Hei kaikille!
Olen pitkään lukenut kirjoituksianne ja saanut apua niistä, mutta nyt rohkaistuin kirjoittamaan itsekin tänne.
Olen tapaillut yli kolme vuotta miestä johon rakastuin silmittömästi ja hän myös omien sanojensa mukaan minuun. Suhteemme on ollut myrskyisä ja riidoilta ei ole vältytty. Pahimmillaan hän on todella nopeasti hermostuva ja myös epäluotettava. Hän saattaa suunnitella tai luvata jotain, mutta asiat ei toteudukaan. Parhaimmillamme taidamme olla sängyssä. Tapaamme myös suhteellisen vähän. Ikävä ja yksinäisyyskin vaivaa, vaikka minulla toki on muutakin elämässäni. Meillä kummallakin on lapsia ja he ovat tavanneet toisensa mutta mieheni haluaa pitää minut poissa hänen luotaan kun lapset on hänellä (melkein päivittäin).
Lapset ovat tietenkin tärkeitä, mutta tällaisesta tulevaisuudesta ei ollut puhetta, vaan siitä että ollaan yhdessä paljon. Minusta ei ole pakko asua yhdessä ja voi olla erittäin hyvä juttu kun lapsia on kummallakin edellisestä liitosta, mutta että on jopa sääntö etten saa olla hänen luonaan kun lapsia on siellä, rikkoo meidän suhteen.
Itse olen sitoutuvaa tyyppiä ja haluan jakaa tulevaisuuteni, elämäni hänen kanssaan. Näin se ei vain onnistu ☹️
Kerroin hänelle tuntemuksistani ja että ei tunnu hyvältä kun nähdään niin vähän ja hiertää myös se, että hän kosi minua, mutta eipä sitä sitten laitettukaan toteutumaan. Hän nyt lähinnä kieltää kaiken. Päinvastoin kuulemma yrittää että oltais yhdessä ja joo, kyllä joskus tulevaisuudessa kihloihinkin mennään jee. Kosinnasta on kolme kuukautta.
Tässä on toki tapahtunut sata muutakin asiaa matkan varrella ja olen päätynyt lopputulokseen että parempi erota. Olen lähinnä ahdistunut koko ajan. Sydänsuru ja raastava ikävä kuitenkin pelottavat. Minulla sattuu konkreettisesti sydämeen kun ajattelen eroa, mutta yhdessäkin on paha kun käsityksemme parisuhteesta poikkeavat täysin.
Mitä te ajattelette? Onko uusi naisystävä väistämättä uhka lapsille, vai riippuuko tämä vain miehen asenteesta. Oma lapseni on ollut täysin ok miehestä ja kuten sanottu, yhteenmuuttamista ei edes olisi tulossa.
Anteeksi että teksti saattaa olla epälooginen ja sekava. Kirjoitan tämän kiireessä, mutta haluaisin teidän kokemuksia eroista, uusista suhteista, luottamuksesta.
Hei,
Tekstisi kuulosti hyvin tultuta.
Noh tai minä asun mieheni kanssa, omia lapsia minulla ei ole, mutta yksi hänen lapsistaan asuu kanssamme. Myös meidän suhteemme on aina ollut myrskyisä, mutta nyt asiat ovat kärjistyneet täysin.
Mieheni on tälläkin hetkellä keskenään lapsien kanssa viettämässä "perhepäivää". Näin minulle ilmoitettiin. Hän on myös varannut nyt tietojeni mukaan ainakin kaksi pidempää matkaa keskenään lasten kanssa.(MInulle siis mieheni ei ole vieläkään kertonut kummastakaan reissusta, kuulin niistä hänen lapsiltaan.) Minulle hän on tämän syksyn hokenut, että olen pilannut kaiken, koska haluaisin enemmän läheisyyttä suhteeseemme / edes kuulua hieman hänen ja uusioperheemme suunnitelmiin.
Ymmärrän kyllä, että lasten kanssa vietetty aika on todella tärkeää, mutta mietin myös samalla millaista esimerkkiä näytämme tässä heille. Lapset kun kuitenkin kysyvät minulta, että olenko minä lähdössä. Minä taas en edes tiedä asioista, niin olen yrittänyt nämä kysymykset sivuuttaa.
Olen nyt itsekin sillä kannalla, että ero on melko väistämätön. Olen jo ollutkin lähdössä,mutta mieheni saa aina jotenkin pään kääntymään. En tiedä miksi on niin vaikea lähteä?!?
Teillä nyt ei ole kuitenkaan vielä "taakkananne" sitä, että asuisitte yhdessä. Itse ainakin suositan sinua olemaan tekemättä samaa virhettä kuin itse. Unohta tämä mies vielä, kun sinun "ei tarvitse" häntä päivitäin nähdä. On paljon vaikeampaa lähtea saman katon alta kuin erota omista asunnoista. ☹️