Moi! Mulla on nyt pienoinen kriisi anopin kanssa.Kaikki alko kun oltiin syömässä mieheni mummon luona ja mieheni 13-vuotias pikkuveli alko kiukutteleen ettei nää tv:tä omalta paikaltaan ruokapäydässä.Minun paikaltani näkee tv:n ja kaikkeen kiukutteluun kyllästyneenä kysyin kiukkusesti että menetkö minun paikalleni istumaan vai et.Pikkuveli suuttu ja lähti huoneesta,veljeni äiti ja mummo…

Tunnen yksinäisyyttä, tunnen että minut on hylätty. Haluan miehen ja lapsia, mutta en ole mikään tanssipaikan ihminen, eikä chattiiin voi luottaa. Mitä oikein teen??

hei, olen sairastunut jo toisen kerran masennukseen ja syön samoja lääkkeitä, kuin edel. kerralla. Lääkityksestä on kyllä ollut apua, mutta tuli tässä hetki sitten itsetuhoisia ajatuksia mieleen. Pelästyin todella paljon, joten soitin heti päiv. lääkärille ajan ja kävin juttelemassa. Eipä siitä juuri muuta apua silloin ollut. Minulla on suuri uusperhe…

Minulla diagnosoitiin hetki sitten masennus, lievemmän puoleinen ilmeisesti kun suht pienellä lääkityksellä pärjäilen ja sairaalahoitoa ei ole koskaan tarvittu. Paniikkioireita on myös kovien stressikausien päätteeksi ollut. Anyway. Viime kesänä olin aika ikäänkuin ’sekasin’. Miesystävän naama alkoi jostain syystä kyllästyttää ja AJAUDUIN pikaiseen suhteeseen toisen kanssa. Tunsin syvää syyllisyyttä koko sen…

mulla on sellaiset vanhemmat, että en saa tehdä mitään. viikkorahat otetaan pois, jos vaikka haisen tupakille . en polta haju tarttuu minuun koulun vaatanaulakosta. en saa soittaa musiikkia, en saa ottaa jääkaapista leipää itse, kun sotken kaapin, oman huoneen ovi pitää olla aina auki, että isä näkee mitä teen. mikään…

En oikein osaa pitää itseäni, enkä elämääni minkään arvoisina. Elämästä pitäisi kuulemma nauttia, mutta minun kohdallani nautinto on todella kaukana. En näe tässä koko hommassa mitään järkeä. Ollessani töissä, huomasin, että elämä on pelkkää työntekoa….välillä on viikonloppu ja sitten taas töihin…samaa rataa vuodesta toiseen. Ikinä ei ole kunnolla aikaa olla…

Olen löytänyt itsestäni erittäin ikäviä piirteitä seurustelun myötä. Olen ”jo” 26-vuotias, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa seurustelen vakavasti, tai oikeastaan ollenkaan. Ennen tätä suhdetta elin monia salamasuhteita, yhden yön juttuja ja muita kuluttavia yritelmiä, ja olin tuttavapiirissäni tunnettu sarkastisesta asennoitumisestani miehiä ja rakkautta kohtaan: lapsellisesti julistin että kaikki miehet ovat…

Hei vaan kaikille, oon ihan uus täällä ja kirjotan ekaa kertaa. Eli oon 26-vuotias alkoholisti äidin esikoinen jolla on 2 pikkuveljeä.Äitini kanssa en ole puhunut nyt vuoteen ja hyvä niin.Nuorempi veljeni muutti puolitoistavuotta sitten isälleen ja vuosi sitten lastenpsykiatriselle osastolle.Nyt veljeni(11.v) on pienryhmäkodissa,aikuisuuteen saakka. Aluksi isälle muutto oli hyvä asia…

Meillä on perhe. Kaikki taloudellisesti ihan hyvin, voisi sanoa. Edellytykset siis mukavaan elämään. Lisäksi rakkautta on vielä ollut. Ainakin minun puoleltani. Viimeksi menneen viikon jälkeen voin todeta, että kaikki oli liian hyvin. Mieheni ei osannut tätä arvostaa. Häneltä meni työpaikka ja arvatkaa miksi?Alkoholi oli liian tärkeä ystävä. Puhuin, että hae…

mulla todettiin kans sama häiriö äskettäin manian kautta.mitä lääkkeitä syöt?mä syön temestaa, deprakinea ja lamictalia.t.ansguli