Olen tässä jutellut erään saman kokeneen kanssa ja kyllä voin todeta, että järkyttävää. vaikka ei ne omat kokemukset ihan siltä tunnu.

Tällä hetkellä kuitenkin suurin ongelma on se, ettäen osaa elää itseni kanssa...

Hei lasia!
Hyväksikäyttö on todella rankka kokemus ja sen vuoksi ihminen todella menee rikki. Sinusta tuntuu siltä, ettet koskaan voi tulla ehjäksi. Totta on, että koskaan ei voi unohtaa, ainakaan niin etteikö sillä olisi negatiivisia sivuvaikutuksia, mutta uskon, että asian kykenee hyväksymään eli oppii elämään tapahtuman kanssa.

Tärkeää on antaa itselleen aikaa ja tilaa ja väittäisin, ettei kukaan toivu hyväksikäytöstä parissa kuukaudessa, siihen menee vuosia! Olisi myös tärkeää, ettet antaisi tehä itsellesi MITÄÄN, mikä tuntuu väärältä/likaiselta/pahalta. Seksuaalisuus on varmastikkin monimutkaisin ja herkin ihmisen ominaisuus ja yhdyntää lähempää fyysistä kosketusta ei voi olla. Älä siis tee mitään, mihin et vielä ole valmis!

Sanoit, ettet uskaltanut terapiassa puhua hyväksikäytöstä. On hienoa, jos olet verkon kautta saanut jakaa kokemuksia ja ajatuksia, mutta väittäisin silti, että kasvokkain juttelu ihmisen kanssa, johon voit luottaa, olisi äärimmäisen tärkeää oman parantumisen kannalta.
Itsekseen kun tapahtumia kelaa päässään ja pohtii niitä, niin muodostuu äärimmäisen subjektiivinen näkökanta tapahtumien kulusta, joka johtaa usein oman itsensä syyllistämiseen.

Siksi olisi tärkeää, että voisit jutella jonkun ihmisen kanssa, jonkun joka kertoo sinulle, ettei vika todellakaan ollut sinussa, ettei sen ikäinen tyttö pysty tekemään mitään, että sen ikäinen luottaa vanhempiin ihmisiin vielä ihan täysillä. Ainoa asia, mikä on väärin on se, että Sinua on käytetty seksuaalisesti hyväksi, Sinulle on tehty jotain todella pahaa, Sinua on satutettu, Sinulta on viety koskemattomuus ilman omaa tahtoasi, ilman että edes kunnolla ymmärsit, mitä taphtuu, ilman sinun omaa henkistä ja fyysistä kypsyyttäsi. SE OLI VÄÄRIN!

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja myös sitä, että jatkaisit kirjoittamista, ainakin minulla se selkiyttää asioita...

Maailman suurin halaus Sinulle, ja hei olet tosi arvokas ja rakas!

Hei kaikille!

Kiva, että löysin täältä ´aikuisten puolelta´ tämän aiheen; luulin jo, että tätä on käsitelty vain nuorten foorumissa.

Olin seitsemän, kun äitini kihlattu käytti minua useita kertoja seksuaalisesti hyväkseen. Äidillehän ei saanut tietenkään kertoa. Heidän tiensä erosivat, kun olin kahdeksan, mutta äidille kerroin vasta 15 vuotta myöhemmin. Nuorempana ajattelin, että ´paskat se mua haittaa´, mutta nyt tuntuu että riippakivi muuttuu raskaammaksi vanhetessa. Teidän muiden kertomuksia lukiessani ymmärrän, että näin usein tapahtuu.

Olen päättänyt mennä terapiaan, sillä olen alkanut ymmärtää -ainakin loogisella tasolla- että hyväksikäyttö ei ollut omaa syytäni. Sitäpaitsi minusta on tullut äiti. Jos joku vahingoittasi lastani samalla tavalla kuin minua vahingoitettiin; tappaisin sen miehen. Myös suhtautuminen omaan äitiini on muuttunut; sädekehä on alkanut himmetä. Tiesikö hän?

takku-tukka,
kyllä minä nykyisinolen puhunut siitä, mutta helppoa ei todellakaan ole.
Ja tuohon kun sanoit ettei pitäisi tehdä mitään, mitä ei halua; kun aina ei tiedä, se raja hämärtyy, mikä on minun ja mikä toisen halu..

terhimaria, yritä päästä terapiaan, en usko oikein, et ilman sitä tälläisestä voisi toipua.

Ja kaikille teille voimia.

lasia,
tiedän, ettei tällaisista asioista puhuminen ole helppoa. Kestihän minullakin n. 8 vuotta ennen kuin sain koko jutun ulos suustani, vaikka juttuni suhteellisen mitätön olikin. Saati sitten kun miettii, mitä kaikkea sinä olet joutunut kestämään, miten sinua on satutettu, miten pahalta ja rikkinäiseltä sinusta tuntuukaan. Ei tietenkään ole helppoa puhua, mutta väittäisin, että se on parantumisen kannalta välttämätöntä.
Joku raiskauksen uhri sanoi, että joka kerta kun hän kertoo oman tarinansa toiselle ihmiselle, hän saa palasen rikkinäistä itseään takaisin. Mitä useammin hän puhui, sitä todellisemmaksi asia tuli, sitä helpompi se oli hyväksyä ja sitä helpompi oli elää itsensä kanssa.
Ketään ei voi pakottaa puhumaan ja puhuminen on, varsinkin aluksi, todella hankalaa, ahdistavaa, epämiellyttävää, mutta silti se olisi niin tärkeä juttu.
Sanoit, ettet tiedä, mikä on oma halusi ja mikä toisen. Kannustaisin sinua kuitenkin kuuntelemaan itseäsi ja sydäntäsi. Kuulostele, miltä sinusta tuntuu, mitä ajatuksia sinulla herää ja vihellä peli poikki jos tuntuu pahalta! Sinun ei pidä uhrata itseäsi, rikkoa itseäsi vielä lisää, vain siksi, että miellyttäisit toista ihmistä. Tiedän, että itsensä rakastaminen tai edes itsensä sietäminen on vaikeaa, mutta muista, ettei itsensä rikkominen helpota oloa yhtään.

Paljon jaksamista sinulle koeviikon keskelle... ja jatka kirjoittamista, jos yhtään siltä tuntuu...

*voima-hali*

Ja hei Terhimaria!

Ihana kun olet päättänyt selvittää menneisyydessäsi kohtaamat hirvittävät vääryydet. Ihan kamalaa, mitä kaikkea lähellä olevat ihmiset voivatkaan tehdä pienelle lapselle... ☹️
Heihin pitäisi pystyä luottamaan, heidän pitäisi olla turva, he ovat meille esikuvia, ja sitten he tekevät jotain tuollaista... 😠

Todella mukava, kun olet löytänyt tiesi tänne foorumille. Toivottavasti avautumisesi tänne on hyvä ensimmäinen askel matkalla parantumiseesi... 🙂
Olen lasian kanssa samaa mieltä siinä, että terapiaan kannattaisi ehdottomasti mennä. Asian käsittely olisi varmasti helpompaa asiantuntevan ihmisen kanssa, ja tosiaan jokainen seksuaalisesti hyväksikäytetty tarvitsee ihmisiä sanomaan, ettei tapahtuma oikeasti ole YHTÄÄN heidän vikansa. Niin kuin sanoit, periaatteessa sen tietää, mutta uskooko siihen oikeasti, se onkin vaikeampaa.
Kun sanoit, että ajattelit nuorempana, ettei tapahtumalla olisi sinulle mitään väliä, niin väitäisin, että se oli vain sinun keinosi suojautua karmealta tapahtumalta. Eikä noin nuori vielä pysty käsittelemään seksuaalisuuttaan oikein millään tasolla, ja se mitä sinulle tehtiin oli varmasti todella ahdistava, hämmentävä ja epätodellinen kokemus, siis jo pelkästään oman seksuaalisuuden kannalta. Oli varmaan helppoa esittää itselleen, ettei millään ole mitään väliä, koska siten turruttaa kipua, jota oikeasti tuntee sisällään.

Jatkahan kirjoittelemistasi!
Ja muista, vaikka ajattelisit itsestäsi mitä, olet joka tapauksessa tärkeä! Voimia sinulle!

HEI KAIKKI!
On todella surullista lukea, että lapsena hyväksikäytettyjä on näinkin paljon. Minä kuvittelin aina, että minä olisin suurinpiirtein ainut, joka on jotain sellaista joutunut kokemaan.
Voisin aloittaa, vaikka kertomalla oman kokemukseni.

Elikä, olin 5-vuotias, kun olin jäänyt yksin ulos pulkkamäkeen, aivan silloisen kodin viereen. Olin luvannut äidilleni, että lasken muutaman kerran ja menen sitten syömään. Isäkin oli tulossa matkoilta ja tuliaisia saisin 🙂

Tarkkaan en muista miten kaikki siinä meni, mutta jossain vaiheessa olin lähtenyt tuntemattoman pojan mukaan, hänen kotiinsa. Muistikuvina vain, että hän lupasi mehua, tai jotain, mutta hän käskikin kaikki vaatteet riisumaan ja yritti laittaa suuhuni sukupuolielintään.. Muistan, että itkin ja halusin kotiin. Hän heitti parvekkeelta punaiset saappaani ja käski sitten lähtemään. Muistan itkeneeni kokoajan. Juoksin ilman kenkiä kotiin, haalari auki, pipo vinossa.
Pääsin kotiin ja vanhempani olivat minulle vihaisia, koska olin niin paljon myöhässä. He olivat käyneet minua etsimässä. Olin kertonut itkien mitä oli käynyt, mutta vanhempani eivät olleet uskoneet. En saanut ruskeaa hienoa laukkua, jonka isä oli tuonut tuliaisena, koska olin ollut tuhma. Asiaa ei sen jälkeen käsitelty.

Kun olin 7-vuotias, muutimme uuteen paikkaan ja naapuriin muutti kummitätini perheineen. Hänelltä oli silloin 15vuotias poika, joka oli usein meillä lapsenvahtina, vahtimassa minua ja pikkuveljeäni.
Olimme aina piilosta, ja hän tuli aina samaan piiloon kanssani, laski alushousuni alas ja .. Toinen leikki oli saunassa, liukastimme suihkunlattian saippualla ja oltiin junaa...
Jotenkin, en vaan kertonut tästä vanhemmilleni, en välittänyt, ajattelin, että se on ihan normaalia tms.. Noin kaksi vuotta siinä asuttiin ja seuraavan muuton jälkeen hyväksikäyttö loppui, hän ei tullut enää lapsenvahdiksi..

15-vuotiaana, olin kävelemässä ystäväni luota linja-autolle, kotia menossa. Metsätien pätkällä kävellessäni, minut raiskattiin..
Siitä sen tarkempia yksityiskohtia kertomaan..

Sellaiset tapahtumat minulle sattuneet.

Olen käynyt nyt 10 vuoden ajan tapahtumien johdosta psykologilla, kaikennäköisillä auttajilla ja käsitellyt asiani. Nyt voin niistä puhua, ilman kyyneleitäkin aina välillä..
Vaikka traumoja on jäänyt: pelkään pimeää, pelkään lääkärissä käyntejä, varsinkin jos minulle tehdään tutkimuksia(gyne,ym), tilanteita, joita en voi hallita. ym. Mutta onneksi olen jo oppinut elämään niiden kanssa. Ainekin joten kuten..

Sen mitä olen huomannut, parikin kaveriani on sanonut, että tuollaiset seksuaaliset kokemukset, kuten tuo minun lapsenvahdin kanssa tapahtunut, on kuulemma ihan normaalia?? Itsensä hakemista, vai miksikä ne nyt ovat sitä kutsuneet.. En kuitenkaan itse toivo samanlaisia kokemuksia kenellekään. En pidä sitä normaalina.

Sillä minulla on arvet ja traumat noista kokemuksista, lopun elämäni.

VOIMIA JA HALAUKSIA KAIKILLE HYVÄKSIKÄYTÖN UHREILLE! Onneksi, kokemuksien kanssa ei tarvitse olla yksin!!

"Ilo kaksinkertaistuu, kun sen jakaa, kun taas
Suru puolittuu jaettaessa"

Mukavaa joulun odotusta kaikille!🙂🌻

Kaikille teille kiitos ja voimia.

Nyt kun miettii niin järjellä ymmärtää ettei pieni lapsi löydä sanja kokemalleen, eikä ole syyllinen. Mut se mitä tuntee, on niin eri asia.
En oo koskaan oikein osannut iolmaista tunteitani, mikä varmaan johtunee tuosta, että on kokenut sellaisia, että on täytynyt tulahduttaa ne tunteensa. Huomaan kuinka väärin kohtelen itteäni, mut en osaa kääntää sitä paremmaksi, kuin vain hetkeksi.
Luulin päässeeni pahimmista likaisuuden tunteista eroon, mut ne vain jatkuu..

Miten teillä?

Kiitoksia mukavasta vastaanotosta! Tänne oli kiva tulla takaisin ja lukea teidän muiden kommentit.

Minäkin olen yllättynyt siitä, kuinka paljon kohtalotovereita löytyykään... Kuinkahan monta prosenttia tytöistä ja naisista on kokenut tätä? Ja vielä kiinnostavampaa olisi tietää, kuinka monta paljastumatonta seksuaalirikollista (sillä sitä nämä ovat) Suomesta löytyy....

Minua ärsyttää itsessäni se, etten pääse tästä yli. Kun tapahtumista on jo vajaat parikymmentä vuotta, niin luulisi yli päässeen. Miksi vielä jumitan? Kun ei kiinnosta olla näissä samoissa ajatuksissa aina vaan!

Omalla kohdallani voin kyllä sanoa, että pitkäaikainen koulukiusaaminen painaa myös. Saattaa olla jopa suurempi syy bulimiaan, joka minulla on ollut viitisen vuotta. Luojan kiitos, olen mennyt siinä parempaan suuntaan.

Äitiyspakkauksen oppaassa sanottiin, että vanhemmaksi tuleminen pistää usein oman äitisuhteen uuteen punnintaan. Tämä pitää kyllä paikkansa: olen alkanut tuntemaan vihaa siitä, että oma äitini ei puuttunut mihinkään. Olisi ainakin voinut tehdä koulukiusaamiselle jotain; aikaa olisi ollut seitsemän vuotta.

Onko teistä OK kun oma äiti tukee tyttärensä bulimiaa? Onko se tietämättömyyttä vai välinpitämättömyyttä?

terhimaria, en osaa sanoa kumpaa tuo on. minulla äitini sanoi tosi satuttavia komentteja, ehkä siksi kun on vaikea löytää oikeita sanoja.

Niin, joskus muistelen lukeneeni noita lukuja, mut kun eihän niitä koskaan voi oikeasti tietää.
Olisi kiva löytää joku ryhmä minne mennä..

Pepa,
kiitos kun jaoit omat kokemuksesi kanssamme. Se vaatii aina rohkeutta, sillä vaikka hyväksikäytön kanssa olisi oppinut elämään, ei asioiden muisteleminen ja kirjoittaminen taatusti ole helppoa!

Kun puhuit lastenvahdista, niin olen kyllä kanssasi täysin samaa mieltä siitä, ettei sellainen käytös ole normaalia! Siis jos teillä ei olisi ollut ikäeroa, niin sitten voisin kuvitella, että tilanne olisi ollut lähempänä normaalia, mutta jos sinä olit 7 ja sinua hoitanut poika 15, hänen käytöksessään ei ole mitään normaalia. Hän oli sinua kuitenkin niin paljon fyysisesti kehittyneempi ja hän oli sinuun nähden auktoriteetti asemassa! Mielestäni hänellä ei ollut moiseen käytökseen mitään oikeutta!

Kiitos vielä jakamisesta ja hyvää joulun odotusta sinullekin.... 🙂🌻

lasia:
"Nyt kun miettii niin järjellä ymmärtää ettei pieni lapsi löydä sanoja kokemalleen, eikä ole syyllinen. Mut se mitä tuntee, on niin eri asia."

Ymmärrän täysin, mitä tarkoitat, ja tämä on semmoinen juttu, mitä ulkopuoliset eivät kykene käsittämään.
Vaikka periaatteesa tietää, ettei ollut syyllinen, niin silti on sellainen olo, että on tehnyt jotain väärää ja pahaa. Sitä miettii kaikenlaisia syitä, miksi juuri minulle kävi niin, miksi minä ansaitsin sen. Ja luulen, että kun tarpeeksi kauan syitä kehittelee alkaa itsekin uskoa, että syy oli itsessä, vaikka niin ei todellakaan ole! Kuitenkin se tunne syyllisuudestä jää elämään, eikä sitä meinaa saada millään pois...

"Luulin päässeeni pahimmista likaisuuden tunteista eroon, mut ne vain jatkuu.."

Likaisuuden tunne, se on jotain niin voimakasta ja kokonaisvaltaista, ettei sitä voi käsittää. Minullakin on sellaisia kausia, jolloin tunnen itseni äärimmäisen likaiseksi, syntiseksi ja pahaksi ihmiseksi. Tällaisen kauden aikana minusta tuntuu aina, että se mies teki oikein kuin rankaisi minua, hänhän vain yritti tehdä minusta paremman tytön.
Järjellä kun ajattelee, niin tietää, ettei ole syytä tuntea itseään likaiseksi, mutta tunne on tunne. Mikä minua helpottaa likaisuuden kanssa on kirjoittaminen, luultavasti myös puhuminen auttaisi, mutta en sillä saralla ole vielä tarpeeksi kehittynyt... 😉

Paljon rutistuksia sinne, kyllä se elämä vielä helpottaa! 🙂👍

Terhimaria,
tutkimuksia seksuaalisen hyväksikäytön kokeiden lukumäärästä on jonkin verran tehty ja tulokset ovat hyvin erilaisia. Tutkimuksi vaikeuttaa se, etteivät ihmiset kerro kokemuksestaan, ja se, etteivät läheskään kaikki muista koko hyväksikäyttöä! Siksi on mielestäni tyhmä heitellä prosenttilukuja silmille. Fakta on kuitenkin se, että seksuaalisen hyväksikäytön kokeneita on paljon!
Sanoit, että tuntuu tyhmältä, kun vielä painit saman ongelman kanssa.
Kun itse olin nuorempi ajattelin, että jos vain sitkeästi yritän unohtaa niin koko asia häipyy mielestä. No kuten arvata saattaa. näin ei käynyt. Väittäisin vielä, että kun asiasta ei puhunut ja sitä hautoi vain alitajunnassaan, siitä yli pääseminen vaikeutui entisestään.
On myös muistettava, että hyväksikäyttö on jotain niin haavoittavaa, ettei siitä hkä koskaan pääse kokonaan yli. Toki asian kanssa voi oppia elämään ja sen voi hyväksyä, mutta arvet pysyvät sydämessämme aina.
Joten mielestäni Sinulla ei ole mitään hävettävää siinä, että asia painaa sinua vieläkin. Ottaen huomioon, ettet ole sitä kunnolla käsitellyt, mielestäni olisi hyvin omituista jos se ei yhtään vaikuttaisi elämääsi. Älä siis tunne itseäsi heikoksi, parantuminen vie aikaa ihan jokaiselta.

Äitisi käytökseen on vaikea ottaa kantaa, mutta luulen, ettei se välttämättä ollut tietämättömyyttä eikä välinpitämättömyyttä, vaan äitisi ei vain kertakaikkiaan halunnut uskoa sitä, minkä tavallaan tiedosti. Oletko jutellut äitisi kanssa asioista? Joskus sekin voisi helpotta, ehkä sinä oppisit ymmärtämään häntä ja hän sinua?

Paljon voimia ja halauksia sinne jonnekin... 🙂👍

Tänne on taas tullut lisää juttua.
Toisaalta on tyhmä tosiaan tehä jotain tutkimuksia, koska sitä ei välttämättä halua myöntää edes itselleen.

Kun sanoin aikaisemiin, että sen tietää ettei oo syyllinen, mut tuntuu niin. Mulla on vähän samalla tapaa kun kärsin syömishäiriöstä. Mä tiään et oon ihan ok, mut musta ei tunnu siltä.
Mä haluaisin vaan niin kovasti lomaa omilta ajatuksiltani, sillä näiden kanssa on niin vaikea elää.

Moip!

Niin monta, kuin meitä hyväksikäytettyjä on, on myös tapoja käsitellä sitä, ja niin monella eri tapaa se jättää jälkensä meihin. Mitä nyt olen lukenut, toiset tuntevat itsensä likaisiksi, toiset syyttävät itseään tapahtumista, toiset pääsevät yli helpommin kuin taas toisilla se painaa kymmenien vuosienkin jälkeen lähes päivittäin.. Riippuen niin muistakin elämän kolhuista ja kotona saamasta tuesta ja ymmärryksestä. Tapahtumat ovat muokanneet persooniamme, seksuaalisuuttamme, elämäämme.

Minusta tuli ylä-aste ikäisenä vähän "tyrkky" "perverssi" puhuin ja tein rivoja asioita. Ajattelen, että hyväksikäyttö on "tehnyt" minusta sellaisen ja kieltämättä on se vaikuttanut minuun. Edes 15-vuotiaana koettu raiskaus, ei muuttanut luonnettani ja olin senkin jälkeen vielä pitkään ns.poikientyttö, flirttailija. Ja joskus olen vieläkin 😉

En kokenut likaisuuden tunnetta, enkä syyllistänyt itseäni.. Jotenkin vasta reilu 20kymppisenä, koettuani kaikenlaista muuta kurjuutta elämässäni, tajusin miten vakava asia lapsuuden aikainen hyväksikäyttö oli, ja millaiset arvet se todella oli jättänyt minuun.

Vaikka raskaita asioita on ollut elämäni ympärillä, jotenkin tuntuu, että niitä on niin monia, etten pysty jämähtämään yhteen pahaan kokemukseen. En pysty itkemään pelkästään sille, että minua on lapsena hyväksikäytetty, hyväksikäyttöjen jälkeen koin muitakin pahoja asioita, ja tähän päivään asti, tuntuu että jotain pahaa tapahtuu aina vähintään 3kk välein..

Olen kyllä käynyt terapeuteilla ja sun muilla ja olen mielestäni (myös heidän mielestään) päässyt asioista omalla tavallani ylitse. Toki ovat traumoja jne jättäneet mutta olen sinut niiden kanssa.

Minusta on tullut tällainen kokemieni asioiden johdosta ja en voi sille enää mitään.

Uskon, että kaikki pääsevät pahojen kokemuksiensa yli, jossain vaiheessa. Omalla tavallaan. Ne jättävät arpia, ovat aina osana elämää, muttei elämän este.

Kaikille Teille oikein monta voima halia! Ja ruusuja päivään jokaiseen! 🙂🌻

Ja kiitos, että olette olemassa! Ilman teitä ei voisi jakaa kokemuksia🙂

Pepa, olen kans huomannut saman, että jossain vaiheessa olin tuollainen. puhuin rivoja ja olin suostuvainen mihin vaan. jola yli 30 miehien kanssa ja olin ite jotain 13-15.. nyt tulee tuo likaisuus ja ne tunteet.

Ja kiitos sinulle, että olet täällä jakamassa kokemuksia.

Hei, miten te olette voineet?

ehkä tämä pimeyskin vaikuttaa, mutta koko ajatus joulusta ahdistaa. KUne nsin ajattelee että olisi ihana kun saa oikeasti levätä, mutta oho, mä ahdistun jo siitä kun ees istahdan paikalleen ja en tee mitään.
Syömisten kanssaon taasen mennyt huonosti (tai no hyvin kun oon pystynyt olee syömättä..)
tänään olen mennos sylin vertaistukiryhmään.
Harrastukset alkavat olla ohi (tai siis tauolla) ja sekin ahistaa kun on paljon aikaa elää oman pään kanssa.

Tervehdys!
Jotenkin tämä pimeys ja surkeat kelit tuo väsymystä ja masennusta, ei jaksa mistään innostua ja joulu kiire painaa, pakolliset lahjat olisi ostettava vielä ja joulu stressi on ovella.. vaikka aina ajattelee, ettei joulun alla pitäisi ainekaan stressata niin aina se vaan tulee..
Toisaalta toivon ja onnen kipinä ihanasta joulusta jossain tuola sydämessä..

Toivotan sinulle oikein hyvää joulua, kaikesta huolimatta, toivotaan valkeaa, lämmintä ja rauhaisaa joulua.

🙂🌻 <- joulutähti 😉