Hei! Mieheni harrastaa henkistä väkivaltaa, aiemmin harrasti fyysistäkin. Aikoinaan uhkaili minua kiväärin ja haulikon kanssa, Kerran uhkasi tappaa minut kirveellä. Pelkään nyt vielä enemmän. Jäin psyykkisitä syistä sairauslomalle pariksi päiväksi. Mies alkoi riehua sen takia humalassa, paiskoi ovia. Puhui, minkälaiseen huoraan tulikin sotkeuduttua, mutta myöhemmin kiisti sanansa. Yö menikin valvoessa.…

10-vuotta oltu yhdessä puhuttu aina välillä avioliittoon menosta. Tänä kesänä olisin halunnut virallistaa suhteemme ja mennä naimisiin. Suurena yllätyksenä avomieheni alko kiemurteleen ja vältteleen koko aihetta. Tässä sitä nyt ollaa avoliitossa edelleen. Multa putosi vaan pohja yhdessäololta tunteet myllertää ja on paha olo kun ei kelpaakaa aviovaimoksi. Elämäni on kriisissä…

Mies juo olutta about laatikon (24 tölkkiä) viikonlopussa, lisänä saattaa joskus käydä tersassilla. Aina kun on töistä vapaata, juo. Ei ole väkivaltainen eikä ”pahasti” humalassa mutta huomattavasti kyllä. Itse en juurikaan juo. Syystä että meillä on pienet lapset. Ei mun edes tee mieli. En ole ikinä nipottanut juomisesta miehelleni, ei…

Hei! Välillämme on kuin valtameri… luopumisen. periksiantamisen tuska…kaikki revittävä rikki ja aloitettava alusta? ”tuttavat” kaikkoavat. Puhetta ei enää ole. Ei muille eikä keskenään. Nyt ymmärrän tiettyjä asioita tästä elämän tilanteestakin…mutta sekö hinta on maksettava…tämä tuska ei häviä. Ensimmäisen kerran tunnen ajattelevani periksi antamista ja kuolemaa. Vaikka ei elämä ole tähänkään…

Olen kohta 3-kymppinen nainen enkä ymmärrä suuntaa, jonka elämäni on ottanut. Olen ollut kohta yhdeksän vuotta yhdessä miehen kanssa, jota edelleen rakastan. Asumme yhdessä, lapsia ei ole. Suhteemme ei ole ollut erityisen helppo: neljä vuotta sitten mies sairastui masennukseen ja käytännössä tuijotti kattoa ja mietti kuolemaa vuoden ajan. Sieltä pohjalta…

En ole juurikaan näistä asioista puhunut kuin lähimmäisilleni mutta ensimmäinen narsisti elämässini oli oma isäni. En osaa sanoa enään tarkalleen minkälaista se oli isäni kanssa asua.. koska niihin tottui ihan pienestä pitäen.. mutta ensimmäisiä asioita mitä muistan on kun olen alle kouluikäinen. Minulla oli naapurin kaveri kylässä leikkimässä ja kun…

Hei! Haluaisin kuulla elämää näneiden ihmisten kertomuksia siitä miten käsittelitte erosuruanne? löytyikö apuja vai pitikö vain matkata läpi helvetin ja antaa ajan auttaa. Kamppailen itse nyt asian kanssa ja voin sanoa ettei tällaista tuskaa soisi kenellekkään. on järisyttävän kauhea olla. tunteet menee ylös alas, itkettää, yksi pahimpia tunteita on syyllisyys.…

ei ole minun, mutta käykääs mahdollisimman moni vastaamassa, niin nähdään millaisia suomalaiset ovat: http://deittikyselyt.blogspot.com/2011/07/oletko-pettanyt-puolisoasikumppaniasi.html

Tässä taas yksi lisää jätettyjen joukkoon. Asun 15- ja 17-vuotiaiden tyttärieni kanssa. Erosimme tyttöjen isän kanssa 3.5 vuotta sitten. Meidän suhteessamme ei ollut 7 vuoteen mitään kosketusta, seksiä, ei mitään …. asuimme vaan yhdessä ja pidimme kulisseja pystyssä. Itkin ja surin aikani, mutta muutaman viimeisen vuoden yhteiselossamme elimme, kuin kaverit…

Hei, En nyt oikein tiedä miten tämän kaiken oikein edes aloittaisin ja olenko edes oikealla palstalla. Nyt tuli vain sellainen olo että jonnekin pitäisi kirjoittaa ja kysyä edes jonkinlaista neuvoa. Minun äitini on ollut masentuneena jo varmaan kymmenisen vuotta. Hän ei ole koskaan ollut kovin vakavasti masentunut, lievä masennus voisi…