alkoholi vai ero?

alkoholi vai ero?

Käyttäjä helinä556 aloittanut aikaan 25.07.2016 klo 22:29 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä helinä556 kirjoittanut 25.07.2016 klo 22:29

Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä jo 10vuotta ja naimisissa 8. Meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta ja ero mietinässä.
Mies juo paljon. Nykyään en edes tunne miestäni. Olen katsotunut tätä touhua jo kauan ja ollut ehkä jopa tyhmä kun aina antanut anteeksi.

Mies lupaa muuttua ja lopettaa juomisen. Mutta nykyään hän lähtee sanomatta mitään. Saattaa olla poissa montakin päivää ja tulla takaisin. Nykyään en edes jaksa enään suuttua, huutaa tai edes puhua miehelleni. Olen niin kyllästynyt koko tilanteeseen, mutta miten päästää irti kun tunteet ovat kuitenkin niin vahvat. Pahaa tekee katsoa kun lapset kyselevät missä isä on. Tai tulla kotiin ja toinen onkin kadonnut.

Emme tee enään yhdessä mitään niinkuin ennen. Luulen että hän salailee minulta jotakin. Ehkä hän poltelee edelleen.
Mutta miten saada ja saako rikottuja lupauksia ja tunteita enään korjattua ja kannattaako edes. Yksin olen kasvattanut lapset ja pärjännyt tähänkin asti. Pelottaa ihan kamalasti tulevaisuus, mutta ei se näin voi jatkua. Toinen menee miten haluaa ja ryyppää välittämättä toisen tunteista. Joskus olen mietinnyt, että ehkä hän haluaa,että minä jätän hänet. Niin hänen ei tarvitse olla se joka tekee pahan. Aina löytyy syy miksi pitää tehdä niinkuin tekee.. ☹️

Käyttäjä helemi kirjoittanut 26.07.2016 klo 13:18

Joskus suurin apu juovalle, on jättää hänet yksin. Kylmää kyytiä, mutta hänen on silloin otettva vastuuta edes itsestään.
Juova lupaa kaikkea, mutta ne unohtuu heti, kun on kaljaa tai viinaa, nenän alla.
Sinä, eikä edes lapset saa miestä raitistumaan, vaan hänen on itsensä, löydettävä se tahto itsestään...ehkä käytävä ihan pohjalla, ennenkuin se juomakiintiö tulee täyteen.
Viina on paha vastustaja, se kietoo uhrinsa niin tiukkaan niskalenkkiin, ei siinä kukaan eikä mikään pääse väliin.

Käyttäjä helinä556 kirjoittanut 26.07.2016 klo 17:07

Tuota olen itsekin miettenyt että paras olisi antaa mennä vain. Mutta on niin vaikeaa välillä ajatella selkeästi kun varsinkin tunteet valtaa mielen kaikilla hyvillä asioilla. Vaikka niitä huonoja taitaakin loppupeleissä löytyä enemmän.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 28.07.2016 klo 09:35

Olen täällä sanonut aiemminkin, että kukaan ei olle toiveikas, kuin alkoholistin akka, kukaan ei usko parempaan huomiseen häntä enemmän, kukaan ei ole niin sitkeä uskossaan, kuin hän, kukaan ei pety niin montaa kertaa kuin hän ja aina hän jaksaa vain nousta. Siitä ei saa edes kiiltävää marttyyrin kruunuakaan.
Siis, mikä on se ihmeellinen asia, joka saa tolokun naiset rakastumaan renttuihin?

Käyttäjä lämminsydän kirjoittanut 25.12.2016 klo 15:48

Kumpaan vaihtoehtoon päädyit?

Itselläni on puolisona vielä toistaiseksi alkoholisti. Olemme olleet yhdessä reilu kaksi vuotta. Aluksi kaikki näytti hyvältä, en mitenkään erityisesti kiinnittänyt rakkaudesta sokeana mieheni alkoholinkäyttöön (joka näin jälkeenpäin katsottuna oli aivan älytöntä), kuitenkin melko nopeasti aloin miettimään, että onko tämä ihan normaalia.. Kännissä viikolla, viikonloppuisin. Ihmeellisiä "yllätyslomia" töistä. Ylilyöntejä juomisessa. Kaikki annoin anteeksi, kun niin vakuuteltiin ettei mikään toistu ja kaikki muuttuu hyväksi ja paremmaksi.

Ostettiin talo, mentiin naimisiin. Siitä alkoikin helvetti. Antabusta suostui käyttämään vuosi sitten, sitä ennen meno aivan älytöntä. Yksinryyppääminen suosituinta, sulkeutui omiin oloihinsa yleensä. Jännä kun koskaan ei oikein missään näkynyt kaljatölkkejä, kaljaa siis juo pääsääntöisesti ja sitä valtavia määriä.

Antabuksen lopetti kesäkuun alussa ja siitä alkoi alamäki. Koko kesä meni juodessa, mitään ei voinut tehdä ellei ollut kaljatälkki kaverina. Ensimmäinen kunnon raivokohtaus tuli myös kesällä, ja siitä seurauksena loukkasi itseään ja hajotti meidän kotia. Alkusyksyllä alkoi olemaan jo pohjaa hipova, tilasin hänelle psykiatrille ajan, mutta eipä siitäkään apua ollut. Tai sai hän sieltä Opamoxia ja mielialalääkkeet, siinäpä hyvä yhdistelmä juopolle. Syksyllä söi Antabusta parisen viikkoa ja lopetti aivan seinään sen ja siitä alkoi taas juominen.

Olen saanut aivan järjettömiä raivokohtauksia, koska olen ollut niin pettynyt tuohon mieheen. Olen syytellyt itseäni kaikesta - niin tyypillistä alkoholistin puolisolle. Nyt on tullut mitta täyteen. Hän on juonut yli 2kk putkeen, vain aivan muutamia "selviä" päiviä eli krapulapäiviä siinä välissä. Mitään lupauksiaan ei pysty enää pitämään, ei niin mitään. Kalja vie kaikesta voiton.

Löysin tällaisen kirjoituksen:http://oikeahetki.fi/blogit/vittumaisen-vaimon-ja-miehen-syndrooma/

Sopii minuun täydellisesti. Olen niin paljon saanut kuulla mieheltäni, miten vittumainen ja vittuileva minusta onkaan tullut. Minä en ymmärrä mistään mitään, en osaa tukea häntä, mikään ei riitä minulle, olen kuin ex-vaimonsa jolle ei myöskään riittänyt mikään (kas kummaa, hänet on siis aiemmin jätetty avioliitossa). Olen hänen mielestään narsisti, itseäni täynnä oleva. Niinpä niin....

Meillä ei onneksi ole yhteisiä lapsia! Minulla on kaksi ala-asteikäistä, joiden vuoksi sekä oman mielenterveyteni vuoksi olen päättänyt jättää tuon alkoholistin. Niin monta mahdollisuutta olisi ollut hänellä korjata tilanne, mutta ei. Vain pahemmaksi menee. Eropaperit olen kirjoittanut, mutta en niitä pystynyt ennen joulua viemään. Pelottaa mitä kaikkea ilkeää ja painajaismaista hän keksiikään, kun ymmärtää että olen täysin tosissani lähtemässä.

Mistä voisin saada vertaistukea? En haluaisi kaataa tätä kaikkea paskaa ystävieni ja perheeni niskaan.

Käyttäjä helemi kirjoittanut 26.12.2016 klo 06:53

Tästä maasta löytyy vertaistukea, kun alat asiasta puhua, ääneen, löytyy varmasti montakin, joilla on sama piilotettu salaisuus.
Me olemme täällä.