Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Hei ja tiedoksi kaikille: Sylva ry järjestää Tukinetissä Fuck Cancer -chattejä sekä syöpään sairastuneiden lasten vanhemmille että syöpään sairastuneille nuorille ja nuorille aikuisille. Tässä tiedoksi vanhempien chattien ajankohdat syyskaudella: ti 16.8.2016 klo 20-21 ti 30.8.2016 klo 20-21 ti 13.9.2016 klo 20-21 ti 27.9.2016 klo 20-21 ti 11.10.2016 klo 20-21 ti…
Hei. 😯🗯️ Olen kahden lapsen isä ja odotamme kolmatta lasta. Suhteeni kumppanin kanssa on kestänyt vuosia, mutta tänä vuonna on tuntunut tulevan liikaa vastoinkäymisiä. Kaikki lyhykäisyydessään; minä en tahdo jaksaa löytää inspiraatiota elää. Minulla on liikaa vikaa päässäni. Liikaa pakkomielteitä. Aiemmin oli tapana purkaa raivoa elottomiin esineisiin. Parhaimmillaan olen joutunut…
En voi sanoa ”minä olen narsisti.” En voi myöskään sanoa ”Minä en ole narsisti.” Olen kasvanut perheessä, jossa alkoholi näytteli suurta roolia. Isä, joka joi, ja raivoraitis äiti, joka huusi siitä isälle joka ilta. Minä ainoana lapsena jäin tuon pelin pelinappulaksi, jota käytettiin avioerokeskustelujen kiristysvälineenä, syynä tai tekosyynä olla ottamatta…
Luin näitä kirjoituksia ja halusin jakaa oman tarinani. Tutustuin netissä mieheen, joka oli tekemässä toisella paikkakunnalla eroa avoliitostaan. Huonot lähtökohdat siis jo alkuunsa. Puoli vuotta meni, kunnes hän muutti omilleen. Siihen asti tapasimme omassa kaupungissani säännöllisesti. Puolitoista vuotta olimme vuoroviikonlopuin toistemme kaupungeissa, kunnes tuli sitten päätöksen aika. Muutin miehen luo…
Näitä tarinoita täällä varmasti riittää mutta halusin jakaa myös omani jos siihen jollakin olisi jotakin annettavaa. Olen nelivitonen mies. Olen naimisissa itseäni vanhemman naisen kanssa, ollut 16 vuoden ajan. Meillä on yksi yhteinen lapsi, nyt 15-vuotias poika. Lisäksi perheeseemme kuuluu vaimon nyt jo aikuinen tytär joka on asunut omillaan muutaman…
Hei taas! Osa muistaakin ehkä minut Puolison huono itsetunto-viestiketjun takaa. Nyt kun olen onnellisesti vapautunut ahdistavasta parisuhteesta ja pääsin unelmieni työhön, niin kuinka ollakaan esimieheni on pahemmanluokan narsisti. Olen saanut kokea iskuyrityksiä ja lähentelyä, kieltäytymiseni jälkeen minun lomia olikin evätty. Tein 30päivää putkeen töitä. Minun yksityiselämääni puututaan, sillä asun työpaikan…
Pyytäisin mielipiteitä ja kokemuksia tilanteeseeni. Olemme mieheni kanssa olleet naimisissa muutaman vuoden ja yhteiseloa on takana jo 10 vuotta. Meillä on alle kouluikäinen lapsi. Viime aikoina mua on alkanut enemmissä määrin vaivaamaan meidän suhde. Tuntuu, että olemme kasvaneet niin erilleen siitä mitä olemme joskus alkuhuumassa ja ekoina vuosina olleet. Kun…
Eli ero tuli miehen aloitteesta ja (lähes) täysin yllättäen. Olin siitä ekan viikon aivan epäuskoinen ja suunnittelin pariterapiaa yms. jolla ihan hyvän suhteemme saisi pelastettua. Nyt kun kuitenkin viikon jälkeen keskustelimme, niin mies tuntui olevan täysin varma eron lopullisuudesta ja vetosi päätöksessään omiin mielenterveysongelmiinsa ja siihen, ettei halua aiheuttaa minulle…
Miehistä puhetta! -Teemaryhmä seksuaalista kaltoin kohtelua kokeneille miehille, haku käynnissä nyt!
2Hei! Tänäkin vuonna Tukinetissä järjestetään suljettu Miehistä puhetta! ryhmä seksuaalista kaltoin kohtelua kokeneille miehille. Tässä lisätietoa ryhmästä: Tukinetissä järjestetään 10.10.12.12.2016 suljettu teemaryhmä Miehistä puhetta. Teemaryhmä on tarkoitettu miehille, jotka ovat kokeneet seksuaalista kaltoin kohtelua jossain vaiheessa elämäänsä. Seksuaalinen kaltoin kohtelu voi olla esimerkiksi epäsopivaa koskettelemista, katsomaan pakottamista, jonkinlaiseen seksuaaliseen kontaktiin…
Hei, Olisiko täällä joku joka voisi kertoa siitä, että selvisi pettämisestä ja sai paremman parisuhteen? Kuinka siitä selvisi? Onnistuiko se oikeasti ja kuinka parisuhde muuttui paremmaksi? Nyt tarvitsisin rohkaisevia, toivoa antavia kertomuksia petetyksi tulleilta, jotka siitä ovat selvinneet. Minun mies petti, jäi kiinni, katuu ja vannoo että oli ainut kerta…