jo tyynemmillä vesillä, mutta koskaan, koskaan en pääse siitä eroon. Vaikeaa tämä on ollut, mutta palkitsevaa. Elän nyt tasa-arvoisessa ihmissuhteessa ensimmäistä kertaa. Se on hienoa, vaikka vieläkin koen itsessäni samoja vaikeuksia. Vieläkin ahdistun, masennun, itken, näen painajaisia, ymmärrän väärin, luulen pahaa hyväksi. Olen kuitenkin oppinut tunnistamaan näitä omalaatuisia tunteitani ja hyväksymään itseni, tietämään syyttömyyteni.

Jos epäilet, niin etsi apua!
Toivon sinulle voimia!

Lämpimin terveisin Lasikupu