Parisuhde, koti ja perhe
Ryhmässä keskustellaan parisuhteen ja perheen asioista esimerkiksi uskottomuudesta, perheväkivallasta, vanhemmuudesta, lapsettomuudesta, sukulaissuhteista ym.
Sopii Aikuiset, Nuoret, Seniorit
Parisuhde, koti ja perhe
Parisuhde, koti ja perhe aiheet
Kaikki aihealueet
Avomieheni on kova tanssimaan ja on käynyt yksin tansseissa.Koskaan ei ole jälkisanomista tai riitaa ollut,olenhan käynyt itsekin.Kironnut ja karjunut lapsille ja mulle aina ja ajattelin että rentoutuu kun saa käydä tanssimassa kunnolla. Marraskuussa tuli eräänä iltana viesti jonka vielä tyttö luki kun sattu just kohalle. ”Märkiä unia,suukkoja joka paikkaan!Hyvää yötä…
Hei kaikki, painin tässä ajatusteni kanssa. Takanani on väkivaltainen suhde joka on aiheuttanut täydellisen itsetunnon romuttumisen jota nyt olen kasaillut nippuun kohta vuoden ajan kun pääsin exästäni eroon. Oikeudenkäyntiä odotellaan, syytteenä raiskaus, joten ihan ohi ei vielä tuska ole. Viime elokuussa tapasin kuitenkin uuden miehen. Olen tuntenut hänet jo yli…
Vaikkakin joulu on perinteisesti lämminhenkiseksi ja läheisien kanssa vietettäväksi käsitetty, niin mietinpä tässä, että itselleni uuden vuoden vaihtuminen aiheuttaa turhan ja tyhjän olon. Olen ensimmäiset pyhät ilman avopuolisoani, jonka kanssa olen aikaisempina vuosina nauttinut yhteisestä rauhasta… Joulun sain nyt onnellisesti selvittyä vanhempieni avulla, mutta uusi vuosi onkin toinen juttu. Olen…
Mistä aloittaa? Perheeni on täysin solmussa. Isä on juonut kohta viikon putkeen, syynä työpaineet. Edellisen kerran tämä helvetti koettiin lokakuun alussa. Äitini on täysin lopussa, ei jaksa enää pelätä isän juomista, edellisen kerran kun vannoi ettei enää juo. Miten, jos tämä todennäköiseltä tuntuva ero tulee voimaan, siitä selviää? Olen 22-vuotias…
Tapasin työmatkalla ihanan miehen. Vietimme kaksi hienoa iltaa tanssien ja jutellen. Hän teki minuun melkoisen vaikutuksen ja jäi lähtemättömästi mieleeni. Pitkästä aikaa tunsin ihanan tunteen, jonka olin jo unohtanut- olin ihastunut korviani myöden. 🙂 Olen ollut naimisissa 20-vuotta ja meillä on mieheni kanssa ollut vaikeuksia. Lähinnä mieheni liiallisen alkoholin käytön…
Olen vieraillut sivustolla ahkerasti jo muutaman kuukauden ajan ja kerännyt rohkeutta kirjoittaa oman parisuhteen tilasta. Missään muualla, en ole törmännyt yhtä asiallisiin, tukeviin ja rohkaiseviin viesteihin kuin täällä. Olen 25-vuotias ja ollut yhdessä avomieheni kanssa lyhyet, mutta sitäkin vaiherikkaammat puoli vuotta. Tutustuimme netissä viime kesänä ja ensimmäiset 2 kuukautta menivät…
Olen muuttanut eroon miehestäni (nartistinen) Ja nyt pitäisi tehdä omaisuuden jako. 39.000e . Ja mulle kuuluva osuus olisi n 20.0000e.Mutta sitten tässä tulikin kinkkinen tilanne. Mies sairaseläkkeellä ja teini-ikäise lapset halusivat jäädä kotia asumaan. Missä ovat kaverit lähellä jne. Mutta tää mitä mun pitäisi tehdä ja että tekisin oikein??? Onko…
Olen ollut kihlattuni kanssa ollut kihloissa nyt kaksi kuukautta.. Ensihuuma on muuttunut arjeksi ja minua vähän pelottaa tulevaisuus. Onko muita, joilla ei parisuhde luista kuin ruusuilla tanssi? Olen sanonut pariin kertaan kullalleni, että kaipaan lisää huomiota, hellyyttä ja kiinnostusta. Hän sanoo, ettei häneltä tule luonnostaan kiintymyksen osoitukset. Kuitenkin hän selvästi…
Tilanne on se että mies on pettänyt minua kaksi kertaa. Ensimmäisen kiinnijäämisen yhteydesssä keskustelimme ja päätimme yrittää ja mielestäni aviolliittomme lähti täysin uusille raiteille, parempaa suuntaan. Luulin että kaikki tulisi menemään paremmin, mutta en tiennyt, että mies jatkoi kaksoiselämää sen h*** kanssa. Hän jäi uudemman kerran kiinni ja jälleen olin…
Olen seurustellut vuoden nykyisen kultani kanssa ja mielestäni olemme hyvä pari, kuuntelemme toisiamme, puhumme asioista… Meillä menee hyvin vaikka ei aina ole ollut kovin helppoa. Sairastan keskivaikeaa masennusta, aikaisemmin oli vielä vaikea, ja syön lääkkeitä siihen. Joskus on huonoja päiviä, kuten kaikilla. Olemme päättäneet hakea yhteistä asuntoa ja aikaisintaan maaliskuussa…