Paluu yhteen?

Paluu yhteen?

Käyttäjä Muru8 aloittanut aikaan 07.08.2011 klo 16:22 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Muru8 kirjoittanut 07.08.2011 klo 16:22

Onkohan paluu yhteen mahdollista?

Mokasin alkavan suhteen kun en kestänyt alun epävarmuutta, hylätyksi tulemisen pelkoa ja siitä noussutta kipua. Olin niin solmussa, että aloin itse tarjomaan luovuttamisen mahdollisuutta eli työntämään toista pois luotani.

Tarpeeksi jankattuani toinen hermostui ja sain aikaan eron. Nyt parin viikon jälkeen olen saanut ajatukseni taas selkeäksi ja tajuan mitä tapahtui. Karkotin ihanan ihmisen elämästäni. Toinen on vielä varmasti vihainen, eikä pysty luottamaan minuun, että oikeasti tosissani haluan olla hänen kanssaan, enkä enää hylkäisi häntä. Hän kyllä ymmärtää, että kyseessä on läheisriippuvavista toimintaa.

Miten miehen kanssa tulisi toimia tällaisessa tilanteessa kun haluaisin palata yhteen? Lähestymisyritykseni hän kokee nyt ilmeisesti ahdistavina. Haluaisin selittää, mistä asia johtui ja että en tarkoituksella loukannut häntä, mutta ilmeisesti se ei nyt toimi niin.

Pitääkö hänelle nyt vaan antaa aikaa ja ottaa etäisyyttä? Ja odottaa, että jos hän pääsisi asian yli ja pystyisi luottamaan minuun? Pystynkö itse tekemään miitään? Turhauttavaa kun ei voi itse tehdä asialle mitään.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 08.08.2011 klo 13:52

Heippa
Kuule teeppäs silleen että kirjoita paperinen kirje jossa kerrot ajatuksesi, asiasi,
pyydät anteeksi ja kirjoita että toivot että voisitte yrittää uudestaan.
mutta laita siihen joku päivä määrä että antaa vastauksen.
Kuunteleppa irinan laulu oliko nimeltään vastaukset.
Mut sanat menee näin . Anna mulle ne vastaukset sä tiedät että ma tarviin ne on niin
helvetin vaikee luottaa jne
Minä saan hurjasti voimaa kyseisistä lauluista.
Mutta kannattaa varautua että parisuhde on päättynyt ja vaikka se on kurjaa kun
parisuhde päättyy niin ei maailma siihen kaadu vaan hiljakseen elämä rakennetaan uudelleen.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä Muru8 kirjoittanut 14.08.2011 klo 23:04

Kiitos volvomies!

Kirjoitin kirjeen (sähköisesti tosin), jossa pyysin anteeksi ja selitin asiani, mahdollisimman lyhyesti kuitenkin. Mitään päivämäärää en laittanut, koska en halua nyt painostaa tässä vaiheessa, koska saattaa viedä aikaa miettiä asiaa.

No nyt sitten vain odottelen vastausta. Ja tunnen niitä samoja epävarmuuden tunteita, jotka johtivat juttumme päättymiseen omalta puoleltani. Inhottavia tunteita, mutta mikä ei tapa vahvistaa, kai...

Irinan laulun sanat ovat hyvät. Juuri noita samoja fiiliksiä omassa päässänikin tunnen. Sen olen kuitenkin nyt oppinut, että se varmuus täytyy lähteä omasta itsestään, sitä ei voi kukaan toinen antaa...

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 15.08.2011 klo 14:52

Heippa
Joo no nyt toivotaan parasta mut hiljakseen etene elämässä ja vaikka
suhteesta ei tulisi mitään niin ei elämä siihen kaadu.
Sitten hiljakseen rakennetaan uudestaan elämää.
Oletkos sinä työssä / koulussa ???
Miten sinä nyt olet jaksanut ????
onkos sinulla ystäviä / kavereita jolle voit kertoa iloja ja suruja ???
se helpottaa elämää.
Kaunista loppu kesää sinulle

Käyttäjä Muru8 kirjoittanut 15.08.2011 klo 16:16

Kiitokset taas!

Tiedän, ettei elämä tähän kaadu ja otankin asian aika rauhallisesti. Harmittaa vaan molempien puolesta jos mahdollinen hyvä suhde meni nyt tällä pilalle kun kyse ei ollut mistään isosta asiasta.

Elämä menee muutoin ihan hyvin. On työtä, ystäviä, tekemistä ja harrastuksia. Elämä palautuu siis kyllä ennalleen.

Tietysti sitä toivoisi, että yhden virheen saisi kukin anteeksi ja uuden mahdollisuuden.

Käyttäjä volvomies kirjoittanut 16.08.2011 klo 12:37

Heippa
Joo hyvä kun sinulla on perusasiat kunnossa on työ, ystävät, harrastukset,
ja elämä menee kivasti jne.
Me ihmiset jokainen tehdään elämässä virheitä ja niin myös kun vilpittömästi
pyytää toiselta anteeksi niin kyllähän se normaaliin parisuhteeseen kuuluis
että myös anteeksi saa.
Se on tämä parisuhde haastava laji niin helppo mutta kummiskin niin vaikea.
Olen ihmisille aina sanonut että jo kun seurustelu vaihde alkaa niin jo silloin
kannattaa parisuhdetta hoitaa vaikka on onnen kukkuloilla.
Tärkeää on puhua asioista sillä pääsee pitkälle ja yleensä solmut aukeavat.
Muistutan myös sinua että tulevaisuudessakin ihmisellä pitää olla
ystäviä ja kavereita jolle voi kertoa iloja ja suruja se kummasti auttaa elämässä.
Mutta onneksi ne asiat sinulla on kunnossa.
Minä sinulle niin toivon kaikkea hyvää ja menestystä elämässä
ja elämä kyllä järjestyy.
Kaunista loppu kesää sinulle