Olemme olleet mieheni kanssa n. 3 v. yhdessä, asuttukin 2.5 v eli muutimme aika nopeasti yhteen. Olen 35 v.
Nykyään on tullut ongelmia jos mistäkin aiheesta, mutta suurin on mieheni tuurijuoppous. Alussa putkia oli muutaman kuukauden välein, mutta nykyään useammin ja useammin. Välillä hän ottaa alkoholia tyylikkäästi eli ei mitään ongelmaa lopettamisessa yhteen iltaan, sit taas mopo karkaa. Itsekin olen juonut viime aikoina liikaa, koska se tuntuu helpottavan ”solmu” vatsasta häviää.
Humalassa mieheni haluaa minut pois, selvinpäin ei, mitähän uskois. Olen kyllä katsellut omaa asuntoa, mutta jotenkin on paukut lopussa ja puhti pois, kunhan vaan saa päivän kerrallaan mentyä jotenkin.
Välillä saamme puhuttua asioista ja hetken asiat taas rullaavat, kunnes taas tulee jotain ja ollaan samassa jamassa. Pitäisi erota, pitäisi lähteä, mistä voimia.😭
Pitäisi erota, pitäisi lähteä, mistä voimia
Kyseli hyvä Oma koti.
Olen aivan samassa tilanteessa kanssasi. Miehelläni on ollut alkoholi-ongelmia oikeastaan aviollittomme alkuajoista lähtien. Monien murheiden jälkeen hän sairaistui psykoosiin ja sen jälkeiseen masennukseen. Sai eläkkeen ja oli raittiina lähes kymmenen vuotta. Tuo aika meni joten kuten. Mies kävi kaupassa ja teki pieniä kotihommia - kylläkin suuresti maiostaen joka tomaattia, jonka kaupasta toi. Ja makasi lopun aikaa sohvalla korkeintaan lehteä lukien. Se kaikki riitti minulle mainiosti ja olin kutakuinkin tyytyväinen jo raittuidestaan, paljon muuta en elämältä kaivannut...
Saimme viime keväänä talon lainan maksettua ja hankimme kesämökin, joka on ollut suurena haavenani aina. Siitäpä vasta ongelmat alkoivat; mies linnottautui mökille ryyppäämään. Nyt on vuosi mennyt aina muutama viikko raittiina ja kaksi juoden. Juomisensa on aivan toista, kuin aiemmin. Hän suorastaan makaa sängyllä ja kaataa viinaa suuhunsa. On aivan harhainen, ei peseydy tai aja partaansa l. millään ei ole enää mitään merkitystä.
Niinpä - mistäpä niitä voimia. Olen käynyt muutaman kuukauden AlAnonin palavereissa ja löytänyt sieltä mukavan toveripiirin, jossa ainakin voi puhua asioista vapaasti ihmisille, jotka ovat kokeneet samaa. Harmitteleln,etten uskaltanut mennä sinne jo aiemmin. Kun varmaankin olet minua nuorempi ja ongelmanne on vasta alussa, voisit ehdottomasti yrittää mennä paikkakuntasi vastaavaan ryhmään. Löydätkö tiedot kokoontumisajoista ja paikoista?
Minulla on juuri puhelinluettelo auki Mielenterveystoimiston kohdalta ja kerään rohkeutta soittaa sinne. Tunnen, etten millään selviä tulevasta ajasta rakkaan kodin purkamisineen ja muuttoineen. Olin jo hakenut asuntoa, jonka juuri kuulin menneen toiselle. Helpotus oli suuri - lykkääntyihän konkreettinen ero hetkeksi...
Huomasin myös puhelinluettelosta, että seurakuntani papilla on päivystysaika, ehkä voisin puhua hänenkin kanssaan. Vaikka tosin tunnen, että puhumalla ei tästä pääse ylitse. Eikä mitenkään muutoinkaan.
Vielä olen jättänyt viestin tämän sivuston Net-tukeen. Lupasivat vastata viidessä päivässä. Pitkä aika odottaa.
Tässä omat onnettomat yritykseni selvitä. Rakastan kaikesta huolimatta miestäni ja omaa onnetonta elämääni kanssaan. Tunnen jättäväni hänet heitteille, juuri kun hän eniten minua tarvitsisi. Mutten vain enää jaksa, enkä kestä häpeää käytöksestään.
On kiire - asunnonvälittäjä tulee arvioimaan kotiamme ja pitää imuroida ja ulkoiluttaa koira sitä ennen.
Voimia Sinulle, halauksia!
terkkusin inke
teidän kirjoituksenne on kuin minun kynästä.
Olen aina ollut niin pettämistä vastaan kuten tekin. Ja silti syksyllä kaksi miestä (ei yhtä aikaa)sai jalat altani. yhdyntään asti en kummankaan kanssa mennyt. toisen kanssa olisin mennyt jos se ei olis lyönyt jarruja päälle.
Syön masennukseen lääkkeitä. Tammikuussa juttelin sairaanhoitajani kanssa voiko mulla olla kaksisuuntainen mielialahäiriö, kun tommosta ole mennyt tekemään (plus rahasotkut ym). Mutta nyt kaksi kuukautta on mennyt tasaisemmen.
Mieheni antoi anteeksi ja haluaa vain jatkaa minun kanssani. mutta silti on aikoja jolloin perheemme (on lapsia) ja puolisoni tuntuu yhdentekevältä. Silloin vaan ajattelen eroa ja mielessäni teen jakoa tavaroilemme yms. Nyt viikko on taas menny tasaisesti.
En kyl tiedä mikä mussa on vialla.
😞
Alkoholismi on sairaus, joillekin koko elämän kestävä. Mutta kuten Inke onkin hakeutunut AA-kerhoon, on hyvä asia. Naisille on myös omia ryhmiä, eli se tarkoittaa sitä että juovien miesten vaimot kokoontuvat yhdessä. Sekä nuorille on myös, Al-Teen, eli sinne voivat mennä lapset ja nuoret, joiden perheessä on alkoholiongelmaa.
Meillä naisilla kun on voimakas hoivantarve, ja näissä se astuu kehiin. On joku josta huolehtia, vaikka aiheuttaisi myrskyä sieluun. Mutta tässä tilanteessa, jossa mies ei välitä, juo vaan melkein itsensä hengiltä, on naisen mietittävä mitä haluaa elämältään ? Onko elämäsi tarkoitus paapoa ja katsella alkoholisoitunutta miestäsi vai nauttia elämästäsi ? Itselläni on suvussa tätini miehellä samanmoisia ongelmia. Olen kiikuttanut häntä hoitoon klinikalle, ja tulokset ei näy missään. Hän on useita kertoja ollut siellä ja muutama viikko ehkä kuukausi menee ilman viinaa. Mutta sitten se taas alkaa, mies häviää roskien vientimatkalla viikoiksi jonnekin. Mutta tätini ei ole huolissaan, hän tietää missä mies on. Lapset kärsivät, poika ottaa isänsä kanssa yhteen jatkuvaan, kun isä on kännissä. Pelottavaa, seuraukset voi olla vielä tuhoisat. Niinpä tätini hommasi miehelleen asunnon kaupungista, yksiön, jonne mies voi mennä humalassa tai jos haluaa kännäillä. Se kun vaan on niin, että väkisin ei ketään juoteta, jokainen kaataa itse sen viinan suuhunsa. Sekin, joka on raitistunut kymmeniksi vuosiksi, pelkää kuitenkin sitä, jotta jos ottaa yhdenkin viinahörpyn, elämäm tulee kaatumaan. Se on vaan joillain ihmisillä tuolla päässä se hyvän olon keskus sellainen, että ilman viinaa ei fiiliksiä tule, sama pätee huumeisiin. Tahto tulee lähteä itsestään, jos aikoo raitistua. ALkoholistille ei se perhekään mitään merkitse, välttämättä. ON vain paikka jonne tulla,jossa on ruokaa ja sänky ja lämmintä. Voi olla että et sa alkoholistia hoitoon koskaan, koskaan ei paranemista tapahdu. Surullista se on, mutta kuten tätini aina sanookin, se viinanhimo on miehessään kiinni, kuten meressä aallot. Välillä on tyyntä ja välillä taas myrskyää...Naisena mietin, miksi te alkoholistien vaimot, ette jätä miestänne, teidän ei tarvitse elää moisessa perhehelvetissä. Ajatelkaa itseänne, ennenkuin on myöhäistä. Viinapäissään moni mies/nainen on tehnyt lopullisia tekoja, ja myöhemmin ihmetelty mikä siihen johtikaan. Mutta josko olisi sysäys alkoholistille huomata että on yksin pullonsa kanssa, ei se ole heitteillejättöä,ei kukaan aikuinen ole holhottava. Erikseen on holhouksen alla olevat ja heillä on lain määräämä virkamies tai muu sellainen holhoojana. Itse en katsoisi päivääkään. Meidän perheellä on ihan tarpeeksi jo ongelmaa siitä, että naapurissamme asuu eläkepariskunta, ja mies on täysi juoppo. Kännissä hän tulee pihaamme hortoilemaan ja höpöttämään omiaan. Milloin on kontallaan ruusupuskassa ja neliveto päällä. SIinäkin perheessä vaimo häpeää miestään, pitää asioita salassa. Ihmettelen kovin miten vaimo, kahden lapsen mummo, antaa lastenlastensa tulla kotiin kun pappa on humalassa. Tosin lapset saattavat olla viikkotolkulla heillä hoidossa. Naapurin rouva sanoo usein, että aia kun se kuolis pois. Ja kuulemma on mielessä käynyt, josko puukolla hivauttas..No se on viimeinen teko, ennemmin kannattaa lähteä. Mutta ei voi kuulemma häipyä, kun isäntä ei suostu lähtemään ja talo jäisi miehelle ja siivo olisi sitten kauhea. Heillä on hieno ok-talo, ja tilaa on kaksin olla. Mutta mikä saa olemaan alkoholistin kanssa, kun ääritapauksessa siinä sairastuu puoliso, lapset ja lapsenlapset? Esim on antaa tuostakin. Naapurin perheen yksi tytär on ottanut puolisokseen samanlaisen kuin isänsä, juo paljon, hakkaa kännissä lapsia ja vaimoa. Huh huh...kuka kasvattaa naiset tähän, alistumaan, tyytymään tilaansa? Kyllä pitäisi enemmän ajatella itseään, maailma on ihan yhtä lailla naisten kuin miesten, ja tasa-arvon nimissä vaadin että naiset hakisivat enemmän oikeuksiaan ja mukavuutta elämäänsä. Minä ainakin teen niin, vaikka meillä ei herra alkoholi ole elämäämme kuuluva lainkaan.
SariM!
Elämä on vaikeaa - ja taitaa useammalla olla ongelmia. Kellä mitäkin.
Sinulla on kuitenkin vielä lapsia kotona. Jaksaisitko katsoa asioita heidän näkökulmastaan? Olisiko avioliiton jatkaminen kaikille eduksi? Miehesi vaikutaa rauhalliselta ja asialliselta - pystyt puhumaan hänen kanssaan?!
Tyhmyyksiähän tulee jokaisen tehtyä, niistä on vain otettava opiksi! Sinun pitää kuitenkin minusta muistaa, että olet esimerkkinä lapsillesi ja toimia sen mukaan. Kirjoitat järkevästi; en tiedä näistä mielialahäiriöistä, vaikutat ihan asialliselta naiselta!🙂
Kuten huomaat, olen huolissani yhtä paljon lapsistasi kuin sinustakin. Me aikuiset sentään osataan hakea apua hätääämme, mutta lapset jäävät usein yksin ja vanhempiensa "armoille". Oma poikani sai kärsiä lapsuudessaan isänsä juomisesta, kun en ymmärtänyt lähteä riitaisesta liitosta. Nyt kadun sitä kovin...
Kevät tulee ja aurinko paistaa! Kirjoittaminen selvittää ajatuksia?
terkkusin inke
Hei Elämä kaikille!
Oli mukava lukea varmaa mielipidettäsi. Et kuitenkaan ollut ymmärtänyt SariM:n ja minun varsinaista ongelmaa. Tietysti alkoholisoitunut mies on niistä yksi, mutta meissä on itsessämmekin paha särö. Saotaanko sitä sitten saamattomudeksi, läheisriippuvuudeksi, tyhmyydeksi, avuttomuudeksi vaiko miksi. En tietysti voi puhua kuin omasta puolestani - itsestäni löydän nuo kaikki ominaisuudet. Toisaalta tiedän alkoholismin olevan sairauden, aivan samoin kuin syövän tai diabeteksen. Jos jompi kumpi noista sairauksista kohtaisi miestäni, ei varmasti mieleeni tulisi ainakaan ensimmäisenä erota.
Kyselinkin ensimmäisessä viestissäni, mista saisin voimia eroon. Valitettavasti kiivas kirjeesi ei sitä ainakaan antanut. Toivottavasti SariM sai! AlAnonissa sanovat, että ero pitää ottaa vasta sitten, kun ei enää yhtään epäröi. Ehkä semmoinen päivä joskus tulee...
Me olemme kaikki erilaisia - alkoholistien omaiset kuitenkin vavahduttavan samanlaisia, saman sairauden satuttamia.
Hyvää kevättä Sinulle, toivottavasti osaat arvostaa raitista miestäsi! Muistathan kertoa hänelle sen myös!!!
terkkusin inke
Inke kirjoitti 20.03.2005 klo 20:36:
Hei Elämä kaikille!
Oli mukava lukea varmaa mielipidettäsi. Et kuitenkaan ollut ymmärtänyt SariM:n ja minun varsinaista ongelmaa. Tietysti alkoholisoitunut mies on niistä yksi, mutta meissä on itsessämmekin paha särö. Saotaanko sitä sitten saamattomudeksi, läheisriippuvuudeksi, tyhmyydeksi, avuttomuudeksi vaiko miksi. En tietysti voi puhua kuin omasta puolestani - itsestäni löydän nuo kaikki ominaisuudet. Toisaalta tiedän alkoholismin olevan sairauden, aivan samoin kuin syövän tai diabeteksen. Jos jompi kumpi noista sairauksista kohtaisi miestäni, ei varmasti mieleeni tulisi ainakaan ensimmäisenä erota.
Kyselinkin ensimmäisessä viestissäni, mista saisin voimia eroon. Valitettavasti kiivas kirjeesi ei sitä ainakaan antanut. Toivottavasti SariM sai! AlAnonissa sanovat, että ero pitää ottaa vasta sitten, kun ei enää yhtään epäröi. Ehkä semmoinen päivä joskus tulee...
Me olemme kaikki erilaisia - alkoholistien omaiset kuitenkin vavahduttavan samanlaisia, saman sairauden satuttamia.
Hyvää kevättä Sinulle, toivottavasti osaat arvostaa raitista miestäsi! Muistathan kertoa hänelle sen myös!!!
terkkusin inke
Hei inke, kiitos viestistäsi, hyvä kun kerroit tuntemuksesi.Harmi että koit kirjeeni kiivaaksi, asioiden käsittely johtunee pitkälti siitä että teen työtä aa-ihmisten parissa ,ja kuten mainitsin olen yrittänyt auttaa tätini miestä pitkän aikaa. Kyllä voimia saa itselleen, jos haluaa. Tottahan se on jos epäröit, et tiedä mikä on oikea ratkaisu, jäädä vai lähteä. AlAnonissa sanovat myös että välimatkojen ottaminen voisi olla hyvää. Olen ollut naisten ryhmässä mukana tukihenkilönä eräälle ystävälleni. Varsin opettavaista on ollut, elämässä kaikki ei ole päivänselvää. Mutta mielestäni aa-ryhmien tarkoitus on saada apua päihteettömälle ja läheisille niin, että molemmat saisivat selvyyden elämälleen mitä haluavat. Joskus eron ottaminen on itsestäänselvää. Voimia saa siitä, että ajattelee ettei ole yksin, et ole syypää miehesi juomiseen, elämässäsi on varmasti paljon muutakin mukavaa. Hyvistä hetkistä ja kokemuksista löytyy joskus kipinä parempaan ! Onko teillä lapsia?
Kyllä, olemme molemmat ilman viinaa eläviä ja meillä on hyvä parisuhde ollut kauan. Moni on siitä suorastaan kateellinen, mutta olemme kiitollisia elämälle ja siitä että meillä on toisemme ja lapsemme. Yhdessä olemme vahvoja, sekä yksin. Olemme molemmat realistisia, rehellisiä, puhumme asiat yhdessä. Minulla on maailman paras mies, ja hän sanoo minulle usein, että olen maailman paras vaimo. Niin, siinä hyvä syy olla onnellinen. Lapsemme ovat aivan ihania, meillä on tunteet näytetty aina, ja rakastamme toisiamme. Teennäisyyttä ei ole, riitelemme joskus, mutta erittäin harvoin. Nekin johtuvat aivan muusta kuin meistä, asioita ne johtuvat ja joskus väsymyksestä. Mutta huudeta ei, eikä lyödä. Jotta voiko paremmin olla, toivoisin Inke että voisit kokea saman kuin minä ? Jos sitä haluaisit, etsi uusi elämä, älä sääli miestäsi. SInä et ole hänen alkoholismin aiheuttaja, hän itse on syypää. Olen niin suora tässä asiassa, ei muuta voi.Kaikki on siitä kiinni,mitä haluat elämälstäsi ja kuinka haluat sinua kohdeltavan? Ei tietenkään toista jätetä sen vuoksi, että on diabetes tai syöpä. Mutta alkoholismi on sellainen erilainen sairaus, jossa on kyseessä myös psyyke. Eli viina tekee paljon pahempia kärsimyksiä sinulle henkisesti kuin esim puolisosi diabetes, eikö vaan? Hyvää kevättä, ja anteeksi jos kirjeeni tuntui ikävälle, mutta silti toivon että saat oman elämäsi parhain päin joko yksin tai yhdessä puolisosi kanssa. Meillä on oikeus hyvään elämään !
elämä kaikille kirjoitti 21.03.2005 klo 11:02:
Kyllä voimia saa itselleen, jos haluaa.
Eihän nyt asia ole ihan noin yksinkertainen! Oletkos koskaan kuullut masennuksen tuomasta saamattomuudesta ja voimattomuudesta. Samoin muutama viikko juovan ihmisen läheisenä vie kyllä puhdin pois... Tekee mieli vain vetää henkeä sen hetken, kun rauhaa kestää.
Siksipä juuri kirjoitankin tälle palstalle, että joku saman kokenut kertoisi ratkaisuistaan. Kuinka hän selvisi muuton teknisestä puolesta, omaisuuden jaosta, uuden asunnon hankinnasta ja varsinkin sen juovan henkilön asumisen järjestämisestä. Alkoholisti ei aina ole kykenevä hankkimaan asuntoa itselleen - muutosta selviämisestä nyt puhumattakaan. Nämä ovat kaikki asioita, joista et välttämättä voi tietää mitään?Onko teillä lapsia?
Meillä on poika, joka jo jatko-opiskelee Helsingissä. Hän tietää isänsä nykyisen voinnin ja on ehdottomasti avioeron kannalla. Kuitenkin olen rivien välistä lukevinani toiveen asioiden seviämisestä ja isänsä raitistumisesta.
alkoholismi on sellainen erilainen sairaus, jossa on kyseessä myös psyyke.
Oletko sitä mieltä, että psyyken ongelmat ovat jotenkin erilaisia sairauksia, että niiden perusteella voi perustellummin ottaa eron kuin fyysisten vaivojen?
Kuten huomaat, vatvon edelleen oikeuttani eroon. Taustalla soi Matteuspassio; se tuo aina mieleeni ne monet pääsiäisyönmessut, joita anoppini kanssa sain seurata. Mieheni oli anopin nuorimmainen ja erityisen läheinen hänelle. Kuullostaa varmaan naurettavalle, että tunnen jotenkin olevani anopillenikin haudan taakse vastuussa miehen jättämisestä...
Kaiken lisäksi olen kirkossa luvannut rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Onko sinun mielstäsi avioliittovala vain komeiden häiden rekvisiittaa?Huomaan, etten ilmeisesti osaa käyttää edellisen viestin lainausta...
Toivottavasti kirjoitukseni on kuitenkin luettavassa muodossa!😉On mukava, kun jaksat ottaa keskusteluun osaa! oikein rauhallista pääsisätä niin Sinulle, elämä kaikille, kuin muillekin listan lukijoille!
inke
Hei Inke,
Laitan Sinulle viestiä, kiitos että olet jakanut asioita kanssani. Ymmärrän mielesi, mutta myös minä olen SInulle esimerkki siitä mitä on olla juopon vaimo, ja lopulta hakkaajan vaimo.LAinaan tekstiäsi.
Inke kirjoitti 25.03.2005 klo 23:53:
Siksipä juuri kirjoitankin tälle palstalle, että joku saman kokenut kertoisi ratkaisuistaan. Kuinka hän selvisi muuton teknisestä puolesta, omaisuuden jaosta, uuden asunnon hankinnasta ja varsinkin sen juovan henkilön asumisen järjestämisestä. Alkoholisti ei aina ole kykenevä hankkimaan asuntoa itselleen - muutosta selviämisestä nyt puhumattakaan. Nämä ovat kaikki asioita, joista et välttämättä voi tietää mitään?
Aikanaa elin useita vuosia miehen kanssa, joka oli täydellisyys ja ihanuus, mutta arki tuli. Yllätys, mies kaivoi esille kaljapullot, ja aloitti niin lahjakkaan juomisen että oksat pois. Joka viikonloppu sama juttu, juominen jatkui ja koveni.Viikolla meni päiviä selvinpäin, mutta kun työttömyys iski, iski viinanhimo. Kaikista pahinta oli se, että alkoi sanallinen herjaaminen, vinoilu, ja aloin pelätä että mitä seuraavaksi. No,seuraava oli isku kasvoihin, selkään, alas parvelta ja lasinsirujen sekaan. Vain kahdesti annoin ns luvan tähän, ja jätin miehen. Otin ja jätin, kysymättä, sanomatta... Minua jo äärettömästi rassasi se, että hän joi valtavasti, aina kännissä. Inhottava sellainen hoiperteleva nuori mies, räkä poskella, melkein yrjö tulossa,😝..Tämä kaikki tapahtui kuin salaa, hiipien,,,mutta sitten päätin että loppuu. EN aio pilata omaa ainoaa elämääni siihen että katson ja paapon humalaista, ei käy. Tosiasiassa pakkasin miehen kamat ulos, ja ajoin hänet tiehensä asunnosta. En välittänyt hänen kohtaloaan, hän sai jo tarpeeksi pahaa aikaan. Ja päätös oli oikea, todella oikea. Enkä ole katunut sitä pätkääkään. EI ole minun murheeni mistä hän asuntonsa saa, koska itse hän joi ja elämänsä pilasi. Koskaan en antanut aihetta lyömiseen, en juomiseen, päinvastoin. Yritin auttaa pois viinanpauloista, puhua ja keskustella. Mutta lasipullolle puhuin, ei mitään ymmärrystä tullut, korkeintaan nyrkki heilahti ilmassa. Mitäpä tuota, tyhjän saa pyytämättäkin. JOten miehen kamat oli laatikoissa ja ovessa uudet lukot. Talo oli minun, joten so what. EN tarvitse mitään loisia elämääni, niin ajattelin silloin. Ja tekisin saman jos nykyinen liittoni olisi sellainen, mutta onneksi ei ole, minulla on maailman paras mies ja raitis.
Mutta Inke, jos haluat auttaa miestäsi, mene sossuun puhumaan ja sano että haluat erota miehestäsi, mutta haluat huolehtia miehesi tilanteen niin että hän saa asunnon ja paikan jossa elää ja olla yksin. Lakimiehet hoitavat omaisuuden jaot kunniallisesti, tarvitse lakimiestä tuossa tilanteessa.Ja kunnilla on oikeusavustajat jotka tekevät ilmaiseksi esim osituksia ja asioiden hoitoa puolestasi. Kannattaa ainakin kysyä ! Mutta toki ensin kannattaa yrittää miehesi kanssa käydä keskustelu omaisuuden jaosta. Et voi empiä pitkään, eihän se ole hyväksi Sinullekaan että hermoilet ja pohdit. Tai sitten vain pistätte kaiken puoliksi, myytte talon pois ja jaatte rahat. Jos toinen juo rahansa, niin juokoon.
Toinen jalka oven välissä ja toinen jäämässä -tilanne ei ole hyväksi. Päätä mitä haluat, sääliä ei pidä tuntea. Olet vastuussa omasta elämästäsi - et miehesi.🙂👍
Alkoholismi on sellainen erilainen sairaus, jossa on kyseessä myös psyyke.
Oletko sitä mieltä, että psyyken ongelmat ovat jotenkin erilaisia sairauksia, että niiden perusteella voi perustellummin ottaa eron kuin fyysisten vaivojen?
Kuten huomaat, vatvon edelleen oikeuttani eroon. Taustalla soi Matteuspassio; se tuo aina mieleeni ne monet pääsiäisyönmessut, joita anoppini kanssa sain seurata. Mieheni oli anopin nuorimmainen ja erityisen läheinen hänelle. Kuullostaa varmaan naurettavalle, että tunnen jotenkin olevani anopillenikin haudan taakse vastuussa miehen jättämisestä...
Kaiken lisäksi olen kirkossa luvannut rakastaa niin myötä kuin vastoinkäymisissäkin. Onko sinun mielstäsi avioliittovala vain komeiden häiden rekvisiittaa?
Kun jätin alkoholistimieheni, ex-anoppini soitti minulle.Tämä juoppo uhkaili minua hieman jälkikäteen ja tein rikosilmoituksen, ja anoppi sanoi että oikeus on pojalla, että mitäs jätit poikani, Sinut pitäisi listiä. Niin, ihana anoppini 😉. Poikansa eli minun siivellä, maksoin kaiken ja vielä huijasi minua loppujen lopuksi. Teki katoamistempun kun tuli velan maksun aika, ja minä se maksoin itseni kipeäksi. Vieläkin se ajatus kirpaisee, mutta mennyttä ei takaisin saa, sitä rahaa meinaan - en miestä.
Avioliittovala on tehty sillä hetkellä kun ajatus on ollut rakastaa toista ikuisesti asioista huolimatta. Mutta eihän se pidä paikkansa, vaikka miten pyhää olisi. Miksi pitää yllä kulissia, huonoa rekvisiittaa, kun verhot alkaa jo mädäntyä..Miksi ? Tulevaa emme voi kristallipallosta nähdä, voi miten helppoa olisikin jos tietäisimme. Elämä on yllätystä, hyvää ja huonoa, kaikella tarkoituksensa. SInun kohtalosi ei kuitenkaan ole se, että näännyt liitossasi ,josta SInä et saa enää mitään. Anoppisi ei käänny haudassaan päätöksistäsi, ja vaikka lähtisitkin, usko vaan.Mielestäni tärkeintä on se, kuinka haluat elää omaa elämääsi, mitä haluat elämältäsi ?
Jos haluat paapoa miestäsi, niin se on sitten niin. Mutta on vain hyväksyttävä sitten ne ikävätkin puolet ja jaettava ne asiat. Mutta monikaan nainen tai mies ei jaksa alkoholisoitunutta puolisoaan ikuisesti, suurin osa päättyy eroon jossain vaiheessa.
Kyllä olen sitä mieltä että jos psyyke alkaa sairastaa pahasti, voi olla jopa vaarallista joskus yhteiselo. Ja kuka sitä jaksaa...
Minulla on esim antaa, tuttavani mies on alkoholisti. Juo joka päivä, aamusta iltaan, yöhön. Aina humalassa, kantaa viinaa kassilla alkosta, tai oikeastaan taksilla käy. Nainen sanoi, että hän pelkää jo menettävänsä kontrollin, tekisi mieli hivauttaa jollain tuota kännikalaa...Niin, aggressio astuu kehiin, viha miestä kohtaan. Tosin mieskin välillä heristää nyrkkiä ja metelöi. Eräs päivä tässä nainen soitti minulle ja sanoi että nyt meinas ukko kuolla. No, siinä sitten selvisi että vaimo oli ruokaa tehnyt, ja mies oli siinä juopotellut ja valittanut jotain, ja vaimo oli kurkkua leikatessaan saanu sellaisen selkäpiitä karmivan vihanpuuskan ja hivauttanut sillä puukolla kohti ukkoa.
Menin hätiin, ja katsomaan tilannetta ,siellä se puukko törrötti verhoissa ja seinässä kii, ohi oli lentänyt...tällä kertaa. Mies makasi höyryissä eteisen lattialla....Soitin ambulanssin miehelle, ja veivät ensiapuun selviämään. Sai vaimokin rauhoittua.
Mutta ymmärtänet viestini, joskus on parempi erota. Uskon että Jumala hyväksyy eronkin jos olosuhteet ovat henkeä uhkaavat ja mielenterveyttä. Jokaiselle meistä siunaus on annettu, ja oikeus hyvään elämään, yksinkin.
Voimia SInulle Inke,Sinulla on täysi oikeus erota, ottaa oikeus omaan mukavaan elämään ja nauttia !
Inke kirjoitti 19.03.2005 klo 15:54:
kiitos inke kun olit vastannut minulle.
En vain tiedä miksi kirjoitukseni oli tanne pompannut. Se mihin olin vastaanut, niin koski masunusta ja parisuhdevaikeuksia. En kyllä enää taida tänne kirjoitella, kun viestit menee minne sattuu. nyt sitten etsin toissapäivänä kirjoittamaani tekstiä. Huokaus.
Mutta kiitos kaunis sinulle ajatuksistasi!! Hyvää kevään jatkoa kaikille!!